Vihreät siirtyvät kannattamaan NATOa

Niin se vaan alkaa silmät aukenemaan eikä tehdä " niinku aina on tehty". Järjen käyttö on sallittua vaikka muutos tuntuu ensin vaikealta.

Nato-jäsenyyttä kannattavan vihreän mielestä monelle asiassa on kyse identiteettipolitiikasta.

Vihreiden kansanedustajana 2003-2007 toiminut kirjailija Rosa Meriläinen kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että asevelvollisuuden tasa-arvoistaminen olisi yksi syy liittyä Natoon. Meriläinen on jo aiemmin ryhtynyt kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

– Pohjoismainen yhteistyö ei ole suorituskykyinen ratkaisu. Se vain kuulostaa kivalta. Nato puolestaan on eurooppalainen puolustusjärjestelmä, Rosa Meriläinen toteaa.

Hän kertoo käynnistään pääesikunnassa lounaalla.

– Kun kalvosarja oli päässyt viimeiseen havainnekuvaansa, esiintymistaitoinen ja mukava upseeri pudotti painavan lauseen: ”Ymmärräthän, että tässä tapauksessa meidän olisi liityttävä Natoon.” Vastasin: ”Ymmärrän. Tämä on yksi syistä, miksi kannatan nykyään Suomen Nato-jäsenyyttä.” Moneen oli pääesikunnassa valmistauduttu ja varauduttu, mutta ei siihen, että kaltaiseni punavihreä pasifisti olisi näin pahasti kelkkansa kääntänyt.

– Kaltaiseni Nato-haukan nivusia on hiertänyt eniten kysymys ydinaseista sekä joidenkin Natoon kuuluvien maiden poliittisen järjestelmän tila. On hyvä huomata, että nämä samat ongelmat sisältyvät jo EU-jäsenyyteen.

Rosa Meriläisen mielestä Nato-keskustelussa Suomessa on kyse myös identiteettipolitiikasta.

– Vanhavasemmistolaiset ovat kuin kissoja: leimautuneet Venäjään paikkana, vaikka valta on päässyt vaihtumaan, hän kirjoittaa.

– Olen tehnyt paljon eurooppalaista yhteistyötä oman puolueeni vihreiden puitteissa ja voi pojat: kun olen yrittänyt saksalaisille tovereille selittää kielteistä Nato-kantaa ja myönteistä kantaa EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseen, olen saanut vastaani lähinnä tyhjän katseen. Eihän tämä sisäisesti ristiriitainen, tukevasti fantasiamaailmaan sitoutunut mielipidesolmu voi avautua sekä Natoon että EU:hun kuuluvan maan valveutuneelle poliitikolle.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Rosa Meriläinen,mitä hän sai aikaiseksi kun oli kansanedustaja.

Äänestä
  • Sitä samaa mitä kaikki vihreät ja vasemmistolaiset. SN-seuralle lisää avustuksia.

    1Äänestä

Se on suuri tapahtuma verkkouutisille kun Suomesta löytyy yksikin naton kannattaja, on se heti uutisoitava. Ovat he niin harvinaisia että ovat uutisarvoisia.

Äänestä
  • Verkkosiioni iloitsee jos yksikin sateenkaari immeinen pelastetaan Natoon.

    Äänestä

Vihreät huomasi että Nato on sateenkaari liitoutuma.

Äänestä
  • No olipas muka fiksu kommentti.
    Nytko vasta, pikku sontakuoriainen hokasit, että ... ullatuuuuuuuus, 30 NATO-maan lippujen väreistä löytyy aikamoinen kimara.

    Äänestä

Xkansanedustaja on NATOkannoissaan yhtä hyvin puolustusvoimien pyöritettävissä kuin NATOnazzit Atlantic Councilin eli perustelut on puskista otettu mutta onhan Heikki Haavisto NATOmies jonka motiivit voi olla seksuaaliset

Äänestä

Hienoa että ulostuloja on alkanut tulemaan tärkeässä asiassa. Odottaisin että rohkeita löytyisi myös demareiden ja persujen joukosta. Tiedän että heissäkin on NATO-kannattajia.... Yhtään järkevää perustelua en vielä ole kuullut, miksi ei pitäisi liittyä.

1Äänestä

Maailma muuttuu. Venäjäkin haluaisi NATOon että saisi paremmat värkit mutta VIELÄ ei anna kunnia periksi.

Kuvitelkaapa kuinka ihanaa Venäjällä olisi jos siellä pelaisi kaikki kuten meillä. Kaupungit olisi puhtaita, tiet kunnossa ja ihmiset tyytyväisiä.Bussit ja junat aikataulussa, kaupoissa puhdasta ruokaa ja jopa luomu osastot!

1Äänestä
  • Venäjällä asiat pelaa paremmin kuin Suomessa eikä Venäjä periaatteesta terroristijärjestö NATOon liity

    Äänestä

Pelkele mikä viisio. Nyt siellä on joka kulmassa lunkkaleita.

Äänestä

"Kuvitelkaapa kuinka ihanaa Venäjällä olisi jos siellä pelaisi kaikki kuten meillä. Kaupungit olisi puhtaita, tiet kunnossa ja ihmiset tyytyväisiä.Bussit ja junat aikataulussa, kaupoissa puhdasta ruokaa ja jopa luomu osastot!"

Kamppailu: Lontoo vs. venäjä.
"Kuvitelkaapa kuinka ihanaa Venäjällä olisi jos siellä pelaisi kaikki kuten meillä. "

Minkäslaista teillä sielä Lontoossa sitten on. Onko myrkytyspelkoisia kansalaisia?

Äänestä

Lontoossa asiat pelaa paremmin propagandan kannalta kuin Suomessa muuten, mutta periaatteessa terroristijärjestö ISIS on on vain Naton sisäpiirin juttu. :)

Äänestä

Vihreät saavat tuosta kannatusahdingossaan muutaman prosenttiyksilön lisää äänestäjiä.

Äänestä
  • kokoomukselta pois. :D

    Äänestä

"Vihreät siirtyvät kannattamaan NATOa"

Sateenkaaren vihertävän persereijän kannalla sielä ollaan tähänkin asti oltu.

Äänestä

Vasemmistoliiton entinen puoluejohtaja Siimes älykkäänä ihmisenä on myös nähnyt Naton edut rauhan ja demokratin puolustajana.

1Äänestä
  • Ei ole nähnyt nykyisessä NATOssa mitään etuja rauhan ja demokratian puolustajana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole nähnyt nykyisessä NATOssa mitään etuja rauhan ja demokratian puolustajana

    Kyllähän Suvi-Anne älykkäänä ihmisenä näkee todellisuuden ... kansantalon pikku jorma kun ei puolsetaan ole mitenkään päin älykäs, niin näkemättähän se todellisuus, pikku jormalta jää ja se korvataan niksahtaneella mielikuvituksella.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän Suvi-Anne älykkäänä ihmisenä näkee todellisuuden ... kansantalon pikku jorma kun ei puolsetaan ole mitenkään päin älykäs, niin näkemättähän se todellisuus, pikku jormalta jää ja se korvataan niksahtaneella mielikuvituksella.

    Kyllähän nää kaikki sotilasjuntan puolesta puhujat on häpeäksi Suomen maalle.

    Ei mitään kunniaa näköjään ihmisillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän Suvi-Anne älykkäänä ihmisenä näkee todellisuuden ... kansantalon pikku jorma kun ei puolsetaan ole mitenkään päin älykäs, niin näkemättähän se todellisuus, pikku jormalta jää ja se korvataan niksahtaneella mielikuvituksella.

    Suvi varmasti näkee todellisuuden toisin kuin seurantalom Tonttu

    Äänestä

Vihreät kannattamaan Natoa.
Vihreät kannattavat kaikkea mikä on huonoksi Siuomelle.
Liikenteen alasajo oli jo liikaaa.

Äänestä

Monessa puolueessa on puolustuspolitiikkaan perehtyneitä, jotka kannattavat Natoa. Eivät pidä siintä vain meteliä, kokevat että aika ei ole vielä kypsä, ja pelkäävät äänestäjien reaktioita. Yhteistyössä Naton kanssa olemme niin syvällä, että on vain ajan kysymys koska jäsenanomus pistetään sisään, ja saadaan täydet hyödyt jäsenyydestä. Nythän hyödyistä ei ole täysiä takuita.

Äänestä

"Ruotsalaisedustajat-Natojäsenyys välttämätön" Siinä teille asiantuntevaa faktaa jäsenyydestä. Sekoittaja trollitkin ovat sivuosassa, kun asioista keskustellaan tosiasioihin nojautuen. Kannattaa perehtyä toisaalla natoketjussa.

Äänestä
  • Ruotsin ulkoministeri piti asiattomina poliitikkojen irtiottoja Ruotsin liittoutumattomuudesta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Niin se vaan alkaa silmät aukenemaan eikä tehdä " niinku aina on tehty". Järjen käyttö on sallittua vaikka muutos tuntuu ensin vaikealta.

Nato-jäsenyyttä kannattavan vihreän mielestä monelle asiassa on kyse identiteettipolitiikasta.

Vihreiden kansanedustajana 2003-2007 toiminut kirjailija Rosa Meriläinen kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että asevelvollisuuden tasa-arvoistaminen olisi yksi syy liittyä Natoon. Meriläinen on jo aiemmin ryhtynyt kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

– Pohjoismainen yhteistyö ei ole suorituskykyinen ratkaisu. Se vain kuulostaa kivalta. Nato puolestaan on eurooppalainen puolustusjärjestelmä, Rosa Meriläinen toteaa.

Hän kertoo käynnistään pääesikunnassa lounaalla.

– Kun kalvosarja oli päässyt viimeiseen havainnekuvaansa, esiintymistaitoinen ja mukava upseeri pudotti painavan lauseen: ”Ymmärräthän, että tässä tapauksessa meidän olisi liityttävä Natoon.” Vastasin: ”Ymmärrän. Tämä on yksi syistä, miksi kannatan nykyään Suomen Nato-jäsenyyttä.” Moneen oli pääesikunnassa valmistauduttu ja varauduttu, mutta ei siihen, että kaltaiseni punavihreä pasifisti olisi näin pahasti kelkkansa kääntänyt.

– Kaltaiseni Nato-haukan nivusia on hiertänyt eniten kysymys ydinaseista sekä joidenkin Natoon kuuluvien maiden poliittisen järjestelmän tila. On hyvä huomata, että nämä samat ongelmat sisältyvät jo EU-jäsenyyteen.

Rosa Meriläisen mielestä Nato-keskustelussa Suomessa on kyse myös identiteettipolitiikasta.

– Vanhavasemmistolaiset ovat kuin kissoja: leimautuneet Venäjään paikkana, vaikka valta on päässyt vaihtumaan, hän kirjoittaa.

– Olen tehnyt paljon eurooppalaista yhteistyötä oman puolueeni vihreiden puitteissa ja voi pojat: kun olen yrittänyt saksalaisille tovereille selittää kielteistä Nato-kantaa ja myönteistä kantaa EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseen, olen saanut vastaani lähinnä tyhjän katseen. Eihän tämä sisäisesti ristiriitainen, tukevasti fantasiamaailmaan sitoutunut mielipidesolmu voi avautua sekä Natoon että EU:hun kuuluvan maan valveutuneelle poliitikolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu