Media-assistentin palkka

Ensimmäinen oikea työpaikkani opintojen jälkeen web-koordinaattorina isossa firmassa. Sanoivat aikanaan että älä vaihda yliopisto-opintoja ammattiopistoon, mutta minä vaihdoin koska ala kiinnosti enemmän. Kiinnostus johti asian toiseen, opiskelin itse lisää kotona öisin tietokonneella naputellen ja sain nyt unelmieni duunin. Ja amiksena olen palkkaani ihan tyytyväinen 2100e/kk koeajalta 4kk ajan, joulun jälkeen vakipaikka ja palkkaa tarkastetaan. Ikää on 24.

Huippua! Tsemppiä kaikille media-assistenteille työn etsintään, kyllä se vielä tärppää kunhan jaksatte uskoa ja yrittää!
78166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taidat olla aika guru tai sitten olet vain sattunut olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa... Tuolle alalle kun on tunkua enemmän kuin laki sallii. Onhan se kiva, että jaoit kokemuksesi ja toivotat muille tsemppiä, mutta yhtälö on sen verran mahdoton, että ei se kaikilla tärppää.

Äänestä

Mä yllän tuohon palkkaan myös, mutta olenkin ollut alalla vasta 15 vuotta ;-) eikä taida palkka enää nousta ja työpaikan vaihtokin tuntuu olevan mahdotonta kun tulijoita paikkoihin on valtavasti kun vielä alalle koulutetaan aivan liikaa jengiä. Kiva että sulle kävi noin kivasti.

Äänestä

Moicca! Oon itsekin vastaavassa työssä, amk-koulutus ja kokemusta n. 3 v. Nyt jo palkka lähes kolme tonnia, olen tyytyväinen. Kanssaihmisille myös multa tsemppiä! :)

Äänestä

Olen kouluttautunut ammattiopistossa media-assistentiksi ja nyt työskentelen koulutustani vastaavassa tehtävässä suuressa mediatalossa, ammattinimikkeenä siis media-assistentti. Palkka 1300 €/kk miinus pakolliset.

Työsuhde on kestänyt kaksi vuotta, kyseessä on ihan normaali päivätyö. Tästä ei taida media-alalla vakituista työtä tekevän liksa enää pudota?

Äänestä

kun vaan tekee sen eteen töitä, onni saada hyvä paikka palkka 3500 ym edut tsemppiä vaan

Äänestä

Kiva kuulla, että on positiivisia kokemuksia :) Itse opiskelen tällä hetkellä media-assistentiksi ja on hieman hirvittänyt tuo työpaikan saanti. Tosin aion itse kyllä jatkaa vielä opintoja tämänkin jälkeen :)

Äänestä

itse työskentelen media-assari nimikkeellä digital chocolate nimisessä mobiilipelifirmassa, tienaan 3800e/kk -verot jne. Olen tyytyväinen palkkaan ja työhöni. Sen sanon että nimikkeellä on lähes mahdotonta töitä saada, onneksi olen parempi graafikko kuin 500 kanssahakijaani hehe.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karoliina kirjoitti:

Ensimmäinen oikea työpaikkani opintojen jälkeen web-koordinaattorina isossa firmassa. Sanoivat aikanaan että älä vaihda yliopisto-opintoja ammattiopistoon, mutta minä vaihdoin koska ala kiinnosti enemmän. Kiinnostus johti asian toiseen, opiskelin itse lisää kotona öisin tietokonneella naputellen ja sain nyt unelmieni duunin. Ja amiksena olen palkkaani ihan tyytyväinen 2100e/kk koeajalta 4kk ajan, joulun jälkeen vakipaikka ja palkkaa tarkastetaan. Ikää on 24.

Huippua! Tsemppiä kaikille media-assistenteille työn etsintään, kyllä se vielä tärppää kunhan jaksatte uskoa ja yrittää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu