Tuntuu että suurin osa sinkuista sitä tekee, ainakin moni minun tuttavani.
Ei kai kukaan edes haluakaan perinteistä parisuhdetta, kun usein vaihtuva liha on parempaa. Itse en välitä panojutuista.
Saako pelkästä panemisesta jotakin iloa?
Harrastatteko yhden illan juttuja?
Anonyymi
1
84
Vastaukset
En harrasta, en ole harrastanut kuin maistiaisiksi. Saatan tulevassa harrastellakin, kokemuksen kannalta, tulee kertausta tai sitten uutta oppia itsestä, näkee aikanaan.
Alati vaihtuvat kumppanit eivät itseä kiinnosta, haluan ihmisen jonka tunnen läpikotaisin, jaetaan sitten myös fyysistä puolta toisillemme. Ei niin, etteikö nuoruuden harvat YIJ:t olisi olleet kivoja ja tyydyttäviä, mutta se maailma ei vain taida olla omani, kaipaan sitä sidettä toiseen.
Luultavasti saan, perustyydytyksen, mutta sen saa soolonakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2394190Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1142649Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412402Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161446Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811446- 481179
- 781097
- 59973
- 45956
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58931