Monet kristikunnan kirkot opettavat, että Jumala on kolmiyhteinen.
Tietosanakirjassa kuitenkin sanotaan: ”Sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan ei esiinny Uudessa testamentissa.
Tuo oppi kehittyi vähitellen useiden vuosisatojen aikana ja monien kiistelyjen kautta
Tietosanakirjassa kuitenkin sanotaan: ”Sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan ei esiinny Uudessa testamentissa.
Tuo oppi kehittyi vähitellen useiden vuosisatojen aikana ja monien kiistelyjen kautta
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vartiotornihan on kertonut että aina on ollut jehovantodistajia.
Sellaiseksi se on esitellyt myös Martti Lutherin
Luther taas on tunnettu siitä että hän korosti Pyhän Kolminaisuuden merkitystä Raamatun ymmärtämisen kannalta kuin myös Raamatun opettamisen helpottamisessa
Ja Jehovan todistaja- lahko vetää omaa teatteria.
Valehteleminen on toivottava ominaisuus heillä.
Raamattu sanoo toisin. Ilm. 2:2 ja Ilm. 22:15. Lue huviksesi ja opi.
Onhan Jeesuskin huomattavin jehovan todistajat.
Jehovan todistajat lahko perustettiin vasta 1930- luvulla.
Jehovan todistajat olivat aiemmin Raamatun tutkijoita, mutta tarkoittavat jehovan todistajia.
Raamatuntutkijain perustajan ja vallanhaltija Russellin kuoltua jäämistön voitti käräjöinnissä Rutherford, jonka muutoksista suurimman vastustuksen aiheutti keskusjohtoisuus, esim. seurakuntavanhimpia ei enää valittu raamatullisesti jäsenten äänestyksellä, johon eivät kaikki alistuneet, ja erottautumistoimena otti Rutherford jehovantodistajain nimen. Raamatuntutkijat jatkavat omalla nimellään.
Pitää paikkansa Jehovan todistajat on aikoinaa jakaantunut omaksi ryhmäkseen Raamatuntutkijoista, vaikka toisin väittävät... (että Jt:t ovat ainoa seurakunta maailmassa, joka ei olisi jakaantunut eri leireihin)
Itä euroopassa toimii myös Jehovan todistajista erkaantunut lahko:" Tosi Jehovan todistajat". He pitäytyvät täysin vain J F Rutherfordin opetuksiin. Erottautuivat N H Knorrin aikoihin.
Liikemiesten ihannointi on minulle täysin vieras ja vähemmän kiinnostava asia. Itse en ole liikemieselämässä, enkä koskaan aio ollakaan. Taiteilijoilla ei ole mitään asiaa jt uskontoon jos ulkonäköä ja taidemaku ei muutu liikemiesten maun mukaiseksi. Siksi en tule kokouksiin ja käy ovilla.
rutkehan se alako viäntää ja kiäntää kristillistä raamattua mieleisekseen.siinä jumalan henkeyteksellä.ole mitää tekemistä.kristillinen.raamattu on jumalan henkeyttämä.eikä jehovan kopio raamattu.
Onkontuollainen liikemiesuskonto edes mitenkään uskottava? Eiväthän heidän ennustuksensakaan ja tulkintansakaan ole toteutuneet. Lopun aikakin on kestänyt jo 120 vuotta, vaikka piti olla yksi sukupolvi, kunnes loppu tulee. Tulee jos tulee. Ja vaikka toivoo monissa asioissa parempia olosuhteita, niin ei sellainen liikemiesmaailma ole vastaus kaikkien tekemiseksi onnellisiksi. Tunsin yhden jwhovan todistajan, joka kauan sitten erosi jt uskonnosta, koska hän ei taiteilijana ja luovana ihmisenä sopeutunut jt uskonnon liikemiesmalliin. Vaikka hän tiesi kuolevansa, niin hän ei palannut takaisin. Hän sanoi, että hän ei ole onnellinen jehovan todistajana. Eikä ole moni muukaan taiteilija. Sielunsa pitäisi myydä liiikemaailmalle. Arvostelijoita ja sättijöitä kyllä riitti hänenkin eroamisessa takia. Mutta hän sanoi, että hän ei edes usko tuollaiseen totuuteen.
kopio raamatun tutkioita.
Näin se uko kehittyy parempaan suuntaan
Jeesus olisi jt, jos olisi maan päällä uudelleen!
jehovan lahkon alas ajo alkanut.
Sen voi rodeta, menemällä lahkokouksiin, ihmisiä vedetään höplästä!
Kyllä vaan, koska lahkossa olevat eivät itse lue Raamattua, ei muuten ole mahdollista raamatunvastainen oppi
Todellakin, pelkkää teatterikristillisyyttä!
todellakin, pelkkää teatterikristillisyyttä!
Tuo on valheelista demonien petosta