Eläkeputki lähti ensin, mitä seuraavana otetaan pois?
Täytyyhän näille terroristeille rahaa saada jostain. Ja paperittomien kuluihin.
Täytyyhän näille terroristeille rahaa saada jostain. Ja paperittomien kuluihin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Joo, elätit saa nekin rahat, niiltä ei vähennetä mitään, lisätään kyllä. Ohikka on niille " suojelusenkeli "
Niillä ei ole mitään muuta "enkeliä", kun se rikollinen tappaja, joka muutti nimensä enkeliksi!
Hallituksen taitaa olla pakko pikkuhiljaa karsia menoja, kun ovat ensin tuhlanneet ideologisiin hankkeisiin koronan varjolla rahaa. Ja aiheuttaneet vuosittaisia lisäkuluja kunnille, jotka ovat jo valmiiksi konkurssissa.
Onneksi tämä liippaa myös maahanmuuttajia, koska sillä livulla somalinaiset saavat jatkuvaa elantoa. Yksinhuoltajia on heissä runsaasti, vaikka lapsia kertyy saman ukon kanssa.
Kovasti etsitään keinoja että Suomeen saataisiin lisää lapsia ja tämä myös vähentää lapsien hankkimishaluja kovasti.
Oikein pelattuna saadaan todellinen jättipotti syntyvyyteen ja edetään ylivoimaiseen kalifaatti unelman voittoon!!!!
Työttömyyskorvaukset ja toimeentulotuki pois, niin säästyy vielä enemmän. Ja eläkkeet, niitähän on jo vaanittu. Lapsilisät, Ilmainen terveydenhuolto ja koulutus. Kyllähän näitä säästökohteita riittää. Ja lisää lainaa, niin kohta kieritään rahoissa.
Näin suomalainen haihuttettaan KANSAINVÄLISIN SOPIMUKSIN MARIN -
Kappas vain!? Tämä on kiihkomamuttajien ajatuskulku:
Mitä nyt suomalaisten lisääntymistä tukemaan, koska kuolemme kuitenkin kaikki pian pois ja mamuja otetaan tilalle!?
Ei yksikään kommentoija ole lukenut uutista.
Eikun lukemaan.
Ministeriön virkamiehet esittivät kodinhoidon tuen poistamista.
Tämän hallituksen aikana sitä ei poisteta.
Kantsii pojat lukee uutisii eikä turhaa öyhöttää.
Se on lukittu hallitusohjelmaan kepun toimesta, että kotihoidontukea
ei poisteta tämän hallituksen aikana,eli hallitus hajoaa jos siihen
kosketaan . Media kirjoitta lämpimikseen.
Wau!? Johan helpotti, kun hallituksemme noin kiihkeästi puolustaa suomalaista Suomea...😉
no voi hyvät hyssykät sitä hallitusta. sannako se semmosta?
Mutta aloitukseen! Onhan meillä eläkerahastot joista ”lainata” kuten arvopohja Antti totesi. Eläkkeitä voi leikata koska niitä ei pystytä vastustamaan. Mutta eiköhän tämä rahoitus hoideta erillaisilla veronkorotuksilla. Johan viherkommunistit ehdotti sosialisointia jossa omistuksesta leikataan ”ylimääräiset” pois, joilla voidaan sitten rahoittaa kehitysmamuslimi invaasioita!
Missä tälläinen tieto on julkaistu.
Ei noin rakas persuliini.
Valehtelu on rumaa.
Kun seuraa asiota niin kuulee asioita. Arvophja Antti ehdotti eläkerahoista lainaamista viime vaalikeskusteluissa kun hallituskausi alkoi. Mutta sitten Ay ministeri ei kelvannut keskustalle ja vaihdettiin! Tämä sateentuoja Sanna keksi paljon paremman keinon velkaannuttaa suomi että pystytään lunastamaan vaalilupauksia. Mutta ainoa mistä ei leikata on Islamin palvojien vastikkeettomasta ikuisestaelatuksesta ja kehitysavusta. Niitä on aina varaa lisätä ja korottaa....
Siis ehdotti hallitusneuvotteluissa....
PS sanoi hävetkää-näpit irti