Piispojen kannanotto Tieteiden lahja

Onko todella niin, että tämä ketju on poistettu? Miksi? Miten tällainen ketju voi olla luterilaisuuspalstalla sellainen, ettei luterilaisuus kestä keskustelua piispojensa julkaisemasta pamfletista suhteesa tieteisiin? Kyllä nyt kaipaisin kovasti selityksiä taas tälaiseen tärkepään poistoon, joka ehdottomasti liittyy koko kristinuskon ja luterilaisuuden perustaan ja jatkoon. Vaikea nyt uskoa omia silmiä tässä asiassa - uskomattominta mihin olen tällä palastalla ja poistoissa koskaan törmännyt!

Aihe oli tämä:

<<1. Kristillinen teologia haluaa olla avointa tieteen tuloksille. Siksi sen tulee jatkuvasti arvioida kriittisesti omia, vanhoista maailmankuvista periytyneitä traditioita nykytieteen valossa. Sokea usko on epäuskon serkku. Ilman jatkuvaa vuoropuhelua uusimman tutkimuksen kanssa usko on vaarassa vääristyä. Parhaimmillaan tiede voi myös auttaa tulkitsemaan ilmoitusta tuoreella tavalla.<<

Onko niin, että poisto johtui siitä, että joku henkilö nyt ajoi suksensa saveen ja hän vaati poistoa? Toteutetaanko täällä tällaisia toiveita, että kun hän kukkolee tunkiolla, niin poistetaan sitten koko hänen tunkionsa, niin kukana ei näe, että tulipa toimittua tyhmästi? Muuta selitystä moiseen poistoon en kyllä nyt keksi - meni paljon tärkeää asiaa - ja työtä - roskakoriin.
1560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Voisiko nyt tämän toisen uuden aloituksen tilalle palauttaa sen alkuperäisen keskustelun, ettei kaikkea tarvitse aloittaa alusta?

Äänestä
  • Tai sitten voitte jauhaa täällä maailman tappiin asti samaa skeidaa alusta loppuun ja uudestaan ja uudestaan. Sitä vartenhan nämä palstat ovat. Ketju poistetaan, sama scheisse alkaa alusta.

    1Äänestä

  • Tarkoitatko, että pitäisikö tunkio perustaa uudelleen?

    "Toteutetaanko täällä tällaisia toiveita, että kun hän kukkolee tunkiolla, niin poistetaan sitten koko hänen tunkionsa, niin kukana ei näe, että tulipa toimittua tyhmästi?"

    Aloittajan mielestä tämä on joku tunkio. Mitähän hän sitten itse tekee, muuta kun kukkoilee näine monine aloituksineen, missä syyttelee muita epäonnistumisistaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitatko, että pitäisikö tunkio perustaa uudelleen?

    "Toteutetaanko täällä tällaisia toiveita, että kun hän kukkolee tunkiolla, niin poistetaan sitten koko hänen tunkionsa, niin kukana ei näe, että tulipa toimittua tyhmästi?"

    Aloittajan mielestä tämä on joku tunkio. Mitähän hän sitten itse tekee, muuta kun kukkoilee näine monine aloituksineen, missä syyttelee muita epäonnistumisistaan?

    Niinpä, minä raukka ja taas villi-ihmisten ympäröimänä synkimmässä viidakossa.

    Äänestä

"Onko niin, että poisto johtui siitä, että joku henkilö nyt ajoi suksensa saveen ja hän vaati poistoa? Toteutetaanko täällä tällaisia toiveita, että kun hän kukkolee tunkiolla, niin poistetaan sitten koko hänen tunkionsa, niin kukana ei näe, että tulipa toimittua tyhmästi? Muuta selitystä moiseen poistoon en kyllä nyt keksi - meni paljon tärkeää asiaa - ja työtä - roskakoriin."

Tai ehkä sinulle itsellesi tuli houkutus poistattaa ketjusi kun tajusit, miten tyhjänpäiväistä hölynpölyä olit sinne esittänyt.

Äänestä
  • No, ei kyllä - Luoja Varjele - tullut ollenkaan tuollainen asia mieleeni.

    Äänestä

Ei tykätty siitä asiasta että ihminen polveutuu apinasta.

Äänestä

"meni paljon tärkeää asiaa - ja työtä - roskakoriin."

Ei kai sinulle tuosta höpötyksestä sentään makseta jotain?

Äänestä
  • Totta kai minulle maksetaan! En kai minä täällä muuten roikkuisi. Saan palkkani päivittäin ihmeinä - ja tietysti sanat ja tiedot mitä pitää kirjoittaa - kuten rahaa tyhjästä, tai ruokaa tai mitä milloinkin. Ja tämä ei sitten ole ironiaa, vaan totta. Syy miksi minä kirjoitan tästä asiasta, kun minä juuri tiedän, että miten se toimii, josta te ette ymmärrä hölkäsenpäläystä, vaikka miljoona kertaa kirjoittaisin saman asian. Turhauttavaa. Minusta teidät saisi jättää kyllä juuri sellaisen tyhmyyden auvoiseen suohon, jossa niin hyvin viihdytte. Ei minulla ole mitään missiota saarnata. Mutta minkäs teen, kun elettäväkin on. Minulle se olisi kuin itsemurha,jos en toimi niin kuin pitäisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta kai minulle maksetaan! En kai minä täällä muuten roikkuisi. Saan palkkani päivittäin ihmeinä - ja tietysti sanat ja tiedot mitä pitää kirjoittaa - kuten rahaa tyhjästä, tai ruokaa tai mitä milloinkin. Ja tämä ei sitten ole ironiaa, vaan totta. Syy miksi minä kirjoitan tästä asiasta, kun minä juuri tiedän, että miten se toimii, josta te ette ymmärrä hölkäsenpäläystä, vaikka miljoona kertaa kirjoittaisin saman asian. Turhauttavaa. Minusta teidät saisi jättää kyllä juuri sellaisen tyhmyyden auvoiseen suohon, jossa niin hyvin viihdytte. Ei minulla ole mitään missiota saarnata. Mutta minkäs teen, kun elettäväkin on. Minulle se olisi kuin itsemurha,jos en toimi niin kuin pitäisi.

    Mutta - ihan tasa-arvon nimissä - olen miettinyt, että onkohan muille sitten varattuna negatiivisia ihmeitä, jos he tästä asiasta toteavat vaikka näin:

    <<Ei kai sinulle tuosta höpötyksestä sentään makseta jotain?<<

    Haloo Suuri Tuntematon siellä jossakin! - Eikö viesti menisi paljon paremmin perille, jos vähän kovistelisi kuulijakuntaa sellaisilla negatiivisilla ihmeillä, joka määrittelevät tämän tärkeän asian pelkäksi höpötykseksi?

    Pistäkää nyt ainakin harkintaan tämä asia seuraavassa kokouksessa.

    Äänestä

Pitäisiköhän aiheesta ihan varmuuden vuoksi tehdä vielä yksi ketju lisää?

1Äänestä
  • Juu, saa nähdä montako ketjua teitä varten on vielä varattuna! Huoh. Ja vielä tällaisessa paikassa. Ilmeisesti oli tarkoitus aloittaa sen 'kovimman luun' kautta. Ja minä tietysti uhrina tällä kertaa.

    Äänestä

Kun tiede etenee niin tyhmyys kasvaa potensissa. Ajatelkaa mitä tiedettiin 100v sitten. Kuinka tietämättömiä he olivat.
On ilmiöitä emergenssi- ja lomitus ilmiöt, ja ne ikuisuus kysymykset, niistä ihminen ei ole tullut hullua hurskaammaksi 5000 vuoteen.
Tiede on systeemi , jos käyttäjä on mätä, se tekee kaasukammioita ja viilailee pilkkuja ja tappelee. Tässä tiedeusko on pätevä. Mutta rauhaa se ei tunne.

1Äänestä

Syytä kokonaisen ketjun poistolle ei taida saada mistään?

Äänestä

Kirkolle kelpaa kaikki vaihtoehdot, jolla voi tehdä rahaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko todella niin, että tämä ketju on poistettu? Miksi? Miten tällainen ketju voi olla luterilaisuuspalstalla sellainen, ettei luterilaisuus kestä keskustelua piispojensa julkaisemasta pamfletista suhteesa tieteisiin? Kyllä nyt kaipaisin kovasti selityksiä taas tälaiseen tärkepään poistoon, joka ehdottomasti liittyy koko kristinuskon ja luterilaisuuden perustaan ja jatkoon. Vaikea nyt uskoa omia silmiä tässä asiassa - uskomattominta mihin olen tällä palastalla ja poistoissa koskaan törmännyt!

Aihe oli tämä:

<<1. Kristillinen teologia haluaa olla avointa tieteen tuloksille. Siksi sen tulee jatkuvasti arvioida kriittisesti omia, vanhoista maailmankuvista periytyneitä traditioita nykytieteen valossa. Sokea usko on epäuskon serkku. Ilman jatkuvaa vuoropuhelua uusimman tutkimuksen kanssa usko on vaarassa vääristyä. Parhaimmillaan tiede voi myös auttaa tulkitsemaan ilmoitusta tuoreella tavalla.<<

Onko niin, että poisto johtui siitä, että joku henkilö nyt ajoi suksensa saveen ja hän vaati poistoa? Toteutetaanko täällä tällaisia toiveita, että kun hän kukkolee tunkiolla, niin poistetaan sitten koko hänen tunkionsa, niin kukana ei näe, että tulipa toimittua tyhmästi? Muuta selitystä moiseen poistoon en kyllä nyt keksi - meni paljon tärkeää asiaa - ja työtä - roskakoriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu