Mä rakastuin naiseen ja olin maailman onnellisin kun sain tietää että voisin saada hänet ja odotin hönyekuin kuuta nousevaa ja yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia oli ja ajateltiin että muutetaan yhteen ja hän sanoi että hän tarvitsee aikaa jotta pystyy luottaa kenenkään kun hänen entinen suhde oli painajainen ja tietysti mä sanoin että edetään hitaasti ja odotin ja odotin ja ymmärsin että hän tarvitsee varmuuden ja annoin hänen tutustua minuun ja en salannut häneltä yhtään mitään ja tein kaiken mitä hän pyysi ja sitten pitkän ja kärsivällisen odotuksen jälkeen hän palasi takaisin sen exän luokse joka oli ollu se painajainen ja vienyt hänen uskon muihin ihmisiin ja minulle joka olin kiltti niin ei edes ilmoitettu että ollaan erottu tai että hän otti takaisin hänen exän vaan sain sen tietää muualta ja nyt olen todella surullinen sekä myös pettynyt niin itseeni kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin ja mietin että mitä tein ansaitakseen tämän naiselta joka oli minulle kaikista rakkain. No en varmaan ole ikinä sen arvoinen hänelle että saisin edes totuuden kuulla mutta elämä ei ole aina reilua ja tiedän että ihminen kestää melkeinpä mitä tahansa mutta jos on niin paljon joutunut muutakin kestää ja hyväksyy että elämä on oikeasti näin raskasta minun osalta nii onko mun pakko olla aina niin vahva ja jaksaa. Miksi mun pitää olla se esimerkki muille kuinka elämästä selviää kun on niin vahva luonne ja ymmärrystä siitä että elämä antaa ja opettaa. Miksi mä en voi vaan luovuttaa ja olla kuin muutkin ihmiset jotka kyllästynyt elämään jo ensimmäisellä vastoinkäymisen yhteydessä miksi mä en voi vaan olla ja todeta ettei se elämä ole minulle niin arvokas etten siitä voisi jo luopuu. Ja ei minkään naisen takia vaan en vaan ole niin vahva kuin monet luulee minun olevan. Ja sen takia mulle on aivan sama mikä tai mitä yllätyksiä minulle on tulossa kun voin vain todeta ettei se vahvuus ollutkaan mun juttu että mullakin on oikeus luovuttaa ja lopettaa selviytyminen tai kaikki muu yrittäminen jaksaa olla henkisesti joku vahva jota en oikeesti ole enkä edes halua olla. Olen kuten muutkin ihmiset. Luovutan jo nyt ettei kukaan luule että minä jaksan ihan kaiken mitä elämä tuo tai vie joten luovutan niin ei ole mitään kilpailua tai tavoitteita
Mä en tiedä miten kaikki voi muuttua yhdessä hetkessä näin oudoksi
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei kenenkään tartte jaksaa loputtomiin yksin. Vaikka aikamonista meistä elämä siltä usein tuntuu.
- Anonyymi
Oisko tuo maahamuutto vaikka en tiiä.
- Anonyymi
Niin ei ole mitään tietoa miksi minä olen saanut kaikki rankaistukset kun olen täysin viaton ja syytön ja se hänen exä oli hirviö ja tuhosi ihan kaikki mutta siltikin hän sanoi että hän vihaa kaikkia muita jopa omia lapsia mutta ei koskaan sitä exää vihaa joka on tuhonnut ihan kaiken mutta en ikinä suostu auttamaan häntä vaikka hän joskus ymmärtää että se hänen exän virheistä mä jouduin kärsii ja paljon jouduin joten miks mun pitää ikinä auttaa häntä vaikka kuinka huomaisin että hänellä menee huonosti nii ei ikinä tule sellaista päivää että suostun auttaa kun hän on tuhonnut kirjaimellisesti mun ihan kaikki asiat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ei ole mitään tietoa miksi minä olen saanut kaikki rankaistukset kun olen täysin viaton ja syytön ja se hänen exä oli hirviö ja tuhosi ihan kaikki mutta siltikin hän sanoi että hän vihaa kaikkia muita jopa omia lapsia mutta ei koskaan sitä exää vihaa joka on tuhonnut ihan kaiken mutta en ikinä suostu auttamaan häntä vaikka hän joskus ymmärtää että se hänen exän virheistä mä jouduin kärsii ja paljon jouduin joten miks mun pitää ikinä auttaa häntä vaikka kuinka huomaisin että hänellä menee huonosti nii ei ikinä tule sellaista päivää että suostun auttaa kun hän on tuhonnut kirjaimellisesti mun ihan kaikki asiat
kaikki siit kärsii. niih.
sitäpaitti onko jumalasuhde kunnossa, voithan olla jumalan silmissä paha. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kaikki siit kärsii. niih.
sitäpaitti onko jumalasuhde kunnossa, voithan olla jumalan silmissä paha.Minkä takia minä ja sun lapset ollaa kärsitty vaikka sun exä on se syyllinen ihan kaikkeen ja hän ei ole kärsinyt eikä se sun anoppi ole kärsinyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454452Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232899Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412652Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811644Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161528- 501238
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031054- 591003
- 45996