Seuraavanlainen tilanne: Olen päätynyt baari-illan päätteeksi sänkyyn miehen kanssa. Seksi oli aika surkeaa enkä hänestä muutenkaan pitempää seuraa aikonutkaan.
Mies laittaa seuraavana päivänä viestin "ethän sä nyt vaan luule et me nyt seurustellaan!!!" johon vastasin että en tietenkään. Se juttuhan oli sillä selvä.
No tän miehen kaverit ja muutkin ihmiset sitten otti tapahtuman käsiteltäväkseen ja juoruiltavakseen. Lopputulos oli jotakuinkin sellainen että minun olisi pitänyt ymmärtää olla menemättä sänkyyn miehen kanssa. Ja kyllä minun pitäisi ymmärtää, ettei kukaan mies ota minua "vakavasti" jos heti antaa.
Tämähän on minulle täysin selvä asia! En minä edes huolisi sitä miestä seurustelukumppanikseni. Lisäksi olen sinkku, joten en nähnyt mitään syytä, miksi en olisi voinut hänen kanssaan seksiä harrastaa. Ei se tarkoita sitä, että panisin jokaisen vastaantulevan miehen kanssa! (joskaan ei myöskään sitä, että juuri kyseinen mies olisi ollut erityislaatuinen tapaus elämässäni)
Olisiko tapahtunut niin, että tämä mies on mennyt kertomaan kavereilleen, kuinka "se nainen" viestittelee ja soittelee ja ehdottelee vieläkin tapaamisia, roikkuu hänessä (olinhan niin kova panomies). Ei panomiehen maine kestä sitä, että pano oli naisellekin vain pano. Miksi muuten toiset puhuisivat siitä ettei yhden yön jutuista pidä odottaa mitään kestävää?
Mies laittaa seuraavana päivänä viestin "ethän sä nyt vaan luule et me nyt seurustellaan!!!" johon vastasin että en tietenkään. Se juttuhan oli sillä selvä.
No tän miehen kaverit ja muutkin ihmiset sitten otti tapahtuman käsiteltäväkseen ja juoruiltavakseen. Lopputulos oli jotakuinkin sellainen että minun olisi pitänyt ymmärtää olla menemättä sänkyyn miehen kanssa. Ja kyllä minun pitäisi ymmärtää, ettei kukaan mies ota minua "vakavasti" jos heti antaa.
Tämähän on minulle täysin selvä asia! En minä edes huolisi sitä miestä seurustelukumppanikseni. Lisäksi olen sinkku, joten en nähnyt mitään syytä, miksi en olisi voinut hänen kanssaan seksiä harrastaa. Ei se tarkoita sitä, että panisin jokaisen vastaantulevan miehen kanssa! (joskaan ei myöskään sitä, että juuri kyseinen mies olisi ollut erityislaatuinen tapaus elämässäni)
Olisiko tapahtunut niin, että tämä mies on mennyt kertomaan kavereilleen, kuinka "se nainen" viestittelee ja soittelee ja ehdottelee vieläkin tapaamisia, roikkuu hänessä (olinhan niin kova panomies). Ei panomiehen maine kestä sitä, että pano oli naisellekin vain pano. Miksi muuten toiset puhuisivat siitä ettei yhden yön jutuista pidä odottaa mitään kestävää?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Oletpa aika lapselliseen mieheen törmännyt. Tekstiviesti, minkä se sulle laittoi oli typerä ja ihan turha. Kai nyt jokainen järkevä ihminen tajuaa ettei yks yö mitään seurustelua tarkoita. Pojan itsetunto tais kokea vaan jonkinlaisen kolahduksen kun et heti ollutkaan niin innoissasi tapauksesta.
että mies ehkä aavisti sinun pitäneen panoa huonona ja pelkäsi maineensa menevän. Ainoa tapa, jolla sen voi korjata, on kertoa kavereilleen kuinka huono pano sinä olit ja vielä vonkaat uusintaa! Paras puolustus (tällaisen tapauksen mielestä) on tehdä sinusta säälittävä, jolloin hän itse selviytyy tilanteesta "voittajana".
Jos sinä sattuisitkin ilmaisemaan tyytymättömyytesi kyseiseen panoon, miehen kaverit "tietäisivät" sen johtuvan siitä, että yrität vain mollata miestä, koska hän ei ole sinusta enää kiinnostunut (mikä on sinulle niin kova paikka).
että haluaisi sinulta lisää, vaan tietää itse mielessään mitä ajattelet. Kumma juttu, että kun nainen haluaa, luokitellaan helpoksi, mutta kun mies haluaa, on kova jätkä. Tietääkseni kummallakin on yhtäläinen oikeus seksiin, eo on siinä, että naiset osaavat käytöksen kultaisen säännön, pysyy omana tietona eikä mainosta muille edes silloin, kun se ei todellakaan ole ollut edes hyvää. Siinä olisi miehille opettelemista. Tätäkään ei tietenkään pidä yleistää, monet taitavat sen jo tänä päivänä. Ehkäpä tämä mies on vielä teinipojan asteella :)
En tunne yhtään miestä, joka kertoisi omista seksijutuistaan kaveriporukassa. Sen sijaan (kuulemma, näin sanoo tyttöystäväni) tyttöporukassa käydään läpi penisten pituudet, sänkykamaritaidot ja nuolentahalukkuudet. Onko se sitten ihme, että kanalauman keskustelu tyssää kuin seinään kun joku sulhasista tulee samaan huoneeseen.
Älä yleistä, ei kaikki naiset oo samanlaisia kanoja kuin sun tyttikses. Eiks sua muuten yhtään vaivaa, jos tyttikses kertoilee sun sekstailutaidoistas tai taidottomuudestas kavereilleen?
virhe tuli heti siinä et menit pelehtimään tuttava/kaveripiiriin kuuluvan heebon kanssa.Varsinkaan naisen ei kannata lähteä sille tielle tai saa hyvin äkkiä arveluttavan maineen vaikka siihen ei ois mitään syytäkään.On myös turha kuvitella että jutun onnistuu pitämään salassa koska viimeistään seuraavan kerran kun miesporukalla otetaan viinaa niin kaikki jutut paljastetaan mehukkaita yksityiskohtia myöten.Miehen ajatuksen juoksusta sen verran että kyllä:keskiverto mies kuvittelee automaattiseti että hänen kanssa sänkyyn asti eksynyt nainen haluaa automaattisesti pienen punaisen talon ja perunamaan hänen kanssaan,miksei kuvittelisi koska NIIN monesti tilanne on juuri se.Nämä ovat pelin säännöt ja niihin on vain tyydyttävä jos meinaa pelata,on maailmassa paljon suurempiakin epäkohtia kuin tämä.
^^"Miehen ajatuksen juoksusta sen verran että kyllä:keskiverto mies kuvittelee automaattiseti että hänen kanssa sänkyyn asti eksynyt nainen haluaa automaattisesti pienen punaisen talon ja perunamaan hänen kanssaan,miksei kuvittelisi koska NIIN monesti tilanne on juuri se."^^
Tilanne on tämä lähes aina! No ainakin 99,9%:ssa tapauksista.
no ei tasan luule, oot vissiin vähän sekaisin itse jos luulet noin.
puhut ihan asiaa. en itsekkään ymmärrä noita tilanteita. ikäänkuin jommankumman pitäisi aina jäädä
vähän voitolle. tuntuu siltä, että jos kummallakin on hauskaa ja käyttäydytään asiallisesti, ni se pitää mennä pilaamaan jollain älyttömällä huhulla. ja sitten susta puhutaan taas paskaa.
No jos se kenen kanssa menit sänkyyn ei kerran ollut "mitenkään erityislaatuinen tapaus elämässäsi" ja jo0s et edes siitä pitänyt. Niin kyllä tosta aika vahvasti tulee kuva, että hyppäät sänkyyn jokaisen vastaan tulevan miehen kanssa. Jos kerran hyppät kenen tahansa sellasen kanssa sänkyyn, joka ei yhtään kiinnosta jne niin mietipä itse millanen kuva siitä tulee?
