Kun Vanha Suomi liitettiin muuhun Suomeen 1812, jaettiin Viipurin seudun talonpojille maata ennätysmäärät ja tuloksena oli voimakas, pientilavaltainen maatalous, joka oli myös hyvin tehokas ja markkinatalousvetoinen. Juuri näistä alueista tuli seuraavan vuosisadan alussa syntyneen Maalaisliiton vahvimpia alueita ja kaikkihan tunnemme tuon Keskustapuolueen edeltäjän vahvat karjalaista syntyperää olleet johtomiehet kuten Johannes Virolaisen, Veikko Vennamon ja monet muut.
Kannas sijaitsi myös lähellä rajaa ja rikasta, suurta Pietarin kaupunkia. Yhteyksiä sinne suuntaan oli liiketoiminnan puitteissa siis paljon. Eipä siis ihme, että Keskusta on kaikista puolueistamme eniten ajanut yhteistyön ja ystävyyden politiikkaa idän suuntaan. Jo se perinne velvoittaa siihen, ja nykyisellään myös Vaasan metalliteollisuus ja edullinen maakaasu, jota putkea Suomen merivoimat ovat valmistautuneet puolustamaan uusilla korvteilla ilkeämielisen Naton mahdollisia hyökkäyksiä ja sabotaasheja vastaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Maakaasun edullisuus on vale samoin sen ympäristöystävällisyys. Muu onkin putkineen pelkkää provoa ja trollausta.
Maakaasu on tällä hetkellä ainoa keino vähentää radikaalisti päästöjä ja sitä keinoa merkittävät teollisuusvallat käyttävät, esim Saksa ja USA.
On ikävää, jos joku ärsyyntyy tosiasioiden mainitsemisesta. Toisaalta se on kyllä myös viihdyttävää.
Maalaisliitto/Keskusta on aina osoittanut kiitollisuuttaan NL/Venäjälle vaikka siihen ei ole koskaan ollut mitään syytä.
Suuri maatalouden uudistus tapahtui Karjalassakin vasta 1920-luvulla Lex Kallion perusteella.
Erityistä syytä kiitollisuuteen on Keskustalla myös siitä,että NL vapautti 1940 silloisen ML:n huolehtimasta Kannaksen maanviljelijöistä mukaanlukien Urho Kekkonen,Johannes Virolainen ja Juho Niukkanen.
Suomen uudet korvetit mahdollistavat osaltaan kykyä torjua uusi maatalousalueen pienennysyritys yhteistoiminnassa Naton ja Ruotsin kanssa.
Ihan vaan stallarien kiusaksi.