Nettideittailua

Anonyymi

Koska deittailu on tehty kovin haasteelliseksi maailmaa kurittavan pandemian kourissa, niin ajattelin sitten minäkin tutustua nettideittailun saloihin ja ehkä sitten joskus kun taas uskaltaa treffailla ihan oikeastikin, niin ei ole ihan erkoitunut elämässään.
Miten te muut sinkut olette ratkaisseet uusiin ihmisiin tutustumisen koronan aikana?
Kirjauduin kokeeksi erääseen palveluun, joka kovasti mainostaa palveluaan ja kuvatarjonnallaan luopailee ties vaikka mitä mm. onnellisesta loppuelämästä sen oikean kanssa.
Ja plaah! Nyt on kyllä pakko antaa palautetta kyseisen sivuston miestarjonnasta. Mistä ihmeestä ne on sinne haalittu. Ihan kamalia. Siis todella kamalia. Ja minä en ole edes krantuimmasta päästä. Mutta jos tuo on otanta suomalaisesta 50 miehestä, niin ei mitään toivoa sen oikean löytämistä ainakaan sen sivuston perusteella.
Mihin ovat kadonneet kaikki kunnon miehet? Itsestään huolehtivat. Naista ja suhdetta arvostavat.
Mitä kokemuksia muilla. Miten kunnollisia ihmisiä tavataan tänä aikana? Eräs kaveri ehdotti hautausmaalla käymistä. Sieltä kuulemma saattaisi löytää jonkun leskeytyneen tapauksen. Kaupan kassajonossakaan ei saa enää seisoskella ja kun maski naamalla, niin mistä sitä edes näkee millainen tapaus sen takana on. Suu ja huulet on muuten tosi tärkeä huomioitava asia ihmisessä. Se kertoo paljon.

5

108

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitähän "kunnon mies" tässä yhteydessä tarkoittaa ja miksi otanta ei täyttänyt kyseistä määritelmää?

      • Anonyymi

        Koska kuvalla on iso merkitys, niin siihen kannattaisi panostaa. Kuva kertoo ihmisestä oleellisia asioita. Aurinkolasit kuvassa on no no. Samoin alkoholi, tai kalansaaliit. Metsästysraadoista puhumattakaan. Pelkästään kuvan perusteella raakkaisin 1:100 Koko sivusto kuvastaa epätoivoa ja "viimeistä mahdollisuutta" löytää edes joku.
        Ja kun nyt oikeen tosissani mietin, niin ei "minun mieheni" lähde etsimään seuraa mistään halvalta deittisivustolta. Oma kuukauden kokeiluni jääköön myös kokeiluksi, koska tuskin se "minun mieheni" etsii itselleen naista kyseisestä palvelusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska kuvalla on iso merkitys, niin siihen kannattaisi panostaa. Kuva kertoo ihmisestä oleellisia asioita. Aurinkolasit kuvassa on no no. Samoin alkoholi, tai kalansaaliit. Metsästysraadoista puhumattakaan. Pelkästään kuvan perusteella raakkaisin 1:100 Koko sivusto kuvastaa epätoivoa ja "viimeistä mahdollisuutta" löytää edes joku.
        Ja kun nyt oikeen tosissani mietin, niin ei "minun mieheni" lähde etsimään seuraa mistään halvalta deittisivustolta. Oma kuukauden kokeiluni jääköön myös kokeiluksi, koska tuskin se "minun mieheni" etsii itselleen naista kyseisestä palvelusta.

        Voin kertoa, että kaikki muutkin sivustot on täynnä tuota samaa kuraa. Muutamia olen kokeillut ja tuntuu kuin selaisi jotain metsästys- ja kalastuslehteä. Lisäksi sitten ne hymyttömät aurinkolasikuvat ja reipas juhliminen. Ihan kuin miehet haluaisivat treffeille toisten miesten kanssa ja esittelevät itsensä siten kuin arvelee miesten tykkäävän. Ei niin mitään yritystä herättää naisten kiinnostusta.

        Luovutin ja lopetin. Lataan nyt akkuja ja kun korona helpottaa, niin keikat kutsuu taas! Niillä on ainakin samasta musiikista pitäviä miehiä.


    • Anonyymi

      Naisille ei ole mikään haaste koska naiset pääsee treffeille koska tahansa. Miehet sen sijaan joutuu laittamaan useamman sataa viestiä että saavat edes yhden vastauksen.
      Ihmettelen vaan miten nirso naisen täytyy olla jos ei halua että miehellä on kalastus harrastuksena ja kuvia siitä. Kalastus on hyvä harrastus mutta naiset ei siitä tajua mitään koska eivät osaa kalastaa. Pitäisikö sitten istua vaan kotona tuijottamassa seinää. Itse veneilen ja kalastan ja saan paljon kalaa. Syön kalaa ja kalastan sitä myytäväksi vaikka en ammattikalastaja olekkaan. Naiset voi sitten ostaa kaupasta kalaa 30 euroa kilo, Itse saan sitä melkein ilmaiseksi merestä siikaa ja ahventa.

      Samoin miehet vois arvostella naisia, miksi naisilla on kuvia jostain koirasta tai itsetään peili selfie. Onhan naisilla juoppo miehiäkin, ne vasta kunnollisia on. Kymmenet tuhannet naiset seurustelee sellaisten juoppo vätysten kanssa jossa kaljan kaataminen on ainoa harrastus.

    • Anonyymi

      Njaa, ei ehkä kannata kirjautua niille treffisivustoille jos kerran tulee paha mieli, keksi muuta ajanvietettä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      61
      1640
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      29
      1265
    3. 85
      1108
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    5. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      868
    6. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      67
      855
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      799
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      745
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      735
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      659
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      632
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    14. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      77
      617
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      561
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    20. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      32
      540
    Aihe