Tekee

Tekee Kipeää kun toinen satuttaa teoillaan toista .
Tuntuu vielä nauttivan tekemisistään .
Olemme koittaneet puhua asiasta mutt hän vain sanoo ett on täysikänen ja tekee mitä haluaa .
Näen kuitenkin että hän itsekkin kärsii tekemisistään .
Se tosiaan satuttaa kovasti . Minun sydän on särkynyt ja voimat ovat lopussa .
Mitä teen ? Lopetanko suhteen ?
Koitanko jaksaa kaikesta huolimatta ?
Miehelläkin on TUNTEET !!!
2693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuollaiset "syyt" joita sinulle kerrotaan ei tiedä mitään hyvää. Itse tuossa viimevuoden puolella kuuntelin samanmoista, ei aivan mutta kuitenkin, ja todellakaan se ei teidä hyvää, ei ainakaan minun tapauksessa. Kun sitä riittävän kauan kestää ja siihenkin tottuu niin se taistelu on ollut täysin turhaa ja kaikki se energia jota siihen käytin, olisi ollut helpompi kanavoida tähän tuskaan jo silloin, siis menettämisen tuskaan. Sitä ei vaan haluaisi luopua jostain itselleen tärkeästä vaikka se ei toiselle merkitsisikään juuri mitään.

Ja minusta miehillä on enemmän tunteita kuin naisilla, siitä ei vaan pääse mihkään. Kumpikin sukupuoli pystyy loukkaamaan mutta yleensä ne naiset tekevät sen paljon rajummin, tämä perustuu todettuihin tosiasioihin=).

Jos toinen ei kykene muuta kuin satuttamaan, tekee se sen todennäköisesti syystä ettei rohkeus riitä jättämään syystä tai toisesta ja odottaa vain että toinen tekee sen likaisen työn. Tästäkin on kokemuksia joista on opittu!

Vaikea antaa hyvää neuvoa mut rakkaita ei satuteta, se on jotain muuta sitten!

Äänestä

Toinen voi reagoida ilkeillä sanoilla ja teoilla, kun ei halua päästää sinua liian lähelle vaikka rakastaa!Menneisyyden haamut saattaa olla liian vahvat. Tai sitten hän pelkää ja reagoi siksi noin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kipeää kirjoitti:

Tekee Kipeää kun toinen satuttaa teoillaan toista .
Tuntuu vielä nauttivan tekemisistään .
Olemme koittaneet puhua asiasta mutt hän vain sanoo ett on täysikänen ja tekee mitä haluaa .
Näen kuitenkin että hän itsekkin kärsii tekemisistään .
Se tosiaan satuttaa kovasti . Minun sydän on särkynyt ja voimat ovat lopussa .
Mitä teen ? Lopetanko suhteen ?
Koitanko jaksaa kaikesta huolimatta ?
Miehelläkin on TUNTEET !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu