Missä on tehty Matkaaja vaunut?Onko siis niissä
muuta kotimaista kuin nimi?Miksi nämä ovat
muutaman tonnin halvempia kuin samanikäset
Solikat?
muuta kotimaista kuin nimi?Miksi nämä ovat
muutaman tonnin halvempia kuin samanikäset
Solikat?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Järvenpäässä niitä tehtiin, mutta 90 luvun alun lama vei tämän hyvän kotimaisen merkin mennessään.
Matkaajat ovat sen vuoksi halvempia että niiden valmistus on lopetettu ja soliferit ovat käytettyinäkin ylihintaisia.
Matkaajan komponentit kuten jääkaappi,hella lämmitin ovat ihan samoja vehkeitä kuin muissakin vaunuissa, joten varaosia saa.
No niin, nyt siis miettiä Matkaajaa,hyvä juttu..
Jos saan kysyä minkä matkaajan meinaat ostaa???
alkuun.Vaadi,jos vaunu on liikkeessä,katon ja seinän liitoskohtien ikkunoiden/luukkujen ympärystän kosteusmittaus.Vähän arka paikka rapalan vaapuissa!Mutta onhan ne ihan somia!?!
Matkaaja tehtiin viiveksi Teuvalla, josta se sitten siirtyi Ruotsiin
Kafi mikä Teuvalla tehtiin. Matkaajaa tehtiin järvenpäässä Ei se Matkaaja yhtään huonompi ole kuin Soliferikään. Taitaa Soliferi olla herkempi vuotamaan. Mutta KAFI on siinä vuoto hommassa paras.
Kyllä Matkaaja ihan hyvä vaunu on,ainoa vaan että yleisesti matkaajat on hunoja vedettäviä,ainakin jos Solikkaan vertaa,meillä oli vähän aikaa matkaaja,mutta myytiin se pois koska oli niin hirveen huono vedettävä..
vuosimallia -90 (valmistusvuosi). Ostin -95 ja möin -02. Asuttiin paljon kesät, talvet. Tosi hyvin toimi ja talvella tarkeni. Möin tutulle kaverille. On leireillyt sillä samoin kesät ja talvet kausipaikalla. Kiittänyt on.
Möin, koska siirryin matkailuautoilijaksi.
Jos Matkaaja on kuiva ja kunnossa, niin on vaunua vielä pitkäksi aikaa. Kosteusmittaus kannattaa ehdottomasti tehdä!
Niin vaunuista ei pahemmin kokemusta,jokusen kerran LMC:llä reissussa,Autoista sen verran että
laina Dethless-fiiulla päästellyt muutaman kerran
kesässä.En ole oikein kyllä tykästynyt miltei 8
metriseen pomppukärryyn,vaikka tosin kun omistaja
vaihtoi koko taka-akselin meno vakaantui ja rauhottui.Ihmettelen jonkun mielipidettä "matkaaja
huono vetää", epäilen syytä veturissa?Olenko väärässä?No lompsassa ehkä sen verran että riittäisi ehkä "matkaajaan " ja vaunu kuume kovimmillaan!Solikkaa kun ei tarvi haaveilla,liian
kallis,KABEsta puhumattakaan..
mulla on 740 turpo volvo hyvin matkaaja 9004 perässä tulee vielä 120 klm/t kovempaa kin pääsis muta rajotin istuu vieressä.
Tulee varmaan hyvin perässä kun on telivaunu,yks akselinen matkaaja on ihan eri vaunu vedettävänä.
Ei se syy ole veturissa,vaan siinä matkaajassa,pyydä myyjältä että haluat käydä koeajolla,siinä sen sitten huomaat miten se tulee perässä.
Kyllä se on ihan yleinen vika matkaajassa ettei tule hyvin perässä,ja jos joku muuta sanoo niin ihmettelen kovasti asiaa,itse olen vaunuja vetänyt noin 20 vuotta,ja monenlaista vaunua olen vetänyt..
Kyllä se Matkaaja muuten on varmasti hyvä vaunu,onhan se tietysti jo vähän vanhan aikainen,muuta jos itse on tyytyväinen sehän riittää.
Kokeile tosiaankin vetää sitä vaunua ensin,sitten ei ainakaan tule yllätyksiä..
Kyllähän noita vanhempia Solikoitakin jo aika edullisesti saa,vaikkakin kaikkien käytettyjen vaunujen hinta on huimasti yläkantissa,yhdenkään vaunun oikea arvo ei ole lainkaan sitä mitä niissä on hintaa,siksi rahoitusyhtiöt antavat niin lyhyen ajan rahoituksen niihin..
Täytyy ensin kokeilla,hyvä juttu että kerroit.
vai 120km tunissa ,kanattaisi ottaa lääkkeet ajoissa, ettei puhu läpiä päähänsä.asuntovaunun vetäminen yli 80km tunnissa on vaarallista. 70km tunissa on paljon helpomppi vetää vaunua. ja muistaa tilanne nopeus.terveisinmatkailuperävaunua vetänyt 33vuotta
Kyllähän se vaikuttaa mikä mallikin on kun vetää onko 230 220 210 leveä ja kuinka pitkä lyhin matkaaja taisi olla 410 malli ja pisin 9004 malli. Ei paljas MATKAAJA sano vielä mitään se pitää kokeilla ja kullä se veturikin vaikuttaa siihen millaista on vetää onko MAASTURI PAKU vai HENKILÖAUTO
KIemurtelun saa kuriin, kun vaihtaa alle pakurenkaat (esim. 175-13 C) ja lastaa pikkuisen etupainoiseksi. Ainakin Pallaksen vaappuminen meni ohi noilla keinoin. Tommonen 90-100 matkavauhti menee kivasti, mutta perä heijaa vähän vieläkin jos nostaa toiselle sadalle.
Eipä noista "ammattilaisten" avusta paljoo ollu...:(. megane dielelillä pitäs vetää jotain vaunua.....onko se Poksi sitte ainoa....varmaan ranskis jo haukutaan alkuun....no 1.9 diesel kone on kyllä käytössä volvossa, nissanissa, opelissa, renussa, pösössä....eli yleismaailman kone....
Tommonen Megane riittää aivan hyvin kevyen vaunun vetoon, sillä tonnin painava vaunu kulkee hyvin jo 90 hv:n avulla, sillä autossa voi valita sopivan vaihteen ja tuossa dieselissä on aivan riittävästi vääntöä. Ei pidä valita vaunua aivan maksimipainoilla vaan vähän alle.
Kannattaa asettaa hakuun reunaehtoja vaikka netticaravan-sivuille.
Kulkeeko naapurirouva suvella pyöräily shortseissa ja pitkässä T.shirtseissä ?? Onko Crossit jaloissa???
Jokinen jatkaa loputtomasti tuota spämmäilyään, koska mode ei poista kuin Reinon ihan räikeimmät ylilyönnit.
Olisi hyvin toivottavaa että mode terävöityisi ja poistaisi kaikki Reinon lähettämät viestit, ja yksintein bannaisi koko hörhön!
Juuri näin,moden pitäis olla paljon jämäkämpi.Selailin vähän palsta hörhön historiaa,satoja älyttömiä avauksia,tuhansia spämmi viestejä ja samat älyttömät jauhannat jatkuu vuosi kausia.Joka keskustelu pilataan,apinoidaan muita ja käytetään toisten nikkiä ym ym törkyä.Luulisi olevan riittävästi syitä hyllytykseen,yritäppä mode nyt ryhdistäytyä ja hoida hommasi jämäkästi,vai poistatko kritiikki viestin heti,miksi tuollaista tunkioo pitää muiden kestää ja moden suojella.
Onko Kuopiossa Matkailuvaunutehdasta?
Nyt Kesäkulkimien kausi on lopuillaan, pitäisi enemmän keskustella ilmalämmityspelin talvikorjuun laitosta, kuin jostain Joksun hokemasta Reinosta.
Olen ajatellut, että veisin rumatikkini "muuanne" talveksi
Jokisella ei ole tämä suomen kieli oikein hallinnassa, Reinoreppanahan jää aina jankkaamaan sellaisia sanoja joita se ei ymmärrä. Ja niitä sellaisia sanoja näyttää olevan paljon!
"suomen kieli" muuanne on lähdettävä lehtiä jakamaan
Voi sinua yleissivistyksestä paitsi jäänyttä Reinoraukkaa, ei voi muuta sanoa.
Miten Matkaaja liittyy tähän Palstavahtijoksun Reinoon?
Kuopiossa tehdään Kalakukkoja, ei Matkaajaa. Palstavahtijoksun höpinät Reinostaan kiinnostaa.
Joko olet extyökkäri liittynyt minun fanclubiini??
Ja taas Jokiselle tuli vastaan sellainen outo ja ihmeellinen sana, jota ei apukoulussa koko kahdensanvuoden aikana Reinolle oltu opetettu.
Reinollaanpa kunnolla, Rumatikistä huastellaan miestenkesken.
Kokakola ja Reinostahöpöttäminen. Sauvvooko?
Oli se vaan kerrassaan hienoa että tuo kauppa https://www.k-market.fi/kaupat/hovila/ jatkoi kyltin vaihtumisesta huolimatta. Siellä se on Reino sinunkin https://urly.fi/Lpp niin kätevä aina piipahtaa ostokuponkeinesi, kun se on siinä niin lähellä asumustasi.
Reino mullekin tuon Joksun höpötyksistä tulee mieleeni.
Missä on Joksun yölliset höpinät Reinostaan?
Joko piipahdit tonkimassa Turvalantien K-marketin jätekatoksen, Jokinen?
Reinohöpöttäjä Joksulle ette tee pahaa. Minä ja muijanikin pidämme Joksun höpinöistä. Ovat todella mielenkiintoisia ja monipuolisia luettavaa ihmisen köyhyydestään
On tässä nuoruudessa joskus muutakin ollut mielessä, mutta nyt vain tuo Reinoni. T. Palstavahtijoksu.
Mitä kaikkea kivaa sinulla oli sitten silloin nuorenan mielessä, Jokinen?
Ilmoitan ylläpidolle, kyllä ilmoitan.
Matkaaja oli loistava valinta, kun se toimii vieläkin, vaikka valmistuksen päättymisestä on jo melkein 30 vuotta. Yksinkertainen tekniikka on luotettavaa käyttää.
Ehkä toimii, vaan eipä näy enää montaa Matkaajaa tien päällä. SFC yms. aluepaikoista en osaa sanoa... Eipä näy kyllä Kafi-merkkisiäkään, taisivat olla niitä huonoimpia kotimaisia?
Vanhoja Soliferejä näkyy kyllä liikenteessä yllättävän paljon ja tarkoitan vanhoilla 80-90 lukuisia.
Hei.minulla on vuokralla matkaaja 7000 ja jääkaappi teki tenät eikä toimi ku sähköllä vaan ei kaasulla.osaattako neuvo mitä pitäs tehdä?
Eikö pietso sytytä? Tuleeko kaasua?
Ainoa oikea vaihtoehto on viedä vaunu osaavaan jääkaappihuoltoon. Pikkuhommia ne on ja varmistat jääkaapin toimivuuden taas muutamaksi vuodeksi, jopa.
Osaava karavaanari voi myös itse tehdä omat huollot. Mutta kysyjä ei edes kerro, mikä on vikana. Mutta jos ei osaa vikaa kertoa, ei varmaan osaa sitä edes neuvoja saatuaan korjata. Eli huoltoliikkeeseen vieminen on paras vaihtoehto.
Kaasulaitteita ei saa korjata itse, pitää olla kaasuluvat. Jos neuvoja pitää ylipäätään kysellä, niin suosittelen ystävällisesti - älä puutu. Vie huoltoon ja tarkistuta samalla koko kaasujärjestelmä.