Rokotuksen ottaminen on yksityisasia

Jokaisen kannattaa muistaa, että rokotuksen ottaminen yksityisasia eikä siitä tarvitse kertoa kenellekään. Tämä pätee myös, jos ei ota rokotetta. Kenenkään ei ole pakko kertoa onko ottanut rokotetta tai ei. Eikä varsinkaan tarvitse kertoa syytä kumpaankaan. Esimerkiksi työtoverien ei tarvitse tietää oletko rokotettu.
22129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kahjuthan metelöi etteivät ota rokotusta eivätkä pidä maskia ja yrittävät muita saada tekemään samoin. He eivät pidä yksityisasianaan räkimistä toisten naamalle ja pelottelujaan rokotteesta joka on pedon merkki, saatanallinen salajuoni ja 5 g

Äänestä
  • So? Rokottamattomuus on silti yksityisasia. Ja valtaosa niistä, jotka ei rokotusta ota, ei kerro siitä mitään muille.

    Äänestä

Sanoisin, että YLE on jo kauan toiminut rikollisesti vaatiessaan poliitikoja paljastamaan, ovatko ottaneet rokotteita, tai aikovatko niitä ottaa. Kysehän on jokaisen ykistyisistä salassa pidettävistä asioista, joita ei ainakaan valtamedian tule vatria plajstettavaksi, ja vielä vähemmän käyttämään kyselitään lyömäaseena joidenkin henkilöiden poliittisen kannustksen vähentämiseksi.

Äänestä
  • Kysytään oksennus ylen toimittajilta paljonko heidän palkka jos kysyvät rokotteesta.

    Äänestä

Suomi Euroopan häntäpäätä rokotustahdissa – sijalla 24...
Yhteensä 29 eurooppalaisen maan listauksessa Suomi on sijalla 24.

Äänestä

Aloittaja on aivan oikeassa.
Omalta kohdaltani voin kuitenkin kertoa, yksityisyydensuojastani huolimatta, että ottaisin kyllä mielelläni rokotteen, vaan kun sitä ei näköjään saa. Oma vuoroni on varmaankin joskus 2024 vuoden lopulla...
Näin hyvin se kauan kaivattu ja ylistetty rokoteohjelma nyt sitten toimii...

Äänestä

Onhan sekin askel eteenpäin, jos rokote-hysteerikko ymmärtää edes hävetä rokottamattomuuttaan.

Äänestä
  • Et sitten millään malta tyytyä osaasi, vaan vastustat kiivaasti lain henkeä rokotteiden vapaaehtoisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sitten millään malta tyytyä osaasi, vaan vastustat kiivaasti lain henkeä rokotteiden vapaaehtoisuudesta.

    Rokotteiden vapaaehtoisuus on hieno asia! Mitä useampi hörhö kieltäytyy piikistä, niin sitä nopammin minä riskiryhmiin kuulumattomana saan omani. No olen yli 40v ja kai sekin on jonkinlainen riski, mutta ei sillä hyvää jonotusnumeroa koronarokotukseen saa.

    Äänestä

  • En minä ainakaan häpeä rokottamattomuutta, en vain näe asiaa maininnan arvoisena. Kuten en työtovereillakaan sano sanaakaan yksityiselämästäni. Siellä ollaan vain työssä, joten työssä puhutaan vain työasioista. Ja yksityisasiansa saa jopa valehdella. Mukaan lukien rokotuksen.

    Äänestä

Ruotsin uutisissa mainittiin tänään, että rokotus ei ole kaikille sopiva. Siitä on saatu kuumetta, särkyjä ja allergisia reaktioita.
Sitä ei ole kerrottu, että muutamalta on mennyt henki parin päivän sisällä rokotuksesta. Ei kuitenkaan tiedettävästi Ruotsissa.

Äänestä
  • Jo pistoskohdan punotus on "allerginen reaktio". Moni muukin rokote voi joillakin nostaa pienen kuumeen.

    Koronakaan ei sovi kaikille. Kohta 10.000 ruotsalaista on kuollut siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo pistoskohdan punotus on "allerginen reaktio". Moni muukin rokote voi joillakin nostaa pienen kuumeen.

    Koronakaan ei sovi kaikille. Kohta 10.000 ruotsalaista on kuollut siihen.

    Ei rokotteisiin kukaan ole koskaan kuollut ja eiköhän tuo pistoskohdan lievä punoituskin ole salaliittoteoreetikkojen häijyä keksintöä? Mikä ihmeen punoitus muka. Ei ole mitään punoitusta koskaan ilmennyt!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo pistoskohdan punotus on "allerginen reaktio". Moni muukin rokote voi joillakin nostaa pienen kuumeen.

    Koronakaan ei sovi kaikille. Kohta 10.000 ruotsalaista on kuollut siihen.

    Eli daman verran kuin itse tautiin 😄

    Äänestä

Rokotus on yksityisasia joka kertoo aiitä, että välitätkö ympärilläsi olevista ihmisistä.

Äänestä

Kyllä esimerkiksi kun kerätään porukkaa työkomennukselle jossa väki tekee töitä ja asuu kimpassa ahtaasti on mielestäni työnantajalla oikeus vaatia kaikkia rokottautumaan.
Siitähän ei tarvitse levittää tietoa mutta kyllähän ihmiset ymmärtävät kun porukasta osa jää pois ja on siirretty "erityistehtäviin" eli saikulle tai lomautettu. Tämä pätee esimekriksi laivaoilla ja lentokoneissa yms. hommissa.

Äänestä
  • No, tuo kuulostaa lähinnä fasistien märältä päiväunelta. Minusta edes noissa tilanteissa työnantajalla ei ole oikeutta vaatia rokotusta. Ja tuolloin työntekijällä on oikeus väärentää rokotustodistus.

    Äänestä

Miksi rokotus ei olisi yksityis asia, kun potilastiedotkin ovat ja rokottaminen on potilastietoihin kuuluva asia.
Eihän terveyden hoitajakaan kerro sivullisille onko ihminen rokotettu vai ei, joten ei siitä tarvitse kenellekään vastata, jos joku kysyy, että onko korona rokote otettu tai, että otatko rokotteen.

Äänestä

Mitä jos työterveys vaatii?

Äänestä

Totta ei ole tarvinnut kertoa, mutta tilanne näyttää muuttuvan. Ne vaativat rokotetuilta todistuksen! Jos kaivertavat ihotatuoinnin merkiksi ja kaikille julkaistaan tieto tuosta merkistä, niin se näkyy. Ja aivan varmasti näkyvälle paikalle tulee, että esim. kaupat tietää, kuka saa tulla ostoksille!

Myös äänestäminen on salaisuus. Siitä ei ole tarvinnut kertoa kenellekään. Sen takia tehdäänkin kopissa ja taitoslappusella, ettei kukaan näe, ketä äänesti. Eli sitä ei tarvi kertoa kenellekään. Jos joku vänkää ja utelee, niin ei tarvi kertoa. Näin se menee. Kertominen saattaa tehdä sitä paitsi jakolinjat.

Äänestä

On tutkittu, että runsas D-vitamiinin (jopa 100-200 mikrog), C-vitamiinin jne. käyttö yhdessä liikunnan, ulkoilman ja riittävän unen saanti on tehokas keino, joka laittaa ihmisen immuunijärjestelmän menestyksekkäästi taistelemaan ja voittamaan flunssa- influenssa- sekä koronavirus C0VID-19 peräisiä tauteja.

Äänestä

Eipä sitä tarvitse tutkia ,kaupunkilaisjärki riittää eri asia kuin maalaisjärki he tarvitsevat tutkimuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jokaisen kannattaa muistaa, että rokotuksen ottaminen yksityisasia eikä siitä tarvitse kertoa kenellekään. Tämä pätee myös, jos ei ota rokotetta. Kenenkään ei ole pakko kertoa onko ottanut rokotetta tai ei. Eikä varsinkaan tarvitse kertoa syytä kumpaankaan. Esimerkiksi työtoverien ei tarvitse tietää oletko rokotettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu