epärehellisen ja sivistymättömän taikauskoisen puheet ja käyttäytyminen?
https://youtu.be/uGpv3Gwm15o
https://youtu.be/uGpv3Gwm15o
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Brexit on tappio niin briteille, kuin kaikille muillekin eurooppalaisille.
Se tulee näkymään meidän suomalaisten heikompana talouden kehityksenä. Kiina ja USA saivat lisää vaikutusvaltaa maailmassa.
Huhtasaari ei ajattele kuin omaa parastaan. On hyvin Trumpin kaltainen. Ehdottikin Trumpille Nobelin rauhanpalkintoa.
Kirjassa "Missä Laura, siellä ongelma" hänet hyvin tuntevat kuvasivat hänet narsistiksi.
Laura on hyvä esimerkki siitä, ettei se Raamatun lukeminen tee ihmistä yhtään rehellisemmäksi eikä epäitsekkäämmäksi.
Eikä edes hullua hurskaammaksi.
Kannattaako Huhtasaari Trumpin tapaan kuolemantuomioita?
Ihme ja kumma kun ei kannata. Halua kuitenkin rikolliset Suomesta Viron vangiloihin, jolloin tulisivat halvemmiksi Suomelle.
Miksi häpeäisin jonkun toisen tekemisiä? Itsensä hän mahd. nolaa, ei minua.
Jokainen on vastuussa vain itsestään.
Uskoakin on monenlaista. Kellään meistä ei ole jonkun toisen kanssa täsmälleen samaa uskoa.
Juuri niin. Jumaliakin on tuhansittain ja niistä kertovia satuja miljoonittain. Sellainen on ihmisen mieli. Kaikki uskovat oman Jumalansa olevan se oikea, mutta ovat kuitenkin kaikki väärässä.
Mutta jos 2 kristittityä elää ja uskoo, kuten Raamattu käskee, niin miten voi olla että toinen pitää Trumpia profeettana ja toinen saatana kätyrinä?
Koska Raamatun avulla voidaan perustella aivan mikä asia tahansa. Ei siis ihme että tuo taikausko on jakaantunut kymmeniin suuntauksiin, joista monilla on vahva viha muita suuntauksia kohtaan.