Uutta vuotta ja ruokakuulumisia

Anonyymi

Hyvää Uutta Vuotta 2021! On joulun aika mennyt aika valikoimattomasti syöden sitä mitä tekee mieli ja onhan sitä tehnyt kaikenlaista mieli. Ottaa pattiin kun ei pääse uimaan vieläkään eikä kävelläkään voi kuin muutaman metrin kun jalka on kipeä. On tullut syötyä normaalit jouluruoat parina päivänä ja muuten sitten aika lailla mitä sattuu olemaan, juotu on oikeata shampanjaa ja hienoja viinejä ja myös muutaman liköörin tuli otettua. Uuden vuoden juhlinnassa meni juoman lisäksi juustosnacksia ja jäätelöäkin, kun uusi vuosi menikin lähinnä telkkarin ääressä. Terveellistäkin on toki syöty, tuoresalaattia, kalaa jne. Yksi iso asia on että söin paketillisen ruisleipää paahdettuna aamupaloilla jne. Outoa kyllä se ei maistunut niin hyvältä kuin muistin, mutta tulipa suuhun kovat poltteet ja hirveä närästys jne. Että ei ole vaikea jättää ruisleipää taas pois. Makeaa ei ole tullut syötyä vähäistä suklaamäärää lukuunottamatta. Juomia on tullut vedettyä senkin edestä. Eli pieni maksanhoito-tammikuu on paikallaan kaiken suhteen.

Niinpä nyt kun pyhät on ohi niin kroppa huutaakin hiilaria taas entiseen malliin, kun tottui muutamassa päivässä siihen että sitä tulee. Muuten ei tullut syötyä siis määrällisesti paljon, mutta meni siis tuota leipää ja perunalaatikkoa ja muuta, mikä ei kuulu lainkaan itselle sopivaan ruokavalioon. Kovin raskasta se oli ettei mahaan oikeastaan sitten paljon mahdukaan. Olo ei ole hyvä.

Miten muilla on ruokapuoli hoitunut pyhinä? Mitäs herkkuja söitte?

t ketonoviisi

13

180

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suklaata tuli joka joulupaketissa ja syötyähän ne tuli

      Naama kukkii ja paha olo edelleenkin. Ei hyvä, kiitos vaan sukulaisille.

      • Anonyymi

        Joo minäkin kerron jo hyvissä ajoin kaikille, etteivät antaisi suklaata lahjaksi. Sen verran kuin itse syö niin ostan itse valikoiden sitä mikä on itsestä parasta.

        Joskus takavuosina tuli omiinkin käsiin ns, kierrätyssuklaata. Tarkoitta sitä, että joku on joskus saanut suklaarasian, ja säästää sen seuraavaksi jouluksi ja antaa sen sitten edelleen lahjaksi. Parasta ennen päiväys saattaa olla pari kolme vuotta vanha.

        Enää ei kukaan suklaita osta. Omat mielisuklaat on After Eight ja kirsikkaliköörikonvehdit sekä Ferrero pähkinäsuklaat. Tuli nyt syötyä vain parisen After Eightiä.

        t ketonoviisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        after eightissä taisi olla poikkeusellisen korkea hiilihydraattimäärä suklaaksi

        kai se siitä täytteestä johtuu

        muistelen etten kyseisestä tuotteesta saa aivan yhtä huonoa oloa kuin muista

        Onhan siinä paljon sokeria kun täyte on sitä minttutahnaa. En muuten noita syö kuin vain jouluna. Minttu on yksi lempimaku joten joskus ostan tummaa suklaata mintulla maustettuna.

        Joskus nuorempana kun söin karkkia niin Mentosta tuli ostettua.

        T kn

    • Anonyymi

      Eipä noita herkkuja ollut joulunakaan pahemmin, tavanomaisia perinneruokia ja niistäkin vain osa. Ruokailu oli jopa terveellisempää kuin arkena, kun lautasmalli onnistui ihan itsekseen rosollin ja muiden vihannesten vuoksi. Määräkin oli helpoa annostella, eikä ähkyyn saakka tarvinnut syödä. Joulusaunan jäähyillä yksi vodka (mitalla mitattuna) sokerittoman colan kanssa, uutena vuotena jopa kaksi vodkaa sokerittoman spriten kanssa.

      Senverran repäisin että ostin pienen rasian tummasuklaa täytekonvehteja ja sain marmeladirasian. Siinä kaikki karkit, pipareita ja muutama joulutorttu kyllä oli ekstraa.

      Ei siis mitään mässäilyä ja heti joulupäivien jälkeen normaaliin ruokarytmiin.

    • Anonyymi

      Hyvää Uutta vuotta!

      Mä söin aika suunnitelmallisesti lopulta. Joulun ruuat koostuivat mädistä, smetanasta ja sipulista ja muutenkin runsaasta kalapöydästä. Siemennäkkäristä, rosollista, sienisalaatista, kinkusta, aura-punajuurivuoasta ja hieman maistoin lanttulaatikkoa. Vihreää tuoretta myöskin. Aamupalalla partaäijää, marjoja ja siemeniä.

      Join viiniä (3g hh/l) ja light lonkeroa. Niitä menikin sitten reippaasti pitkän loman aikana. Suklaata söin 80g tumman suklaan levyn loman aikana. Yhtenä aamuna söin kaurapuuron voisilmällä - voi mikä ihana nautinto! Mittailin ketotikuilla ja pysyin ketoosissa koko joululoman. Ulkoilin aika paljon. Kävelylenkkejä ja laskettelua.

      Sen tuo loman suolainen ruoka, viininlipitys ja pitkän automatkan istuminen teki, että eilen kotiutuessa puntari sanoi 1kg. Ei paha minusta ollenkaan. Veikkaan, että on pitkälti nesteitä em. syistä.

      Mies lähti ketodieettiin mukaan uuden vuoden kunniaksi. Vajaa 3vrk takana ja ei ole vielä ketoosissa tikuttelusta päätellen. Lupasin kokata hänellekin nyt alkuun, mutta saa kyllä tehdä lapsille ruokia ja ajan kanssa osallistua ketoreseptien kokeiluun kanssa.

      Oma uusi vuosi tuo toivottavasti enemmän urheilupuolta mukanaan. Siinä itselläni on nyt petrattavaa. Samoin kuin edelleen itselleni sopivan päivittäisen hh-määrän selvittäminen.

      • Anonyymi

        Mahtavaa. Pysyit ketoosissa!

        Minä odotan sitä kun uimahallit aukee, tuntuu vaan että rajoitukset jatkuu. Turvottaa kovasti ja kunto alkaa romahtaa, samoin mieliala. Yritän kovasti palailla vhh-moodiin.

        Kävelisin mutta jalka on edelleen kipeä ja joutuu kyllä menemään sen kanssa lääkäriin koska en jaksa enää kun kävely kuin olisi puukonerä pystyssä kantapäässä. Ainut tapa saada aerobista harjoitusta pelistä pois ja tarvisin sitä kipeästi.

        Voi ei sun terveysongelmia! Ja toivottavasti uimahallit aukeis pian :)

        Ei hitsi, enpä pysynytkään ketoosissa! Nyt on vähän jännää. Nimittäin käskin just miehen mitata ketot virtsasta, et nyt varmaan on jo ketoosissa. No eipä ollut. Olin vähän tsemppaamassa et katos kun samalla ruokavaliolla mä olen ja pissin tikkuun ja enpäs ollutkaan. En muista koskaan käyneen näin 7kk aikana!

        Me ollaan syöty tänään aamupalaksi kasvismunakas. Sitten kukkismuusia ja kananfileetä kerma-juustokastikkeessa. Kirsikkatomaatteja. Sit iso sekasalaatti eri vihreistä, kurkkua, tomskua, mausteöljyfetaa, eineskanabroiskua tiskistä. Ja pähkinöitä.

        En keksi muuta kuin valmisgrillikanan. Voiko olla et siihen lisätty sokeria? Vai ollaanko popsittu liika kasviksia? Kummallista.

        Mittaan kyllä aamulla uudestaan. Ei mua haittaa tietenkään vaikkei ketoosi pysyisi. Tässä ollaan elämän mittaisella matkalla. Mies olis kiva vaan saada ketoon ja alkuun!

        Nyt on aamulla mittailtu uudestaan ja molemmat ollaan ketoosissa! :) Mieskin nyt ekaa kertaa siis. Syötiin aamupalaksi munia ja pekonia. Röyh. Ei ole tavallinen aamupala mulle. Ei oikeen punainen liha enää maistu. Tai no jauhelihana menee.

        Nyt lähdetäänkin remppahommiin kämpille. Pari viikkoa aikaa remppailla pintoja, pakata tämä evakkokämppä ja muuttaa. Kaikki päivätyön ohessa. Että otin sitten lisähaasteeksi tämän miehen ketottamisen tähän :D

        Mies on ollut syksyn ajan väsynyt ja uupunut, ruuan päälle vetäytyy makaamaan. Toivottavasti saa tästä ruokavaliosta energiaa ja aivosumumu ja hajamielisyys häviää. Painoa hänellä on pudotettavana joku 5-7kg, ei kuitenkaan sen enempää.

    • Anonyymi

      Mä putosin ketoosista heti ensimmäisten riisipuurojen kohdalla. Siihen tuli lisäksi suklaata, piirakoita, kakkuja, perunaa, laatikoita ja joululeipää.

      Hyvästi ketoosi. Siinä meni sekin.

      • Anonyymi

        Älä lannistu! Jotkuthan tiputtautuu tarkoituksellakin välillä ketoosista. Joulu on vain kerran vuodessa, älä ole itsellesi liian ankara!

        Pääset takaisin ketoosiin nopeastikin jos vain haluat. Tsempit!

        Känniinkin pääsee takaisin nopeasti jos vain haluaa. Ei haittaa vaikka välillä selviää.

      • Anonyymi

        Joo siis minunkin mielestä ketomoodiinhan voi palata eikä mitään ole menetetty. Kun elelee terveelliseseti uuden vuoden ja joulun välin, niin joulun ja uudenvuoden välisen ajan voi syödä vähän epäterveellisemmin. :)

        t. kn

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      114
      1361
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      499
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    14. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      96
      459
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe