Valeparantaja jatkaa kyseenalaista toimintaansa

36109
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Aivan, ei ole herättänyt ketään kuolleista, sellaista joka haisee jo.
Toista se on totuudessa olevat ateistit. He saavat ihmiset kuolemaan, he ovat tosi ihmisiä. Ja myös muotouskonnolliset, he eivät edes yritä, koska eivät tee suurempia ihmeitä kun Jeesus lopun aikana. Jalovaara sentään yrittää, tosin inhimillisin voimin.

Aloittaja kuuluu niihin veljeksiin, jossa tuhlaajapoika läksi hupellusreissulle ja aloittaja jäi uskollollisesti elämään ja moittii nyt tuhlaajaa Isän edessä.

Okei. tällaistahan se on.

Äänestä
  • "Aloittaja kuuluu niihin veljeksiin, jossa tuhlaajapoika läksi hupellusreissulle ja aloittaja jäi uskollollisesti elämään ja moittii nyt tuhlaajaa Isän edessä."

    Niinkö? Että totuuden esiintuominen on sinusta väärin? Että valeparantajien puolesta pitäisi jatkaa valehtelua? Että pitäisi tukea sitä, että Jalovaara todennäköisesti jatkaa rikollistaa toimintaa?

    Äänestä

Oli lomake jo ilm poistettu Rukousystävien sivuilta.
Ehkä sitten jo vanha juttukin.

Muutenkin aika tyhjä sivusto.

Äänestä

Kun+raha+kirstuun+kilahtaa,+niin+sielu+taivaaseen+vilahtaa+-+mantra+on+sellainen,+millä+ihmisiä+on+huijattu+jo+keskiajalta+lähtien.+Jalovaara+keräsi+2+vuoden+keräysluvalla+rahaa+jopa+5+vuotta+ja+lähinnä+itselleen.+++Enää+ei+kannata+osallistua+mihinkään+keräykseen,+sillä+useasti+on+käynyt+niin,+että+lähes+kaikki+kerätty+raha+menee+itse+organisaatiolle+ja+oikeille+++avustettaville+vain+murusia.+++Takavuosina+oli+kerääjillä+komeat+toimitilat+sekä+johtajilla+jopa+autoetu+niin,+että+yli+95+%:a+meni+ylläpitokuluihin.++Jatkuvasti+pyydetään+kirjeitse+ja+puhelimitse+apua++köyhille,++aivovamma+lapsille,+syöpäsairaille+lapsille++tai+muuten+vaan+hädässä+oleville.Sitten+2-3+vuoden+kuluttu+KRP+tutkii+juuri+näiden++samojen+keräysrikoksia+ja+rahojen+hämärää+jatkokäyttöä.+++Niinpä+en+osallistu+ikinä+mihinkään+keräykseen+!++Vasta+oli+otsikko+lehdissä,+missä++ML/pelastakaa+lapset-porukan+yheistyökumppani+olikin+joku++epämääräisen+menneisyyden+omaava+liikemies+.++Ei+rahaa+niille+!

Äänestä

Kenenkän ei ole pakko laittaa hänelle terveystietojaan, se on täysin vapaaehtoista. Ketään ei voi kieltää myöskään lähettämästä vaikka kaikkia henk.koht. tietojaan.

Jokainen päättää itse mitä tietojaan haluaa julkistaa.

Äänestä
  • On hyvä tiedottaa uskovaisten huijausyrityksistä, jossa he käyttävät Jeesuksen nimeä omaksi hyödykseen.

    Äänestä

  • Se nyt on aivan selvä asia, ettei ole pakko lähettää ym. Eikös Jvaaran pitänyt asua jossain luostarissa nimensäkin muuttaneena?

    Äänestä

Jalovaara tietää hyvin, ettei jumala paranna ketään. Terveystietoja pyydetään tietenkin sen vuoksi, että osattaisiin pyytää testamentteja erittäin sairailta tai lähellä kuolemaa olevilta uskovilta. Jumala haluaa parantaa, testamenttia vastaan.

Äänestä
  • Jos ketä uskonnolla huijataan niin onhan se ymmärrettävää ja tavallaan ihan oikeinkin ottaa rahat herkkäuskoisilta parempaan talteen.

    Äänestä

Taasko se kriminaali on vauhdissa ja vanhusten kukkarolla.

Äänestä
  • Kylläkin vähemmän jalo mutta tuo vaara nimessä pitää kyllä paikkansa

    Äänestä

Jalovaara on luterilainen. Tämä ketju on väärässä paikassa.

Äänestä
  • Miten se, että joku on luterilainen mutta onnvarottavana esimerkkinä siitä, että käyttää Jumalan nimeä väärin hyväuskousten uskovaisten huijaamiseen, liittyy siihen, millä,palstalla kirjoitus on. Täällä kirjoitellaan kaikesta, mikä helluntailaisia koskettaa. Ja tämähän näköjään koskettaa. Sinuakin!

    Äänestä

  • KÄÄNTYI ORTODOKSIKSI. pari vuotta sitten

    Äänestä

  • Ihan oikeassa paikassa tämä on. Helluntailaisethn on lahko, joka on tunnettu ihmeparantamistempauksistaan, "syntisen" nurin tyrkkimisistä, rahan keräyksistä lahkosaarnaajille ja ns. kielilläpuhumisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan oikeassa paikassa tämä on. Helluntailaisethn on lahko, joka on tunnettu ihmeparantamistempauksistaan, "syntisen" nurin tyrkkimisistä, rahan keräyksistä lahkosaarnaajille ja ns. kielilläpuhumisista.

    Suomessa on myös Saksasta työntynyt lapsenpaskan palvontakultti, joka pakottaa nuoria lapsia jäsenikseen.

    Äänestä

Eikös Jalovaara kääntynyt muka ortodoksiksi? Ortodoksinen kirkko ei käsittääkseni hyväksy tuollaista (huijaus-)toimintaa, uskon nimissä. Siellä ei jäsenet parantele sairaita, ellei ole tarkoitus yletä nk. pyhäksi, eli pyhimykseksi?

Ne ei Ortodoksissa kirkossa ole ollenkaan suvaitsevaisia protestanttiselle "karismaattisuudelle". Saattaa tulla nopea matalalento ulos kirkosta!
~

Äänestä
  • Luin tuon jutun päällisin puolin ja Ortodoksisen krkon arkkipiispa ei tuollaista harhaoppia ja rikollisuutta taatusti siedä.

    Ortodoksi on aina ensisijaisesti ortodoksi ja karismaattinen huijaustoiminta ja sairaiden laiton tietojenkalastelu ei siihen kuulu.

    Johan lakikin kieltää kaiken tuollaisen henkilörekisterin ja tietojen tallentamisen ja ylläpidon.
    ~

    Äänestä

Mitenkä aloitus kuuluu helluntailaisuuteen? On kuten natsisaksassa. P. Jalovaara ei ole ollut eikä ole helluntailainen. Etkö osaa edes lukea otsikkoa? Opettele lukemaan jo. Vähä-älyinen.

Äänestä
  • Suomessa on sananvapaus. Tietysti saa kirjoittaa, liittyyhän aihe hyväuskoisten uskovaisten huijaamiseen sairauksista parantamisessa. Sitähän on liikkeellä myös helluntaiseurakunnissa. Koskettaa siis hyvinkin myös helluntailaisia ja on siten hyvinkin lähellä palstan aihetta.

    Luuletko omistavasi tämän palstan?

    Onneksi sinä et päätä kuka saa kirjoittaa ja mitä.

    Äänestä

  • Kuuluu sikäli helluntailaisuuteen, että tässä on kysymys teidän uskontonne hedelmistä, eli itse levititte karsimaattisen noituuden ja huijaustoiminnan myös kristillisiin kirkkoihin, jopa Katolista kirkkoa myöten! Ortodoksinen kirkko on vielä pitänyt puolensa, mutta on nyt saanut Jalovaaran saastuttamaan omaa kirkkoaan.

    Teistä nuo kaikki jalovaarat ja muut huijarimestarit ovat lähtöisin, vaikka olisivat muuta kirkkokuntaa. Muistan hyvin naurunne kun "evankeliuminne" alkoi saastuttaa kristillisiä kirkkoja. Tehän itse ette ole kristittyjä, vaan opeiltanne ja toimiltanne vapaamuurari-okkultisteja.
    ~

    Äänestä

  • No sinä et ainakaan olenuskovainen kirjoittaessasi vihapuheitasi.

    Äänestä

Aloittaja

Jos kirjoituksesi olisi vaikkapa yo-kokeissa, paukautaisi selvä impropatur. Kylmä totuus. Tänne saa kirjoittaa kpapulassa , ateistit ym. Kokonainaisuutena myös omat kirjoitukseni näillä ei ole mitään käytännön arvoa.

Äänestä
  • Joten?....

    Äänestä

Ps.135:15-18 Pakanain epäjumalat ovat hopeata ja kultaa, ihmistätten tekoa. Niillä on suu, mutta eivät ne puhu, niillä on silmät, mutta eivät näe, niillä on korvat, mutta eivät kuule, eikä niillä ole henkeä suussansa. Niiden kaltaisia ovat niiden tekijät ja kaikki, jotka niihin turvaavat. Ps.115:3-8

Äänestä

Maalikkosaarnaajan Pirkko Jalovaaran 73, Rukousystävat-yhdistyksen verkosivulla oli viellä sunnuntaina aamulla erillinen lomake, jossa Jalovaara pyysi ihmisiä lähettämään yksikohtaisia tietoja siitä, miten Jumala on koskettanut heitä- tai parantanut heidät jostakin sairauksesta. Lomake poistui yhdistyksen verkkosivulta Iltalehden uusisoitua asiasta.

Äänestä
  • Ajantasalla olivat, kun lomake poistettiin, vaikka muuten toimittaja ei saanut puhelimeen.
    Olisi ollut reilua selittää tarkoitus.

    Äänestä

Pirkko Kyllikki Jalovaara (s 23 helmikuuta 1947) Siis ei mikään vanha ilmoitus.

Äänestä
  • Eikös nainen saanut vankeutta

    Äänestä

Jalovaara tuomittiin rahankeräysrikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa. Tuomion mukaan Jalovaara toiminnassa oli käyttetty rahankeräyslupien vastaisesti vuosina 2009-2013 noin 580 000 euroa.

Äänestä
  • Osa rahoista oli mennyt Jalovaaran omiin taskuihin.

    Äänestä

Jer.5:26-31 Sillä minun kansassani on jumalattomia; he väijyvät niinkuin linnunpyytäjät kyykistyivät, he asettavat ansoja, pyydystävät ihmisiä. Niinkuin häkki on täynnä lintuja, on heidän huoneensa ovat petosta täynnä. Sillä he ovat tulleet suuriksi ja rikkaiksi, ovat tulleet lihaviksi ja kiitäviksi. Myös käyvät heidän häijyt puheensa yli kaiken määrän; he eivät aja orpojen asiaa, niin että ne voittaisivat, eivätkä hanki käyhälle oikeutta. Enkö minä näistä tälläisistä kankaisisi, sanoo Herra, eikö minun sieluni kostaisi tämänkaltaiselle kansalle? Kauheita ja pöyristytäviä tapahtuu maassa; profeetat ennustavat valhetta, ja papit hallitsevat yksissä neuvoin heidän kansaan, ja tätä minun kansani rakastaa. Mutta mitä te teette, kun tästä tulee loppu? Jes.10:3

Äänestä

Jer.23:25-26 Minä olen kuullut, mitä sanovat nuo prifeetat, jotka ennustavat minun nimissäni valhetta sanoen: Minä olen nähtyt unta. kuika kauvan? Mitä on mielessä noilla profeetoilla, jotka ennustavat valhetta, ennustavat oman sydämensä petosta.? Hes.13:6-7 Mitä he ovat nähneet, on petosta, ja heidän ennustelunsa on valhetta, kuin he sanovat: Näin sanoo Herra, vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt; ja he muka odottavat, että hän toteuttaisi heidän sanansa. Eettekö ole petollisia näkyjä nähneet ja valhe- ennusteluja puhuneet, kun olette sanoneet: Näin sanoo Herra, vaikka minä en ole puhunut?

Äänestä

Vieläkö Jalokaara ajelee Skodamalliston huippuautolla?

Äänestä

Viikonlopun kuuma puheenaihe oli raha. Yli 700 000 euron edestä vetattomia kiinteistöjä omistama ja viime vuonna 100 923 euroa tienannut Pirkko puhui useampaa otteseen Yhdistyksen rahantarpeesta. Seminaarissa jopa rukoiltiin sen puolesta, että Pirkko saisi rahankeräyslupansa takaisin, myös pyysi osanottajia rukoilemaan asian puolesta omalla ajallaan. Uutiset 29.12. 2014. 14:57.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jalovaara jatkaa kyseenalaista toimintansa:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a3e4157a-2b52-48dc-be6d-f02b58ee87d8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu