Muista viis väliä. Siksi vastustavat kovaäänisesti eroa.
Eu on hyvä keksinto vain sieltä palkkansa saaville
Anonyymi
24<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
EU on rahankierrätyslaitos. Köyhien rahat kierrätetään rikkaiden taskuun.
EU:n budjetti käsittää lähinnä omien instituutioidensa rahoituksen ynnä tuet köyhille jäsenmaille.
Se ei verota kansalaisia, vaan saa jäsenmaksunsa valtioiden budjettirahoituksesta.
EU:n palkkalistoilla on noin 30 000 henkilöä. Vähemmän kuin Helsingillä.
Jäsenvaltiot ovat vastuussa omasta taloudestaan.
Jos suosit Natseja, Vapaamuurareita tai Mafiaa niin
heidän EU loosinsa on sinun kirkkosi.
EU:n vihaajat ovat pääasiassa uusnatseja ja muita äärioikeistolaisia eli trumpisteja
Euroopan suuret kansanvaltaiset puolueet ovat kaikki EU:n kannalla.
Se, millaista sakkia EU:n vastustajat enimmäkseen ovat, näkyy hyvin heidän järjestämissään mielenosoituksissakin.
Maksavat vielä tuplapalkkaa. Eihän siitä haluaisi luopua. Politiikkojen taivas.
Eu on suuri puhallus.
EU on Euroopan yhteinen yritys.
Ellei sitä olisi, se pitäisi kiireesti perustaa.
Olet oikeassa mutta uudelta pohjalta kauppaliittona.
EU toimi pitkään kauppaliittona.
Se todettiin riittämättömäksi tehokkaaseen yhteistoimintaan. Siihen pystytään täysin vasta liittovaltiona.
Ahneillehan mikään raha ei riitä. EU on kansan rosvous. Biljoonaelvytys toteutettu rosvoamalla säästäjien ja palkansaajien rahat suoraan tileiltä inflaation avulla. Näin keinottelijat ja heitä tukevat puolueet rikastuvat ja kansa köyhtyy. Pian elintaso on kiinan tasolla ellei jo ole?
Typeriä valeita.
EU:n elvytysoperaatio käynnistyy varsinaisesti vasta kesällä,kun komissio alkaa nostamaan lainoja ja jakamaan niitä kansallisiin elvytysoperaatioihin.
Siihen mennessä myös rokotukset alkanevat vaikuttaa.
Jokainen jäsenmaa elvyttää ennen kaikkea itse.Samalla jokainen vaikuttaa myös muihin.
Nopeinta elvytystä on rajoitusten vähittäinen purkaminen sitä mukaa,kun pandemia saadaan kuriin. Kun ihmiset alkavat liikkua,liikkuu myös raha.
Jos saisin 10000 kuussa palkkaan eu:n ansiosta huutaisin kurkkusuorana eu on ihana. Niin täällä tekevät eunikit.
EU maksaa menosäännön mukaista palkkaa vain sen kanssa työsuhteessa oleville.
EU- vihaajien kyvyt eivät riitä edes siivoojaksi.
Niinhän se on, kun MENEVÄNÄ persuna pääsee euhun, niin se palaa sieltä takaisin PANEVANA meppinä.
Olemme kaikki EU:ssa.
Typerät EU-vihaajatkin.
EU-virkoihin pääsee vain tiukan hakumenettelyn kautta.
Mepit valitaan jäsenmaiden vaaleilla.
EU tiukka virkailija hakumenettely lautakunta edustus
koostuu EU eliitin vapaa ajan harrastajien eliitin jäsenten
pimeistä toiminnoista joihin kuuluu esimerkiksi
vastasyntyneiden lasten poltto uhraus.
Ei ole mitään eroa rikkaiden ja EU eliiteillä?
Ylität jo itsesikin valehtelussa.
Se on kova saavutus.
Totuuden ja valheen suhde,
https://www.youtube.com/watch?v=seCtQ7DhRw0
Moniko tähän ketjuun vastanneista saa palkkansa eu:lta?
EI yksikään.
Ketkä ovat valheita levittävien EU-vihaajien takana?
Kovin EU-vastaisuus löytyy Moskovasta.
Melkoinen se on myös Lontoossa.
Pitää paikkansa. Muuten loppuisi leipä.
EU-vihaajien suurin motiivi on yksinkertaisesti tyhmyys.
Kunasioita eikyetäymmärtämään, valehdellaan.
Olet oikeassa, ei tuota tekstiä ymmärrä.