avioliitossa - vanki

Kerronpa oman elämäntarinani tällä parisuhde palstalla.
Olen ollut naimisissa 40-vuotta,tapasin mieheni nuorena ja menimme naimisiin aika pian tavattuamme.Alkuun meni ihan hyvin ja meille syntyi yksi lapsi.
Alkoi vaikeudet avioliitossa ja se avioliiton helvetti jatkuu.
Mies vahtaa aina tekemisiäni ja kyselee tarkkaan ketä olen päivän aikana tavannut ja hän on kieltänyt tapaamasta omia sukulaisia,vanhemmat on kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten.Sisko perheineen asuu toisella paikkakunnalla ja samoin myös veljeni,mutta en saa pitää heihin yhteyttä.
Olin työelämässä parikymmentä vuotta ja palkan jonka sain työstä niin mies määrää niin se maksettiin yhteiselle tilille ja minulla ei saa olla omaa rahaa,kaikki mikä on niin on yhteistä jopa rahatkin.
Meidän yhteiseen lapseen hän suhtautuu negatiivisesti,lapsi on aikuinen ja asuu onneksi muualla,mutta meidän lapsi ei ole kokenut onnellista lapsuutta vaan hän pelkäsi isäänsä jo pienenä ollessa.Mies oli lapselleen ankara ja aina oli neuvomassa joka asiassa miten pitää tehdä.
Kaiken huippu oli se kun selvisi viisi vuotta sitten kun mies alkoi käydä tansseissa ja sieltä tansseissa hän löysi itselleen "tanssikaverin"jonka kanssa mies käy joka viikko tanssimassa ja minä jään kotiin.Miehelläni ja sillä "tanssikaverilla"on seurustelusuhde.
Miksi en lähde pois tuosta avioliitosta,minne menisin koska minulla ei ole omaa rahaa ja kaikki se omaisuus mitä on hankittu yhteiseen kotiin niin ei minulle mikään niistä kuuluva.Olen kuin vanki omassa kodissa ja helvetin avioliitossa.
71353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuulostaa aika vaikealta, mutta ei ehkä aivan. Sinuna menisin nyt pankkiin ja laittaisin oman tilin ja rahat sinne. Oletko jo eläkkeellä, josta sinulla on omia tuloja. Seuraavaksi ostaisin sopivia vaatteita ja lähtisin tansseihin ja tekisin kaikkea sitä mitä olen aina halunnut tehdä ja mikä on jäänyt tekemättä. Samalla laittaisin paperille sen kaiken, mitä sinä koet ja näet tässä avioliitossa ja miten asioiden haluaisit olla ja antaisit sen miehellesi. Tästä voi alkaa muutos joko sinussa tai miehessäsi tai teissä molemmissa yhteisellä nimittäjällä. Et voi jäädä vain paikoillesi katselemaan tilannetta. Jos ammattiapua on paikkakunnallasi ota yhteyttä sinne. Tsemppiä

Äänestä

Tajuat varmaan itsekin, että suhteenne on sairas. Onneks Suomen valtio turvaa avioerotilanteessa myös naisen toimeentuloa ja saat ostuksessa puolet omaisuudestanne. Lähde ja muuta lähelle sukulaisiasi, jota selväästi kaipaat. Meillä kaikilla on vain yksi elämä ja jokainen on oman onnensa seppä. Voisti vielä viettää monta onnellista vuotta ilman miehesi tyrannihallintoa!!

Äänestä

Eli niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Sitten kun alkaa kritisoida, niin pistä miettimään.

Äänestä

Jos tunnet olevasi vanki niin suosittelen "karkaamista". Lähde hyvä nainen pois tuollaisesta liitosta, sä hajoot jos jatkat itsesi kiduttamista. Osa omaisuudesta kuuluu tottakai sinulle, sehän on päivän selvää.

Äänestä
  • Kuulostaa siltä, että miehesi kontrolloi sinua avan liikaa. Toi voi olla joku esiaste perheväkivallalle, että naisen menoja ja kontakteja toisiin rajoitetaan. Ei kai vain myös miehesi ole mustasukkainen? Lähde pois niin pian kuin voit. Älä tuhlaa elämääsi tuollaisessa suhteessa. Pyydä apua jostakin, kavereilta, sukulaisilta tai vaikka naapurista.

    Äänestä

  • Kuulostaa aika pahalta. Kertomasi perusteella, vaikuttaisi täyttyvän henkisen väkivallan piirteet, alistamista ja nujertamista! Suomi on oikeus valtio! Älä alistu, vaan pyri parempaan elämään. Jos teillä ei ole avioehtoa, puolet omaisuudesta kuuluu sinulle! Netistä löytyy sivuja joissa on neuvoja henkisen väkivallan uhreille! Ota pieniä askelia kohti tulevaisuutta. Tee ensin päätös että et alistu moiseen enää! Jo heti helpottaa hieman...

    Äänestä

Kiitos vastauksista.
Minulla ei ole rohkeutta lähteä tästä suhteesta ja pelkään miestäni.
Olen alistettu ja henkisen väkivallan uhri ja en tiedä miten kauan jaksan tätä elämää.
Kai minä olen niin erakoitunut ettei minulla ole rohkeutta lähteä harrastuksiin.Minulla ei ole ketään naiskaveria tällä paikkakunnalla,joten olen ihan yksin ja joudun asumaan miehen vallan alla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen jalkavaimo kirjoitti:

Kerronpa oman elämäntarinani tällä parisuhde palstalla.
Olen ollut naimisissa 40-vuotta,tapasin mieheni nuorena ja menimme naimisiin aika pian tavattuamme.Alkuun meni ihan hyvin ja meille syntyi yksi lapsi.
Alkoi vaikeudet avioliitossa ja se avioliiton helvetti jatkuu.
Mies vahtaa aina tekemisiäni ja kyselee tarkkaan ketä olen päivän aikana tavannut ja hän on kieltänyt tapaamasta omia sukulaisia,vanhemmat on kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten.Sisko perheineen asuu toisella paikkakunnalla ja samoin myös veljeni,mutta en saa pitää heihin yhteyttä.
Olin työelämässä parikymmentä vuotta ja palkan jonka sain työstä niin mies määrää niin se maksettiin yhteiselle tilille ja minulla ei saa olla omaa rahaa,kaikki mikä on niin on yhteistä jopa rahatkin.
Meidän yhteiseen lapseen hän suhtautuu negatiivisesti,lapsi on aikuinen ja asuu onneksi muualla,mutta meidän lapsi ei ole kokenut onnellista lapsuutta vaan hän pelkäsi isäänsä jo pienenä ollessa.Mies oli lapselleen ankara ja aina oli neuvomassa joka asiassa miten pitää tehdä.
Kaiken huippu oli se kun selvisi viisi vuotta sitten kun mies alkoi käydä tansseissa ja sieltä tansseissa hän löysi itselleen "tanssikaverin"jonka kanssa mies käy joka viikko tanssimassa ja minä jään kotiin.Miehelläni ja sillä "tanssikaverilla"on seurustelusuhde.
Miksi en lähde pois tuosta avioliitosta,minne menisin koska minulla ei ole omaa rahaa ja kaikki se omaisuus mitä on hankittu yhteiseen kotiin niin ei minulle mikään niistä kuuluva.Olen kuin vanki omassa kodissa ja helvetin avioliitossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu