Totuus Italian elpymistuesta!

Joidenkin suomalaisten osoittama Italia-närkästys liittyy siihen, että EU päätti kesän huippukokouksessa 750 miljardin euron koronatukipaketista, josta koronasta Euroopassa eniten kärsinyt Italia saa leijonan osan.

Elpymisvälineeksi kutsuttu paketti koostuu 390 miljardin euron suorista avustuksista ja 360 miljardin euron lainoista. Koronasta pahiten kärsinyt Italia saa noin 81 miljardia euroa suorana tukena ja 127 miljardia euroa lainoina. Rahat on käytettävä vuosina 2021 - 2023.

EU:n nettomaksajamaa Suomi rahoittaa pakettia 6,6 miljardilla eurolla vuoteen 2058 mennessä, ja voi saada siitä lähivuosina 3,2 miljardia euroa. Eli suomalaisten maksettavaksi jää 3,4 miljardia euroa. Ja jos kävisi niin ikävästi, että kaikki EU-maat jättäisivät jostain syystä velkaosuuksiensa maksut maksamatta, on Suomen enimmäisvastuut rajattu 2,8 miljardiin euroon vuodessa.

–Syy kritiikille liittyy varmasti siihen, että elpymisrahaston myötä tapahtuu tulonsiirto EU:n pohjoisista maista eteläisille maille, mutta vaikka kyse on tulonsiirrosta, se ei tarkoita, että Suomesta lähetään kolme miljardia euroa ja sanotaan italialaisille, että voitte käyttää sen summan miten haluatte, sillä osa rahoista menee EU-budjetin kautta ja osa komission valvonnassa olevan elvytysrahaston kautta, kertoo poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta.

Tutkijan mukaan on virheellistä ja populistista sanoa, että Suomi rahoittaisi Italian perustuloa tai veropolitiikkaa.

–Suomi on rahoittamassa elpymisrahastosta annettavia tukia. Tosin elpymisrahasto helpottaa Italian hallituksen velkaantumista ensi vuodesta lähtien, Ronkainen myöntää.

Italian EU:lta saama suoran tuen määrä vastaa noin viittä prosenttia sen yhden vuoden BKT:stä. Lainaosuus mukaan luettuna Italia saa rahoitusta reilusti yli kymmenen prosenttia vuotuisesta BKT:stään.
24205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Asia on tietenkin EU-vihaajien liian vaikea käsittää.

Valehtelu ja toisten samanlaisten idioottien väitteiden toistelu on paljon hauskempaa.

Erityinen huoli on mafian rahoituksesta. Sukulaissieluja?

Äänestä

EU-vihaajat menivät mykiksi.

Totuus kirveltää valehtelijoita,kuin suola avoimia haavoja.

Äänestä
  • Italia kipuilee taas hallitusongelmien kanssa.

    Ilman luotettavaa hallitusta ei tule elvytysrahojakaan.

    Äänestä

Vittua ukille , rahat menevät huuhaa hankkeisiin ja rosvojen taskuihin , se siellä osataan , pitkät perinteet mafiasta lähtien , korruptio kukoistaa , aivan sama mitä "eu-harhaiset" nillttäjät uikuttavat , näin se menee .

Äänestä

Aloittajan selittelyt eivät muuta muuksi sitä tosiasiaa, että Suomi on jälleen kerran maksajana ja etelän vetelät molemmin käsin rohmuamassa rahaa, jonka yhtenä maksajana on Suomi.

EUn kaikki kontrolli on aina myöhässä tai jälkijunassa, ponnetonta ja kaiken maailman kähmintöjen rampauttamaa.

On selvää, että italialaiset hallitsevat kähmintä-, lobbaus- ja rohmuamishommat ylivoimasesti suomalaisia paremmin. Suomalaisilla ei ole taitoa esittää tarkoitushakuisesti muunneltuja ja suodatettuja totuuksia, eikä venyttää ja vanuttaa yhteisiä pelisääntöjä tilanteeseennsopivilla tavoilla.

Äänestä
  • Juurikin näin , kun neuvottelijana on vielä helposti höynätettävä Sanna Marin tulos on taattu , rahaa menee miljardeja .

    Äänestä

  • Suomi+on+pienimpiä+maksajia,vaikka+EU-vihaajat+kuinka+valehtelevat.Lisäksi+Suomen+vähäistä+osuutta+(+alle+1,5+%)+ei+ole+millään+tavalla+merkattu+Italialle,+vaan+lainat+jaetaan+komission+potista+ilman+korvamerkintää.Yhtä+hyvin+voidaan+väittää+lainaosuuden+menevän+vaikka+Baltiaan,mutta+se+ei+kuulosta+niin+vetävältä+valeelta.EU-valehtelijat+syytävät+järjetöntä+pötyään+vailla+mitään+käsitystä+itse+asiasta.Niin+on+aina.Suurin+murhe+tuntuu+olevan+mafian+kyvystä+ottaa+osansa+rahavirrasta.Arvelen+kuitenkin,että+Italian+veropoliisi+on+siinä+asiassa+EU-vihaajia+parempi+asiantuntija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näin , kun neuvottelijana on vielä helposti höynätettävä Sanna Marin tulos on taattu , rahaa menee miljardeja .

    Sanna Marin on yhtä pätevä kuin muutkin neuvottelijat.

    Asiat päätetään yhdessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marin on yhtä pätevä kuin muutkin neuvottelijat.

    Asiat päätetään yhdessä.

    On se ihme kun maksat EU lle niin EU ihme taivas on sinulle avoin.
    Kun raha EU kirstuun kilahtaa, niin Sielu EU taivaaseen vilahtaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se ihme kun maksat EU lle niin EU ihme taivas on sinulle avoin.
    Kun raha EU kirstuun kilahtaa, niin Sielu EU taivaaseen vilahtaa?

    valtio velkainen, mutta lainaa miljardeja ja anna ne sitten eu.lle, kuinka alas eu halaajat voivat vielä vajota.

    Äänestä

Kyllä asia on valitettavasti niin, että Jos yhteisössä joku saa ilmaista
rahaa, niin tosiasia on se, että se on joltakulta pois.

Ja yleensä tyhmemmiltä, siis tolloilta

Äänestä

Tänään Helsingin Sanomat kirjoitti, että Suomen saama koronatuki laskee arviolta puoli miljardia aiemmin luvatusta, siis 3,2:sta 2,7 miljardiin. Maksettava summa on 6,6 miljardia, joten nettomenetyksemme on 3,9 miljardia.

Vertailun vuoksi: suhdeluku on sama kuin jos antaisimme rosvolle satasen ja saisimme neljäkymppiä takaisin. Ja neljästäkympistä meidän pitäisi olla iloisia, kun tässä näin hyvin kävi!

Äänestä
  • Niin niin mutta Sanna Marinin mielestä tehtiin hyvä sopimus ! vai tehtiinkö ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin niin mutta Sanna Marinin mielestä tehtiin hyvä sopimus ! vai tehtiinkö ?

    Suomen sopimus on yhtä hyvä tai huono kuin muidenkin.
    Ne ovat linjassa yhdessä sovittujen periaatteiden kanssa.

    Yksittäisen jäsenmaan vaikutus kokonaisuuteen on pieni. Järjestelmä on EU-komissiossa muotoiltu.

    Ratkaisevaa on jäsenmaan BKT ja taloudellinen tilanne. Suomen BKT on pieni ja taloudellinen tilanne kohtalaisen hyvä. Olemme siis maksumiesten joukossa,mutta hyvin, hyvin pienellä panoksella.

    Äänestä

Hyvin menee mutta Suomen saatava kutistuu. Saa nähdä meneekö nollaan.

Äänestä

Tiedä häntä , maksetaan joka tapauksessa miljardeja , kiitos Sanna Marin .

Äänestä

Italia saa uuden hallituksen. Toivottavasti mafia pystyy senkin aikana jatkamaan autokauppojaan,niin että palstan EU-vihaajat voivat nukkua yönsä rauhassa.

Äänestä

Hienoa ! meidän päättäjät laittavan asiansa hyvin hoitaneen kansan maksumieheksi korruptioituneiden maiden toimenpiteistä korona-aikana , nettomaksu senkun kasvaa mitä enemmän kansa noudattaa ohjeita , kyllä on pääättäjät sopineet hienon systeemin meille !

Äänestä
  • Suomi maksaa elvytyksestä samassa suhteessa kuin kaikki muutkin.

    Äänestä

Omaan kansaan sitten sovelletaan käänteistä politiikkaa , "sopeuttamistoimin " kurjistetaan kun "kannustustoimet " tehostaa toimintaa.

Äänestä

Marin Marin , tuo kaikkien huttupäiden ylipapitar , tyhmyys paistaa päänkuoren läpi .

Äänestä
  • Marin on hyvä pääministeri.Sen todistaa EU-vihaajien katkeruus.
    Hänellä on harvinaisen suuri kannatus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on hyvä pääministeri.Sen todistaa EU-vihaajien katkeruus.
    Hänellä on harvinaisen suuri kannatus.

    Eu vihhooja eu vihhooja hoh hoijaa kun hihna luistaa .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joidenkin suomalaisten osoittama Italia-närkästys liittyy siihen, että EU päätti kesän huippukokouksessa 750 miljardin euron koronatukipaketista, josta koronasta Euroopassa eniten kärsinyt Italia saa leijonan osan.

Elpymisvälineeksi kutsuttu paketti koostuu 390 miljardin euron suorista avustuksista ja 360 miljardin euron lainoista. Koronasta pahiten kärsinyt Italia saa noin 81 miljardia euroa suorana tukena ja 127 miljardia euroa lainoina. Rahat on käytettävä vuosina 2021 - 2023.

EU:n nettomaksajamaa Suomi rahoittaa pakettia 6,6 miljardilla eurolla vuoteen 2058 mennessä, ja voi saada siitä lähivuosina 3,2 miljardia euroa. Eli suomalaisten maksettavaksi jää 3,4 miljardia euroa. Ja jos kävisi niin ikävästi, että kaikki EU-maat jättäisivät jostain syystä velkaosuuksiensa maksut maksamatta, on Suomen enimmäisvastuut rajattu 2,8 miljardiin euroon vuodessa.

–Syy kritiikille liittyy varmasti siihen, että elpymisrahaston myötä tapahtuu tulonsiirto EU:n pohjoisista maista eteläisille maille, mutta vaikka kyse on tulonsiirrosta, se ei tarkoita, että Suomesta lähetään kolme miljardia euroa ja sanotaan italialaisille, että voitte käyttää sen summan miten haluatte, sillä osa rahoista menee EU-budjetin kautta ja osa komission valvonnassa olevan elvytysrahaston kautta, kertoo poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta.

Tutkijan mukaan on virheellistä ja populistista sanoa, että Suomi rahoittaisi Italian perustuloa tai veropolitiikkaa.

–Suomi on rahoittamassa elpymisrahastosta annettavia tukia. Tosin elpymisrahasto helpottaa Italian hallituksen velkaantumista ensi vuodesta lähtien, Ronkainen myöntää.

Italian EU:lta saama suoran tuen määrä vastaa noin viittä prosenttia sen yhden vuoden BKT:stä. Lainaosuus mukaan luettuna Italia saa rahoitusta reilusti yli kymmenen prosenttia vuotuisesta BKT:stään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu