Pitkäaikaisesta salasuhteesta eroon

Anonyymi

Vertaisneuvoja kaipaan, jotta saan itseni pysymään kaidalla tiellä. Tätä tilannetta on vähän haastava selittää ja ihan kaikkea en voi kirjoittaa, mutta koitetaan.

Olen ollut ihastunut toiseen mieheen kohta noin kuusi vuotta. Ihastus pääsi aikanaan syntymään, kun puolison kanssa oli vaikeaa kemia tuon toisen kanssa on mieletöntä. Ihastus johti siihen, että tässä vuosien varrella ollaan vietetty kiihkeitä hetkiä ja harrastettu seksiä satunnaisesti. Ihastumisen alkuun oli tiivistä yhteydenpitoa ja tapailua, sen jälkeen miehen parisuhdetilanteesta riippuen vaihtelevasti. Pisimmillään taukoa on ollut noin kaksi vuotta, mutta jollain tasolla ihastus tuolloinkin säilyi. Ollaan harrastusten kautta tekemisissä viikottain ja tuntuu etten pääse hänestä irti, vaikka en toisaalta aidosti pysty näkemään yhteistä tulevaisuuttakaan hänen kanssaan (tätä on hankala selittää).

Tämä ihastus/pettäminen on varmasti vaikuttanut parisuhteeseeni, jossa on muutoinkin ollut haaastavia aikoja. Tunnen syyllisyyttä ajoittain, sillä en itse olisi ikinä uskonut itsestäni olevan tälläiseen kaksinaamaisuuteen. Toisaalta taas olen oikeuttanut tekoni suhteeni huonoilla hetkillä. Edellisen kerran petin puolisoani tämän ihastuksen kanssa kesällä. Nyt kesän jälkeen ollaan puolison kanssa jälleen pohdittu eroa, mutta pitkien pohdintojen kautta löydetty vielä rakkautta ja päädytty jatkamaan liittoa. Pitkästä aikaan tuntuu hyvältä tässä parisuhteessa, terapiassa on käyty, mutta en ole pettämisestä ikinä kertonut, koska tietäisin sen loukkaavan niin suuresti.

Haluan panostaa nyt tosissani tähän suhteeseen elää arvojeni mukaan aidosti. Mutta miksi en saa tätä toista mielestäni? Pelkään sortuvani jatkossakin pettämään hänen kanssaan ja jäin muutama päivä sitten itselleni kiinni siitä, että haaveilin yhteisistä hetkistä. Tämä ihastus on nyt itse vapaa ja tiedän kuinka helppoa nyt olisi sortua taas häneen, jos tilaisuus tulee vastaan. Miten pääsen tästä vanhasta tavasta eroon, miten ihastuksen, josta ei ikinä voi tulla mitään enempää, pääsee lopullisesti irti? Olen harkinnut harrastuksen lopettamista, mutta auttaako sekään ja toisaalta sattuu ajatus myös siitä, että ei enää oltaisi ollenkaan tekemisissä hänen kanssaan. Näiden vuosien aikana meistä on tullut ystäviä, mutta miten sen saisi pidettyä vain ystävyytenä?

Vaikeaa. En ymmärrä itseäni.

12

841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja vielä. Usein sanotaan että uskottomuudella /ihastunisella paikkaa niitä asioita, jotka ei omassa parisuhteessa täyty. Näin se on varmasti ollutkin aluperin, kun ihastuksen pyörteeseen jouduin. Eli tavallaan sain ihastumisesta voimaa ja iloa, kun parisuhteessani oli erittäin synkkää ja huonoja hetkiä,

      Mutta nyt kun suhde voi hyvin ja on onnellinen, niin eikö toi ihastus kuuluisi hiipua pois?

      • Anonyymi

        Jotkut ihmiset vaan saa seksuaalisen halun esiin voimakkaana. Ei sellaisen kanssa voi olla kaveri. He jotka tämän tiedostaa ja hyväksyvät eivät hakeudu toistensa seuraan ja päästä tilannetta tapahtumaan. Kyse on seksuaalisesta vietistä ja siinä yhteensopivuudesta. Joitakin tällaisia elämän aikana tullut vastaan.


    • Anonyymi

      Ihmettelen ap sitä, että miksi sinusta ja ihastuksestasi ei voi tulla mitään. Sinusta ja kumppanistasi ei näytä tulevan mitään, kun joudutte pidemmällä ajalla miettimään eroaako vai ei. Ainakin minun korvaan kuulostaa, että nykyinen suhteesikaan ei ole väkevää rakkautta. Valitettavasti tosiasiana täytyy kertoa, että vaikka hankkiutuisit ihastuksestasi eroon ( joka voi olla järkevääkin, jos teistä ei voi tulla koskaan mitään), niin tunteistasi pääset irti vasta uuden ihastumisen ja rakastumisen kautta ja se harvemmin kohdistuu tämän hetkiseen puolisosi, jos rakkaus häneen on laimentunut ja sinulla pidempään tunteet olleet johonkin toiseen. Nykyisessä tilanteessasi varattuna ongelmasi on vaan niukkuus tavata ihastuttavia ihmisiä, joihin pääset ihastumaan ja saat vastavuoroisuutta tunteillesi. Ero jo siksikin, että olet pettänyt on mielestäni oikea ratkaisu. Ainakin kumppaniasi kohtaan sinun pitäisi olla rehellinen, jotta hän saa myös mahdollisuuden miettiä hyväksyykö pettämisesi vai haluaako etsiä uuden.

    • Anonyymi

      Eiköhän se ihastuskin ole varattu

    • Anonyymi

      Kuusi vuotta...... Hmm voi olla että työskentely itsesi kanssa on vielä kesken. Kuusi vuotta valheessa.

    • Anonyymi

      Sinä olet aikuinen nainen, et mikään kuollut puun lehti jota tuuli kuljettaa!

      Sinä itse päätät jatkatko puolisosi pettämistä. Pettämine ei ole kiinni että " joskohan minä saatan innostua uudelleen vieraasta".
      Sinä joko tulevaisuudessakin jatkat pettämistä tai et.

      Todella yksinkertaista! Ei aivokirurgiaa.

      Suunnitellessasi joko tai ei tai jospa sittenkin tai kenties jne. jne. jne....... tekisit jokaiselle osapuolelle mega palveluksen laskiessasi puolisosi menemään ja etsimään itselleen ihmisen jonka aivokapasiteetti kykenee tajuamaan -vain yhden puolison kerrallaan- idean. Puolison joka kykenee ymmärtämään luotettavuuden arvon parisuhteessa.

      Sinä et ole tuo puoliso. Joten poistu laillisesti jo kuvioista ja meso yksinäsi aivan miten haluat.

    • Anonyymi

      Olen itse on-off -meiningillä haaveillut toisesta miehestä nyt jo yli 10 vuoden ajan. Tapasin hänet ennen ensimmäistä avioliittoani, olin tuolloin 18 ja hän reippaasti vanhempi. Mietin häntä läpi vuosien, jossain kohtaa tavattiinkin uudelleen muutamia kertoja mutta kyllä meillä molemmilla oli pelisäännöt selvillä. Nyt olen pitkässä ja hyvin toimivassa suhteessa, jossa on valtavasti rakkautta ja olemme sitoutuneet toisiimme. Tiedän että tulen jatkossakin jaksoittain haaveilemaan tuosta menneisyyden miehestä, mutta en tule tekemään asialle mitään. Ajatukset ovat ajatuksia, ihastumisia voi hyvinkin tulla ja mennä mutta niiden perässä ei tarvitse lähteä juoksemaan. Et sinä ole mikään tahdoton olento, voit päättää ettet petä kumppaniasi enää. Yhteyksien katkaiseminen helpottaa tuossa. Emme mekään ole haaveilujeni kohteen kanssa enää fb-kaveruutta enempää tekemisissä ja hyvä niin. Uskon, että meillä on sanaton sopimus siitä, että emme tapaa tai viestittele niin kauan, kun olemme muiden ihmisten kanssa. Ja minä olen päättänyt olla rakastamani miehen kanssa loppuun asti, joten minulle jää haaveet niitä hetkiä varten, kun haaveita tarvitsen.

    • Anonyymi

      Jos löytäisit toisen kakkosen niin tämä ykkönen kakkonen saattaisi unohtua. Ja sen jälkeen ykkösen ykkösen asema paranisi jos et kakkoseen kakkoseen silti silleen... Joka tapauksessa ratkaisuja sun pitää tehdä.

    • Anonyymi

      Sehän se on...kun on kerran pettänyt ja huomaa, ettei se niin kamalaa olekaan varsinkaan kun ei jää kiinni, niin helposti pettää uudelleen ja vielä kun on omat periaatteensa heittänyt romukoppaan, niin sinne ne usein jäävätkin.

      NOjaa, se siitä mutta tosiaan sitä intohimoa ja kemiaa saattaa kokea myös muiden kuin oman puolisonsa kanssa vaikka kuinka rakastaisi. Tähän ei liene ole kenelläkään vastausta miksi näin. Toisen menevät virran mukana, toiset eivät tingi uskollisuuden periaatteesta.

      ITsekin aikoinani ihastuin päätäpahkaa ja kemia oli aivan uskomaton! Syntyi tulinen ja kiihkeä sivusuhde, joka loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Yhtenä päivänä jotenkin "heräsin" ja häpesin. Rakastan miestäni yli kaiken ja kärsin nämä tunnontuskat ja häpeaän itsekseni.

      Onneksi tuosta on jo aikaa ja se on vain haalea muisto enää. Parisuhteeni voi hyvin.

    • Anonyymi

      Vai "ystävyytenä"😃 kyllähän se on niin että jos olet parisuhteessa niin uusien vastakkaista sukupuolta olevien "ystävien" hankkiminen = huoraamista.. tietysti ymmärrettäviä ovat vanhat lapsuudenkamut yms.. mut mikä mahtaa olla motiivi varatulla naisella hankkia uusia miespuolisia "ystäviä" .. ainakin huomiohuoraaminen vähintään. Nyt teidän kannattaa laittaa vain välit poikki siihen huoripukkiin jos aiotte omassa suhteessanne jatkaa..

      • Anonyymi

        aivan noin.
        Joko huoraa tai ei huoraa. Joko valitsee huorata tai ei huorata.
        Tuo on super yksinkertaista jonka jokainen tajuaa , vähvnkin aivokapasiteetin omaat.


    • Anonyymi

      Salaa vaan, sillein kevytkenkäisesti🤣😇

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4839
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1722
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1326
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1000
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      885
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe