Mitähän tää mies meinaa..

Anonyymi

Heippa!
Ajattelin kirjoittaa tänne viime aikaisista tapahtumista kun en nyt oikein tiedä mitä ajatella tästä kaikesta. Ekaksi, tiedän olevani kusipää ja paska ihminen, sitä ei tarvi tulla kertoon. Oman tunnon tuskat on melkoset.

Tässä jokin aika sitten päädyin suutelemaan kaverin miehen kanssa. Suutelu oli kiihkeää, molemmat haluttiin muutakin mutta ei tehty. Kännissäkin oltiin. Hän toivoi että tämä jäisi meidän väliseksi, lupasin että jääkin. Sen verran oli alkoholilla vaikutusta että mulla ei oo hajuukaa kumpi teki alotteen, ei kai sen väliä, täysillä mukana oltiin molemmat.

Tapahtuneen jälkeen juttelimme miehen kanssa asiasta päät selvinä, mies sanoi ettei kadu ja että tykkäsi, minä myös vaikka en todella saisi näin tuntea. Jatkosta ei puhuttu muuta kuin ollaan niin kuin ennenkin. Hän sai pääni totaalisen sekaisin, mietin häntä paljon ja ehkä jollain tasolla ihastustakin on ilmaasa.

Mies on parisuhteessaan täysi mulkku. Syötävän hyvännäköinen ja seksikäs mies mutta päästään paskaa. Olen ollut todistamassa hänen hirveää käytöstään muutamia kertoja, hän taitaa olla narsisti. Yksi asia ihmetyttää hänen käytöksessään, jos minä olen paikalla, hän on minua kohtaan erittäin kiltti ja ihana, omaa naistaan kohtaan hirveä. Miksi näin.

Toinen asia mitä ihmettelen. Hän muuttui paljon tuon meidän hetken jälkeen, alkoi laittaa itseään kuntoon, kaikkea sellasta mikä ei olisi ennen tullut kuuloonkaan. Kyseessä asioita mitä minäkin teen. Miksi.

Ihmettelen myös kun tuntuu että välttelee minua. Kysyin asiasta, ei kuulemma, silti hän ei hirveesti ole läsnä jos olen heillä,silloinkin käytöksensä on hirveää. Hän ei selvästi ole suhteeseensa tyytyväinen, luulin että se on vaan esittämistä mutta tuskin kun toinenkin sanoi että paskaa on.

Mitä ajatuksia tää herättää, mitä tää mies oikein meinaa. Minut hän sai sekasin, kertoi että minäkin hänet. En saisi tämmösii tuntee tai miettii hänestä mut jollain tasol sai mut ihastuu vaikka mulkku päästään onkin.. Vai olenko vaan jäämässä narsistin koukkuun? Sitte ku se huomaa et oon koukussa, sitte kohtelee muaki ku paskaa? Tai voisko olla jotai tunteita mua kohtaan? Pitäisi ehkä kysyy siltä mut mä en vaan voi.

18

977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ymmärrät tuon tilanteen itsekin, kuten kirjoitit.

    • Anonyymi

      Okei. Se mies on saanut kyllä semmosen myllerryksen pääni sisälle ettei ole tosikaan. Tiedän että pitäisi vain antaa olla, olla miettimättä koko asiaa, oikeastaan haluaisin vihata häntä koska käytös on mitä on mutta aina vaan uudestaan ja uudestaan huomaan haaveilevani hänestä kaikenlaista, en todellakaan saisi, en halua olla petoksessa mukana vaikka jo olinkin tai olinhan pettäjä kaveria kohtaan. Jollain sairaalla tavalla haluaisin hänen kanssaan asioita mutta toisaalta tiedän ettei enää mitää tapahdu. Sekin mitä tapahtui niin olen paljon miettinyt että oliko se siitä kun vain satuin oleen siinä, känninen pieni hairahdus vai olisiko sillä jotain tunteita. Tällä hetkellä olen sitä mieltä että se oli vaan narsistin yksi keino saada valtaansa. Siihen valtaan en halua.

      Ap

      • Anonyymi

        Niin kumpi on narsistinen. Kumpi teki aloitteen. Kumpi osasi lopettaa ja kuka vaan jatkaa.


    • Anonyymi

      Unohda!!!
      Alkuhurman jälkeen kohtelu ja käytös muuttuu!!!

    • Anonyymi

      Mä ymmärrän pettämistä, ja pettäisi itsekin, jos rakastukseni haluaisi, mutta jos toi mies tosiaan on vain mulkku narsisti, ja pelkästää seksikäs, niin sitten sä olet nähnyt tulevaisuuteen.

    • Anonyymi

      Keksi, hyvä ihminen, korkeampitasoista ajattelemista ja tekemistä!

      Laiskuus on kaiken pahan alku ja juuri. Sinulla on aivan liian paljon tyhjää aikaa. Aikaa jonka sinä laiskuuttasi täytät saastalla ja lialla. Minkalaista muuta tulosta sinä (tai kukaan täysijärkinen) voi edes odottaa!

      Sinä huolellisesti ja harkiten konttaat viinapullolle, huolellisesti ja harkiten tiedät tekeväsi itsestäsi idiootin ("viinalla oli osuutta asiaan"). Täysin tietoisesti hakemalla haet moraalista krapulaa itsellesi.
      Miksi?
      Koska se on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin aivotonta ja helppoa!

      Vaati aivan pikkuisen älyä kohottaa itsensä tuolta viemäristä.
      Mutta se on älyn käytön arvoista!

    • Anonyymi

      Järjellä ajatellen jätä väliin niin vähemmällä pääset. Jos meet halun perässä, niin riski on tiedossa. Saattaa mennä ystävyys ja saat mulkuksi muuttuvan ukon rinnallesi. Kohtelee aluksi hyvin, kun kyllästyy suhun ja saat saman kohtalon kuin ystäväsi.

    • Anonyymi

      Kiitos vastauksista. Tiedän itsekkin että paree antaa olla. Tämä kirjoittaminen tänne ja teidän kommentit selkeytti aika paljon omia ajatuksia. En tiedä mitä mies minusta haluaa, haluaako mitään, en aio ottaa selvää. Vältellä en voi, näemme todella usein, tapaamme usein porukalla ja näemme sattumaltakin usein. Aina kun alkaa kuola valua miestä katsellessa pitää vaan viimeistään siinä kohtaa muistuttaa itseään että hän on mulkku. Helpompi olisi olla kun ei olisi kännissä säätänyt mutta sitä ei enää voi muuksi muuttaa.

      Ap

      • Anonyymi

        Minä luulen, että hän muuttuisi kiltiksi ja uskolliseksi mieheksi sinun kanssasi jos vaan antaisit mahdollisuuden. Et varmaankaan voi häntä vastustaa, eikä hän sinua. Siitä kertoo tuo, että yrittää vältellä sinua. Todennäköisesti on rakastunut ja sinun näkemisesi tekee liian kipeää. Kyllä rakkauden eteen pitää taistella!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä luulen, että hän muuttuisi kiltiksi ja uskolliseksi mieheksi sinun kanssasi jos vaan antaisit mahdollisuuden. Et varmaankaan voi häntä vastustaa, eikä hän sinua. Siitä kertoo tuo, että yrittää vältellä sinua. Todennäköisesti on rakastunut ja sinun näkemisesi tekee liian kipeää. Kyllä rakkauden eteen pitää taistella!

        Ehkei tuossa tilanteessa kuitenkaan. Tosin rakkaus ja Rakkaus on eri asioita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä luulen, että hän muuttuisi kiltiksi ja uskolliseksi mieheksi sinun kanssasi jos vaan antaisit mahdollisuuden. Et varmaankaan voi häntä vastustaa, eikä hän sinua. Siitä kertoo tuo, että yrittää vältellä sinua. Todennäköisesti on rakastunut ja sinun näkemisesi tekee liian kipeää. Kyllä rakkauden eteen pitää taistella!

        hahahaaa! musta onkin valkoista ja paha onkin hyvää. Minä saan kaiken lian muuttumaan puhtaaksi koska minä olen erilainen! hahahaaa luulotausten haaveilua.


      • Anonyymi

        No jos teillä on yhteinen kaveriporukka ja tapailet porukan varattua miestä, niin nyt kannattaisi pakittaa ihan huolella. Jos asia paljastuu tälle porukalle, niin voit odottaa melkoista shittiä niskaan, ja muuttua hylkiöksi ainakin porukan naisten silmissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos teillä on yhteinen kaveriporukka ja tapailet porukan varattua miestä, niin nyt kannattaisi pakittaa ihan huolella. Jos asia paljastuu tälle porukalle, niin voit odottaa melkoista shittiä niskaan, ja muuttua hylkiöksi ainakin porukan naisten silmissä.

        Ja kaikin muunkin tavoin. Saattaisi panna sua aikansa kuluksi ja kun jäisi kiinni niin heipat. Sä ottasit kaiken paskan niskaan, menetät ystäväporukan, mainees ja loppupeleis tuon tyypin (mikä oliskin hyvä) Noita narsistin piirteitä omaavia on kyllä tarpeeksi eikä ne ajattele muuta ku itteensä. Pakene!


    • Anonyymi

      Pahojen tekojen myötä kauniskin rumentaa itseään. Huonot teot syö luonnetta ja vetää pitkässä juoksussa oman mielen matalaksi. Lähipiiri ei katso hyvällä, hyvänä esimerkkinä toimii Maisakin. En suosittele, kärsit raskaasti myöhemmin hölmöilyistä.

    • Anonyymi

      Tyypillinen narsisti!! Kohtelee omaa huonosti, jopa muiden läsnäollessa ja hurmaa toisen tai toisia!

      Ja kun on saanut haluamansa, niin matka jatkuu.....

    • Anonyymi

      Otat siitä itelles kunnon narsku ukon. Kyllä se jonkun toisenkin sun kanssa ollessa sekottaa.

    • Anonyymi

      Tajuat itsekin mistä kyse. Pelastaudu vielä kun voit. Narsisti tappaa henkisesti ja tekee sen hitaasti jauttien joka hetki. Mitä enemmän kärsit, sen parempi hänen olonsa on. Ainahan he ovat niin ihania alussa, mutta kun jäät koukkuun, alkaa kidutus.

    • Anonyymi

      Kokemusta on samanlaisesta tilanteesta.
      Suosittelen:Unohda.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe