Donald Trump rakensi itse oman katastrofinsa

Donald Trump rakensi itse oman katastrofinsa

Donald Trump onnistui neljässä vuodessa muuttamaan republikaanien värisuoran demokraattien värisuoraksi ja räjähtäneeksi tilanteeksi Washingtonissa, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Tuomo Hyttinen.

Neljä vuotta sitten Donald Trumpin eteen levittäytyi mahdollisuuksien maailma. Republikaanit hallitsivat edustajainhuonetta, senaattia ja Valkoista taloa, eli kaikkea, mitä Yhdysvalloissa lakien säätämiseen tarvitaan.

Noista voiton päivistä on jäljellä vain rauniot.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Narsistille kova paikka. Ketä voisi syyttää?

Äänestä
  • Muistellaampas hieman suurten Trumpin sanoja. "Big Tech puuttuu liikaa demokratiaamme". Big Tech tarkoittaa siis Twitteriä ja Facebookia, jotka sulkivat hänen tilinsä ja Amazonia joka sulki Parler SoMe alustan.

    Äänestä

Pitää paikkansa, että Trump pilasi oman maineensa lopullisesti näillä jääräpäisillä vaalivilppisyytöksillä ja kongressitalon fiaskolla. Jos Trump olisi väistynyt vallasta suosiolla, niin ehkä vuosien päästä hänen valtakauttaan olisi arvioitu objektiivisesti ja todettu, että hän sai hyvääkin aikaiseksi ja onnistui näissä ja näissä asioissa, mutta viime viikkojen jälkeen kaikki muistavat Trumpista vain ne huonot asiat ja se on hänen ihan omaa syytään.

Äänestä
  • "Pitää paikkansa, että Trump pilasi oman maineensa lopullisesti"


    Hyvin kirjoitettu, komppaan!

    Äänestä

"Noista voiton päivistä on jäljellä vain rauniot."

Nelisen vuotta sitten saatiin esimakua tulevasta, kun supervallan presidentti alentui morkkaamaan näyttelijää (Meryl Streep) "maailman yliarvostetuimmaksi näyttelijäksi". Trump vastasi Streepin arvosteluun tyypillisellä vuodatuksellaan Twitterissä.

Narsisti olisi kaiketi halunnut itse päästä Oscar-ehdokkaaksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Donald Trump rakensi itse oman katastrofinsa

Donald Trump onnistui neljässä vuodessa muuttamaan republikaanien värisuoran demokraattien värisuoraksi ja räjähtäneeksi tilanteeksi Washingtonissa, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Tuomo Hyttinen.

Neljä vuotta sitten Donald Trumpin eteen levittäytyi mahdollisuuksien maailma. Republikaanit hallitsivat edustajainhuonetta, senaattia ja Valkoista taloa, eli kaikkea, mitä Yhdysvalloissa lakien säätämiseen tarvitaan.

Noista voiton päivistä on jäljellä vain rauniot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu