Ylöstempauksen ajankohta

Anonyymi

Ensin lyhyesti, sitten tarkemmin. Ahdistus, ylöstempaus, vihan päivä. Laiskimmat voivat lopettaa lukemisen jo tähän. Sitten tarkemmin... Elämme jo nyt raamatussa mainittua lopun aikaa, ahdistuksen aikoja. Sitä aikaa mikä edeltää Jeesuksen paluuta. Ja ahdistus lisääntyy vaan koko ajan. Raamatun mukaan kukaan kristityistä ei selviäisi ellei niitä päiviä lyhennettäisi. Esimerkiksi Paavolan Petri opettaa hyvin tuosta ajankohdasta ja perustelee sen hyvin. Löytyy netistä jos joku haluaa katsella ja kuunnella. Linkkiä en laita. Jotkut uskovat että kristityt otetaan ensin mutta siihen en usko, vaan uskon että olemme täällä ahdistuksen aikoina. Viimeinen sukupolvi. Meidän aikanamme ilmestyy myös Jeesuksen vastustaja eli antikristus. Kun kolmas temppeli ensin rakennetaan. Sen jälkeen pedon merkki asetetaan voimaan ja siitä kannattaa tietenkin kieltäytyä. Kaiken sen jälkeen tapahtuu ylöstempaus, ensin kuolleet (uskossa kuolleet) heräävät ja sitten meidät temmataan heidän kanssa taivaisiin. Eli emme ole täällä enää silloin kun Herran vihan päivä koittaa. Silloin Jumalan vihan malja vuodatetaan jumalattomien niskaan. Sitä kristityt eivät joudu kohtaamaan, tietenkään. Mutta ahdistuksen ajat kylläkin. Itse siis ajattelen, ymmärrän ja uskon että asiat etenevät em. tavalla ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Eri mieltä saa olla mutta väitän asioiden menevän näin.

22

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kovin on vittumainen sinun jumalasi. Ei jatkoon.

      • Anonyymi

        onkos sinun saatanasi sitten mukavampi ja sulla sitten jatkossa?

    • Anonyymi

      Kun aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi se on tuomiopäivä, jeesuksen paluu(ei ole hippi koka liukuu taivaasta jerusalemiin) ja ylöstempaus. Sen hetkinen ihmiskunta inkarnoituu johonkin toiseen Universumin sivilisaatioon.

      • Anonyymi

        ei inkarnoidu, sori vaan...!

    • Anonyymi

      Paavolan Petriä en tiedä, mutta Paavo Tajukankaan juttuja olen vuosia ruotsista lukenut. Olette ahdistuksenne jeesustelullanne ihan itse synnyttäneet.

      • Anonyymi

        Paavo Pesusuieni on kyllä komeampi kuin sinun tajukankaasi pullosi takia

    • Kuka on kieltäytynyt Pedon merkistä, joka on Pedon tappoväline RISTI?

    • Ensimmäinen Antikristus ilmestyi jo paljon ennen sinun syntymää. Sen sai nähdä jo apostoli Johannes:

      "Lapseni, viimeinen aika on käsillä.
      Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut.
      Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä."

      Ensimmäinen oli Saatanalle heitetty Paavali, ja siitä se alkoi, kun Temppelin esirippu repesi.

    • >>Pedon tappoväline RISTI?>>

      Ja Jeesus oli se peto joka tapettiin tappovälineellä.

      • Niin ne sinunkin esi-isäsi uskoivat:

        Mutta kun nämä näkivät pojan, he sanoivat toisilleen:
        'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.'

        Oletko tehnyt pesäeron murhaajiin?

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Niin ne sinunkin esi-isäsi uskoivat:

        Mutta kun nämä näkivät pojan, he sanoivat toisilleen:
        'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.'

        Oletko tehnyt pesäeron murhaajiin?

        Jeesus oli syytön.
        Mutta hänen jälkeensä tapettiin kaksi syyllistä petoa: Paavali ja Pietari.

        Pietari oli Saatanalle "lottovoitto", koska hän oli kieltänyt Jeesuksen. Siksi Saatana listasi hänet Vatikaaninsa ensimmäiseksi paaviksi, ja rakennutti hänen muistoksi suuren Pietarinkirkon.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tai koko juttusi löytyy sinun korviesi väleistä,kun eivät ne juopot jaksa tarinoitasi kuunnelle, niin sitten sinä laitat niitä tänne

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tutki historiaa. Niin tein minäkin. kun 4vuotta etsin ja tut kin, onko Pyhä Henki ennen minua lähettänyt jonkun Jumalan valitun ilmoittamaan tälle kansalle Jumalan lähettämästä Rajusta Eksytyksestä.

        Kun en löytänyt kirjoitin erokirjeen, ja kävin lukemassa ja lahjoittamassa sen kirkkoherra Reijo Junttilalle 1.4.1996 ja sen jälkeen kävin kansliassa ilmoittamassa eroni:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/2439902/erokirjeeni

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietari oli Saatanalle "lottovoitto", koska hän oli kieltänyt Jeesuksen. Siksi Saatana listasi hänet Vatikaaninsa ensimmäiseksi paaviksi, ja rakennutti hänen muistoksi suuren Pietarinkirkon.

        Tai koko juttusi löytyy sinun korviesi väleistä,kun eivät ne juopot jaksa tarinoitasi kuunnelle, niin sitten sinä laitat niitä tänne

        Se on varmasti niin.

    • Ihan selvästi sanoit että risti on pedon tappoväline, ja Jeesus tapettiin ristillä.

      Joten sinun tulkintasi mukaan Jeesus on peto.

      Sinä et näköjään ole tehnyt pesäeroa Jeesuksen murhaajiin.

      • Tämän sanoi PasiToivonen2:

        PasiToivonen2
        06.01.2021 19:22
        UUSI

        >>Pedon tappoväline RISTI?>>

        Ja Jeesus oli se peto joka tapettiin tappovälineellä.

      • Anonyymi
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tämän sanoi PasiToivonen2:

        PasiToivonen2
        06.01.2021 19:22
        UUSI

        >>Pedon tappoväline RISTI?>>

        Ja Jeesus oli se peto joka tapettiin tappovälineellä.

        Ilmestyskirja 20;10 sinulle

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilmestyskirja 20;10 sinulle

        Saatanan mukaan olet oikeassa.

        Totuuden mukaan sinne menivät Saatana, Antikristus ja Paavali.

    • Anonyymi

      Tyhmää ja mielenvikaista on pilkata jotain sellaista jota ei tunne

    • >>Pietari oli Saatanalle "lottovoitto", koska hän oli kieltänyt Jeesuksen. Siksi Saatana listasi hänet Vatikaaninsa ensimmäiseksi paaviksi, ja rakennutti hänen muistoksi suuren Pietarinkirkon.>>

      MInä olen antanut Pietarille anteeksi, myös Jeesus antoi anteeksi. Sinun ei ole pakko antaa anteeksi jos et halua.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      258
      800
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe