Mitä söisit jos ruoka ei vaikuttaisi terveyteen?

Anonyymi

Kävin pohtimaan elämää ja ruoan vaikutusta terveyteen näin joulunpyhien herkuttelun jälkimainingeissa.

Mietin sitäkin että mitä sitä söisi ja joisi jatkuvasti jos ruoka ei lihottaisi tai vaikuttaisi muuten terveyttä vahingoittavasti tai terveyttä edistävästi. Tai että olisi varaa syödä sitä mita ikinä haluaisi ja niin usein kuin haluaisi.

Jos ei mitään tarvisi miettiä tai jos tietäisin etukäteen, että minulla on esim vuosi elinaikaa, niin söisin varmaan tosi usein perunaa jauhelihakastikkeella tai lihapullilla (suurin herkkuni) , makaronilaatikkoa, suklaata, jäätelöä, pastaa, kalaa ja juustoa sekä pähkinöitä ja juustonaksuja usein. Joisin ranskalaisia viinejä ja Dom Perignonia joka päivä. Tosi usein menisi darraruokaa kuten pizzaa, kebabia ja tacoja ja varsinkin herkkuani täytettyä pitaleipää. Että sangen vaatimattomia nautintoja. Tosin olo tulee huonoksi noista vaikkei niistä mitään terveyshaittaa välttämättä tulisikaan.

Vaikka kuinka eläisi terveellisesti, ei kukaan elä kuin sen oman aikansa.

Tuosta omasta luettelostani olen onnekseni saanut pitää kohtuudella viinin, juuston, pähkinät, kalan ja lihapullatkin itse tehtynä (en ole viitsinyt tehdä niin on jäänyt syömättäkin). Muut on sitten näitä erityisherkkuja, joita täytyy tosissaan rajoittaa.

t ketonoviisi

14

140

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki ruoka vaikuttaa terveyteesi. Ota malli THL:stä ja näillä sivuilla esiintyvistä niin vaikuttaa negatiivisesti. Luota tutkimukseen ja vahvaan käytännön kokemukseen ja vaikutus on positiivinen.

      • Anonyymi

        "Kaikki ruoka vaikuttaa terveyteesi."

        Kyllä minä tämän tiedän. Eihän siitä ollut puhe. Kyse olikin siitä että mitkä on niitä itselle maistuvia ruokia ja juomia, joita voisi vetää ilman jos niitä vaikutuksia ei olisi.

        T kn


    • Minä söisin suurin piirtein samoin kuin nyt vaikka ei tarvitsisikaan rajoittaa ruuan syöntiä. Majoneesi vaihtuisi täysrasvaiseen itse tehtyyn mutta esimerkiksi juuston määrä ei muuttuisi. Bollingerin grande anneeta voisi mennä silloin tällöin ja hyvää pinot noiria myös ja torresin 10 vaihtua Jaime I:seen. Ruokapuolella liha vaihtuisi tuottajalta ostettuun laatulihaan mutta en lisäisi lihan syöntiä. Eksoottisia hedelmiä söisin enemmän.

      • Anonyymi

        Kiitos kommentista.

        Unohdin hedelmät. Söisin persikkaa ja mangoa jotka lempihedelmät. Ennen söin tosi paljon hedelmiä ja join tuoremehuja. Nyt vain kotimainen omena.

        T kn


      • Anonyymi

        Piti tohon shampanja-asiaan mainita että mulle on riittävän hyvää Dom Perignon, noin luxuksena. En ole mikään viinituntija, ja kaikki on maistuneet hyviltä. Nyt jouluna sain Jacques Selossea, sellainen oranssi pullo.

        Kyllä minä joisin päivittäin mietoja juomia jos ei tarvitsisi huolehtia maksasta ja haimasta. Tosin ruokatorvi ja mahalaukkukin voi vahingoittua. Rankoilla juomamiehillä puhjenneita ruokatorvia ja mahahaavoja. R. I. P Alexi Laiho. :'-[


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kommentista.

        Unohdin hedelmät. Söisin persikkaa ja mangoa jotka lempihedelmät. Ennen söin tosi paljon hedelmiä ja join tuoremehuja. Nyt vain kotimainen omena.

        T kn

        "Unohdin hedelmät. Söisin persikkaa ja mangoa jotka lempihedelmät. Ennen söin tosi paljon hedelmiä ja join tuoremehuja. Nyt vain kotimainen omena."

        Mikä ero?? Kyse on pelkästään määristä luonnonkaramelleissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Unohdin hedelmät. Söisin persikkaa ja mangoa jotka lempihedelmät. Ennen söin tosi paljon hedelmiä ja join tuoremehuja. Nyt vain kotimainen omena."

        Mikä ero?? Kyse on pelkästään määristä luonnonkaramelleissa.

        Mistä erosta puhut, ja mistä määristä?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Piti tohon shampanja-asiaan mainita että mulle on riittävän hyvää Dom Perignon, noin luxuksena. En ole mikään viinituntija, ja kaikki on maistuneet hyviltä. Nyt jouluna sain Jacques Selossea, sellainen oranssi pullo.

        Kyllä minä joisin päivittäin mietoja juomia jos ei tarvitsisi huolehtia maksasta ja haimasta. Tosin ruokatorvi ja mahalaukkukin voi vahingoittua. Rankoilla juomamiehillä puhjenneita ruokatorvia ja mahahaavoja. R. I. P Alexi Laiho. :'-[

        Dom perignon on noista kalliimpaa. Hyviä kuohuviinejä löytyy varmaan jostain 30€ hintaluokasta ja minun pitäisi hankkia jostain 30 kuohuviinipulloa raparperikuohuviinikokeiluun.

        Lidlissä pitäisi käydä ostamassa mangososetta. Tuoreet mangot ovat hankalia kun ne kypsyvät silloin kuin kypsyvät. Minulla kyllä niiden suurin käyttö on mangosalaatissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Unohdin hedelmät. Söisin persikkaa ja mangoa jotka lempihedelmät. Ennen söin tosi paljon hedelmiä ja join tuoremehuja. Nyt vain kotimainen omena."

        Mikä ero?? Kyse on pelkästään määristä luonnonkaramelleissa.

        "Mikä ero?? Kyse on pelkästään määristä luonnonkaramelleissa."

        Ero on siinä että ennen söin hedelmiä joka päivä, runsaasti. Aamupalalla, välipalana ja iltapalalla. Siis hiilaria tuli runsaasti. Nyt menee yksi minikokoinen kotimainen omena korkeintaan kerran päivässä. Nyt ei ole omenaa kaapissa ollenkaan niin on mennyt viikko ilman sitäkin. Korvaan kasviksilla.

        Ennen join esim appelsiini- ja omenatuoremehua ainakin aamuisin. En ole enää kymmeneen vuoteen harrastanut.

        t kn


      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Dom perignon on noista kalliimpaa. Hyviä kuohuviinejä löytyy varmaan jostain 30€ hintaluokasta ja minun pitäisi hankkia jostain 30 kuohuviinipulloa raparperikuohuviinikokeiluun.

        Lidlissä pitäisi käydä ostamassa mangososetta. Tuoreet mangot ovat hankalia kun ne kypsyvät silloin kuin kypsyvät. Minulla kyllä niiden suurin käyttö on mangosalaatissa.

        "Dom perignon on noista kalliimpaa. Hyviä kuohuviinejä löytyy varmaan jostain 30€ hintaluokasta ja minun pitäisi hankkia jostain 30 kuohuviinipulloa raparperikuohuviinikokeiluun."


        Kysyin hintaa Jaska-pullolle siltä joka sitä tarjosi. 298e.

        Domppa (halvin) alkossa on 184e. Näissä vuosikerrat taitaa määrittää hintaa. Domppakin on kallistunut tosi paljon. Muistan kun satasella sen pullon sai. No minä tyydyn unelmissa Domppaan, ja reaalielämässä 15 e skumppanjaan.


    • Anonyymi

      Mikä estää syömästä juuri noin? Suklaata ja juustonaksuja vain harvoin ja juomia sen verran ettei darraa tule? Kaikkea kohtuudella. Elämä on nyt.

      • Anonyymi

        Totta, kohtuudellahan sitä täytyy elää kaiken kanssa ja elämässa pitää olla kuitenkin nautintoja. Tässä sorvailen sitä karppauksen jälkeistä karppausta, ja samalla linjalla aion jatkaa. Se juustonaksupussi ehkä kerran kuukaudessa tuskin on katastrofi. :)

        Sen verran tosiaan elimistö on jo vähähiilarisuuteen tottunut, että hirveän raskas oli leivän ja perunan syömisestä. Eli jos aikoo tässä pysyä pirteänä niin nämä täytyy vaan pysyä loitolla.

        t. kn


    • Anonyymi

      Varmaan ite tehtyä pizzaa ois usein, tortilloja jatkuvasti, vettä ei varmaan enää tulis juotua vaan mehuja enemmän. Sipsipussi ois aina kaapissa sitä varten et tekee mieli. Nachopeltiä, lasagnee, rasvaisia lättyjä sokerilla herkkuna. Aluksi varmaan onnessaan vetäis jotain keburullia ja hesen hamppareita, mut äkkiä ne kyllästyttäis 😁

      • Tänään ja huomenna ruokana siskonmakkaraborch-keittoa jota tekisin vaikka ei tarvitsisi välittääkkään ruuan energiasta. Aamiaisena Burger Kingin perushampurilainen (270 kcal) ja kahvi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1302
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      77
      1263
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1211
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      995
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      8
      985
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      916
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      831
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      682
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      667
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      584
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      53
      550
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      538
    17. 46
      533
    18. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      529
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      520
    Aihe