Kumpikaan olis onnellisia. Mä en ikinä voi luvata että voin vilpittömästi ajatella että olen sulle rehellinen jos olen esimerkiksi kavereita näkemässä ja viettää iltaa ja jos sitten tutustuu samalla myös muihinkin uusiin ihmisiin niin ei mulla ole mitään halua sanoa että olen missään suhteessa että ihan sinkkuna esiinnyn missä tahansa kun mä oikeesti haluan suhteessa olla jonkun muun kuin sun kanssa
Meidän välille ei ikinä enää tule mitään kunnioitusta eikä muutenkaan suhdetta jossa
13
66
Vastaukset
- Anonyymi
Mutta ei se sinua nähtävästi edes haittaa ettei meillä voi olla ikinä mitään suhdetta ikinä. Mulle se rehellisyys ja uskollisuus on niin tärkeä pointti suhteessa jollei niitä ole niin ei ole mitään järkeä olla suhteessa. Ja kiitos paljon kun pahoitit mun surua entisatään sillä ettet edes aio kertoo minulle miksi teet edelleen mulle kiusaa vaikka annoin sun jättää mut
- Anonyymi
En tee kiusaa ja en ole kirjoittanut tänne moneen päivään. Voit mennä vapaasti ja löytää itsellesi uuden parisuhteen oikeassa elämässä. Pidin siitä, kun kirjoitit hyvän huomenen ja hyvän yön toivotukset. Kaipasit minua ja niitä meidän hetkiä. Kuvailit niitä ihanasti. Sitten se mustasukkaisuus ja väkivallalla uhkailu taas söi sen kaiken hyvän mitä oli. On aika päästää irti. Olet vapaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Puhut siis mies itsellesi reflektoivasti, hyvä homma. Seuraavaksi tee jotain tuolle luulolle, että jossain keskustelupalstalla on suhteita.

Etkö aio jutella mun kanssa ja etkö sä itse ollut ihan yhtä mustasukkainen minusta ja kyllä mä uhkailen kun on aihetta ollut. Kyllähän sä tiedät että en ole väkivaltaisesti ellet anna aihetta olla. Se että olet pettänyt minua suhteessa nii tietysti myös seuraukset on. Ja kun et ikinä suostunut jutella mun kanssa vaan luulit että ero on siinä ratkaisu. Mä sanoin sulle monta kertaa että jos nyt päätit olla suhteessa vaikkapa olisit saanut eron niin et halunnut erota niin mä sanoin että sitten jatkossa me emme eroa vaan jutellaan mieluummin niin ongelma ratkeaa. Ero ei ole ratkaisu tähän. Ja ymmärrän että jos olisin ollut sulle ilkeä tai en olis pitänyt mun lupauksia nii silloin ymmärtää että haluat erota mutta ei tässä tapauksessa. Mä vaadin että jutellaan ja sitten vasta jätät mut. Sopiiko se sulle.

En ole pettänyt. Enkä jaksa tätä syyttelyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut siis mies itsellesi reflektoivasti, hyvä homma. Seuraavaksi tee jotain tuolle luulolle, että jossain keskustelupalstalla on suhteita.
Oikeesti jos olisin siinä niin kyllä ihan varmasti haluaisit olla mun kanssa sillein ja ja ja huomaisit sen jälkeen että se meidän yhteinen hetki on se mitä me tarvitaan ja halutaan ettei meidän tarvitse olla näin mustasukkaisia ja mä tiedän että sä nautit kaikista mun kosketuksista ja mä tiedän että mä pystyn tyydyttää sut niin monipuolisesti ettet sä halua enää miettii sun exää. Mä oikeesti tiedän että jos olisin nyt siinä ja ihan normaalisti juteltais ja mä vaan yhtäkkiä tulisin sun lähelle ja suutelen sinua suoraan suulle ja sitten siirtyisin vähän kauemmas kun katsoisin sun reaktion niin mä tiedän ettet pysty suuttuu mulle siitä että tulin ja suutelin sinua ilman mitään lupaa että saanko suudella sua niin mä tiedän että kun mä siirryn vähän kauemmas siitä nii sä vedät mut takas siihen ja sanot että et todellakaan saa lopettaa kesken kaiken tätä ja sitä kautta sitten me edetään vaiston varaisesti niihin hetkiin eikä me edes haluta vastustaa niitä tilanteita. Mä haluan sut oikeasti. Rakastan sua näin epätoivoisesti ja en ikinä ole päässyt yli niistä ajatuksista niin tämä on se syy miksi olen näin riippuvainen sinusta.

Kirjoitat ihanasti. Noin voisi käydä. Muttei me voida jatkaa tällaista unelmointia. Parempi päästää irti..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö aio jutella mun kanssa ja etkö sä itse ollut ihan yhtä mustasukkainen minusta ja kyllä mä uhkailen kun on aihetta ollut. Kyllähän sä tiedät että en ole väkivaltaisesti ellet anna aihetta olla. Se että olet pettänyt minua suhteessa nii tietysti myös seuraukset on. Ja kun et ikinä suostunut jutella mun kanssa vaan luulit että ero on siinä ratkaisu. Mä sanoin sulle monta kertaa että jos nyt päätit olla suhteessa vaikkapa olisit saanut eron niin et halunnut erota niin mä sanoin että sitten jatkossa me emme eroa vaan jutellaan mieluummin niin ongelma ratkeaa. Ero ei ole ratkaisu tähän. Ja ymmärrän että jos olisin ollut sulle ilkeä tai en olis pitänyt mun lupauksia nii silloin ymmärtää että haluat erota mutta ei tässä tapauksessa. Mä vaadin että jutellaan ja sitten vasta jätät mut. Sopiiko se sulle.
Mitä saat tästä yksinäisestä draamailusta ja naistenhakkausfantasioista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitat ihanasti. Noin voisi käydä. Muttei me voida jatkaa tällaista unelmointia. Parempi päästää irti..
Ei ikinä onnistu että jätät mut kun ei ole mitään syytä miksi ei voida olla yhdessä. Et ikinä saa ottaa ketään ikinä niin turha luulla että voit ottaa nyt jonkun
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä onnistu että jätät mut kun ei ole mitään syytä miksi ei voida olla yhdessä. Et ikinä saa ottaa ketään ikinä niin turha luulla että voit ottaa nyt jonkun
Sä oot ripustautunut muhun. Eikö se ole kuluttavaa sulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ikinä onnistu että jätät mut kun ei ole mitään syytä miksi ei voida olla yhdessä. Et ikinä saa ottaa ketään ikinä niin turha luulla että voit ottaa nyt jonkun
Et sä mua voi omistaa. Etkä estää elämästä. Onko sulla tullut ikävä..taitaisit olla sylin tarpeessa..
- Anonyymi
2020 oli suht huono jo, kun mikään ei muutu paremmaksi. Sinisilmäinen ei saa olla.
- Anonyymi
Mitäpä tässä on ollut muuta kuin huonoja vuosia vaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845077Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.223436Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j272745Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581790- 471576
- 941352
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2401306Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731048IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54935