Tämä on totuus, joka halutaan usein vaientaa kuoliaaksi. Tieteen nimissä yritetään uskotella, että olisi vain yhdenlaiset luonnonlait, jotka pätisivät kaikkialla ja mikään ei olisi niiden yläpuolella. Myös Einsteinin suhteellisuusteoriassa on paljon puutteita. Taannoinen UTELE-teoriakin kyseenalaisti hienolla tavalla tätä suhteellisuusteoriaa, mutta se leimattiin valtamedian taholta humpuukiksi ja naurettiin alas koko hyvä teoria. UTELE-teoriassakin oli kuitenkin puutteita, vaikka oli paljon järkevämmän kuuloinen, kuin Einsteinin ehdoton suhteellisuusteoria.
On monia ihmisiä, jotka ovat havainneet tapauksia, jotka ovat tuntemiemme luonnon lakien vastaisia. Ilmassa on nähty leijuvan esineitä, jonka ei pitäisi olla mitenkään mahdollista. On nähty enkeleitä, jotka läpivalaisevat koko tienoon kirkkaudellaan. On tunnettu taikavoimaa ja erilaisia energioita, joita on osattu myös hyödyntää ja monet näitä energioita hyödyntävät tänäkin päivänä kanavoidessaan niitä erilaisiin hoitoihin! Selvänäköisiä on todella monia. Yksi uusi ilmiö on myös valaistuminen, eli se että yhä useampi ihminen ymmärtää, ettemme asu lainkaan pallon muotoisella maapallolla, vaan maa on todellakin kamara. Taivaan peittää kansi, mutta vain taivaan vallat voivat sen lävistää. Monet ufohavainnot ovat todellisuudessa Taivaan väkijoukkoa, jotka yrittävät tehdä tiettäväksi, että Jumalan voimat on kaiken ihmisviisauden ulkopuolella. Silti osa näkijöistä luulee näitä Taivaan Vallan joukkoja ufoiksi, eli vieraan planeetan asukkaiksi. Yhtä kaikki, näitä vieraita täällä käy ja niitä on nähty niin ateistien, kuin meidän uskovaisten silmin. Me vain osaamme selittää näyt oikein.
Jumala on antanut paljon energioita, joita saamme hyödyntää. Täten energiahoidot ja reikihoidot eivät ole ristiriidassa kristinuskon kanssa, vaan tukevat Jumalan olemassa oloa todella kauniilla tavalla. Selvänäköisiä on ollut aina ja on oleva tänä päivänäkin. Itsekin heihin lukeutuen. Kyllä minä uskon ihan selvästi, että se mitä näen, on totta. Olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa, joten tuskin ne ovat mitään hallusinaatioitakaan. Näyt ovat niin todellisia, että niiden täytyy olla totta. Ja olempa vieläpä nähnyt erään selvänäkijän kanssa yhtä aikaa samaa ilmiötä, eli se niistä hallusinaatioista. Enkeli ratsasti valkoratsullaan ja soitti todella kaunista torven kaltaista soitintaan. Molemmat näimme tämän.
Pallohömpötykset, suhteellisuusteoriat ynnä muut on tarkoitettu vain vaientamaan ihmisten selvänäköisyys. Valtaosa olisi selvänäkijöitä, ellei heitä olisi aivopesty tieteellisellä propagandalla. Keskiajalla esimerkiksi oli hyvin yleistä nähdä erilaisia ilmiöitä, joita nykyään ei kerrota enää näkevän. Tai ehkä näkeekin, muta niistä ei uskalleta puhua diagnoosin pelossa.
Sanonkin teille kaikille, jotka näette yliluonnollisia: Kyllä, ne ovat totta. Teidän ei tarvitse olla huolissanne terveydestä! Luottakaa siihen, mitä silmillänne näette!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei pädekään. Energiahoitajat, yliluonnollisia näkyjä nähneet gurut, senkä jesuiitat tietävät tämän. Myös moni Jeesuksen seuraaja on saanut nähdä sellaisia näkyjä, jotka ylittävät kaikki tuntemamme fysiikan lait. Jeesuskin käveli veden pinnalla, mutta myös meren pohjaa pitkin niin, että vedet väistyivät. Paljon on tapahtunut ihmeitä ja paljon tapahtuu edelleen ihmeitä, Halleluja!
Sinulle varmaan tietokone jolla viestisi kirjoitit toimii myös jonkinlaisen taikuuden avulla?
Luonnonlait ovat kaiken ylimpänä.mitään ei tapahdu ellei sille ole syytä. Aina on ensin syy, sitten seuraus.
Uskonveljesi läntisessä Afrikassa ovat nimittäneet TV:tä Valkoisen Miehen Taikalaatikoksi.
Vai Utele teoria... Eipä saanut Jorma mitään konkreetista aikaan.
Muista että on ihan ok myöntää olevansa olevansa väärässä... eikä aisteihin kannata luottaa sokeasti.
Jorma olisi saanut aikaan paljonkin, ellei Utele-teoriaa olisi torpedoitu urakalla. Koska teoriaa alettiin voimakkaasti mustamaalaamaan, sijoittajat kaikkosivat ja utele-instituutin tutkimus ja kehitystyö ei voinut enää jatkua, koska ilman rahaa se ei ole mahdollista. Lähes valmis tuote valitettavasti jäi vähän torsoksi. Toivottavasti joku hoitaa homman loppuun asti ja saatais vihdoin näitä vetyautoja ynnä muita innovaatioita, joita Utele-teoria mahdollistaisi!
Eihän hänen olisi tarvinnut tehdä muuta kun todistaa teoriansa ja tehdä joku järkevä tuote vaikka joka toimii teoriaan pohjautuvalla teknologialla.
Teoria taisi olla laadultaan vähän samanlainen kun WinCapita, tai joku vastaava pyramidihuijaus. Kerätään rahoittajien rahat ja elellään niillä.
Kirjoitit vahingossa jopa yhden tosiasian:"tuntemamme luonnonlait".
Väitätkö, että ihmiskunta tuntee KAIKKI luonnonlait? Entäpäs, jos ihminen tuntee vasta pienen osan luonnonlaeista? Siis ne tapahtumat, jota väität yliluonnolliseksi, perustuvatkin johonkin vielä tuntemattomaan lakiin.
"Luottakaa siihen mitä silmillänne näette"?? Mahdottoman huono neuvo, ihmisen aisteja ja aivoja on niin helppoa petkuttaa, että kannattaa hieman miettiä jos näkee jotain mitä ei heti ymmärrä.
Jos ihminen käyttää sanaa "pallohömpötys", ja "aivopesu" ihan normaaleista asioista en minä häntä ainakaan opettajakseni hyväksy.