Olemme seurustelleet 2,5 vuotta, josta yhdessä asuttu 6kk. Viime aikoina olen alkanut huomata itsessäni vit...maisia piirteitä. Mikään ei ole enää hyvin. Kaikki miehessä ärsyttää, niitä hyviä piirteitä on vaikea muistaa.
- Tavarat jää siihen mihin tippuu, kuin paska perseestä.
- Koiranpennulle ei mitään kuria. Koulutus on ihan kesken, mutta minä olen ainut joka viitsii paneutua asiaan - mies vaan antaisi kaiken periksi ja koirasta tulee siten hirviö.
- Monta kertaa olen sanonut, että lue itse sieltä paperista ne ruoka ajat yms ohjeet. Arvatkaa lukeeko vai antaako koiralle ruuat milloin sattuu?
- Antaa koiran syödä kiviä ulkona.
- Antaa koiran haistella muita koiria, vaikka ei ole vielä rokotettu.
- Ei osaa sanoa ei. Tämän vuoksi meille on mm. tilattu lehtiä, nimi puh.luetteloon, otettu toinen henkivakuutus ja lukemattomia kertoja kutsuttu kylään ihmisiä, kun minun olisi pitänyt saada nukkua töiden takia.
Ja niin edelleen.
Ei ole sellaista asiaa, mistä en valittamista keksisi. Itseäkin ärsyttää tämä opettajamainen besserwisseriys. Mitä tämä nyt siis on? Joku suhteen ensimmäinen arkikriisi? Ylihuolehtivuutta koiran tultua? Vai onko mies oikeasti vähän lapatossu ja ehkä sanonkin asiasta...
- Tavarat jää siihen mihin tippuu, kuin paska perseestä.
- Koiranpennulle ei mitään kuria. Koulutus on ihan kesken, mutta minä olen ainut joka viitsii paneutua asiaan - mies vaan antaisi kaiken periksi ja koirasta tulee siten hirviö.
- Monta kertaa olen sanonut, että lue itse sieltä paperista ne ruoka ajat yms ohjeet. Arvatkaa lukeeko vai antaako koiralle ruuat milloin sattuu?
- Antaa koiran syödä kiviä ulkona.
- Antaa koiran haistella muita koiria, vaikka ei ole vielä rokotettu.
- Ei osaa sanoa ei. Tämän vuoksi meille on mm. tilattu lehtiä, nimi puh.luetteloon, otettu toinen henkivakuutus ja lukemattomia kertoja kutsuttu kylään ihmisiä, kun minun olisi pitänyt saada nukkua töiden takia.
Ja niin edelleen.
Ei ole sellaista asiaa, mistä en valittamista keksisi. Itseäkin ärsyttää tämä opettajamainen besserwisseriys. Mitä tämä nyt siis on? Joku suhteen ensimmäinen arkikriisi? Ylihuolehtivuutta koiran tultua? Vai onko mies oikeasti vähän lapatossu ja ehkä sanonkin asiasta...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Näin kävi minullekin.
Olimme seurustelleet 4vuotta yhdessä,jonka jälkeen päätimme muuttaa yhteen..joka osoittautui suureksi virheeksi. Saatoin räjähtää pienestäkin asiasta tai ollenkaan ilman syytä. Tätä jatkui n.3kk, jonka jälkeen minun oli pakko lähteä,en sietänyt miestä silmissäni. Meillä se oli vain yksi ratkaisu monien joukossa. Parempi olisi ollut,jos emme olisi muuttaneet yhteen ollenkaan..tämä on oma mielipiteeni,joskus pitää ajatella vain itseään ja omaa parastaan..
Tämä on minun tarinani..tuntui niin tutulta. Koskaan en ole päätöstäni katunut,enkä kadu.
Toivon, ettei meille käy ihan niin. Toisaalta hyvä teille, että muutitte yhteen vaikka ero tulikin! Ei kai sitä koko elämää olisi voinut asua eri osoitteissa, vai?
Mulle on ollut parasta suhde mieheeni, vaikka en voi käsittää miten toinen on niin saamaton ja kykenemätön. Välillä tuntuu, ettei mies osaa edes ajatella; semmosia typeryyksiä sieltä suusta tulee. Ei oikein pysty edes normaaliin keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon, kun tuntuu, ettei mies ole ajatellut mitään, ei pohdiskellut, ei ymmärrä. Ja siksi laukoo ihan älyttömyyksiä.
Itselläni on samantapainen tilanne. Mies ärsyttää suunnattomasti. Olen miettinyt asiaa. Vaihtoehtoja on: emme sovi yhteen tai sitten minä en osaa asua miehen kanssa, vaan jokainen mies alkaa ärsyttää ennen pitkää. Kumma, lapseni eivät ärsytä minua eikä kukaan muukaan. Eikä ex- mieheni alkanut ärsyttämään näin pian kuin tässä suhteessa on käynyt. Luulen, että mulla pitäisi olla mies, joka mielestäni on niin ylivoimainen, että järjellä pystyisin ajattelemaan, kuinka tuhoisat seuraukset pahantuulisuudellani voi olla. Nyt ajattelen vaan, että varmaan hyvä olisi, jos suhde päättyisi, kun suunta on huonompaan koko ajan.
Olen myös miettinyt, olisiko oma käytökseni erilaista, jos mieheni kykenisi laittamaan minulle rajat. Tiedän, normaalin aikuisen ihmisen on itse määriteltävä rajansa ja blaa blaa blaa...
Mutta välillä tuntuu, että jos mieheni ei sietäisi minulta mitä tahansa käytöstä, niin tilanne olisi toinen. Ei passaisi minua. Ei hyväksyisi kaikkia mielipiteitäni mukisematta. Ei aina olisi se, joka pyytää anteeksi. Ei automaattisesti pitäisi minua parempana ja oikeassa olevana (siltä nyt tuntuu), vaan oikeasti sanoisi, että nyt olet hiljaa.
Muutaman kerran on sen viimeaikoina tehnyt; siis sanonut, että nyt haista paska! Silloin on minun pitänyt kiltisti miettiä sanomisiani ja pyytää anteeksi! Arvaa, onko tuntunut kivalle! On kyllä!
Siis on tullut tunne, että toista voin kunnioittaa paremmin. Kun hän itsekkin kunnioittaa itseään.
Mutta vaikeaa on. Edelleen kuvittelen osaavani kaiken paremmin...
kuinka vanha olet ja onko tämä ensimmäinen pitkä/vakava suhteesi? Osta huhtikuun Valitut Palat, siinä oli ihan tieteellisesti tutkittu parisuhteen muutoksia jotka johtuivat ns. "rakkaushormoonien" vaihteluista. MINUN mielestäni on hyvä että miehesi on oppinut sanomaan sinulle vastaan ja vielä parempi että osaat arvostaa sitä!!!! Minulla oli suhde joka kaatui viiden vuoden jälkeen kun mies ei sanonut koskaan vastaan vaikka olisin rakastajaa pitänyt. Molemminpuolista kunnioitusta pitää olla.
Ei tämä ihan ensimmäinen pitkä suhde ole. Ikää on 27 v. Mulla oli paljon huonoja kokemuksia miehistä, isästä lähtien. Mutta se on toinen juttu. Tämä mies on mulle ensimmäinen, jonka kanssa olen voinut kuvitella olevani lopun ikäni. Ensimmäinen "hyvä" ja "kunnollinen" jne. Todella arvostan, että hän sanoo vastaan! Joskus olen ajatellut, että mieheni on juuri kuin sinun: vaikka rakastajaa pitäisi, ei sanoisi mitään! Onneksi mulla on vielä vähän järkeä päässä, enkä ole ihan överiksi heittänyt hommaa...
Koen samanlaisen tunteen että musta on tullu v.mäinenakka(32v).Välillä tuntuu että pää hajoo..varsinkin kun kaiken teet...on niinkuin vanhanajan meininki.Akka hoitaa kodin ja hän vaan syö,makaa ja paskoo.(onneksi käy töissä)Ollan seurusteltu 4 vuotta ja 7 kk:tta asuttu saman katon alla.Jotain kun pyytää tekemään niin vastaus on et joo,joo..mutta odottaa saat...Voikun tietäis kuin sais tekemään jotain,olisko neuvoja?
..mun elämästäni..
Mies ottaa päähän päivä päivältä enemmän.Hän on varmasti maailman kiltein mies ja se just ärsyttää!!Tekee kaiken mitä pyydän,ääliömäinen spanielihymy naamallaan,tsiisus!!!Ei mitään omaa tahtoa.Keskustelutaidosta nyt puhumattakaan.Ja joskus,siis usein,päästelee suustaan sellasta tekstiä,et joudun häpeemään.
Joudun jopa pitämään huolta et mies käy suihkussa ja vaihtaa vaatteitaan ym ym.Olen ku äiti pienel pojalle.Ei tule kauan enää kestämään tämä stoori.Yhdessä oltu peräti 2v!Miten olen näinki kauan kestänyt..Olen sitä mielt et erota ois pitänyt aikaa sit!
Vaikutat aika itsekeskeiseltä ihmiseltä. Menepäs peilin eteen katsomaan itteäs simmuihin, ja mieti miksi pyydät jos ei kuitenkaan kelpaa että mies tekee asian. Vai että pitäis sitä sanoa vastaan, että sulle tulis parempi mieli. Hei HALOO!!!
Et sä voi toisen kontolle koko parisuhdetta rakentaa, joudut kyllä nyt itsekin miettimään mitä helvettiä oikein vaadit ihmiseltä, jota sun kaikenjärjen mukaan pitäis rakastaa. Vaikka ei kyllä siltä vaikuta, että rakastaisit...
Mene ittees, vaikutat tosi kusipää akalta.
ehkä en rakasta sitten.Aika kovaa tekstiä sulta,kun et edes tiedä koko stooria..
Kusipää en kyl myöntäis olevani,mut tyhmä kylläkin,kun en ole vielä tehnyt selvää tästä suhteesta..
Kiltti mies on joo,mitä sitten kukakin kiltteydellä ymmärtää,mutta liika kiltteys ja ihmisten miellyttäminenkään ei ole hyvä jos on valmis valehtelemaan asioista ,jotta olis hyväksytty!
Olen samaa mieltä,että exäni oli myös aivan liian kiltti..kaikkihan haluaa kiltin miehen,mutta rajansa kaikella. Omasta mielestäni miehen kuuluu olla edelleenkin perheen pää,vaikka tasa-arvon aikaa eletäänkin.
Nykyään elän ihanassa suhteessa,ihanan poikaystäväni kanssa..kumpikin osaa sanoa vastaan,taidan jopa välillä nauttia yhteisestä riitelystä ja sen jälkeisestä "sovinnosta"..hmmm,maailman parasta..;)
Miehen liika kiltteys on monella tasolla aika hankala juttu. Ainakin meidän suhteessa.
Mies siis ei osaa sanoa ei. Se aiheuttaa minussa epävarmuutta; kun mies ei osaa sanoa ei, mihin kaikkeen hän suostuu minun tietämättäni? Vaikka ei tahallaan halua loukata.
Toisekseen Se tekee minusta kusipään. Kun maailmassa valitettavasti on pidettävä puolensa ja on hoidettava ikäviäkin asioita, niin kukahan ne meillä hoitaa!? Olisinkohan aina minä. Ei minua aina huvittaisi olla se vittumainen akka, mutta pakko on, kun mies ei ikäviä asioita hoida - ne vain sopivasti "unohtuu". Sitten ihmiset ihmettelee, miten niin ihanalla miehellä on niin ikävä nainen. Tai siltä minusta aina tuntuu! Olen ihan kyllästynyt kuuntelemaan, miten "ihana sun mies on" ja "voi että, sulla on käynyt tuuri", kun todellisuudessa tuntuu, että mies keskittyy miellyttämiseen ja minä hoidan kaikki hommat.
Exäni oli juuri tuollainen liian kiltti. Olisin halunnut jotain vastusta, mutta sitten yhtenä päivänä repesikin ja selvisi, että hän olikin kiltteyttään niellyt liikaa asioita, siinä syy asioiden laitaan.Suhteen lopussa minusta oli tullut kotitalouskone, äiti ja huolehtija. Nyt en eron jälkeen ole tehnyt kertaakaan ruokaa, olen antanut kämpän olla omalla painollaan ja en ole stressannut. Suorittaminen on ollut, mutta uutta rakkautta toivon jonain päivänä miehen kanssa, jolla pysyy vasara kädessä ja vastusta, mutta ei tietenkään mitään vaimon hakkaaja pelimiestä...
mulle ei ainakaan käy semmonen kiltti mies, joka tekee mitä tahansa keksii vain pyytää. musta tulee semmosen miehen kanssa pompottelija, josta en itsekään pidä. Voihan ne lampaat joillekin sopia, itse arvostan miehiä, joilla on luonnetta.