Yhdessä nykjäämistä työpaikallakin

On outoa, kun pariskunta kuiskuttelee toisilleen kotiasioistaan olettaen(?), etteivät muut kuule tai ehkä tarkoittaen, että vähän kuulevatkin. Sitten kuljetaan peräkanaa yhdessä tehtävillä, jotka hoituisivat ihan yksinkin. Jos ollaan hetki erillään, laitetaan toiselle viestiä, miten joku heilautti paperia merkitsevästi tai muuta vastaavaa.

Perimätieto kertoo, että harvalle parisuhteelle tekee hyvää nyhjätä yhdessä 24/7. Työyhteisölle kuvio on lähinnä vaivaannuttava ja käytännön kannalta hankala, kun kaksi työkaveria on tavalla yksi toimija.
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aika yksipuolinen tuomio, jos määritelmä on työpaikkaromanssi.

Tiedän isosta työyhteisöstäni muodostuneen parisuhteita ja perheitä. Osa on löytänyt odotetun sielunkumppaninsa ja osa perustaneet uusioperheen pitkän olleen Yh-ajan jälkeen. Nämä parisuhteet ovat edelleen voimissaan, vaikkakin puoliso on saattanut vuosien jälkeen vaihtaa eri työpaikkaan.

Sitten on toki perheellisiä, ketkä salaa käyvät autohalleissa ja vessoissa, rikkovat lasten kodin päähän pistosta, ja päätyvät likaiseen eroon. Huuma itsessään ei ole kestänyt ja työpaikkaromanssi on päättynyt. Tämä taas lähinnä liittyy mainitsemaasi kasvojen menetykseen - yleensä naisen, muttei miehen, vaikka romanssiin tarvittiin kaksi.
Joskus mietin kuinka naisvaltaisella alalla kumppaniaan pettävät miehet yleensä kestää työpaikassaan, kohtaavatko he vastaavaa torjuntaa ja häväistystä?

Ei sillä, itse olen vain tarkkailija. Työpaikkaromansseissa on ollut riski, mitä itse en ollut valmis ottamaan edes sinkkuna.
Työkaverit voivat helposti valita myös puoliaan ja itse en ole niin ulospäinsuuntaunut - huonosti olisi käynyt,vaikka kivannäköisiä miehiä oli työkaverina silloin nuorena :D Nyt vain katselen- mukava niitä edelleen on katsella näin keski-ikäistyessä, kun oma ulkonäkö menee :D

Äänestä

Suurin osa ympäristön työpaikkasuhteista on ollut panojuttuja. Joidenkin ajatusmaailmaan sopii, että mennään kesken työpäivän hoitamaan hommat. Toinen tai molemmat naimisissa tahoillaan. Mitä sotkuisampaa suhdesoppaa, sitä suurempi ylpeyden aihe tälle ihmistyypille.

Asioiden sujumisen kannalta suurempi ongelma ovat vakiintuneet parit. Kun menee hyvin, pitää olla yhdessä. Lomat ja koulutukset pitää järjestää samaan aikaan. Mies leikkii ritaria ja nainen asettaa ukkonsa kaiken edelle. Kotiriidat tulevat joskus näyttävästi työpaikalle. Erään eron karkea loppunäytöskin on nähty työyhteisössä. Lämmin suositukseni on, että työpaikkaromanssin iskiessä vakavasti, toinen osapuoli vaihtaisi työnantajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On outoa, kun pariskunta kuiskuttelee toisilleen kotiasioistaan olettaen(?), etteivät muut kuule tai ehkä tarkoittaen, että vähän kuulevatkin. Sitten kuljetaan peräkanaa yhdessä tehtävillä, jotka hoituisivat ihan yksinkin. Jos ollaan hetki erillään, laitetaan toiselle viestiä, miten joku heilautti paperia merkitsevästi tai muuta vastaavaa.

Perimätieto kertoo, että harvalle parisuhteelle tekee hyvää nyhjätä yhdessä 24/7. Työyhteisölle kuvio on lähinnä vaivaannuttava ja käytännön kannalta hankala, kun kaksi työkaveria on tavalla yksi toimija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu