Saiko ne todella, oikeasti edes murto- osaa tarvittavasta äänistä?
Miksi vihreät ovat hallituksessa?
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Demarit voitti valheella ja otti Vihreät rikoskumppaniksi .
Tieto oy äänesti vihreitä.
Eivät todellakaan saaneet Rinne kokosi näistä pikku puolueista vasemmistovetoisen Hallituksen, joka oli pitää pystyssä juuri näillä toinen toistaan pönkkäävillä puolueilla. Oma lukunsa on suurhäviäjä Kepu, joka mitään häpeilemättä suostui sosialistisen Hallituksen Joo-mieheksi. Sillä tiellä on vieläkin.
Umpiluupäinen persu spämmää taas palstaa kysymyksellä, johon on saanut vastauksen ala-asteen yhteiskuntaopin tunnilla.
Turskahtiko nokkaan täysosuma. Sen näkee änkytyksestäsi.
Tekivätkö EU vihreät bidenit?
Vihreät on pahin populisti puolue. Ilman mitään järkevää tavoitetta oleva joukkio. Heidän aatteensa pyhittää kaikki keinot ja laki on heille vain sananhelinää. Hallitukseen pääsy on tämän sakin ainoa tavoite. Pienikin vihreä määrä hallituksessa saa korvaamatonta vahinkoa aikaan. Sdp:n sannamarin on aatteeltaan lähes vihreä se siis mahdollistaa vihreiden hallituksessa olon.
Miksi Kaikki puolueet ei ole hallituksessa? Tuntuis järkevimmältä ratkaisulta virheiden kaltaisten haittapuolueiden valta romahtais.
eihän niiden kiukutella auttas siellä hallituksessa?
muutoinhan puolueiden valtasuhteet ei sinäänsä muuttuis? vaan edettäs enemmistön ehdoilla aina...
Sipilä istuu tuppisuuna. Taustalla hiljaisuudessa häärää maakuntahallintoa verotusoikeuksineen. Sipilä tehnyt selvästi kaupat vihreiden kanssa. Myöntyy kaikkiin vihreitten hulluihinkin vaatimuksiin luottaen että vihreät tukee maakuntahallintoa.
Tämän takia jotensakin järkevältä vaikuttava Kulmunin savustettiin pois tieltä ja Sipilän pönkä Saarikko tilalle jota viedään kuin litran mittaa.