Kolme yritystä vetää myynnistä kananmunia mahdollisen salmonellariskin vuoksi, joista yksikään ei ole Lidl, kertoo Ruokavirasto.
Munat ovat kanalasta, jonka näytteistä on todettu salmonellabakteeri.
Salmonellariski koskee kananmunia, joihin on merkitty tuottajakoodi 2FI15464.
Munat ovat kanalasta, jonka näytteistä on todettu salmonellabakteeri.
Salmonellariski koskee kananmunia, joihin on merkitty tuottajakoodi 2FI15464.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ovatkin Myrkynvihreitä Yäk Yäk
Myrkynvihreät sopisi hyvin radikaalin kommunistisen ympäristöliikkeen nimeksi.
Tuoko Lidl sieltä Ruotsista sitä pilaantunutta juustoa jota Ruotsin Lidl on myynyt?
Monenlaista moskaa tuovat ulkomailta.
Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.
K-kauppa mainostaa kovasti ns. perhekanalan kanoja, ei kai ne ollut asialla.
Ei kun oli Kari KanaIa.
Myykö Lidl vain ”pohjolan kanalan” munia jotka on tuotettu saksassa?
Mitä ihmeen väliä sillä on, onko kanamunat munittu ja tuotettu Suomessa vai Saksassa. Olen syönyt venäläisiäkin kananmunia ja ihan hyviä ovat olleet.
Parasta ennen aika oli mennyt jo umpeen
Lidlin muna ei pysy pystyssä.
Lidl ei edelleenkään vedä kananmuniaan myynnistä. K-kauppa sen sijaan vetää tuotteen "Pirkka kananmuna 10 kpl/580 g EAN 6410405085627", jonka parasta ennen -päiväys on 5.2. Tuotantotilan leima kananmunissa on 2FI15464. Tuotetta on myyty Joensuun keskustan K-Citymarketissa sekä Jyväskylän Keljon K-Citymarketissa.
Persut saavat salmonellan. Ei ole luontoa myöntää että heidän Lidl-hypetys oli tragedia, komedia ja farssi.
Lidlissä ei myydä salmonellamunia kuten s ja k-kaupoissa.
Lidl on tunnettu onnettomasta valikoimastaan.
Höpsistä.
Lisäksi Lindlin tuotteet tunnetaan huonosta laadusta.
Lidlillä on vain noin 2500 myyntiartikkelia. Esimerkiksi Prismalla on 30 000.
Lidlistä puuttuu mm. kaikki suomalaista alkuperää olevat tuotteet.
Tuskin.
Lidlistä saa kotimaiset raaka-aineet edullisesti tvalliseen kotiruokaan.
Valetta suollat kepuli.
Lidlissä myydään suomalaisia tuotteita. Et näköjään ole koskaan käynytkään Lidlissä kun valehtelet.
Höpöhöpö. Lidlissä myydään Suomen lipun avulla sinivalkopestyjä ulkomaista alkuperää olevia tuotteita.