Miten elää sovussa vaikka jo erottu?

Anonyymi

Asunto on minun ja minä myös olen se joka eroon on päätynyt. Naisystävälleni tämä ei kuitenkaan tullut mitenkään yllätyksenä, sillä suhteemme on ollut hyvin riitaisa ja erimielisyyksiä riittänyt.

Jotenkuten saimme sovittua erosta ja keskusteltua ja totesin, että voi tottakai asua luonani kunnes löytää uuden asunnon itselleen. Hänellä on rahavaikeuksia eikä suostu muuttamaan mihinkään murjuun, joten asunnon löytäminen voi olla pitkäkin tie.

Ongelmani on että miten helkatissa asua ihmisen kanssa kun on jo erottu ja hän on toki vihainen ja katkera tilanteesta. Hän haluaisi kovasti vielä nukkuakin samassa sängyssä, varmasti siinä toivossa ettei tarvitsekaan lähteä, minä haluaisin omat makkarit/sängyt koska se olisi mahdollista eikä eronneena ole järkeä mennä samaan sänkyyn nukkumaan. Olemme molemmat aika paljon tällä hetkellä kotona, ja korona aikaan vaikea keksiä mitään ja olla pois kotoa, joten se yhdessä kotona oleminenkin on hankalaa.

91

9594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hankalaltahan tuo kuullostaa. Ite olin aikanaan vähän samantyyppisessä tilanteessa. Olin tosin itse se lähtijä ja talo oli ihan yhteinen. Perustilanne kuitenkin sama ja hetki jouduttiin eron jälkeen asumaan saman katon alla. Exä (mies) olis halunnut vielä lämmitellä, mutta minä en. Esimerkiksi tuossa nukkumisasiassa, niin jos teillä vaan huoneita riittää, niin muuta ite suosiosta toiseen huoneeseen. Onhan se tietenki vittumaista joutua ulos omasta makkaristaan ja sängystään, mutta teet siinä selväksi, että sä siinä aio vierekkäin nukkua. Jos rauhaa haluaa, niin ihan turha tehdä jostakin makkarista periaatekysymystä. Muutenkin otat sen niin, että hetken kestää vaikka päällään seisten. Otat kaiken silleen rauhallisen jämäkästi. Teidän elämät on nyt erilliset, vaikka vielä siinä pakosta hetken toisianne kattelette. Ei ole mikään pakko tehdä mistään periaatekysymystä, vaikka kuinka ärsyttäis. Mä ite sillon aikanaan pistin valtaosan kamoistani kasaan, jo kauan ennen muutoa. Esillä oli vain ne, mitä välttämättä tarvin. Siirryin kaikkine tarpeineni omaan makkariini. Vietin siellä valtaosan ajasta, jonka olin kotona. Se oli vähän sellasta soluasuntotyyppistä asumista sen hetken. Tosin kerroin kyllä menemisistäni. Lähtiessäni sanoin asiallisesti mihin meen ja koska noin suurinpiirtein tulen. Sen kummemmin en selitelly. Mies yritti välillä noilla jutuilla provosoida, että vittuako se kuuluu jne. Niistä selvis, kun ei provosoitunu. Meillä toi aika ei onneksi kestäny kauaan. Löysin kivan kämpän kahdessa kuukaudessa. Jos sä teet ton teidän kuvion lopullisuuden asiallisesti, mutta jämäkästi selväksi, niin saattaa teilläkin se toinen siitä suht nopeasti häipyä omilleen. Ei tollanen kämppiselämä pidemmän päälle kovin herkkua ole.

      • Anonyymi

        Toihan se onkin erinomainen keinoo pitää sopu yllä. Varma tapa saada aikaan kunnon sota ihan kaikesta.

      • Anonyymi

        Tossuritari heittää akan ulos. Asia sillä selvä. Ei ole tossuritarin tehtävä elättää ja stressata jos akka ei halua muuttaa yksiöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tossuritari heittää akan ulos. Asia sillä selvä. Ei ole tossuritarin tehtävä elättää ja stressata jos akka ei halua muuttaa yksiöön.

        Totta! Tässä selvästi muitsi vielä yrittää korjata tilanteen oikeaksi tulemalla raskaaksi. ÄLÄ ENÄÄ KOSKE SIIHEN EXÄÄSI PITKÄLLÄ HEPILLÄKÄÄN!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tossuritari heittää akan ulos. Asia sillä selvä. Ei ole tossuritarin tehtävä elättää ja stressata jos akka ei halua muuttaa yksiöön.

        Aika vaikee heittää ketään ulos, jos se asunto on yhteisessä omistuksessa tai molempien nimet siinä vuokrasopimuksessa tasaverosesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika vaikee heittää ketään ulos, jos se asunto on yhteisessä omistuksessa tai molempien nimet siinä vuokrasopimuksessa tasaverosesti.

        Aloittajan viestin alussa mainittu näin: Asunto on minun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajan viestin alussa mainittu näin: Asunto on minun

        Viestissä, johon sinä vastasit ei ollut näin.

    • Anonyymi

      Itselläni sama tilanne. Erona vain se, että me molemmat päädyimme siihen ratkaisuun, että erotaan. Asunto on minun, mieheni pitäisi löytää uusi, ja useista syistä johtuen se tulee vielä kestämään. Todella vaikeaa tämä saman katon alla elo.

      • Anonyymi

        Saunallinen yksiöö alkovilla 24.2.2021 470e sis. Vuokra, v et si ja sähkö. Meidän nimissä on kotivakuutus joka jää voimaan kun lähdemme reissuun. 1henkilö9e kk. Ssa! Vuokra aika on noin max. Elokuun loppuun tai tilanteen mukaan ja sillä tavalla että myös vuokralainen saa ajoissa tietääasioista. Voi olla myös että sinulla on mahdollisuus vuokrata asunto kokonaan jos me muutamme reissun jälkeen isompaan esim. Kaksioon mutta tällä hetkellä vuokrataan muutamaksi kuukauden sopparilla ja 479e kuukausivuokra479e sekä 2kk.den takuu takuu tilille 958ejonka saa

        Missäpäin Suomea..

        vuokraisitko juuri eronneelle, tuskin saa pitkäaikaista ja luotettavaa, jos on alta 60v.
        voipa viettää hurjaa elämää ja tuhota asuntosi.

      • Anonyymi

        Sääli on sairautta. jos ei aikuinen mies osaa etsiä majapaikkaa itselleen niin saata se äitinsä helmoihin.

    • Anonyymi

      "otenkuten saimme sovittua erosta ja keskusteltua ja totesin, että voi tottakai asua luonani kunnes löytää uuden asunnon itselleen. Hänellä on rahavaikeuksia eikä suostu muuttamaan mihinkään murjuun, joten asunnon löytäminen voi olla pitkäkin tie."

      Kyllä sinun on oikeus muuttaa mieltäsi, jos alkaa tökkiä. Kyllä hänen pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja muuttaa kohtuullisen ajan kuluessa vaatimattomampaankin asuntoon, jos ei muuta löydä. Tee selväksi ettei hänellä ei ole vaihtoehtoja. Ole mies.

      Itse tein puolisoni kanssa sopimuksen, että kolmen kuukauden kuluessa muutan pois, oli mikä oli.

    • Anonyymi

      älä kiusaa itseäsi vaan heivaa eksä pihalle, joku järki sen suhteen miten paljon itseä tulee kiusata. hän vaan hyväksikäyttää tilannetta, eikä yhdessä asumisessa ole mitään järkeä enää eron jälkeen. hänen rahatilanne ei ole sun ongelma, joten ilmoitat että ensi kuun alussa pitää olla muutettuna pois ja homma sillä selvä.

      • Anonyymi

        Juurikin näin. Eiköhän sillä ole ystäviäkin kenen luokse väliaikaisesti majoittua. Jos paljon tavaraa, niin sano että vuokraa varaston.

      • Anonyymi

        Tiedän tapauksen, jossa lähin ystäväni ( oltiin silloin nuoria ), oli hyvin rakastunut tyttöystäväänsä. Mutta tämä tyttöystävä petti hänet, tunnusti, sanoi: nyt lähden toisen miehen matkaan.

        Ystäväni meni kerran lauantai-iltana kevarilla kylään kuitenkin niin kuin ennenkin. Satuin myös olemaan matkassa, lähitalossa käymässä ( ihan vieressä ). Silloin tuli tyttöystävänsä ja uusi miehensä sekä toinen kaveri sinne kylään. Tyttöystävä sen verran kohtelias, että tuli itse ilmoittamaan, tulemme sisälle. Silloin tämä tyttö tuli hädissään naapuritaloon, jossa olin kertoen: nyt se Lasu on ihan kummallinen, hymyilee iloisesti ja pyysi: älkää tulko. Minä lähden ensin. Jos haluatte nähdä jotakin hauskaa, tulkaa sen valtatie 10 ( ihan vieressä taloa ) autoon katsomaan. Hätäännyin, haistin palaneen käryä ja juoksin sinne, mistä hän oli juuri kevarillaan lähdössä. Ajoi suoraan rekan keulaan. Se oli näky, joka syöpyi mieleeni. Ei voinut ihmistä eikä kevaria tunnustaa. Tämä tyttö joutui pitkäksi ajaksi psykiatriseen hoitoon. Myöhemmistä vaiheista en tiedä. Vältän ajamista autolla siitä kohdasta. Simppa

        Kiitos tarinasta, mutta voisitko mennä muualle tarinoimaan traumoistasi - ei liity aiheeseen. Jos liittyykin, oli niin sekavaa ettei saanut mitään tolkkua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin. Eiköhän sillä ole ystäviäkin kenen luokse väliaikaisesti majoittua. Jos paljon tavaraa, niin sano että vuokraa varaston.

        Voi olla että haluaa vaan pitkittää, mutta voi olla oikeastikin ettei sitä asuntoa heti löydy, riippuu onko stadissa vai muualla Suomessa. Kannattaa kuitenkin antaa joku takaraja, muuten voi kestää...

        Itsellä oli samanlainen tilanne aikoinaan, jopa sama syy: ei halua mennä huonompaan asumaan, kuin mitä yhdessä ollessa. Haloo!!
        Oli vaan huonompi juttu kun oli lapsia niin käytti sitä hyväkseen ja maksatti mulla kahta kämppää 1,5 vuoden ajan...isoa missä ex ja lapset asui ja mun
        murjua johon juuri rahat riitti...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos tarinasta, mutta voisitko mennä muualle tarinoimaan traumoistasi - ei liity aiheeseen. Jos liittyykin, oli niin sekavaa ettei saanut mitään tolkkua

        Kyllä sai selvää. Mene sinä vinkumaan muualle jollet kestä lukea toisen ihmisen traumoja.
        Kiitos Simppa kokemuksen jakamisesta. Varmasti ollut kamala hetki eikä unohdu koskaan.

    • Anonyymi

      Ei se pitkittämällä parane... älä ole liian kiltti. Naisystäväsi tulee todennäköisesti keksimään lukemettomia syitä siihen miksi ei muuta pois, eli pelaa vain aikaa. Sinulla on oikeus omaan elämääsi ja siihen saattaa kuulua myös joku uusi ihminen.
      Jos ei muu auta sano, että olet päättänyt myydä asunnon ja muuttaa pois.... pieni painostus kohdillaan. Voit myös vaatia alivuokralaissopimusta sille ajalle, jolla hän vielä nurkissasi on, tosin siihen vedoten hän voi myös muuttoa pitkittää. Sano, että sinulle on tulossa "vieraita" ja naisen pitää olla pois päivä tai kaksi.... Et ole millään tavoin elatusvelvollinen.

      • Anonyymi

        Ooon samaa mieltä, lieneekö edes katsellut asuntoa? Vai odottaako koska ap vaihtaa mielipiteensä. Ulos vaan kylmästi. Niin minäkin tein exälle, koska asunto on minun. Ei edes hakenut asuntoa, joten hain sille kaupungin kämpän.

    • Anonyymi

      Olen ollut samassa tilanteessa. Ratkaisu: vaihdoin lukituksen (sarjoitus). Ongelma ratkaistu.

      • Anonyymi

        Tuolla ongelma ratkeaa mutta maksaa aivan liikaa.

      • Anonyymi

        Vain jos toinen on järjellinen ihminen. Vittumaisen tyypin kanssa olet näillä keleillä seuraavaksi itse syytettynä heitteillejätöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain jos toinen on järjellinen ihminen. Vittumaisen tyypin kanssa olet näillä keleillä seuraavaksi itse syytettynä heitteillejätöstä.

        Kukaan ei ole syytettynä heitteillepanosta (oikea laillinen termi muuten), jos estää aikuisen ihmisen pääsyn omaan asuntoonsa. Suomessa on hotelleja, jonne voi mennä lämpimään. Kenenkään ei tarvitse jäädä pakkaseen.

        Usein ihmisillä on myös sukua, jotka ottaa hyyryläisen nurkkiinsa asumaan. Näin kävi omalle avovaimolleni, joka meni äitinsä luokse.Kysy vain, ettenkö anna yhtään "siirtymäaikaa"? Vastasin: Ei mitään semmosia.

      • Anonyymi

        Siitä ongelmat vasta alkavat. Noin toimiminen on laitonta.

    • Anonyymi

      Vaikea tilanne, oisko mahdollista jos toinen nukkuisi ja viettäisi ajan kaverin tai sukulaisen luona siihen asti että jonkunlainen majoitus löytyy? Ainakaan samassa sängyssä tai huoneessa oleminen ei ole se paras vaihtoehto kun erosta on jo sovittu.

    • Anonyymi

      Pelaa aikaa että otat hänet takaisin.. laita aikaraja mihin mennessä pitää muuttaa pois oli sitten murjuun tai taivasalle. Ja nainenhan nukkuu sohvalla jospa nopeuttaisi poismuuttoa? Seksi ei myöskään kuuluu enään asiaan .. siinä pari vinkkiä.

      • Anonyymi

        Tämä on minunkin vinkki. Otat päivämäärän, vaikkapa niin että helmikuun aikana pitää olla poismuuttaneena. Jos ei ole kämppää löytänyt niin sitten menee jonkun muun nurkkiin asumaan.
        Todellakin kokeilee, jos muuttaisit mielesi.
        Hänen asumisvaatimukset eivät ole sinun ongelmasi. Vaatimukset liittynee tuohon samaan vitkutteluun, että jos sattuisit muuttamaan mielesi.

        Sinun makuuhuone on sinun ja nainen nukkukoot sohvalla tai toisessa huoneessa.

      • Anonyymi

        Näissä uhkavaatimuksissa on vaan se vika, että riitatilanteessa niitä ei voikaan toteuttaa. Kenenkään heittäminen ulos heidän vakituisesta asunnostaan ei ole ihan läpihuutojuttu. Kannattaa paljon ennemmin yrittää toimia nätisti ja saada se ihminen lähtemään sieltä asiallisesti. Häädön hommaaminen toiselle jne. vie aikaa ja se aika voi sitten olla ihan täyttä helvettiä.

    • Anonyymi

      Kannattaa yrittää että hän muuttaisi vaikka jonku sukulaisen tai ystävän luo. Tuossa ei taida olla muuta kun kyse siitä että hän toivoo että otat hänet takaisin. Itse jouduin asua kolme viikkoa exän kans, joka oli yhtä helvettiä.

    • Anonyymi

      Tossa ei ole muuta kuin että koitat jaksaa voithan tietysti antaa jonkun aikarajan esim.2kk.

    • Anonyymi

      Sinun asunto! Mielestäni ei oo mitään järkee asua saman katon alla tarpeettoman pitkään, asuntoja vapaana pilvin pimein. Ite en pystyis/haluis olla saman katon alla yhtään pitempään ku on tarvis. Luota omaan tunteeseen ja toimi sen mukaan, kerran eletään ei kande hukata aikaa huonoon suhteeseen. Kaikkea hyvää sinulle. T. Eronnu onnellinen muija :)

    • Anonyymi

      Meillä on viihtyisä kalustettu yksiö alkovilla. Keittiö löytyy olohuoneesta. Neliöt hyvin huomioitu. Oma sauna ei naapureita, sehän se luksusta on. Vuokra aika 24.2.2021alkaen nopeeta toimintaa jos halua asunnon

    • Anonyymi

      Etsikää yhdessä hänelle asunto. Tai pakko heittää hänet ns. Pihalle. Loppu!🧝‍♀️ Kyllä täytyy itse tajuta lähteä. -Tuot uuden naisen kylään, eiköhän se, siintä. 👍🔆
      .

      • Anonyymi

        Siis joku nainen iloisena tulee panemaan tuohon kämppään, ja exä tuijottaa ?

    • Anonyymi

      Kiitos

    • Anonyymi

      Olen ollut 10v seurustelusuhteessa ja tilanteet ovatkin sitten uusia ja vaikeita. Itse olen kohta 50v ja mamma vähän vanhempi. Mielestäni ei ole paha asia jakaa sänkyä jos olette pelissäännöt tehneet. Rehellisyys.
      Suorapuheisuus ja keskittyminen miksi ollaan tässä tilanteessa auttaa turha riitely pois. Eli muitten neuvot lähipiiristä kärjistää tilannetta. Vihaa, katkeruus on aina läsnä näissä tapauksissa. Onnea matkaan.

      • Anonyymi

        "Mielestäni ei ole paha asia jakaa sänkyä jos olette pelissäännöt tehneet"

        teillä ei ole kyllä kaikki palikat enää kohdillaan ja tunteet.

    • Anonyymi

      Se on ihan sama mihin murjuun hän muuttaa aluksi.hän voi etsiä lukaalikämppää sitten siellä murjussa asuessaan muttta teidän kummankin olisi mielestäni jatkettava omaa elämää.se että on tottunut parempaan ja hienompaan asuntoon on teko syy ja sillä hän vaan roikkuu sinussa kiinni.eli mä sanoisin et kimpsut ja kampsut kasaan ja muuttakoon ensin siihen murjuun ja etsiköön sit uutta hienompaa asuntoa sieltä käsin..on ainaki katto pään päällä..hänen on ihan turha itkee jos nyt hetkeksi joutuu huonompaan kotiin muuttamaan.hän ei tule muuttamaan yhtään mihinkään jos et kerro missä se kaappi seisoo..eli vaihtoehtoja ei ole kuin mutku tai ulos!!

      • Anonyymi

        Kohta rupee vonkaa jos jää siihen notkumaan.Ei muutaku nopeesti kämppä sille ja ulos.

    • Anonyymi

      Njaa, kannattaa ehkä laittaa takaraja sille oman kämpän etsimiselle, muuten saattaa pyöriä nurkissa turhankin pitkään!
      Päätä pensaaseen vaan...🌳

    • Anonyymi

      Ei tuo asunnon etsiminen voi olla noin vaikeaa, vuokraisi puolisosi väliaikaisen asunnon ja etsisi rauhassa sopivaa kotia. Mutta näyttää, että hänellä ei ole edes käy mielessä lähteä. Jos rakkaus on yksipuolista, niin sinun täytyy saada hänet ymmärtämään, että sinun täytyy saada oma rauha, ehkä käydä treffeillä ja tuoda deittiseuraa kotiisi. Valta on asunnon omistajalla. Lumihankeen ei saa ketään laittaa, jote suosittelen, että ilmoitat ex puolisolle muutoa vuokra-asuntoon ja jos hän ymmärrä, että et rakasta häntä, eikä hänellä ole mitään kiinnitystä asuntoosi ja elo on ainoastaan riitaa, niin sano se hänelle rehellisesti, mutta niin, että hänen on lähdettävä ja hän ymmärtää sen, jos epäilet, että alkaa tavarat lennellä, niin pyydä luotettava ystävä mukaan todistamaan, mutta jos minun puoliso pyytäisi lähtemään en miettisi hetkeäkään. Ei yksipuolista rakkautta ja yhdessä eloa ollut kun joskus ennen vanhaan, kun isännät teki naimakauppaa ja se oli otettava minkä kanssa oli vaihtokaupat oli tehty, mutta se loppu jonkuverran sodan jälkeen. Otan osaa, koska erot on aina ikäviä ja yli puolet avioliitoista päätyy eroon. Mutta laki on asunnon omistajan puolella, mutta toivottavasti hän ymmärtää asian ilman virkavaltaa.

      • Anonyymi

        Ei lumihankeen joudu, koska Suomessa on hotelleja, joissa voi asuakin. Hotellissa sitten etsii itselleen asunnon, jos haluaa vuokrata sellaisen.

    • Anonyymi

      Jos teillä on lapsia niin auta exsääsi löytämään asunto.
      Ellei ole. Sano määräaika jonhon mennessä on lähdettävä.
      Ed
      Edellyttäen että todella haluat hänen lähtevän.
      Tilanne on vaikea mutta viivyttely vain pahentaa asioita.
      Terveisiä vaan ja ryhtiä .

      • Anonyymi

        Ryhti justiisa puuttuukin teiltä jotka ette osaa muut akuin erota ja riidellä !

        miksi ette kasva aikuiseksi, varmana vielä 80-kymppisenäkin eroatte jostain kun omat egot ei mahdu mihinkään !

        Niin, kyllä se vähän niinkin on, että egot painaa ihmisillä aika paljon, ja riidellessä usein unohdetaan se toinen ihminen. Ajatellaan asiat vain omasta näkövinkkelistä. Musta tuntuu pahalta, minä en nyt jaksa enempää jne. Kun vois myöskin miettiä miltä siitä toisesta mahtaa tuntua, ja olenko nyt tehnyt itse jotain, mikä on loukannut häntä. Voisinkohan kenties kehittää itseäni, eikä aina niin, että toisen pitäisi käyttäytyä juuri niin, kuin sinä haluat.

        Moni varmasti kuvittelee tekevänsä parhaansa, mutta mietin usein, että tekeeköhän oikeasti. Tuleeko oikeasti vastaan toista, ja kuuntelee ja yrittää tosissaan ymmärtää, mitä se toinen sanoo, ja mitä tarkoittaa sanoillaan. Epäilen, tai edesmenneen isäni sanoin: "eppäillä tuota soppii". Jos kaikki oikeasti toimisivat niin, niin uskon että eroja olisi paljon vähemmän. Mitta tuntuu täyttyvän ihmisillä turhan helposti. Täytyy pitää mielessä, että yleensä ne asiat siinä riitelevät, eivät niinkään ihmiset. Täytyy muistaa, miksi rakastui toiseen, mikä oli hänessä hienoa. Ei se ihminen siitä (yleensä) ole mihinkään kadonnut. Elämä ja tilanteet ovat voineet koulia häntä, mutta ihminen on sama. Täytyy olla armollinen. Ihmisiä me vain olemme.

        Riitoja tulee kaikkien kanssa. Ihan sama miten kumppania vaihdat, niitä kyllä tulee. Se on vain hyväksyttävä ja sen kanssa elettävä. Kaikki täällä kummasti puoltavat jättäjää. Sekin kertoo paljon nykyajan ihmisestä, ja tietynlaisesta itsenäisyyteen verhotusta itsekeskeisyydestä, mutta minä ymmärrän jätettyä osapuolta. Hänestä varmaan tuntuu, että olet kylmä ja sydämetön, kun heität hänet kuin rukkasen menemään. Ei hän varmasti ole tahallaan loukannut. Tuskin olet itsekään täysin viaton. Riidoissa on aina kaksi ihmistä. Ok, enhän minä tiedä, mistä on kyse, mutta jos pettämistä tai fyysistä väkivaltaa ei ole ollut, niin ainakin silloin kaikki on korjattavissa, jos haluaa, ja viitsii nähdä vähän vaivaa. Rakastaminen on tahtotila ja valinta. Varsinkin jos olette vuosia olleet yhdessä, ja toinen haluaa viettää yrittää, ei silloin voi vain kääntää selkäänsä. Minä en ainakaan voisi.

        T: 16v. avoliitossa ollut 40v. nainen (Amar)

    • Anonyymi

      Aivan uskomattomia tekstejä, miltei jokainen teksti järjestään. Turha kai kertoakaan, että olen yli 20 vuotisesta, onnellisesta parisuhteesta ja pitkästä avioliitosta lekeytynyt nainen. Ja antaisin, milteo mitä tahansa,jos saisin rakkaan mieheni viereeni, tähän taloon kyhjäämään.

      • Anonyymi

        Täälläpä olen..ja leski myös.

      • Anonyymi

        "Aivan uskomattomia tekstejä, miltei jokainen teksti järjestään."
        Millä tavalla uskomattomia?

        "Turha kai kertoakaan, että olen yli 20 vuotisesta, onnellisesta parisuhteesta ja pitkästä avioliitosta lekeytynyt nainen."
        Niin, melko turha. Ei oikeastaan liity mitenkään tähän asiaan. Sinulla oli onnellinen parisuhde ja aloittajalla ei.

    • Anonyymi

      Kämppä myyntiin, et yksin tarvitse isoa asuntoa.

    • Anonyymi

      Harmillinen tilanne, täytyy sopia uudet säännöt jotta erostakin huolimatta elämä soljuu eteenpäin. Ei sinun tarvitse joustaa, koska sinulla on oikeus omaan tasapainoiseen elämään. Jos toinen haluaa luxusta ja rahatilanne huono joudut "kärsimään" pitkään tuollaisesta tilanteesta. Deadline kannattaa laittaa. Voimia ja tsemppiä sinulle,!

    • Anonyymi

      Pakko on heivata akka asunnosta pellolle kun hänellä ei näytä mielenkiinto riittävän muuhun kuin maisamartinasofiatuksu-asioiden selvittelyyn suolipalstalla päivät pitkät.
      Mitä tuollaisella 🧙akalla tekkee?💩🥵

      • Anonyymi

        Ei mitään sillä tee se on kyllä totta se.

        ja mikä hulluinta kuinka paljon samanlaisia akkoja onkin tässä maassa huh pelkkä ajatus semmoisen läsnäolosta saman katon alla vie yöunet ja ruokahalun !

    • Anonyymi

      On hankala tilanne....en muuta osaa neuvoa kuin kärsivällisyyttä...jos se toinen osapuoli saa as.muualta,

    • Anonyymi

      Syöt joka päivä kourallisen valkosipulia, sillä lähtee möröt ja muutkin vampyyrit.

    • Anonyymi

      Minä vaikka maksaisin takuuvuokran että saisin exän ulos ja oman rauhan takaisin.

      Aikataulu ja säännöt pitää olla selvät ja ei enää emotionaalisia keskusteluja eikä turhan toivon herättelyjä.

      • Anonyymi

        Tää on hyvä. Ota äitisi asumaan asuntoosi. Kyllä lähtee toinen.

    • Anonyymi

      Hei Laita kaveri ns. myyntiin ja hakekaa yhdessä hänelle uusi kortteeri / paikka. Varmasti menee kaupaksi ilmoituksen kuluja vastaan.

    • Anonyymi

      No kai se toinen puoliso vuokraa maksaa, ota puheeksi ja jos ei jo maksa niin sanot että 2kk päästä alkaa maksamaan vuokraa asumisestaan.

      • Anonyymi

        puolisko tarkoitin, en puoliso...

    • Anonyymi

      Hmmm, oletteko oikeasti eroamassa, ja jos olette, ei ole ongelmaa, kämppä ja tavarat myyntiin, summat puolitatte, jos ei ole "avioehtoa", jos on, niin sen mukaan sitten menette, älä sinä huoli, akkas yrittää "vedättää", älä luovu oikeuksistasi, pidä pintasi, ja "torpalla" tavataan .

    • Anonyymi

      Miksi elää suvussa, kun tiet on eronneet?, elikkäs kaikki irti mitä toisesta/omaisuudesta saa, niin jää kumpaisellekin hyvä mieli.

    • Anonyymi

      Pitkitittekö eropäätöstä asumisjärjestelyn takia?

    • Anonyymi

      Itse olin samanlaisessa tilanteessa. Katsoin kolme kuukautta sitä "asunnon etsintää" ja sitten sanoin, että kahden viikon päästä sitten muutat pois. Pakkasi tavaransa ja muutti pois viikossa.

    • Anonyymi

      Jos rahaa ei ole, on kohtuullisen ajan kuluttua otettava se kämppä, minkä saa. Jos itse olisin parempituloinen, voisin jopa avustaa, että muutto toteutuu. Tämä sillä oletuksella, että ero ei ole johtunut esim. siitä, että exä on pettänyt. Anyways, 3 kk olisi omalla kohdallani se määräaika.

    • Anonyymi

      Kyllä ero on sellainen asia että erotaan oikeasti.
      Parhaiten ero pysyy hyvällä tolalla kun välimatkaa on mieluiten sadoissa kilometreissä, kuin alle km.
      Kyllä ex lähtee kun asettaa "riittävän kokoisen" vuokran sekä 2-4kk vuokravakuuden maksuun vaikka vuokra-aika olisikin määräaikainen max.2vko! VARMASTI Alkaa löytymään mieleisiä asuntoja toisaalta, koska " neljä kertaa halvempiakin"...

      Kannattaa oikeasti ensin kannustaa jo etukäteen sitä, että nyt uuteen asuntoon muutto ei tarkoita että siinä asuttava loppuikä. Siitä on hyvä harkiten hakea se oma juttu ajan kanssa.

      Mikäli ei ala tapahtumaan vaan vetkuttelee muutossa on silloin siirryttävä vaiheeseen kun asiasta tulee poliisiasia... sitten ei ole kivaa kellään.

      Nyt oma elämäsi kuntoon on yksi tärkeimmistä itsellesi.

    • Anonyymi

      Näissä kaikissa uhkavaatimuksissa, jota tässä huudellaan, on vaan se vika, että riitatilanteessa niitä ei voikaan toteuttaa. Kenenkään heittäminen ulos heidän vakituisesta asunnostaan ei ole ihan läpihuutojuttu. Kannattaa paljon ennemmin yrittää toimia nätisti ja saada se ihminen lähtemään sieltä asiallisesti. Häädön hommaaminen toiselle jne. vie aikaa ja se aika voi sitten olla ihan täyttä helvettiä. Sinä aikana se toinen voi tehdä hemmetisti hallaa siihen asuntoon jäävälle. Aina parempi yrittää sovussa.

      • Anonyymi

        Mitöhän sinä selität. Jos ei muutenkaa lähde, nii ilmoitat maistraattiin että sinun kotona asuu vain sinä. Häädät kirjallisella paperilla, sitten vaan letkeesti ulos hyväkskäyttäjä. Sanot että ulos tänäää, kuitos. Ei pysty tekemään mitäää, jos ei lähde nii soita kotiin poliisi ja ilmoita että asunnossa on ylimääräinen. Poliisi kysyy exältäsi paperit ja auttaa tämän ulos.

        Aloittaja mainitse, että asunto on hänen. Jos akan nimi ei ole muulla kun vakituisena osoitteena, nii maistraatille ilmoitus(asunnosta poisto). Joutuu tekemään sähköisesti erikseen. Astuu voimaan 1 arkivuorokauden jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitöhän sinä selität. Jos ei muutenkaa lähde, nii ilmoitat maistraattiin että sinun kotona asuu vain sinä. Häädät kirjallisella paperilla, sitten vaan letkeesti ulos hyväkskäyttäjä. Sanot että ulos tänäää, kuitos. Ei pysty tekemään mitäää, jos ei lähde nii soita kotiin poliisi ja ilmoita että asunnossa on ylimääräinen. Poliisi kysyy exältäsi paperit ja auttaa tämän ulos.

        Tutustupas vähän lakiin. Ihan virallisen häädön joudut sille puoliskolle hommaamaan, jos se hankalaksi rupeaa. Muutoin olet pian itse syytteessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustupas vähän lakiin. Ihan virallisen häädön joudut sille puoliskolle hommaamaan, jos se hankalaksi rupeaa. Muutoin olet pian itse syytteessä.

        Noinhan se on. Ja jos kovasti riehuu, niin saattaa jopa tulla itse tilapäisesti poistetuksi siitä omasta asunnostaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustupas vähän lakiin. Ihan virallisen häädön joudut sille puoliskolle hommaamaan, jos se hankalaksi rupeaa. Muutoin olet pian itse syytteessä.

        Tutustu itse lakiin. Potkimalla exän ulos ei vaadi. Aloittaja ei mainitse koskaan tehneensä sopimusta kyseisen mursun kanssa. Sen sijaan ap omistajaa asunnon, joten tämä on laillista. Koska mikää sopimus ei pidä, vaikka joskus olisi sanonut että ”asuntaanko yhdessä”. Sitten Maistraatin sivulle, sieltä oman alueensa maistraattiin ilmoitus, että asunnon asujat(paikan päälle) vain sinä. Sitten kotiin ja odotat vuorokauden Kela, Posti, jne saavat tästä tiedon, ja exäsi rekisteritietoon tulee ” olinpaikka tuntematon”, ellei exä ole uutta osoitetta löytänyt siihen mennessä. Kun exä maleksii ovellasi, ilmoitat hätäkeskukseen että täällä raossa on murtautuja, koska exäsi tiedot ei ole enää asunnossa, laki velvoittaa poliisi poistamaan yli määräiset.(laki on yksiselitteinen). Muualle. Se on sitten exäsi oma ongelma mnne meneneee. Jos poliisi poistaa asuntoon kuulumattoman henkilön, kukaan ei kykene haastamaan sinua oikeuteen.

        Se on sitten toinen asia onko eettistä toimintaa.

        Niin ja exällä on oikeus noutaa omaksuutensa pois 30 vrk aikana itselleen, mikäli roskat jää sinulle, muuttuu käyttötavaranomistajaksi sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan se on. Ja jos kovasti riehuu, niin saattaa jopa tulla itse tilapäisesti poistetuksi siitä omasta asunnostaan.

        Turhaan riehut, poistat naisen vaan rekisteristä pois sinun asunnosta ja pyydät että avaimet palautetaa rouva tuhlarin hallusta. Poliisi tekee näin kokoajan. Esim moni päihdeongelmallisen pariskunnan toinen on kirjoillla muualla vaikk avoliittoa olisi vuosia takaisin. Virallisuus on suomessa tärkeintä, jos paperi sanoo ettei kukaan muu asu sinun asunnossa. Poliisin kädet on sidottu, kun pyydät poliisia noutamaan ylimääräiset ihmiset asunnostasi. Jos poliisi tarkistaa väestörekisterikeskuksesta. Että sinne on tullut ettei ” vaikka vakituista ovea”, poliisi poistaa ja etsii paikan ylimääräselle

        Sinähän et pysty kenenkään muun vakituista osotetta muuttamaan, ellei se joku ole alaikäinen lapsesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän et pysty kenenkään muun vakituista osotetta muuttamaan, ellei se joku ole alaikäinen lapsesi.

        Tai hanki tälle häätöä. Kaikki yritykset pakottaa tai ovat helposti rikosilmoituksrn paikka. Usko nyt vaan, hankalaksi heittäytyvästä ihmisestä eroonpääsemiseksi joutuu näkemään vaivaa. Laki suojaa vittumaistakin tyyppiä. Häädöllä niistä juopoistakin eroon hommaudutaan.

        "Usko nyt vaan, hankalaksi heittäytyvästä ihmisestä eroonpääsemiseksi joutuu näkemään vaivaa."

        Todellakin!!! Ne hankalat kun tuppaa vielä tuntevan lainkin ihan laittoman hyvin. Tietävät kaikki pykälät ja porsaanreijät. Kannattaa miettiä useemman kerran, ennenku päästää ketään kirjoille kotiinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustu itse lakiin. Potkimalla exän ulos ei vaadi. Aloittaja ei mainitse koskaan tehneensä sopimusta kyseisen mursun kanssa. Sen sijaan ap omistajaa asunnon, joten tämä on laillista. Koska mikää sopimus ei pidä, vaikka joskus olisi sanonut että ”asuntaanko yhdessä”. Sitten Maistraatin sivulle, sieltä oman alueensa maistraattiin ilmoitus, että asunnon asujat(paikan päälle) vain sinä. Sitten kotiin ja odotat vuorokauden Kela, Posti, jne saavat tästä tiedon, ja exäsi rekisteritietoon tulee ” olinpaikka tuntematon”, ellei exä ole uutta osoitetta löytänyt siihen mennessä. Kun exä maleksii ovellasi, ilmoitat hätäkeskukseen että täällä raossa on murtautuja, koska exäsi tiedot ei ole enää asunnossa, laki velvoittaa poliisi poistamaan yli määräiset.(laki on yksiselitteinen). Muualle. Se on sitten exäsi oma ongelma mnne meneneee. Jos poliisi poistaa asuntoon kuulumattoman henkilön, kukaan ei kykene haastamaan sinua oikeuteen.

        Tämä ei liity mihinkään sopimuksiin. Liitty siihen missä on vakituisesti kirjoilla. Niitä kirjoja voi muuttaa vain ko. henkilö ITSE tai sitten häädön kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan riehut, poistat naisen vaan rekisteristä pois sinun asunnosta ja pyydät että avaimet palautetaa rouva tuhlarin hallusta. Poliisi tekee näin kokoajan. Esim moni päihdeongelmallisen pariskunnan toinen on kirjoillla muualla vaikk avoliittoa olisi vuosia takaisin. Virallisuus on suomessa tärkeintä, jos paperi sanoo ettei kukaan muu asu sinun asunnossa. Poliisin kädet on sidottu, kun pyydät poliisia noutamaan ylimääräiset ihmiset asunnostasi. Jos poliisi tarkistaa väestörekisterikeskuksesta. Että sinne on tullut ettei ” vaikka vakituista ovea”, poliisi poistaa ja etsii paikan ylimääräselle

        Ole hyvä ja kokeile vittumaisen tyypin kanssa. Voi taata, että päädyt kalliin väliaikaisen majotuksen maksumieheksi. Jos asunnossa on virallisesti kirjoilla, niin silloin on AINA oikeus kohtuulliseen muuttoaikaan. Yleensähän tuo on sen 3 kuukautta.

    • Anonyymi

      Itse jouduin asumaan exän kanssa 10vko ennenkuin pääsin muuttamaan. Hän heilasteli ja kuksi jo uutta naista jo seuraavana päivänä erosta, minä hoidin kodin ja muksut sillä aikaa. Ei ollut herkkua se. Mut joo.. kaksi kuukautta on mun mielestä maksimi mitä tarttee toista katella varsinkin jos tuo on syy ettei muuta. Ja ehdottomasti eri makkarit jos mahdollista.

      • Anonyymi

        Asuntoja on oikotien mukaan vapaaana 103.000 kappaletta, olisit vaan pistäny heti vilkuilemaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asuntoja on oikotien mukaan vapaaana 103.000 kappaletta, olisit vaan pistäny heti vilkuilemaan

        Mites pakotat? Jos toinen ei tee, niin sillon se ei tee. Te olette ihan hassuja näiden "pakottamistenne" kanssa. Fiksua ihmistä ei tarvii pakottaa ja vittumaista ei pysty pakottaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites pakotat? Jos toinen ei tee, niin sillon se ei tee. Te olette ihan hassuja näiden "pakottamistenne" kanssa. Fiksua ihmistä ei tarvii pakottaa ja vittumaista ei pysty pakottaan.

        Maisaan ei päde kumpikaan, eikä ole ees hassu. Sitä tarkoitin yllä

    • Anonyymi

      Kauniit ja vitun rumat sarjaa katsotaan silmät tapilla prkkel e niin ku ei olis muuta
      tekemistä

    • Anonyymi

      Voi,harmi😁

    • Anonyymi

      Kissa pöydälle ja sitä rataa. Vaikka puhuminen saattaa tuntua mahdottomalta ajatukselta riitelyn keskellä niin kannattaa ainakin yrittää. Teet puolisollesi selväksi sen mitä mieltä hänestä ja omasta elämästäsi olet ja miten haluat jatkaa elämääsi. Voihan olla että hän suuttuu siitä niin että osaa häipyä oma aloitteisesti hyvinkin pian.

    • Anonyymi

      Heität sen niskaperse otteella ulos niinkuin vihreille pitääkin tehdä. Ulos&adios

    • Anonyymi

      Tekstit täysin keksittyjä, vanhapoika-ajatuksien kera.

    • Anonyymi

      Minä heitin ex-puolisoni ulos. Yritti heittää minut, mutta hän otti avioeron joten sanoin, että lapsen takia ulos.

      Sinne meni pettäjänainen ja hyvä niin. Kymmenien vuosien liitto ja murkkuikäinen lapsi.

      Vinkui aikansa, kun ei maittanut asuminen murjussa, mutta sitten pääsi jonnekin vuokralle. Asia ei kuulunut minulle enää. Osituksessa sai kunnolla selkäänsä hyviltä juristeilta.

      Ero on ero ja silloin pitää tajuta lähteä. Ei ole mitään leikkieroja, vaan silloin mennään.

      Jos olet liian säyseä, niin nainen kuppaa sinua loputtomiin. Ulos ovesta vaan ja elämä jatkuu.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      949
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      841
    Aihe