"Vandaalit iskivät Yhdysvaltain kongressin johtajien koteihin – Nancy Pelosin talon eteen tuotiin verinen sianpää" Sisällisodan alkua! Trump luultavasti presidentinvaihdoksen jälkeen antaa käskyn Broud boyseille, ja muille isänmaallisille ryhmille, toimia. Pohjoisvaltioiden voitto oli kammottava asia ja se valuvika tullaan korjaamaan! Etelä-valtioiden liput salkoon ja valta heille joille se kuuluu eli eurooppalaista alkuperää oleville!
https://yle.fi/uutiset/3-11722556?origin=rss
https://yle.fi/uutiset/3-11722556?origin=rss
Vastaukset 16
Vanhimmat
Intiaanit ovat ehkä eri mieltä.
Intiaanit ovat heikko rotu jonka tuli luonnonvalinan mukaisesti väistyä älykkäämpien tieltä.
Intiaaneja oli miljoonia silti muutamalla pikkulaivalla tullut vähälukuinen eurooppalainen joukkio sai koko mantereen haltuunsa. Kertoo paljon intiaaneista.
Olikohan tuliaseilla sen kanssa jotain tekemistä ?
ja virukset eli sairaudet sitten se tappamisen teki?
Isot joukot nuolin ja keihäin varustautuneiden ihmisten ei pitäisi hävitä muutamalle aseelliselle ihmiselle varsinkin kun tuliaseet eivät edes tuolloin olleet tarkkoja eikä tehokkaita, osuminen oli sattuman kauppaa ja lataaminen kesti.
Kyllä tomahaukit ja jouskarit määrällään päihittävät tuliaseen; nuoliinkin voidaan asentaa palava pää, oli Pecos Billissä ja Tex Millerissä.
Giuliani sen on sinne hommannut. Italialaisilla mafiosoilla on moinen tapa osoittaa mielipiteitään.
Eikö italialaiset käyttäneet hevosten päitä?
Kysypä kummisedältäsi , se tietää.
Joku taho sanoo että henkivartijat ja muut suojaavat tahot ovat sen naisen hylänneet.
joten omaa lääkettä nainen saa.
Pienimunaiset miehet pelkäävät hentoa 160cm mittaista naista.
Nancy Pelosin protesti Trumpin puheen kahtia repimisenä säilyy verkkokalvoilla.
Mitä siitä on aikaa, puoli vuotta?
En muista edes mitä asiaa Trump oli selventämässä.
Varmaan joku "kunniakansalaisten" uskonnon edustaja ollut asialla.
Siistit tuhertajat.
Molemmat laidat suojattu ettei töhry osu tiiliseinään, vain tarkasti oveen.
Kuka mahto tehdä?
Kummisetä elokuva ei ollenkaan kerro italialaisista, vaan se kertoo Kosher-Mafian tarinan. Usa on ollut jo sata vuotta Kosher-Mafian kipan alla, psykopaatit NaZionistit johtavat maata.911MissingLinks.
80 vuotias Nancy Pelosi on sosialistidemokraatti ja varjohallituksen edustaja.