Monet uskovat eivät vietä joulua Jeesuksen syntymäpäivänä, sen epäraamatullisuuden vuoksi, tai sunnuntaita pyhäpäivänä, koska se on sanan vastaista. Mutta jostain syystä hekin kuitenkin juhlivat uutta vuotta 1.1.
Gregoriaaninen kalenterihan syntyi vasta 1500-luvulla. Siihen saakka monet kristityt juhlivat uutta vuotta 25. maaliskuuta, kunnes paavi muutti sen päivälle 1.1.
Gregoriaaninen kalenterihan syntyi vasta 1500-luvulla. Siihen saakka monet kristityt juhlivat uutta vuotta 25. maaliskuuta, kunnes paavi muutti sen päivälle 1.1.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nisan-kuuhan on se raamatullinen eli Jumalan säätämä vuoden aloittamisen aika, joka sijoittuu maalis-huhtikuun tietämille.
Hyvää paavillista uutta vuotta sinullekin.
Aloitus oli tarkoitettu näpäytykseksi niille, jotka niin tiukasti luulevat olevansa aina ja joka asiassa ihan raamatullisia ja kaikesta pakanuudesta eroon päässeitä.
Eikä siinä kaikki tekopyhyys vielä ollut.
Vaikka moni uskova kritisoi luterilaista kirkkoa ja sen traditioita, niin silti "oikeaoppisissakin" suunnissa noudatetaan kirkollisia juhlia, joita ei raamatussa lue, vaan jotka ovat juurikin niitä traditioita.
https://evl.fi/kirkossa/pyhapaivat
Uutta vuotta voi juhlia ihan maallisena tapahtumana siinä missä omia synttäreitäkin. Ei siinä ole uskonnollista ulottuvuutta. On uudenvuoden pommeilla kieltämättä pakanallinen juuri. Mutta tämä on nähdäkseni omantunnon kysymys. Kunhan ei vain toimi omaatuntoaan vastaan.
Epäjumalille uhrattua lihaakin voi syödä, jos on vahva omatunto. Eihän epäjumalia ole olemassa. Mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.
Niin, kyllä kai sitä kaikkea voi tehdä. Ja tehdäänkin, eikä vain voida.
Mutta kyllä uuden vuoden vietossa minusta on selvää raamatullista ulottuvuutta mukana; selvä linkki Jumalan suuntaan, jos uskotaan, että Israelin Jumala kerran raamatun mukaan on luonut kaiken, viikonpäivät ja muut ajat, ja kertonut raamatussa myös sen, mistä vuoden on määrä alkaa.
Eihän kristitty esim. kiinalaista uutta vuottakaan ihan vaan maallisena tapahtumana vietä.
Minun omatuntoni ei kuitenkaan estä minua rakettien ostamisesta. En kuitenkaan tuomitse niitä, joiden omatunto ei sitä salli. Minulle kyse on vain hienosta ilotulitteiden katselemisesta ilman sen syvempää merkitystä.
Juutalaisten vuosi alkaa syksyllä. Emme kuitenkaan ole Mooseksen lain alla, vaan Suomen lain alaisia. Hengellisesti tietenkin olemme uudessa liitossa. Mutta suomalaisen kalenterin mukaan kuitenkin eletään. Vai elätkö sinä juutalaisen kalenterin mukaan?
Raamattu on kuin viisarikello. Vanha liitto kuvaa kellon kesäaikaa ja uusi liitto kuvaa normaalia aikaa. Saman kellon mukaan eletään ja samaa kelloa katsotaan. Viisarit eivät kuitenkaan näytä vanhaa aikaa. Yhteiskuntakin kulkee talviajan mukaan.
Judaismissa vuosi alkaa syksyllä.
Raamatussa Jumala käskee aloittamaan vuoden Nisan-kuusta. Pääsiäisenvieton kohdalla 2. Moos. 12:2 Herra sanoo: Tämä kuukausi olkoon teille kuukausista ensimmäinen, aloittakaa siitä vuoden kuukaudet.
Nyt puhuttiinkin uuden vuoden viettämisestä ja sen raamatullisuudesta, milloin uusi vuosi on. raamatun mukaan, eikä laista.
Hywää Paawia 2021 kaikille! 🌟
~
PAREMPAA Uutta Vuotta 2021 kaikille!