Miksi vihervasurit haalii matuja elätettäväksi.

12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

He haluavat että maassa on paljon köyhiä ihmisiä ja työttömiä jostain syystä?

Äänestä

Haalivat äänestäjiä itselleen.

Äänestä
  • Tässä maailmassa on AINA kyse vallasta. Uusmarxistit ovat keksineet pätevän tavan hankkia lisää valtaa suurmamutuksen kautta.

    Äänestä

Aloittaja valehtelee. Ne ns. matut tänne hankki persut yhdessä Kokoomuksen ja kepun kanssa. Syytän kyllä suurimmaksi osaksi persuja. He eniten pettivät äänestäjiään.
Kannattaa muistaa syksyä 2015. Persu pettää aina, arkena ja sunnuntaina.

Äänestä
  • Kepuvetoinen hallitu Sipilä lupasi jopa talonsa matuille, Tosin meni puihin eikä antanutkaan .

    Tämä vain muistin virkistämiseksi !!

    Äänestä

  • Jumalauta, korjataampa virhe: Soini petti äänestäjänsä ja suostui Kepun ja Kokkareiden rengiksi. Haali ympärilleen laahuksenkantajaksi Siniset tunnetuin seurauksin. Katsokaapa Australian rajalla lähetyksiä, niin kirosana pääsee Suomen älyttömästä päätöksestä päästää tuosta vaan rajan yli yli 30000 täysin tuntematonta tulijaa. Soini ei totisesti edustanut Perussuomalaisia puolueena, vaan vallanhimo nousi sooloilijalla hiusrajaan.Kansa ei unohda koskaan.

    Äänestä

Jos persu pitää Toivolaa maahanmuuttajana, niin erehtyy pahasti. Hän on syntyperäinen suomalainen. Parempi veronmaksaja kuin moni persu.

Äänestä
  • Tiedotan.

    Suomalaisia ovat vain etnisesti suomalaiset. Muut ovat suomenmaalaisia, joista moni ei edes halua olla suomalainen.

    Suomalaisvastainen mamuttajasuvakki taas paljasti typeryytensä....

    Äänestä

Kun kannatus hiipuu haetaan äänestäjiä muualta.

Äänestä

Tyhmä kuin persu. Se on taas todistettu oikeaksi.

Äänestä

Ei taida Toivola olla kovin hyvä veronmaksaja, taitaa olla ulosotossa oleva työtön.
Ja Sipilän hallituksessa olivat ns. Siniset, kun ruotsalaiset kärräsivät maahanmuuttajia rajalle.
Nyt Ohisalo ja Haavisto raahaa niitä lisää ilmasillan kautta, kun rajat on kiinni.
Lisäksi tilastot kertovat sen, kuinka elintasosiirtolaisia elätetään veronmaksajien rahoilla ja Marinin hallituksen ottamalla velkarahalla. Kannattaa vierailla tilastokeskuksen sivuilla, ettei tarvitse keksiä positiivista valhetta.
Kaikissa Euroopan maissa on tehty tutkimuksia siitä, miten hyvinvointivaltion perusta murtuu, kun elintasosiirtolaisten määrä kasvaa. Viimeisin tutkimus on Ruotsista, jossa osa kunnista on alkanut kieltäytyä maahanmuuttajien vastaanottamisesta, koska kunnan kassa on tyhjä ja veronmaksajia, eli ruotsalaisia ei ole tarpeeksi.

Lisäksi haluaisin muistuttaa, että suomalaiset ovat oma etninen kansansa ja suomalaiseksi synnytään suomalaisista vanhemmista. Suomen kansalaisuuden voi toki saada muukin kuin suomalainen.

Äänestä

Huomautan.

Ei koskaan pidä unohtaa RKP- vaikutusta tässä svekokratiassamme!

Pitää siis puhua suomalaisvastaisesta punaviherkelta- sakista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö näitä omia köyhiä ole tarpeeksi.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b3a94b6e-8edf-4724-98ca-ee16fe8716b2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu