Tulevan mieheni perheessä kenelläkään ei ole minkäänlaista koulutusta. Itse olen 25-vuotias ja minulla on kaksi yliopistotutkintoa.
Tulevat appivanhempani eivät kuitenkaan tunnu antavan opiskeluilleni miitän arvoa, vaan ottavat aina puheeksi poikansa edellisen tyttöystävän, joka on äitinsä kauneushoitolassa töissä ja koulutukseltaan kosmetologi.
He muistuttavat kokoajan, että tämä edellinen tyttöystävä tulee perimään äitinsä tuottavan yrityksen. Ja siinä olisi ollut pojankin tulevaisuus turvattu. Vaikka tyttö ei luonteeltaan ja käytökseltään ollutkaan kaikkein helpoimpia tapauksia. Häntä kuulemma piti kieltää ruoka pöydässä enemmän kuin lapsia.
Samaalla tavalla he kehuvat tulevan mieheni sisaren miestä, joka saa huikeat ansiot myyntiesittelytyöstään. Millä tahansa tavalla hankittu raha on siis heille tärkeämpää kuin koulutus.
Minulle myönnettiin taannoin eräs palkinto, mutta kun asia tuli puheeksi anoppini muisti kertoa, että ko. kosmetologikin oli juuri saanut diplominsa.
En pidä itseäni muita parempana. Mutta omalle perheelleni koulutus on tärkeä asia ja koska olen tehnyt parhaani menestyäkseni mahdollisimman hyvin opiskeluissani, tällainen vähätteleminen tuntuu hyvin kurjalta...Ja epäilenkihn tulenko koskaan nauttimaan appivanhempieni arvostusta. Mikä neuvoksi?
Tulevat appivanhempani eivät kuitenkaan tunnu antavan opiskeluilleni miitän arvoa, vaan ottavat aina puheeksi poikansa edellisen tyttöystävän, joka on äitinsä kauneushoitolassa töissä ja koulutukseltaan kosmetologi.
He muistuttavat kokoajan, että tämä edellinen tyttöystävä tulee perimään äitinsä tuottavan yrityksen. Ja siinä olisi ollut pojankin tulevaisuus turvattu. Vaikka tyttö ei luonteeltaan ja käytökseltään ollutkaan kaikkein helpoimpia tapauksia. Häntä kuulemma piti kieltää ruoka pöydässä enemmän kuin lapsia.
Samaalla tavalla he kehuvat tulevan mieheni sisaren miestä, joka saa huikeat ansiot myyntiesittelytyöstään. Millä tahansa tavalla hankittu raha on siis heille tärkeämpää kuin koulutus.
Minulle myönnettiin taannoin eräs palkinto, mutta kun asia tuli puheeksi anoppini muisti kertoa, että ko. kosmetologikin oli juuri saanut diplominsa.
En pidä itseäni muita parempana. Mutta omalle perheelleni koulutus on tärkeä asia ja koska olen tehnyt parhaani menestyäkseni mahdollisimman hyvin opiskeluissani, tällainen vähätteleminen tuntuu hyvin kurjalta...Ja epäilenkihn tulenko koskaan nauttimaan appivanhempieni arvostusta. Mikä neuvoksi?
Vastaukset 48
Vanhimmat
Ehkä appivanhemmillasi on pelko, ettet sinä pidä heitä minään, koska heillä ei ole koulutusta. Ehkä he eivät siis välttämättä "epäarvosta" koulutustasi vaan yrittävät viestiä, että kouluttamatonkin on yhtä arvokas ja voi pärjätä hyvin.
Enemmän olisin huolissani tuosta alituisesta vanhan tyttöystävän esille ottamisesta. Seurustelin aikoinani miehen kanssa, jonka äiti jaksoi aina muistuttaa miten "nätti kuin nukke" oli edellinen tyttöystävä ollut... Siihen ja muuhun samanlaiseen kommentointiin tuli stoppi vasta kun poikansa käski lopettaa moisen paskanpuhumisen...
Anopin on vaikea unohtaa entistä miniää, se nimittäin asuu niiden naapurissa.
Ja he ovat tunteneet tämän kutsumansa "reipasotteisen tytön" aivan lapsesta asti.
Ongelma on siinä, että korkea koulutustasosi on tulevalle anopillesi karmea paikka, koska miehesi suvulle ei sitä koulutusta ole siunaantunut. Pohjimmiltaan kyse on appivanhempiesi ja miehesi perheen huonosta itsetunnosta, joka liittyy alhaiseen koulutustasoon. Asia ei ole ongelma niin kauan kuin he ovat tekemisissä kaltaistensa seurassa. Nyt tilanne on aktivoitunut, koska sinä olet astunut heidän elämäänsä muistuttamaan tästä kouluttamattomuudesta. Vaikka et itse aktiivisesti toisi koulutustasi esille, on se silti seikka joka jäytää anoppiasi. Hän saattaa kuvitella, että pidät itseäsi heitä parempana ja älykkäämpänä ihmisenä (todennäköisesti kyllä sitä oletkin, jos asiaa tarkasteltaisiin älykkyyden testauksen valossa). Todennäköisesti asiaan auttaa vain aika. Anoppisi huomaa, että oletkin mukava ihminen, etkä mitenkään uhkaa heidän perheyhteisöään ylivertaisella (näinhän anoppisi sinusta ajatteleekin, vaikka ei halua asiaa myöntää) älylläsi. Hänen on varmasti vaikea suhtautua sinuun, koska hän ei todennäköisesti ole ollut kovin paljon tekemisissä (läheisesti) koulutettujen ihmisten kanssa. Varmasti tilanne muuttuu paremmaksi ajan kanssa. Sinun kannattaa älykkäänä ihmisenä yrittää suhtautua tilanteeseen rakentavasti, vaikka se saattaa vaikeaa ollakin. Toki voit esimerkiksi ilmoittaa, että et ole kiinnostunut kuulemaan miehesi existä. Tämän voit esittää vaikkapa huumorilla höystettynä, jotta tilanne ei kiristyisi entisestään. Onko tuleva miehesi muuten akateeminen?
Ei ole akateeminen ei. Tuleva mieheni on isänsä yrityksessä töissä. Siis aivan samalla tavalla kuin tuo entinen miniäkin äidillään. Edellisillä poikaystävävilläni onkin ollut vähintään yksi korkeakoulututkinto, joten välillä arveluttaa olenko hypännyt väärään junaan.
Eniten ihmetyttää ex-miniän huonojen käytöstapojen kaunisteleminen. Kaikki poikaystäväni tuttavat ovat ihmetelleet, miksei hän hankkiutunut naapurin tytöstä eroon aikaisemmin.
Niinpä niin, anopillani onkin perheessä ylijumalattaren asema...
Jatko-opiskeluistani toteavat vain, että tuleeko siitä koskaan valmista...Olen tarkka omasta käytöksestäni ja yritän jättää tällaiset tokaisut omaan arvoonsa.
Se, että miehesi ei ole akateeminen ei sinänsä ole este onnelliselle suhteella. Suomessahan kaikille akateemisille naisille ei edes riittäisi akateemisia miehiä ;) Kannattaa kuitenkin varmaan miettiä, onko teillä muuten elämänkatsomuksessanne, harrastuksissanne jne. yhteisiä intressejä sekä pohtia minkälaista keskinäinen kommunikointinne on. Avioliittoa ajatellen nämä asiat ovat varsin tärkeitä. Enkä nyt tarkoita, että puolisoiden tulisi ajatella ja tehdä täsmälleen samoja asioita. Jollain tasolla ajatusten olisi kuitenkin hyvä kohdata. Piirteet, jotka tulevassa kumppanissa ärsyttävät alku vaiheessa suhdetta, muuttuvat yleensä mielessäsi entistä ärsyttävämmiksi kun aikaa kuluu. Keksimääräisesti ajatellen koulutuksellisesti epäsuhtaiset liitot eivät lutviudu yhtä hyvin kuin tasapainoiset liitot. Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö teidän liittonne voisi olla onnellinen ja kestävä. Tästä asiasta (koulutuksellisesta epätasapainosta) itselläni on omakohtaisiakin ikäviä kokemuksia...
Olemme koulutusta lukuunottamatta melkein ärsyttävän samanlaisia. Hän tietää aina mitä aion seuraavaksi sanoa, ennen kuin ajatus on edes käynyt mielessäni. Eikä minun tarvitse selitellä mitä milläkin lausahduksellani tarkoitan. Ja hän on vähintään yhtä älykäs/älytön kuin minä.
Mutta kun olen itse pienestä asti keskittynyt opiskeluun, hieman hirvittää pystynkö kerran suuttuessani olemaan nalkuttamatta mieheni kouluttamattomuudesta.
Muut hänen sukunsa naiset ovat päivät kotona ja leipovat kakkuja hyväntekeväisyystilaisuuksiin ja suunnittelevat ensi kesän kukkaistuksia. Ja ovat aah, niin rasittuneita.
Korostat omassa viestissäsi, että koulutus on sinulle tärkeää. Lisäksi jaksat ihmetellä, miksi appivanhempasi eivät arvosta koulutusta vaan rahaa. Minusta sinulta voisi kysyä, että mikset arvosta rahaa, vaan arvostat koulutusta? Mitä sillä koulutuksella tekee, jos sitä ei käytä rahan hankkimiseen? Miksi appivanhempiesi pitäisi sinua arvostaa siksi, että sinulla on akateeminen koulutus?
Olen itsekin akateemisesti koulutettu, mutten pidä tutkintoa mitenkään arvokkaana sinänsä, jos siitä saatua tietoa ei käytetä arvokkaaseen. Minulle tutkinto ja koulutus ovat vain välineitä saada haluamani työpaikka ja palkka.
Kyllä minä rahasta pidän ja ansaitsenkin sen verran, että voin omien jatko-opiskelujeni lisäksi rahoittaa veljeni ja sisarenikin opinnot ja asumisen.
Opiskelen viisastuakseni ja kehittyäkseni ihmisenä ja ihailenkin viisasta isääni, jolla on takanaan vuosien opiskelu-urakka. Itse aloitin korkeakouluopintoni 9-vuotiaana, jolloin pääsin ulkomaiseen muusiikkikorkeakouluun. Eikä tarkoituksenani todellakaan ollut päästä palkoille, vaan tulla mahdollisimman taitavaksi viulistiksi.
Viisautta tai viulunsoittotaitoa kun ei voi ostaa.
En tavoittele kunniaa tai arvostusta. Minusta vain lahjakkailla ihmisillä on velvollisuus käyttää lahjojaan. Mutta jokainenhan saa tehdä elämällään mitä haluaa.
Viisaasti sanottu, mitä tosiaan teet koulutuksella, jos joudut olemaan pätkätöissä minimipalkalla? Nuoret naiset eivät saa vakityötä äitiyslomien uhkan alaisina. Äitien ja lasten asemaa on korostettu viime vuosina niin, että työnantajat eivät uskalla palkata naisia avainpaikoille.
Anoppi arvostaa kosmetologia, joka ansaitsee hyvin ja voi toimia itsenäisenä yrittäjänä. Kosmetologin ammatti on kansainvälinen. Hän voi muuttaa vaikka Viroon harjoittamaan ammattiaan siellä, jos täällä ei työtä löydy. Kosmetologi-exä ajaa varmaan hyvällä autolla ja on ilmiselvästi hyvin menestynyt. Miksei kosmetologikin voisi opiskella lisää? Kosmetologin koulutus on sitä paitsi useampivuotinen ja sisältää kyllä paljon muutakin kuin meikkaamista.
Mutta ei ole kuitenkaan oikein, että anoppi tästä sinulle paasaa. Elämä eletään sellaisena kuin se tulee. Eläköön anoppi omansa ja sinä omasi. Niin se kosmetologikin tekee.
Jos aloitit yliopisto-opiskelusi 9-vuotiaana, niin kuinka vasta kaksi tutkintoa on taskussa?
Ei ihme että anoppi ihailee kosmetologiexää. Hän sentään on saavuttanut jotain elämässään.
Opiskelu ja asuminen ainakin Helsingissä on sitä luokkaa, että en ikinä usko, että pystyt elättämään ja kouluttamaan itsesi lisäksi kaksi muuta ihmistä. Sen vuoksi en usko sitä yhtään sen enempää kuin tuota korkeakouluopiskeluikääkään.
Ei taida uskoa anoppisikaan. Sitäkö sinä kiukuttelet?
Minusta tuntuu siltä, että tuot itse esiin sopivassa tilanteessa sopivalla tavalla omaa koulutustasi. Anoppisi varmaan koittaa tuoda taas oman kantansa esiin, että jokaisessa jotakin hyvää ja kaunista.
Vai, että olet ihan ylioppilas ...vau!Huh-huh! Saitpahan sen esiin tänne keskustelufoorumillekin.
Olet oikeassa. Pidän nimittäin ylioppilaslakkia päässäni kesät talvet. Lisäksi olen ommellut takkiini kaikki uimakoulun suoritusmerkit ja kaulassani killuvat luikusat hiihtokilpailumitalit. Olen myös tatuoinnut käsivarteeni lukion päättötodistuksen ja syön vain ala-asteella piirustuskilpailusta voittamaltani muumilautaselta. Laukkuna käytän vuodelta -82 peräisin olevaa perunasäkkiä, jolla voitin paikallisen kylätoimikunnan järjestämän pussijuoksun.
Liisa toi asialliseen tyyliin esille ikävän tilanteen. Miksi piti alkaa vittuilla?
Ehkä piti vittuilla siksi, että Liisan viestissä korostettiin koulutusta aika tavalla. Lisäksi vastauksessaan minulle Liisa rinnasti toisiinsa koulutuksen ja viisauden. Niillähän ei sinänsä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Joskus ennen minäkin ajattelin, että fiksut kouluttautuu, mutta nykyään olen vähän toista mieltä. Toki tarvitaan tietynlaista älyä, että pystyy kouluttautumaan, muttei se kaikkea merkitse.
Jos Liisa ihmettelee sitä, että anoppi korostaa muiden palkkoja, saattaa anoppi samaan aikaan ihmetellä sitä, että Liisa tuo koulutuksensa hanakasti esille.
vaan koitin palauttaa keskustelussa Lissun maanpinnalle! Mielestäni niin tässä kuin lukuisissakin muissakin keskusteluissa nostetaan oma suku jalustalle ja haukutaan puolison (yleensä) miehen sukua sietämättömäksi. Minusta Liisan kirjoituksissa paistaa esiin omahyväisyys ja ylpeys koulutuksestaan, eikä siinä mitään, saavutuksistaan täytyy olla ylpeä. Mutta mikäli esitystapa on kylässä olessa saman säivyinen, en yhtään ihmettele, että se aiheuttaa tietynlaista vastareaktiota esim. anopissa. Liisa pitää itseään ja sukuaan selvästi intellektuelleina. "Samaan aikaan kun hän jo 9 -vuotiaana harjoitteli viulunsoittoa painoi poikaystävä, joka kuuluu työläisperheeseen, räkäjojot nenästä roikkuen jalkapallokentällä potkien sian virtsarakkulaa..." Minun mielipiteeni on asiaa tämän enempää tuntematta se, että niinkuin Liisa aikaisemmassa viestissään epäröi, hänen tulisi lähteä suhteesta pois "tasoistensa" seuraan, sillä tuo "luokkaero" tulee seuraamaan häntä koko liiton ajan ...
Enkä ole kyllä mielestäni yhtään säälittävä, mutta ehkäpä sinä tunnet minut paremmin, kun osaat ottaa noin jyrkästi kantaa habitukseeni!
Haluaisin vielä tehdä selväksi, etten ole koko tuttavuutemme aikana (anopin kanssa) millään lailla tuonut esille koulutustani. Se on vain ainut tapa, jolla eroan muusta perheestä ja anopin miniäkseen toivomasta tulevan mieheni entisestä morsiammesta. Se on siis ainut tapa vertailla minua ja muita. Anopillani on myös ollut suvussa tietäjänrooli. Ja suvun jäsenet ovat ottaneet häneen yhteyttä, kun he ovat tarvinneet neuvoja.
Ja jos nyt joku soittaakin hänen sijaansa minulle. Saan tuntea sen selkänahassani. Jos perheen tuttavat kehuvat uutta tulokasta eli minua mukavaksi ja söötiksi, niin aivan varmasti saan kuulla vieraiden lähdettyä, että vaikka nyt kehuivat niin se edellinen oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Nykyään en edes uskalla voittaa tietokilpailua, koska siitäkin yleensä seuraa rangaistus.
Kirjoituksessani siis ihmettelin miksi minua rangaistaan siitä, että haluan olla uuden perheeni edustuskelpoinen jäsen. En suinkaan yritä toimia tulevan mieheni perhettä vastaan, vaan siten, että he voisivat olla tyytyväisiä poikansa valintaan. Olen aina tullut hyvin toimeen kaikkien kanssa.
Miksi ihmettelet vielä poikaystäväsi vanhempien käyttäytymistä sinua kohtaan, mikäli kannat noita merkkejä mukanasi ja toimit muutenkin tuolla tavoin?
Ethän ole tosissasi Tanya, ethän??????
sulla on ainakin huumorintajua! Nauran tässä ääneen, koneeni edessä.
Kun nyt aloin vastata, niin jatketaan vähän. Itse olen ollut kolmekymmentä vuotta miehen kanssa, joka on "sivistymättömämpi" kuin minä. Kokemuksesta voin sanoa että se joskus rassaa, silloin kun pitäisi osata keskustella fiksusti, syödä ravintolassa pöytätapoja noudattaen, pukeutua oikein eri tilanteissa jne. Eihän tällaisia asioita korkeakouluissa opeteta, mutta jotenkin koulutetut ihmiset omaksuvat näitä käytöstapoja paremmin, kuin ne jotka ovat vaan käyneet kansalaiskoulun joskus 60-luvulla. Olen vuosien mittaan koettanut neuvoa miestäni, mutta ei se ole paljon vaikuttanut. Riitelyyn asti ei viitsi mennä tällaisen asian takia. Mieheni on muuten taitava työssään, nopea ja käytännöllinen niissä asioissa joita hän osaa. Muuten heittäytyy täysin avuttomaksi ja antaa minun hoidella kaikkia asioita.
Mietin vaan että jos itse olet fiksu, keskustelutaitoinen, kielitaitoinen, aktiivinen ja kiinnostunut nmaailman menosta ja niin edelleen, sinun on valittava mies joka on samalla tasolla. Muuten teillä tulee ankeat ajat joskus tulevaisuudessa, kun ensirakastuminen on ohi ja arki alkaa. Miehen koulutodistukset eivät välttämättä ratkaise, mutta jos hän perheensä tavoin haluaa korostaa sitä että koulutus ja sivistys ei ole tärkeää, niin pelkäänpä pahoin että hän ei jaksa seurata sinua vaan välillenne kasvaa kuilu.
Itse olen koulutettu, korkeasta asemasta eläkkeellä. Minulla oli kiertokoulun käynyt anoppi, joka ensin "pelkäsi" minua. Ei minun tarvinut saada sieltä arvostusta tutkinnoilleni, se tuli muualta. Anoppini opetti minulle myös viisautta elämässä monta kertaa.
Nyt olemme muuttaneet maalle ja naapurin emäntä ei omaa tutkintoja, mutta saan tietoa, ystävällisyyttä, lämmintä pullaa. Viimeksi neuvoi, mistä saan hevosenlantaa ilmaiseksi kukkamaani kukoistukseen. Minulta pyydetään edelleen asiantuntijalausuntoja ja silloin käytän sitä tietomäärää, jonka olen opiskellessa ja työelämässä hankkinut. Täälläkin käyn lukemassa erilaisista kohtaloista ja erilaisista ihmisistä.
Olen mielestäni rikas, kun joku isäntä marssii hankkijan lippis päässä ja juttelee jänismetsällä käynnistä, josta en tajua mitään, eikä väistä tien toiselle puolelle, kun ei muka osaa keskustella akateemisen ihmisen kanssa.
ps. en kyllä hyväksy anoppisi puheita entisestä.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tuntui vaan oudolta kun jonkun mielestä koulutus oli hukkaanheitettyä aikaa, kun pienemmälläkin pääsee tienestiin kiinni. Opiskeluni kun heidän mielestään viivästyttää myös lasten hankkimista.
Entisestä miniästä en piittaa. Voihan anoppini adoptoida hänet, jos haluaa.
Minulla oli sama tilanne siinä mielessä että mieheni perheessä kukaan ei ole opiskellut oikeastaan mitään. Alkuaikoinamme anoppi ja mieheni sisar kilvan esittivät mielipidettään aina minun kuulteni että ylioppilas ei ole mitään.
Vasta sen jälkeiset opinnot ratkaisevat. Minä minittäin olen ylioppilas.
Kävin jatkokoulutuksen jonka jälkeen taas muistettiin mainita että juuri se koulutus ei ole mitään ja kohta minun alan ihmisiä ei varmasti tarvita enää.
No nyt mieheni sisaren tytär on yo ja sitä muistetaan ylistää. Siihen he eivät ole ottaneet kantaa että omalla alallani työtä riittää niin paljon kuin haluaa tehdä ja työpaikan voi miltei valita.
Minä luulen että kyse oli jonkilaisesta kateudesta kuten myös kohdallasi.
Minulla on sellanen omituinen tilanne, että oma äitini on ilmeisesti hirveän kateellinen kun pääsin yliopistoon viime syksynä.
Hän tekee mitä vain kunhan se ei kannusta minua mitenkään opinnoissani. Ei koskaan kysy mitä olen nyt tekemässä ja onko joku tentti tulossa ja miten ylipäänsä pärjään.
Mieheni on sairas ja meillä on aika tekeminen että jaksamme. Oletan kuitenkin että yliopistolukuni johtavat parempaan työtilanteeseen omalla kohdallani parin vuoden päästä. Sen avulla jaksan. Mieheni antaa minulle 100 % täyden tukensa.
Mutta on masentavaa yrittää jutella äidin kanssa kun hän oikein alleviivaa että häntä ei sitten kiinnosta minun lukuni tippaakaan. Vaihtaa vain heti puheenaihetta. Mulle tulee ihan hölmistynyt olo.
En ole löytänyt muuta selitystä asialle kuin että hän on kateellinen, kerta kaikkiaan. Voisihan hän eläkeläisenä itsekin käydä edes jonkin työväenopiston kurssin kun sitä aikaakin piisaa. Mutta ei.
Miten teidän mielestänne tällaiseen tilanteeseen pitäisi suhtautua. En ylpeile yliopistolla (sanonkin sitä aina "kouluksi" jos jotain äidille sivumennen huomautan menoistani) mutta olisiko se jotenkin äidiltä pois jos vähän kannustaisi luvuissani.
Minä olen aina yrittänyt tukea äitiä jos on ollut joku vaikea tilanne mutta se on sitten aivan yksisuuntaista se homma. Hän ei koskaan ole tukenut minua vaikka olisi hyvin tietänyt tilanteestani, eikä varmaan sitten tulevaisuudessakaan koskaan aio sitä tehdä.
Täällä ei ainakaan vielä ole palstaa lasten ja vanhempien suhteille joten tuli nyt kirjoitettua tälle appi-anoppipalstalle. Kiitos jos jaksoit lukea. Kirjoittaminenkin jo helpotti.
En tiedä kummat tässä on lapsellisempia, appivanhempasi vai sinä itse.
Tunnut pitävän isoimpana ongelmana sitä ettei koulutustasi arvosteta, mutta tosiasiassa kaikenlainen VERTAILU edellisiin tyttöystäviin on jo todella asiatonta!
Ei minun äitini koskaan sanallakaan mainitse edellisistäni nykyiselle poikaystävälleni.
Moinen olisi aivan pöyristyttävää käytöstä.
Jos he alkaisivat kertoilla miten ihanat pitkät punaiset hiukset edellisellä tytöllä oli, alkaisitko tuntea huonommuutta omista lyhyistä ja vaaleista hiuksistasi?
Ymmärrät kai mitä tarkoitan, ei tässä ole koulutuksesta tai kouluttamattomuudesta kyse, vaan siitä että sinua ei pitäisi ylipäänsäkään vertailla mihinkään edellisiin!
Olen kanssasi täysin samaa mieltä tuosta edelliseen vertaamisesta. Tilanne on kuitenkin sellainen, että tämä edellinen asuu heidän naapurissaan. Heidän koko sukunsa puhuu hänestä samalla tavalla ja he kaikki kertoilevat hänen tekemisistään ja sanomisistaan. Olen yrittänyt suhtautua asiaan viileästi ja ajatellut, että he puhuvat hänestä naapurina. Vaikkeivat he kyllä muita naapureitaan mainitse sanallakaan.
Tämän lisäksi satun asumaan "yksin" ulkomailla ja kun tämä uusi sukuni jatkuvasti antaa vinkkejä siitä, että olisin heidän mielestään voinut pysyä Suomessa, alkaa siinä itsetunto pikkuhiljaa rapisemaan.
Minua vaivaakin tässä ehkä eniten se, kuinka joukko ihmisiä voi lannistaa yhden ihmisen niin, että omat arvot alkavat tuntumaan ihan naurettavilta. Ja sitä hiusten väriä ja mallia alkaa toisiaan miettimään, kun siitä tarpeeeksi moni sanoo.
En tiedä kumpi tässä on perimmäinen syy herneen ajautumisesta nenään. En missään tapauksessa hyväksyisi jatkuvaa puhetta entiseen tyttöystävään; en ainakaan tilannetta, jossa olisin samalla viivalla vertailtevana tai arvosteltavana.
Mutta mielestäni Liisan kirjoituksista paistaa läpi tilanne, että Liisa ei hyväksy sitä tilannetta, että häntä ei nimenomaan koulutuksellisten ansioiden perusteella appivanhempien toimesta nosteta sellaiselle jalustalle, jossa hänen omasta mielestään kuuluisi olla. Ja johon hänen oma perheensä seurakseen on hänet nostanut. Miehen perheessä on mahdollisesti totuttu arvostamaan muita arvoja.
...missä kohtaa Liisan viestejä tämä mainitsemasi asia tulee esille? Itse en niitä oikein löydä. Voit vaikka ihan yksilöidä niitä kohtia Liisan viesteistä, missä hän toivoo jalustalle nostamista. Vai perustuuko käsityksesi enemmänkin tunteeseen ja viestien kokonaisvaltaiseen tulkintaan, joihin taas vaikuttavat omat arvosi, mahdolliset negatiiviset/positiiviset kokemuksesi koulutetuista ihmisistä, itsetuntosi (liittyen koulutukseen)jne.
En todellakaan odota, että joku nostaisi minut jollekin alustalle. Enemminkin odotan, että minut päästettäisiin pois kuopasta.
Anoppini perhe tietää vain minun käyvän "koulua" ja se onkin kaikki mitä he tietävät opiskeluistani.
Varsin tavallinen tilanne on esim. sellainen, jossa joku anoppini ystävistä kysyy mitä teen ja kun vastaan olevani vasta opiskeluvaiheessa,anoppini jo kiirehtii kommentoimaan, että "eihän sille edes makseta siitä ja tuskin tullaan maksamaan mitään opiskelujen jälkeenkään".
tai "kaikkeen se viitsii aikaansa käyttääkin"
tai "naapurin tyttö se kävi kosmetologikoulun vuodessa, mutta tuosta miniästä ei vaan tule valmista"
Appiukkoni vakiolause on, ettei hän ymmärrä esim. arkeologiaa opiskelevia, että mitä järkeä on tutkia jotain vanhaa, eihän siitä ole kenellekään mitään hyötyä. Ja sitten hän lisää perään että "vähän sellaistahan se sinunkin hommasi taitaa olla". Musiikin opiskelukin on täysin turhaa koska hän opetteli pienenä aivan itse soittamaan harmonikkaa. Ei siinä kouluja tarvittu.
joten sen verran olen opiskelujani suitsuttanut...
"Itse olen 25-vuotias ja minulla on kaksi yliopistotutkintoa."
Mitä näille tutkinoillesi tapahtui? Oletko siis tällä hetkellä opiskelija?
Oletko koskaan kuullut jatko-opiskelijoista vai olisko minun taas pitänyt KOROSTAA, että en ole mikään tavallinen opiskelijan nahjus vaan peräti aito jatko-opiskelija.
Kuulostat aivan anopiltani...
Jos sinulla on jo tutkinto, mikset mene töihin ja opiskele siinä samalla? Tai mikset hae apurahoja, ja tienaa rahaa sillä tavalla? Kun minä olin jatko-opiskelija, sain siitä reilun kymppitonnin (markoissa) palkkaa. Päälle tulivat vielä apurahat joka vuosi. Mitä järkeä on kahden yliopistotutkinnon kanssa notkua pelkkänä opiskelijana?
"Tulevat appivanhempani eivät kuitenkaan tunnu antavan opiskeluilleni miitän arvoa,..."
"Millä tahansa tavalla hankittu raha on siis heille tärkeämpää kuin koulutus."
"Minulle myönnettiin taannoin eräs palkinto, mutta kun asia tuli puheeksi anoppini muisti kertoa, että ko. kosmetologikin oli juuri saanut diplominsa."
"Mutta omalle perheelleni koulutus on tärkeä asia ja koska olen tehnyt parhaani menestyäkseni mahdollisimman hyvin opiskeluissani, tällainen vähätteleminen tuntuu hyvin kurjalta..."
Kyllä noista paistaa esille se, että arvostusta pitäisi saada, kun on jo kaksi tutkintoa ja jatko-opinnot menossa. Minä olen itse kouluttautunut, ja arvostan koulutusta - jos se johtaa johonkin järkevään. En ymmärrä ihmisiä, jotka kouluttautuvat alalle, jolla ei ole töitä. Nyt on Liisan kohdalle sattunut anoppi, joka ei arvosta välinettä (koulutus) niin paljon kuin tehtyä työtä (palkka). Ainakin minulle koulutus on vain väline, enkä minäkään ymmärrä niitä, jotka haalivat tutkintoja roppakaupalla tekemättä niillä kuitenkin mitään hyödyllistä.
Jos taas on valinnut tien, että opiskelee vain opiskelemasta päästyään, kannattanee varautua kritiikkiin. Oikeastihan opiskelijan pitäisi olla yhteiskunnan sijoitus tulevaisuuteen. Jos tutkinnon jälkeen ei tee mitään hyödyllistä, ei kyseinen sijoitus tuotakaan yhteiskunnalle mitään.
Ymmärrän hyvin myös sen, että ns. duunarisuvussa ei osata arvostaa tutkintoja tutkintojen vuoksi. Se, pitäisikö tutkintoja arvostaa, on tietysti toinen juttu. Tiedän henkilökohtaisesta kokemuksesta, ettei yliopistotutkinto taivaasta tipahda. Sen eteen pitää tehdä työtä. Toisaalta niin kauan, kun ihminen ei käytä tutkintoa mihinkään hyödylliseen, kyseisen tutkinnon arvo muille on nolla.
Kuka sanoi sinulle, että notkun?
Minulla on vakituinen virka yliopistolla ja tienaan kyllä kolme kertaa enemmän kuin sinä aikoinasi.
Lisäksi olen kirjoittanut pari alaani liittyvää kirjaa, jotka myyvät oikein kiitettävästi.
Lisäksi annan soittotunteja lapsille, joiden vanhemmilla ei ole varaa maksaa musiikkiopiston lukukausimaksuja (taistellakseni elitismiä vastaan).
Olisi vain kiva jos anoppi edes vähän antaisi arvoa uurastukselleni, eikä aina pitäisi muiden suorituksia täysin ylivertaisina.
Minä en saisi pitkän päivän jälkeen olla rasittunut, koska opiskeluhan ei ole työtä. Koulussahan käydään vain istumassa.
Tenttiin lukeminenkin on kuin Aku Ankan selailua.
Jos ei opiskelu anoppini mielestä ole "kunnon tekemistä", eikä hänen perheensä halua antaa minulle henkistä tukeaan, miksi hän kokoajan jaksaa jaella opiskeluuni liittyviä negatiivisia kommentteja. Antaisi minun sitten olla.
En nimennyt mitään yksittäistä kohtaa viestissäni, vaan kirjoitin mm. seuraavaa: "...Liisan kirjoituksista paistaa läpi tilanne, että...".
Jos nyt vaikka aloitat Liisan ensimmäisen viestin ensimmäisestä lauseesta... Kun luet vielä muita Liisan kirjoittamia viestejä, vaikka ihan hänen viimeksi kirjoittamiaan, saatat huomata niissä hieman jopa narsistisia piirteitä.
Kirjoitin myös viestissäni, että voin olla myös väärässä. Mikäli kukaan muu ei vastaava havaitse myönnän virheeni, pyydän anteeksi ja poistun takavasemmalle. Tämähän olikin vain minun mielipiteeni ongelmaan.
Mitä tulee meikäläisen asenteisiin uskoisin, ettei niiden ruotiminen hirveästi varmaan Liisaa ongelmassaan (on se sitten mikä hyvänsä) auta. Sen verran voin sanoa, että yksi elämäni perusarvoja on se, etten luokittele ihmisiä uskonnon, ammatin, koulutuksen, ihonvärin, pukeutumisen yms. mukaan! Minulla ei ole mikään valtava koulutustausta, mutta teen rehellistä työtä. Olen edennyt ammatissani hyvään asemaan ja tienaan vähintäänkin kohtuullisesti. En kylläkään 30000 vanhaa markkaa!;)
Itse asiassa koko Liisan tarina alkaa tuntua hieman liiankin mielenkiintoiselta. Epäilen trollia.
Onko sinulla professorin virka, jos palkkasi on 5000 euroa kuussa? Joka tapauksessa, vaikket proffa olisikaan, niin onhan tuo jo aika vaikuttava palkka. Jos haluat tehdä vaikutuksen anoppiisi, mikset seuraavalla kerralla vihjaa palkkasi suuruudesta? Sinä voisi anopin naama venähtää :)
Sinulla on anoppi, joka arvostaa enemmän rahaa kuin tutkintoja. Hän arvostaa jotain kosmetologia enemmän kuin sinua, koska kyseinen kosmetologi tienaa enemmän. Onko tosiaan niin, että kosmetologi saa yli 5000 euroa kuussa? Jos on, niin minä vaihdan alaa...
Jokin tässä yhtälössä ei nyt oikein täsmää, eli ilmeisesti anoppisi oikeasti on täysin häiriintynyt. Toisaalta sinäkin voisit tehdä anoppiisi vaikutuksen hänen haluamallaan tavalla - minusta palkkasi on aika juupelin iso. Anoppisi ei arvosta opiskelua. Entä sitten? Eikö tärkeintä ole kuitenkin se, että sinä arvostat. Joko annat anopin olla rauhassa etkä välitä hänen höpinöistään tai teet häneen vaikutuksen kielellä, jota hän ymmärtää, eli rahalla. Eikö tuollainen onnistuisi?
Missä yliopistossa jatko-opiskelija tienaa yli 5000 euroa kuussa?
TROLLI HAVAITTU=Liisa
Keski-Euroopassa tienaa hyvin. Ja osan palkastani maksaa eräs tunnettu yritys, jolle teen tutkimusta. Täällä eläminen on kallista, joten palkka ei tunnu niin suurelta.
Osuit asian ytimeen.
Tiedän kyllä mitä muut anoppini perheessä sekä naapuritalossa suunnilleen ansaitsevat. Täällä verotiedot ovat nimittäin julkisia ja appiukkoni selaileekin niitä tämän tästä.
Jos vihjailisin tienestieni suuruudesta, koko anopin tuttavapiiri tietäisi asiasta seuraavana päivänä. Tämä taas aiheuttaisi närkästystä monissa.
Appiukkoni näet on jo vertaillut isäni autoa ja entisen miniän isän autoa, ja todennut että "teillä päin rahaa ei ainakaan autoihin käytetä".
Appiukollani on itsellään upouusi luksusauto (johon hän käytti koko perintönsä), jonka hän hakee autotallista kun naapuriin tulee vieraita.
En haluaisi lähteä tähän rahaleikkiin mukaan. Se on mielestäni yhtä vastenmielistä kuin koulutksen korostaminen.
...jullikalta! Tai minusta siinä on alunperin olutkin jotain mätää.
Mutta jatkakaa leikkiä! Hauskahan tätä on lukea!
En ole koskaan ottanut leikin kannalta sitä, että uusi perheeni antaa minun ymmärtää hyvin selkein sanoin että:
- olen kotoisin väärästä maasta eli Suomesta
- olen liian laiha, entinen oli terve ja elinvoimainen
- ammattinvalintani ei miellytä heitä
- entisen tyttöystävän vanhemmat olivat varakkaampia
- olen liian hillitty, entinen oli avoin ja vilkas
- entisen tummat puolipitkät ja "aikuisemmat" hiukset olivat kauniimmat kuin minun vaaleat pitkät hiukseni, vaaleat pitkät hiuksethan kertovat jotain naisesta
- en saisi osallistua urheilukilpailuun, koska tärkeintä on kilpailla itsensä kanssa
- isälläni on liian pieni auto
- jne. jne.
Näin tapahtuu vain kun paikalla ei ole muita, joten edes omat vanhempani eivät uskoisi minua. Enkä tietysti haluaisi kertoa heille, etteivät hekään kelpaa appivanhemmilleni.
En enää jaksa osallistua keskusteluun jos se alkaa mennä tähän suuntaan. Tosin sainkin jo monia hyviä näkökulmia.
Olisi ehkä kannattanut siinä ensimmäisessä viestissä paremmin tuoda ilmi, että kyseessä on myös kulttuurien yhteentörmäys. Suomalaiset osaavat yleensä miettiä ongelmia vain suomalaisten näkökulmasta. Kun puoliso haetaan ulkomailta, hankitaan samalla roppakaupalla ongelmia kulttuurien törmäyksen muodossa. Jotkut ratkaisevat nuo ongelmat helposti, joillekin se on vaikeampaa.
En ala edes arvailemaan, mistä maasta anoppisi on kotoisin. Jos sen maan kulttuuri poikkeaa paljon Suomen kulttuurista, ei ole ihme, että ongelmia on.
Ei täällä yleisesti ottaen tuollaista ole kuin tässä perheessä. Olen kuitenkin asunut täällä niin kauan, että tiedän mitkä erot johtuvat kulttuurista ja mitkä eivät. Ja tunnen kyllä muitakin ihmisiä.
Pahoittelen, että esitin ongelmani näin epätarkasti...;)
Nyt minäkin alan paremmin (osittain) ymmärtämään mistä kenkä puristaa!
Tulee mieleen ensimmäiseksi sanonta "maassa maan tavalla", mutta se tuskin lohduttaa sinua, joten jätetään se huomiotta. Vaikea muutenkin ottaa kantaa, koska et ole paljastanut mistä maasta on kysymys! Tosin sillä ei ole merkitystäkään, koska ainakaan minä en tunne Keski-Euroopan perhe-kulttuuria niin paljon, että olisin oikea ihminen sitä kommentoimaan.
Tulee vaan mieleen muutama "prinsiippi": eikö ainakin eteläisen euroopan maissa perheellä/suvulla ja ennenkaikkea äidillä ole huomattavasti vahvempi rooli ihmisen elämässä, kuin esim. skandinaviassa? Naisen asema Etelä-Euroopassa lienee myös toinen kuin skandinaviassa, jossa sukupuolten välinen tasa-arvon merkitys on kasvanut jatkuvasti ja potenssiin; hyvä niin!
Älä vaan mene leikkaamaan tai värjäämään ainakaan muiden mieliksi vaaleita pitkiä skandinaavin hiuksia, vaan kanna niitä ylpeä... tai ainakin "selkä suorana"!
seuraan tätä palstaa aina välillä ja jotenkin tuntuu, että Wilhelmiina ja Liisa ovat lähisiä toisilleen?
Molemmilla aluksi uskottava juttu, kunnes paranee liikaa loppuaan kohti. Mutta, mutta, hauskaa on ollut lukea ja kai nämä niitä aikuisten satuja ovat?
Voisitko tarkentaa?
Mikä jutussani mielestäsi paranee loppua kohti?
Omasta mielestäni se ei ainakaan ole kuva anopistani.
Mikä mielestäsi tekee jutustani epäuskottavan?