mitä se kuuluu kellekään et kuka kenenkin kanssa nai. tai kuinka monen tai kuinka pitkän tuttavuuden kanssa. on aivan täyttää paskaa luulla et kaikki naiset haluaa satunnaisen seksikumppanin kanssa aina tulevaisuuden, taitaa äijillä olla pikkusen liian iso ego... itestäni voin sanoa että olen nainu sillon kun tekee mieli kun kiva kumppani löytyy (myös kaveripiirini sisältä), ei se sen kummempaa oo. en silti oo mitenkään helpon maineessa, koska osaan pitää suuni kiinni jos en halua et muut tietää asioistani. eli naiset pitää satunnaisesta panosta ihan samanlailla kuin miehetkin, miehet vaan retostelee omilla "kokemuksillaan" kun naiset tajuu pitää omat asiat ominaan eikä kerro niitä sivullisille.
eli alkuperäinen viestin jättäjä, unohda mokoma luuseri ja tiiät kutenkin itte et miten asiat meni. ja varmaan sun omat ystävät tietää et kumpi puhuu totta.
Miks miehet saa olla kenen kanssa haluaa, mutta naiset ei saa. Jos mies on kenen kanssa haluaa, niin ketään ei tunnu kiinnostavan, mutta jos nainen on kenen kanssa haluaa, niin heti aletaan nimitteleen perseenjakajaksi ja huoraksi. mun mielestä aika outoa. Eiks se mies oo ihan yhtä lailla munanjakaja ja on ihan kenen kans sattuu. Tuskin edes piti siitä naisesta, kun kerta laitto noin tyhmän tekstarinkin. Eihän sänkyyn saa mennä ilman tunteita, ei miehetkään.
Niin. Siitä tulee sellainen kuva, että nyt pääsi käymään kännipäissä erehdys.
Yhdestä hairahduksesta ei saa yleistä toimintamallia mitenkään. Jos olen kerran mennyt sänkyyn miehen kanssa, josta huomasin seksin aikana ja sen jälkeen, että nyt tuli virhearvio, ei se todellakaan tarkoita että sortuisin siihen kuvioon toistamiseen.
Virheestä oppii, useimmat jo ensimmäisestä.
En minä ainakaan leimaa ihmistä yhden tietooni tulleen panon perusteella "kaikkien kanssa" olijaksi. Saattaa olla vaikka henkilön ensimmäinen yhden yön juttu. Tai sitten ei.
Vasta kun tiedän (en kuule) yhdentekevien ihmisten kanssa paneskelun olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, muuttuu käsitykseni ihmisestä tietynlaiseksi.
elämässäs mitään epämiellyttävää/surkeaa seksikokemusta, tai jotakin muuta osa-aluetta elämässäs, jossa on joskus käyny virhe?
Ai on vai? Toistatko sitä virhettä vieläkin jatkuvasti?
Miksi oletat sitten, että viestiketjun aloittaja niin tekee?
Todellakin, yksi kerta on yksi kerta ja useampi kerta useampi kerta.
Missasit sitäpaitsi alkuperäisen pointin. Sehän oli, että minkätakia naista kohtaan käyttäydytään niinkuin hän olisi halunnut panosta suhdetta itselleen, kun todellisuus oli täysin toinen.
p.s. Miksi tämä yleistys menee näissä ei imartelevissa asioissa aina niin, että "jos kerran, niin varmasti aina muulloinkin"?
"elämässäs mitään epämiellyttävää/surkeaa seksikokemusta, jne"
Noi ei kyllä ole kun en hyppää kenen kanssa tahansa sänkyyn, vaan ainoostaan sellasen kanssa johon olen rakastunu. Eli ihan turhgaan yrität kääntää juttun päälaelleen ja yrittää etsiä minusta vastaavia juttuja.
"Missasit sitäpaitsi alkuperäisen pointin. Sehän oli, että minkätakia naista kohtaan käyttäydytään niinkuin hän olisi halunnut panosta suhdetta itselleen, kun todellisuus oli täysin toinen. "
Minä mitään missannut. Kommentoimpa vain sitä, että mikä kuva tulee siitä, jos tosta noin vaan hyppää sänkyyn jonkun täysin yhdentekevän tyypin kanssa.
"p.s. Miksi tämä yleistys menee näissä ei imartelevissa asioissa aina niin, että "jos kerran, niin varmasti aina muulloinkin"?"
Missasit ilmeisesti sen pointin, että jos on valmis hyppäämään ekan vastaan tulevan täysin yhdentekevän tyypin kanssa sänkyyn niin siitä tulee tunne, että toi ei tippaakaan välitä kenen kanssa puuhailee, valitettavasti mun ainakin on aika vaikea luottaa selölöasiin jotka noin toimii. Jos mukana olis edes hiukan kiinnostusta ja tunteita asia vois olla eri.
Minä en kyllä sanallakaan puhunut mitään miesten ja naisten eroista siinä mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja toki jokainen saa tehdä mitä haluaa, minä vaan kommentoin sitä millanen kuva siitä muille tulee. Ihan samalla lailla ajattelen niistä miehistäkin, jotka vaan nappaa jonkun ekan vastaantulijan mukaansa ja menee sänkyyn sen kanssa ilman että on tippaakaan kiinnostunu toisesta.
Itse en toimi noin, eikä mua alkuunkaan kiinnosta yhden yön jutut, eikä varsinkaan kenen tahansa kanssa hyvänsä. JOS ne yhdenyön jutut kiinnostas, niin silti pitäs olla edes vähän kiinostunu jostain. Mä en pysty ymmärtään sitä, et hypätään sänkyyn jonkun sellasen kansa, joka on täysin yhden tekevä. Vähäön ku kaupan kassajonossa ehdottas jolleki tuntemattomalle, et "meille vai teille, mennääks panee".
Mun on ainakin vaikee luottaa ihmisiin, jotka noin toimii ja kyllä siitä tulee tunne että sellaset hyppää sänkyyn kenen tahansa kanssa ja koska tahansa. Kännissä oleminen ei ole mikään puolustus, koska mitäs sitten tapahtuu kun on seuraavan kerran kännissä?
Tietty sinkku voi harrastaa yhdenyön juttuja jos haluu, mut musta siinä nyt pitäs edes vähä pitää toisesta, eikä vaan vaan aatella et nappaampas tosta jonkun ja meen panee.
"miehet vaan retostelee omilla "kokemuksillaan" "
No toi ei päde ainakaan minuun.
"kun naiset tajuu pitää omat asiat ominaan eikä kerro niitä sivullisille."
Mun mielestäni se ei mitenkään muuta sitä millanen sä olet pidätkö sä sen omana tietonasi vai et. Jos olet turhan helppo nakki niin olet sitä, vaikket siitä puhuskaan jokaiselle vastaantulijalle.
"- - että jos on valmis hyppäämään ekan vastaan tulevan täysin yhdentekevän tyypin kanssa sänkyyn niin siitä tulee tunne, että toi ei tippaakaan välitä kenen kanssa puuhailee--"
Näin se on.
Mutta en minä ainakaan saanut alkuperäisestä viestistä sellaista käsitystä, että nainen olisi ekan vastaantulleen yhdentekevän tyypin kanssa mennyt panemaan.
Eikä sitä etukäteen aina tiedä, osuuko seksuaaliset halut ym. yhteen. Nainen myönsi panon kyseisen henkilön kanssa olleen virhe.
Se lausahdus että 'jos nainen on mennyt kyseisen tyypin kanssa panemaan, ei ole mikään osoitus siitä, että kyseinen henkilö olisi ollut jotenkin erityislaatuinen/merkittävä kokemus' tarkoittaa ymmärtääkseni lähinnä sitä, että miehen on ihan turha kavereilleen elvistellä panollaan. Ei ollut hääppönen kokemus ja näin jälkikäteen ajateltuna nainen olisi sen jättänyt tekemättä.
Näin minä ainakin asian ymmärrän.
Kyllä tästä ennemmin jää sellainen kuva, että kyseinen mies on pikkumainen typerys, joka yrittää viimeisin keinoin pönkittää/pitää yllä imagoaan.
joka saa tyydytystä elämällä sillä AINOALLA OIKEALLA TAVALLA.
Mukavaa on itsetehdyltä jalustalta halveksua kaikkia muita ihmisiä, jotka ovat joskus esimerkiksi humalassa päätyneet sänkyyn tuttunsa kanssa (ilman siitä seurannutta rakkaustarinaa). Kyllä sellainen ihminen onkin HUONO.
Kun nyt yleisesti on tiedossa, että nainen saa helposti tietynlaisen maineen jos ei ole "turhan tarkka tavarastaan", ja mies vastaavasti ei yhtä helposti, niin eikö sitä voi kantaa vastuuta teoistaan ja olla jälkikäteen itkemättä epäoikeutettua kohtaloaan? Mikäli todellakin on päässyt käymään niin, että kirjoittaja oli ennen tätä juttua tästä vallitsevasta epäkohdasta täysin epätietoinen, olen todella pahoillani että sen jouduit näin karvaasti huomaamaan. Mikäli olit kuullut että yhden illan jutut saattavat tietoon tullessaan leimata ja että miehet elvistelevät hoidoillaan, ei tilanteessa pitäisi olla sinulle mitään yllättävää.
Onhan se epäreilua, mutta elämä on. Oishan se kivaa jos ois tasa-arvo ja samanpalkkaisuus ja maailmanrauha.
vaikka en tiedä osoititko juttusi minulle.
Jos jonkun mielestä olen huoran maineessa yhden surkean panon jälkeen niin siitä vaan sitten. Ei haittaa tällainen arvostelu minua.
Olen edelleenkin seksuaalinen henkilö, enkä näe tarvetta pidättäytyä ikuisesti seksistä sen takia, että joku saattaa arvostella minua. Rimani pidän silti korkealla, ketä tahansa en todellakaan pane.
"Kun nyt yleisesti on tiedossa, että nainen saa helposti tietynlaisen maineen jos ei ole "turhan tarkka tavarastaan", ja mies vastaavasti ei yhtä helposti, niin eikö sitä voi kantaa vastuuta teoistaan ja olla jälkikäteen itkemättä epäoikeutettua kohtaloaan"
Mielestäsi miehillä saa olla seksuaalisia haluja ja he voivat panna kenen kanssa tahansa sen enempää ajattelematta JA naisen tehtävä on joka tilanteessa ottaa vastuu seksin harrastamisesta ja säädellä, milloin se on soveliasta. Eikö nainen voi mielestäsi haluta seksiä, ja olisi myös miehen tehtävä arvioida, ryhtyykö puuhaan?
Ja niin, toteat varmasti tähän väliin, että sellainen se yleinen käsitys nyt vaan on. Mutta kenen yleinen käsitys? Mielestäni tuo on nimittäin jo aika vanha käsitys, harva enää ajattelee oikeasti noin.
Itseäni taas ihmetyttää ihmiset, jotka ovat leimaamassa toisia jonkun panon perusteella. "Sillä on ollut yhden yön juttu" "joo, kunnon huora".
Väittäisin, ettei nainenkaan nykyään niin heppoisin perustein saa (yleisen mielipiteen mukaan) helpon mainetta. Ellei sitten jatkuvasti ole satunnaisen munan perässä juoksemassa. Kyllä useimpien historiaan kuuluu joku lyhyempi/merkityksetön juttu. Ihmisiä kun ollaan. Eikä siitä tarvitse kenenkään syyllisyyttä tuntea. Loppujen lopuksi seksielämä on jokaisen intiimi asia, eikä se kuulu toisille, ketä joku panee tai ei pane.
Vaikka kannattaa pitäytyä säännöissä joilla suojelee itseään, toisinkin voi käydä. Jos pari on toisiinsa ihan hekumoissa ei ole MITÄÄN VÄLIÄ kuinka monennella treffeillä mennään sänkyyn.Kumpikin tietää siinä tilanteessa että se oma tarina on omanlaisensa. Se yksi pano voi siinä tapauksessa johtaa myös siihen että tutustuu tosissaan uuteen ihmiseen, panon arvo on 2000-luvulla mitätöitynyt. Ei se ohjaa enää kaikkea. Mä epäilisin vahvasti että AINA kun "joku pano" puhuu/juoruaa toisesta niin on ilmiselvää että asia ei ole ihan loppuunkäsitelty, siis jatkoa toivottaisiin jollain tasolla. Mutta eri syistä johtuen kaikki eivät saa kaoottisesta elämästään mitään kiinnekohtia.Väliinpitämätön panotuttu ei kyllä vaivaudu kiusaamaan, koska se ilmentää tiettyä pakkomiellettä sinuun.
Mutta pidä varasi, kypsempiäkin löytyy.