Elikkäs minun tilanne on se, että kaikki minun suvussa ovat suoraan sanottuna aivan helvetillisen häiriintyneitä ihmisiä, ne jotka myöntävät omat mielenterveys ongelmansa makaavat vain kotona päivät pitkät ja odottavat sukulaisten tyyliin elättävän heidät ja ne jotka eivät ovat sairaita tiedostamattaan sitä. No mihin lopputulokseen tässä sitten voisi tulla? No siihen, että en todellakaan haluaisi kuulua juuri tähän nimenomaiseen sosiopaattien sukuun. Rakentava kritiikkikin on olevinaan haukkumista ja missään asiassa ei käytetä aivoja. Voi luoja sentään että ihmiset osaavat olla saatanallisen tyhmiä, meidän suvussa ainakin.
Vastaukset 2
- Anonyymi
Niin munkin suvussa. Minä olen ainoa täysjärkinen
Kannattaa sivistää itseään, ihan aluksi.
Kuvailusi perusteella sukusi jäsenet eivät ole sosiopaatteja, eivät lähellekään. Ja se mitä et kuvaile, ei ole arvioitavissa. Aloita alusta, kuten psykologi sanoisi, jos haluat jotain järkevää täältä irti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551