En tiedä. Niin se elämä vaan koettelee ihmistä. Pää on tyhjä mutta silti täynnä ajatuksia ja pääasia mielessä että MIKSI? Eikö olisi ollut vielä jotain tehtävissä. Ymmärrän että sua ahdistaa mutta niinhän meitä kaikkia joskus.
Asumme vielä yhdessä, todennäköisesti tämän kuun nyt ainakin ennen kuin muutat omillesi. Entä kun jään yksin? Mitä teen ilman sua? Kun monta vuotta elänyt elämäänsä vain sinua varten. Kuinka osaan elää ilman sinun iloista nauruasi ja höpöjä juttujasi.
Entä sitten kun näen sinut ensimmäisen kerran toisen naisen kanssa? Osaanko käyttäytyä? Miten paljon se sattuu ja kuinka kauan? Ajatus toisesta naisesta sinun täydellisesti minuun sopivan vartalon kimpussa raastaa jo nyt. Otathan minut huomioon ja vältät liikaa nuoleskelua. Ja antaisit ajan kulua ja selvittää oma sydämesi ja järkesi ääni ennen kuin otat mitään korviketta yksin oloon. Se satuttaisi vain meitä kaikkia.
Kuljemme samoissa porukoissa ja lähes kaikki ystävämme ovat yhteisiä. Tulen jatkossakin tietämään asiasi mutta tuleeko asiasi sattumaan liikaa. Pitääkö minun lähteä jonnekin muualle rakentamaan elämääni? Ei pidä; sanot mutta entäs tämä minun sydän? Lakkaako se koskaan rakastamasta kun näen ja kuulen sinua kaikkialla jatkuvasti? Toivot itkien että pysyttäisi ystävinä mutta tarvitsetko todella minun ystävyyttäni? Oletko muuten huomannut että kaikki meidän ystävät seurustelee? Ei sitä voi samalla tavalla tapailla heitä. On heillekin annettava elää parisuhteissaan. Lähdemmekö kenties yhdessä etsimään toisillemme uudet kumppanit baariin tai jonnekkin? En minä kyllä ketään siihen kelpuuttaisi.
Välillä olet niin lämmin ja mukava minua kohtaan ja hetken päästä jo valovuosien päässä. Kuinka voit yhtäkkiä tulla näin kylmäksi minua kohtaan? Sanot että rakastat mutta et enää samalla tavalla kuin ennen. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Tavallaan tiedän että en. Se loppuu jos on loppuakseen. Meilläkään kun ei minkäänlaisia ongelmia ollut joten riitaisuus ei ainakaan ollut kyseesä.
Välillä tunnen jopa oloni vahvaksi. Olen elänyt ennenkin yksin joten miksi en nyt sitten pärjäisi? Vahvoilla hetkinä tiedän pärjääväni mutta sitten taas kaikki kaatuu niskaan. EI. Mä en saata uskoa että sä teet meille näin. Kysyin että yritänkö unohtaa sut lopullisesti vai onko meillä vielä joskus mahdollisuus jatkaa? Vastaat että et osaa sanoa. Et olisi sanonut noin. Se herättää vain turhaa toivoa minussa.
Päätin että jatkan elämääni ilman ajatusta että tulet sanomaan minulle et rakastat ja haluat takaisin. En voi elää niin. Pakko nostaa vähän leukaa ja katsoa mitä tämä elämä tuo. Toivottavasti tuo aurinko alkaa paistamaan risukasaankin joskus. Olen vahva. Ja en ole. Pää on tehnyt tämän eron aikana töitä varmaan enemmän kuin koko tähänastisen elämäni aikana. Kaippa täältä pohjalta on tie vain ylöspäin? Sen aika näyttää.
SEKAISIN...
Asumme vielä yhdessä, todennäköisesti tämän kuun nyt ainakin ennen kuin muutat omillesi. Entä kun jään yksin? Mitä teen ilman sua? Kun monta vuotta elänyt elämäänsä vain sinua varten. Kuinka osaan elää ilman sinun iloista nauruasi ja höpöjä juttujasi.
Entä sitten kun näen sinut ensimmäisen kerran toisen naisen kanssa? Osaanko käyttäytyä? Miten paljon se sattuu ja kuinka kauan? Ajatus toisesta naisesta sinun täydellisesti minuun sopivan vartalon kimpussa raastaa jo nyt. Otathan minut huomioon ja vältät liikaa nuoleskelua. Ja antaisit ajan kulua ja selvittää oma sydämesi ja järkesi ääni ennen kuin otat mitään korviketta yksin oloon. Se satuttaisi vain meitä kaikkia.
Kuljemme samoissa porukoissa ja lähes kaikki ystävämme ovat yhteisiä. Tulen jatkossakin tietämään asiasi mutta tuleeko asiasi sattumaan liikaa. Pitääkö minun lähteä jonnekin muualle rakentamaan elämääni? Ei pidä; sanot mutta entäs tämä minun sydän? Lakkaako se koskaan rakastamasta kun näen ja kuulen sinua kaikkialla jatkuvasti? Toivot itkien että pysyttäisi ystävinä mutta tarvitsetko todella minun ystävyyttäni? Oletko muuten huomannut että kaikki meidän ystävät seurustelee? Ei sitä voi samalla tavalla tapailla heitä. On heillekin annettava elää parisuhteissaan. Lähdemmekö kenties yhdessä etsimään toisillemme uudet kumppanit baariin tai jonnekkin? En minä kyllä ketään siihen kelpuuttaisi.
Välillä olet niin lämmin ja mukava minua kohtaan ja hetken päästä jo valovuosien päässä. Kuinka voit yhtäkkiä tulla näin kylmäksi minua kohtaan? Sanot että rakastat mutta et enää samalla tavalla kuin ennen. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Tavallaan tiedän että en. Se loppuu jos on loppuakseen. Meilläkään kun ei minkäänlaisia ongelmia ollut joten riitaisuus ei ainakaan ollut kyseesä.
Välillä tunnen jopa oloni vahvaksi. Olen elänyt ennenkin yksin joten miksi en nyt sitten pärjäisi? Vahvoilla hetkinä tiedän pärjääväni mutta sitten taas kaikki kaatuu niskaan. EI. Mä en saata uskoa että sä teet meille näin. Kysyin että yritänkö unohtaa sut lopullisesti vai onko meillä vielä joskus mahdollisuus jatkaa? Vastaat että et osaa sanoa. Et olisi sanonut noin. Se herättää vain turhaa toivoa minussa.
Päätin että jatkan elämääni ilman ajatusta että tulet sanomaan minulle et rakastat ja haluat takaisin. En voi elää niin. Pakko nostaa vähän leukaa ja katsoa mitä tämä elämä tuo. Toivottavasti tuo aurinko alkaa paistamaan risukasaankin joskus. Olen vahva. Ja en ole. Pää on tehnyt tämän eron aikana töitä varmaan enemmän kuin koko tähänastisen elämäni aikana. Kaippa täältä pohjalta on tie vain ylöspäin? Sen aika näyttää.
SEKAISIN...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Päivä kerrallaan, mikään ei tunnu vielä miltään. Sitä miettii kuinka monta aamua vielä "joutuu" nousemaan yksin sängystä, ennenkuin jälleen saa jonkun vierelleen jakamaan arjen. Pärjään yksin, mutta sitä en halua kauaa. Olen prosessoinut asiat ja eteepäin menemisen halu on kova. On vain uskottava....kyllä se rakkaus tulee vielä uudestaan-Jaksamishali sinnekin!
Hämmästyttävää, että sitä kuvittelee olevansa ainoa ihminen koko maailmassa, joka on tälläisessa tilanteessa. Lohduttavaa havaita, ettei ole.
Minä sain viime viikolla tietää, että mieheni haluaa eroa. Olemme olleet yhdessä lähes kymmenen vuotta; ostimme yhteisen talon muutama kuukausi sitten...
Hän on keskustellut huonosta olostaan hyväksi ystäväkseni luulemani naisen kanssa ja tämä on avannut hänen silmänsä. Meidän suhde tuntuu hänestä pahalta painajaiselta ajatellen seuraavaa 20 vuotta. Vaikka hän minusta vaikutti oikein tyytyväiseltä vielä ennen näitä keskustaluja. Eikä asiaan vaikuta kuulemma, että nainen on valmis suhteeseen hänen kanssaan; eikä tunne ole yksipuolinen. Heh,heh.
Toisaalta hän ei ole varma mistään; eikä haluaisi lähteä kodistamme. Rakastaakin ja haluaa edelleen minua. Meillä ei ole ollut juuri koskaan pahaa riitelyä. Sellaista tavallista pientä riitaa tietysti.
Minä odotan jatkuvasti herääväni tästä painajaisesta ja huomaavani ettei tämä ole totta. En vielä käsitä tilannetta, enkä todellakaan ole valmis eroon. Tuntuu musertavalta, että toinen on valmis heittämään yhteisen menneisyyden ja tulevaisuudensuunnitelmat menemään tuosta vain. Minä hullu kuin olin ajatellut olevani hänen kanssaan loppu elämäni.
Koen myös olevani ns. vahva ja järkevä ihminen; nyt vaan ei ole päässä järjen hiventä. Tiedän, että aika parantaa haavat, mutta kun kaikki se, minkä varassa on elänyt temmataan pois; on kestokyky koetuksella. En myöskään koe olleeni niin huono ihminen, että ansaitsen tälläistä. Kukahan tuolla yläkerrassa (jos siellä ketään on...) päättää, mitä paskaa kunkin ihmisen täytyy sietää. Toisaalta olen ajatellut, että minun taakkani on ollut raskas kantaa, koska kenellekään ei kuulemma anneta suurempaa taakkaa kun jaksaa kantaa. Vahvat tässä sitten kärsii olan takaa.
Yritän tarpoa päivä kerrallaa ja tiedän, että olen joskus vielä onnellinen. Tosin luottamuksen takaisin saaminen ihmisiin on mennyt. Menetin "ystävän" ja mieheni, joka on paras ystäväni. Onneksi minulla on muutama todellinen läheinen luotettava ystävä, jotka auttavat minut tästä yli. Kunhan saan voimia kertoa heille asiasta. Onneksi on kesä tulossa; pelkkä valokin auttaa jaksamaan.
Tsemppiä meille kaikille ja muistakaa, että meille on varmasti edessä tarjolla jotain paljon parempaa! Tämä saattaa olla uuden alku, ei suinkaan loppu.