Anti Rinne ja kumppanit älyllisesti laiskoja

"Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll katsoo, että Suomessa moni on tehnyt virheellisiä johtopäätöksiä Yhdysvaltain tämän viikon tapahtumista".

https://www.verkkouutiset.fi/professori-vertaukset-perussuomalaisiin-alyllisesti-laiskoja/

Hän nostaa Uudessa Suomessa julkaistussa blogissaan esimerkiksi tilanteet, joissa konressitalon valtauksen on kerrottu todistavan perussuomalaisten ja Halla-Ahon politiikan vaarallisuuden.

– Sivuuttamatta sitä tosiasiaa, että perussuomalaisten retoriikka on ajoittain kyseenalaista, pidän tätä analyysiä kuitenkin älyllisesti laiskana, Jarno Limnéll toteaa blogissaan.

Professorin mukaan Yhdysvaltojen tämän viikon tapahtumien tulisi olla selkeä esimerkki siitä, mihin yhteiskunnallinen ja poliittinen jakautuminen voi pahimmillaan johtaa. Hänen mukaansa asia, mitä niistä tulisikin oppia on, että yhteiskunnan vakaudesta ja kansakunnan yhtenäisyydestä tulisi pitää hyvää huolta.

– Suomessakin on vältettävä sellaista politiikkaa, jossa tarkoituksellisesti hajotetaan kansakuntaa ja tietoisesti lisätään vastakkainasetteluja. Riippumatta siitä, kenen etua hajottaja väittää ajavansa, isänmaan etu siinä ei ainakaan ole kyseessä.

Jos Suomi haluaa olla jatkossakin maailman kärkimaita niin onnellisuudessa kuin yhteiskunnan vakaudessakin, tämä kissa on syytä nostaa pöydälle. Nyt on aika eheyttää, ei hajottaa, hän sanoo.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

A studiossa vasta selvisi ilmeisesti vahingossa että usan presidentin vaalit olivat perustuslain vastaiset meidän "puolueeton" mediamme ei ole kertonut mitään?

Äänestä

Lässytysten aika on nyt ohi.

Äänestä

Vastakkainasettelu on yksi asia, ja kokonaan toinen se, että esimerkiksi Halla-aho on aiemmin kehunut Trumpia eikä ole asettunut selvästi tuomitsemaan hyökkäystä kongressiin.
Kyllä poliitikkoja pitää voida asiallisesti arvostella.

Eri asia mitä joku Rinne sanoo, äijä on koko ajan aukonut päätään ensin ja ajatellut vasta sitten. Ei ihme ettei kauan pysynyt puolueen puheenjohtajana.

Äänestä
  • Antin pitäisi ryypätä enemmän, jotta aivot paisuisivat rusinan kokoisiksi.

    Äänestä

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne,sd, esitti vain SDP:n huolen perussuomalaisen äärioikeistolaisen fasismin noususta.

SDP ei halua Suomeen keskitys- ja tuhoamisleirejä, ei millitaristista elintilan etsintää idästä, ei slaavilaisten kansojen alistamista, ei mielisaiden tuhoamista, ei palestiinalaisten sortamista, eikä atomiaseita Suomeen.

SDP:llä on erilainen arvopohja, kuten SDP:n ex.puheenjoht. Antti Rinne sanoikin vaalien edellä.

Äänestä

kyberturvallisuuden työelämäprofessori? joo ja Suomessa on oikein kv kyberturvallisuuskeskus, mutta eivät saa selville edes yhtä hakkeria joka murtautui vastaamon tietokantoihin.
Kenkää tuollaisille turhille professoreille pitäisi antaa.

Äänestä

Aivoinfarkti unohti wappusatasen? Tämmöinen kasaamansa paskahallitus tarjoilee "vieraat ja mamut ensin".

Äänestä

no, kieli keskellä suuta, älyllisesti laiska

Äänestä

Rinteen ja hallituksen päänsärky tulee olemaan hallituksen omat lempilapset:

Ekokapinalliset
Biolapset
Greenpeace
Vasemmistoanarkistit
Viheranarkistit

Äänestä

Antti Rinne on huolissaan kansainvälisen fasismin ryntäysjoukkojen invaasiosta suomalaisen työväenluokan kimppuun.

Antti Rinne tietää, että Perussuomalaiset edustavat äärioikeistoa ja Antti Rinnettä pelottaa ajatus, että jo nyt gallupien mukaan liki joka 4. suomalainen on fasisti.
Mitä se onkaan eduskuntavaalien aikaan, koska silloin jo on alkanut SDP:n johtaman hallituksen laskujen maksu, tavalla tai toisella.

Äänestä

Proffa oikeassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll katsoo, että Suomessa moni on tehnyt virheellisiä johtopäätöksiä Yhdysvaltain tämän viikon tapahtumista".

https://www.verkkouutiset.fi/professori-vertaukset-perussuomalaisiin-alyllisesti-laiskoja/

Hän nostaa Uudessa Suomessa julkaistussa blogissaan esimerkiksi tilanteet, joissa konressitalon valtauksen on kerrottu todistavan perussuomalaisten ja Halla-Ahon politiikan vaarallisuuden.

– Sivuuttamatta sitä tosiasiaa, että perussuomalaisten retoriikka on ajoittain kyseenalaista, pidän tätä analyysiä kuitenkin älyllisesti laiskana, Jarno Limnéll toteaa blogissaan.

Professorin mukaan Yhdysvaltojen tämän viikon tapahtumien tulisi olla selkeä esimerkki siitä, mihin yhteiskunnallinen ja poliittinen jakautuminen voi pahimmillaan johtaa. Hänen mukaansa asia, mitä niistä tulisikin oppia on, että yhteiskunnan vakaudesta ja kansakunnan yhtenäisyydestä tulisi pitää hyvää huolta.

– Suomessakin on vältettävä sellaista politiikkaa, jossa tarkoituksellisesti hajotetaan kansakuntaa ja tietoisesti lisätään vastakkainasetteluja. Riippumatta siitä, kenen etua hajottaja väittää ajavansa, isänmaan etu siinä ei ainakaan ole kyseessä.

Jos Suomi haluaa olla jatkossakin maailman kärkimaita niin onnellisuudessa kuin yhteiskunnan vakaudessakin, tämä kissa on syytä nostaa pöydälle. Nyt on aika eheyttää, ei hajottaa, hän sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu