Huomiot koronarokotteesta ja WHO:sta

Mistä tiedetään, että rokotteesta ei aiheudu haittavaikutuksia, jotka ilmenevät vasta vuosien kuluttua rokotteen ottamisesta?
[Kysymyksessä ovat Modernan, Pfizerin ja Biontechin rokotteet].
Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet vastaa kysymykseen näin:
Tätä ei voida etukäteen tietää, eikä esimerkiksi narkolepsian kaltaisten haittavaikutusten mahdollisuutta voida täysin sulkea pois. Tämä on riski, joka on otettava.
Kuka ottaa tällaisen riskin, kun rokotusohjelma on kokeellinen, jossa tavallaan käytetään koe-kaniineine koko ihmiskuntaa? Täten mRNA-rokote on kokeellinen sekä testaamaton ja tästä johtuen täysin arvaamaton. Tehottomana rokotteena, sille ei ole annettu aikaisemmin lupaa.

Medscape, Yhdysvaltojen merkittävä lääkäreiden verkkosivusto, teki viime syksyn aikana tutkimuksen käyttäjiensä parissa ja kysyi, että ottaisivatko he itse COVID-rokotteen, jonka FDA hyväksyi ennen kliinistä tutkimusta kriisitilanteita koskevien erityissääntöjen mukaisesti. Vastaajista vain 17 prosenttia sanoi olevansa halukas ottamaan rokotteen, kun taas selkeä enemmistö, 63 prosenttia vastanneista sanoi kieltäytyvänsä rokotteen ottamisesta. Vastanneista 19 prosenttia oli kannassaan epävarmoja. Nykyisin käytössä ovat Pfizerin sekä Modernan uudet mRNA-rokotteet.

Forbes-lehden mukaan merkittävän suuriosa terveydenhuollon työntekijöistä Yhdysvalloissa joko suhtautuu epäluuloisesti rokotteeseen tai on päättänyt olla ottamatta sitä. LA Times puolestaan kertoo useita esimerkkejä terveydenhuollon työntekijöiden haluttomuudesta rokottaa itseään.
Sanomalehti mainitsee muun muassa Kalifornian sairaalan, jossa suurin osa 700 työntekijästä päätti olla ottamatta rokotetta. Ja Ohiossa noin 60 prosenttia hoitokodin henkilökunnasta on hylännyt rokotukset. Samanlaisia raportteja tulee myös muiden muassa Georgiasta.
5669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Viime viikolla Sveriges Radio uutisoi, että Ruotsin Ockelbossa 13 vanhainkodin asukasta on saanut koronatartunnan joulukuussa annetun ensimmäisen rokotuksen jälkeen. Valmistaja lupaa lähes täyden “suojan” vasta viikon kuluttua toisen rokotteen antamisesta. SR:n mukaan koronatartunnan lähde ei toistaiseksi ole tiedossa. Lisäksi esitämme lyhyesti kansainvälisiä huomioita koronarokotteesta ja WHO:n hallinnasta sekä rahoituksesta.

Äänestä
  • Mistä vielä tietää, tämä covid-19 virus nakittaa kuin Virtuosity 1995 tekoäly, a aa, i think that too, try again ... faster.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä vielä tietää, tämä covid-19 virus nakittaa kuin Virtuosity 1995 tekoäly, a aa, i think that too, try again ... faster.

    Sitten persukkeet pitkällään juossaan rokote hinkit käsissä sinne tänne jos ties minne.

    Äänestä

Kukaan ei tosiaan tiedä mitä käy vuosien päästä; mutta tässä ja vastaavissa aina taiteillaan sillä ohuella viivalla että lienee parempi rokottaa, ja olla sairastumatta ja kaatamatta yhteiskuntaa kun kaikki on sairaana ja kohdata ne ongelmat mitä rokote aiheuttaa aikanaan.

Yhteiskunta ei voi toimia kun liian moni sairastuu; kaupan hyllyt ei täyty tms. Jotain sen estämiseksi siis on tehtävä.

Vai olisko sun mielestä hauskaa että kaupasta loppuu muukin kuin vessapaperi?

Äänestä
  • Aika vähän korona vaikuttaa elämään. En tiedä ketään koronaan vakavasti sairastunutta. Minä ainakin sairastan reilusti ennemmin kuin otan piikin.

    Äänestä

  • Kyllä yhteiskunnat kaatuu jos ei ota rokotetta. Joopa joo. Ja ruoka loppuu. Jee Jee

    Äänestä

  • Rokotteesta saattaa tulla jopa elinikäinen työkyvyn menetys, koronasta tilapäinen. Yhteiskunnan toimivuuden takaamiseksi suosittelen sairastamaan koronan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteesta saattaa tulla jopa elinikäinen työkyvyn menetys, koronasta tilapäinen. Yhteiskunnan toimivuuden takaamiseksi suosittelen sairastamaan koronan.

    Sairastettu on ennenkin. Eli luomumeiningillä ajattelin mennä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairastettu on ennenkin. Eli luomumeiningillä ajattelin mennä.

    Juuri näin. Valkosipulimaitoa, sillä mennään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika vähän korona vaikuttaa elämään. En tiedä ketään koronaan vakavasti sairastunutta. Minä ainakin sairastan reilusti ennemmin kuin otan piikin.

    Todistettavasti ihmisiä on kuollut tautiin. Ei tiedä miten tauti kenenkin kohdalla ilmenee. Toiset eivät edes tiedä sairastavansa ja toiset kuolevat. Melkoista rulettipeliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteesta saattaa tulla jopa elinikäinen työkyvyn menetys, koronasta tilapäinen. Yhteiskunnan toimivuuden takaamiseksi suosittelen sairastamaan koronan.

    Rokote otettiin käyttöön aivan liian heppoisin testien jälkeen.

    Ennen rokotteen markkinoille päästöä sitä olisi pitänyt testata jollakin riittävän suurella vapaaehtoisryhmällä vähintään 80 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todistettavasti ihmisiä on kuollut tautiin. Ei tiedä miten tauti kenenkin kohdalla ilmenee. Toiset eivät edes tiedä sairastavansa ja toiset kuolevat. Melkoista rulettipeliä.

    Elämä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika vähän korona vaikuttaa elämään. En tiedä ketään koronaan vakavasti sairastunutta. Minä ainakin sairastan reilusti ennemmin kuin otan piikin.

    Jos ei käytä kulttuuripalveluja, matkusta, opiskele eikä ole töissä koronan kurittamilla aloilla, niin korona vaikuttaa vähän elämään, koska valtio ottaa 5-7 miljardia vuodessa ylimääräistä velkaa, että konkurssien määrässä, valtion palveluissa, valtion ja kuntien maksamissa etuuksissa tai veronkorotuksissa ei näkyisi koronan aiheuttama talouskriisi. Kaksi vuotta koronaa on mahdollisuus paikata velanotolla, mutta viiden vuoden koronakärvistely olisi mahdotonta.

    Rokotuksien vaihtoehto on nykyisen kärvistelyn jatkaminen määräämättömän ajan kaikkine taloudellisine, terveydellisine ja sosiaalisine seurauksineen. Tämä tarkoittaisi mm. merkittävää palvelujen karsintaa ja verojen korotusta.

    Äänestä

Kannattaa vilkasta koronarealistit.com -sivustoa. Siellä on esimerkiksi juttua maskien haitoista ja uutisia maailmalta (linkit mukana) koskien rokotteiden aiheuttamia ongelmia.

Äänestä
  • Mistä sen tietää minkälaista porukkaa kyseisen sivuston takana oikeasti on.

    Äänestä

Rokotehan ei ole pakollinen. Koronaa saa halutessaan sairastaa.

Äänestä
  • Kohdalle sattuessa rokotteesta sairastuminenkin tulee pakollisena. Halua sairastua tuskin kysytään.

    Äänestä

Siinäpä se. Rokotteista ei tiedetä, mitä niistä immunologialle tosiasiallisesti seuraa. Mutta uskomukset istuvat tiukassa. Kesällä kaikki on taas paremmin kuin koskaan ja uusia rokotteitakin jaksetaan suunnitella enemmän? Tärkeintä on, että rokotteet eivät koskaan lopu ja että niitä tulee koko ajan lisää?

Äänestä
  • Paras olisi jos ihmiset saataisiin piikille kerran kuukaudessa. Se ei tuota firmoille tarpeeksi jos menee et kerran vuodessa.

    Äänestä

Jaetaanko nyt rokote ympärimaata niin sanotusti tasapuolisuuden takia. Tuntuisi että kun rokotetta ei tule niinpaljon, että kokomaa saataisiin kerralla rokotettu rokotettaisiin Hus alue kokonaan kerralla. Hus alueella kuitenkin tautia eniten. Kun siellä virus vähenis ei kantautuisi muuhunmaahan niin helposti. Ja ois jotain paikallista tietoa rokotteesta jos jotain huomioitavaa on mm aiheuttaako joku tietty sairaus/lääke ongelmia. Nyt tieto häviää kahvipöytiin.

1Äänestä
  • Rokotteiden jakamismalli on herkkä asia. Koronaa hoitavien ammattilaisten rokottaminen ensin on perusteltua ja sen varmasti kaikki hyväksyy. Sen jälkeen olisi vaihtoehtoja. Vanhimmista ja riskiryhmistä aloittaminen on se, mihin on päädytty, mutta toinen vaihtoehto olisi rokottaa ensin ne ryhmät, jotka ovat vaarassa koronan takia menettää eniten elinvuosia (todennäköisyys kuolla koronaan x elinajanodote), jolloin ensimmäisenä vuoroon voisikin tulla esimerkiksi 55-65 vuotiaat?

    Toinen tapa jakaa rokotteet olisi taudin leviämisen ja leviämistodennäköisyyden mukaan jolloin eteläiset sairaanhoitopiirit ( länsipohja) olisivat vuorossa ensimmäisenä. Tässä mallissa on se ongelma, että jos logiikkaa vie vähän pitemmälle, niin voisi kysyä, miksi EU:n rokotteet jaetaan väestömäärän mukaan ja miksei vaikkapa Belgia tai Espanja saa suhteessa enemmän rokotteita kuin Suomi.

    Äänestä

  • Ihmisillä on käytössään lukemattomia lääkkeitä, jotka reagoivat eri tavoin rokotteeseen. Kukaan ei voi tietää miten, ennen kuin kokeeseen osallistunut on käytännössä testattu. Rokotteilla on tarkoitus muuttaa immuunivasteen reagointia tulevaan. Se on haaste, joka arvaamattomuudessaan tulee aina yllätyksenä.

    Kun koronalle vastustuskykyinen elinvoimainen ihminen aiotaan rokotteella muuttaa vielä elinvoimaisemmaksi, liikutaan jo äärimmäisen liukkailla jäillä. Tosin lääkkeisiin uskotaan paljon enemmän kuin ihmisen omaan kykyyn säilyä terveenä. Ostettu terveys on katsottu huomattavasti laadukkaammaksi kuin itse oivallettu, vaikka lääkkeisiin lopulta kuoltaisiinkin.

    Nykyisin nimenomaan rokotelääkeaineiden voimaan pitää ihmiset terveinä uskotaan enemmän kuin mihinkään muuhun. Virusten voi sanoa jo säätelevän ihmiselämiä tieteen kannalta ja rokoteteollisuuden talouselämän kannalta. Yhdessä parisuhde on toiminut loistavasti, sillä niin virukset kuin rokotteetkin ovat voineet tuottaa toisilleen menestystä puolin ja toisin. Tosin ilman liiketaloudellista laumasuojakäsitettä molempien noususuhdanne katkeaisi kuin kanan lento. Sairaudet on saatava pysymään keskuudessamme ja rokotteet takaavat tuon. Tulevaisuuden lääkitseminen ei koskaan voi mennä vikaan. Kukaan ei voi väittää vastaan, koska kokeen uusiminen on mahdotonta.

    Rokoteteollisuudessa on osuttu todelliseen kultasuoneen. Tässä näytelmässä virukset ovat pääroolissa ja niitä on erityisesti varjeltava. Virusten muotoilu on parasta liiketoimintaa mitä ikinä. Näistä seikkailuista ihmiset eivät näytä oppivan mitään, vaan heti entisen markkinoinnin hiivuttua kyltymättöminä odottavat jo uutta. Ihmiseen verrattuna virus on kekseliäämpi. Se ei ihmisen tavoin taivu, vaan menee hetkeksi piiloon, ja entistä ehompana palaa taas tieteelliseen yhteistyöhön kumppanuutensa sitomana.

    Vähintään kerran pari vuodessa rokotteen on annettava pelastaa ihminen. Ja kerta toisensa jälkeen samainen ihminen pelastaa rakkautensa kohteen nimeltä massarokoteteollisuus.

    Äänestä

Kukin huolestuu tavallaan. Vähähiilihydraattisella palstalla eräät karppaajat olivat kovasti huolissaan eräistä hiilihydraattipitoisista tuotteista jotka nostivat syöpäriskiä jos niitä tuotteita söi päivittäin 150 vuoden ajan.

Äänestä

Koko kampanja on petos.
Ei ole mitään toimivaa rokotetta.
Valmistajille on ihan sama toimiiko se vai ei, vastuuta ei ole.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulos ylitti odotukset: Rokotus näyttää estävän myös taudin leviämisen
    https://www.verkkouutiset.fi/tulos-ylitti-odotukset-rokotus-nayttaa-estavan-myos-taudin-leviamisen/

    "Israelilaistutkimuksen mukaan Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotteen saaneiden veren vasta-ainemäärät ovat olleet huomattavasti korkeampia kuin taudin sairastaneilta mitatut vasta-ainemäärät."

    Israel+on+rokottanut+kuukaudessa+jo+25%+kansasta.+Neljässä+kuukaudessa+kaikki!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulos ylitti odotukset: Rokotus näyttää estävän myös taudin leviämisen
    https://www.verkkouutiset.fi/tulos-ylitti-odotukset-rokotus-nayttaa-estavan-myos-taudin-leviamisen/

    "Israelilaistutkimuksen mukaan Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotteen saaneiden veren vasta-ainemäärät ovat olleet huomattavasti korkeampia kuin taudin sairastaneilta mitatut vasta-ainemäärät."

    Täälläkin paljon toisteltu "tieto" siitä, että rokotus ei estä taudin leviämistä on peräisin siitä Pfizer-Biontechin ilmoituksesta, että 40.000 rokotetun koehenkilön otoksella ei saatu tieteellisesti pitävää näyttöä siitä, että rokotus estää myös tartunnat.

    Tästä iltapäivälehdet "keksivät" että rokotus ei estä tartuntoja ja tälläkin palstalla pahimmin piikkikammoiset ovat jo väittäneet, että rokotettu tartuttaa yhtä paljon koronaa kuin rokottamatonkin, jossa ollaan jo ihan eri tason väitteessä kun lääkefirman lausuma että vielä ei ole riittävän vahvaa näyttöä siitä, että myös tartunnat estyy rokotuksella.

    Kun rokotukset etenevät, niin nyt näytttöä alkaa tulla.

    Äänestä

Ei sitä tiedäkään. Yleensä kuitenkin haittavaikutukset näkyvät muutamissa viikoissa.

Jokainen tekee päätöksen että ottaako rokotteen ja mahdollisen haittavaikutuksen riskin tai jättääkö rokotteen ottamatta ja kenties kuolee tautiin.

Tauti on kuin venäläistä rulettia. Ei tiedä miten se kenenkin kohdalla ilmenee.

Äänestä
  • ”Yleensä kuitenkin haittavaikutukset näkyvät muutamissa viikoissa.”

    Tuossa kohtaa eroan näkemyksistäsi. Katson että pikemminkin harvinaista on, että rokotteiden haittavaikutukset ilmenisivät muutamissa viikoissa. Autoimmuunisairaudet esim ilmenevät vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Se mikä kamelin selän viimein katkaisee toki voi olla yksittäinenkin rokote ja seurauksiltaan nopea ja kohtalokas. Tavallisimmin rokotteiden vaikutukset immuunipuolustukseen kuitenkin ilmenevät asteettain ja rokotteet yhdessä saavat ihmisen murtumaan niihin.

    Rokotteet ovat suurin yksittäinen lääkeryhmä, jolla suomalaiset toistuvasti ja perinpohjaisesti lääkitään. Lääkitys on erittäin vahva ja syvä. Siksi myös sairaudet, jotka rokotteista seuraavat, ovat kohtalokkaita ja niistä on vaikea parantua.

    Äänestä

  • Olen alle 80v ja mulla ei ole kuin psori ja verenpaine tauti. Eli koronasta ei ole mulla hengenvaaraa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Yleensä kuitenkin haittavaikutukset näkyvät muutamissa viikoissa.”

    Tuossa kohtaa eroan näkemyksistäsi. Katson että pikemminkin harvinaista on, että rokotteiden haittavaikutukset ilmenisivät muutamissa viikoissa. Autoimmuunisairaudet esim ilmenevät vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Se mikä kamelin selän viimein katkaisee toki voi olla yksittäinenkin rokote ja seurauksiltaan nopea ja kohtalokas. Tavallisimmin rokotteiden vaikutukset immuunipuolustukseen kuitenkin ilmenevät asteettain ja rokotteet yhdessä saavat ihmisen murtumaan niihin.

    Rokotteet ovat suurin yksittäinen lääkeryhmä, jolla suomalaiset toistuvasti ja perinpohjaisesti lääkitään. Lääkitys on erittäin vahva ja syvä. Siksi myös sairaudet, jotka rokotteista seuraavat, ovat kohtalokkaita ja niistä on vaikea parantua.

    Kerro yksikin tutkimus, jossa todetaan rokotusten yhteys vuosikymmenten kuluttua puhkeaviin autoimmuunisairauksiin.

    Äänestä

Maailmassa on annettu n 42 miljoonaa koronarokotetta ja ensimmäiet vapaaehtoiset saivat rokotteet seitsemän kuukautta sitten, joten tiedämme, että jos haittavaikutuksia on, ne ovat äärimmäisen harvinaisia.

Mikä olisi vaihtoehto rokotuksille? Massarokotukset alkoivat Britanniassa 8. joulukuuta. Sen jälkeen koronaan on kuollut maailmassa reilut puoli miljoonaa (500.000) ihmistä. Koko koronaepidemian aikana on maailmassa kuollut 2.000.000 ihmistä. Heistä miljoona viimeisen reilun kolmen kuukauden aikana, joten tahti vain kiihtyy. Puhumattakaan muista pitkäaikaisista tai pysyvistä ongelmista, joita vakava covid-19 -sairaus on aiheuttanut. Esimerkiksi selviytyneillä ikääntyneillä diagnisoidaan dementiaa yleisemmin kuin verrokeilla.

Korona on terveydellinen, taloduellinen ja sosiaalinen kriisi, jolla on paljon jälkiseuraamuksia. Rokotukset ovat ainoa tie ulos koronakurimuksesta.

Äänestä
  • Maailmassa on liikaa ihmisiä. Pandemiat on luonnon keino harventaa ihmispopulaatiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmassa on liikaa ihmisiä. Pandemiat on luonnon keino harventaa ihmispopulaatiota.

    Tuo on taikauskoa. "Luonnolla" ei ole mitään "keinoja" eikä pyrkimyksiä. Ihminen on suurena, tasalämpöisenä, sosiaalisena ja runsaslukuisena lajina ihanteellinen loisten ja virusten kasvualusta ja tätä vielä tukee se, että olemme paljon tekemisissä muiden eläinten (etupäässä tuotantoeläinten) kanssa, joka mahdollistaa zoonoosit.

    Kaiken lisäksi korona on huonoin mahdollinen väestönkasvun rajoittaja koska se tappaa enimmäkseen 50 vuotiaita, joiden "lisääntymisura" on jo ohi.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Lopettakaa kaikki lihansyönti niin minä otan sen rokotteen sitten.

    https://www.ts.fi/uutiset/maailma/4838846/Koronaepidemian lahde loytyy kiinalaistorien tautihautomosta ymparistojarjestot ovat varoittaneet villielainkaupan riskeista pitkaan

    Villieläinkauppa on yksi riski zoonoosien (muusta lajista ihmiseen siirtyvä tauti) syntymiselle, mutta ei suinkaan ainoa. Pandemia ei sinällään ollut mikään yllätys, mutta yleisimmin veikattiin, että se olisi siipikarjassa tai siassa (tai näiden ketjussa) kehittynyt influenssa. Kaikki tuotantoeläimet ovat virushautomoita ja niissä on potentiaalia zoonoosien lähteeksi.

    Kannattaa muistaa sekin ikävä tosiasia, että kun nyt saimme korona-pandemian, niin se ei lainkaan vähennä influenssa-tyyppisen pandemian syntytodennäköisyyttä. Pandemioiksi äityvien zoonoosien synty on arpapeliä ja se tuleeko seuraava jackpot viiden, viidentoista vai viidenkymmenen vuoden kuluttua jää nähtäväksi.

    Ketä vastaan luulet protestoivasi rokotteen ottamattomuudella? Se on sinun valintasi.

    Äänestä

Noin käy kun koulutuksen taso on apukoulu luokkaa mitään faktoja ei myönnetä vaan ainoa totuus löytyy Persusaarenkin tietosanakirjasta elikkä raamatusta onneksi meillä suomessa kuitenkin rokotteen ottaa noin 70 prosenttia kansasta joka tosin sekin saisi olla suurempi.

Äänestä
  • Faktat löytyvät aina rokoteteollisuudesta. Jos joku erehtyy epäilemään, faktojen tietäjä ottaa puheeksi koulutuksen ja viittaa apukouluun, Persusaareen ja rokotteiden voimaan pelastaa 70 prosenttia kansasta. Massassa on älykkyyden huippu?

    Kiihtyvällä tahdilla rokotteet seuraavat toinen toistaan, mutta usko ei hiivu. Päinvastoin kiihko yltyy yltymistään. Myös sairaudet. Mutta tuostahan ei olekaan kysymys, vaan taloudesta. Muunnetaan sairaudet viekkaudella ja ihmiset eivät älyä yhtään mitään. Kuolkoot immuunivasteen sekoillessa tauteihin nimeltä MS, ALS, Parkinson. Kyllähän noita ja vastaavia sairauksia riittää, kuten lääkkeitäkin.

    Immuunivaste on lääketieteessä mysteeri. Mysteeriä sohitaan nyt alvariinsa rokotteilla, ja mitä enemmän sohitaan, sitä enemmän uskovaan massaan panostetaan. Sairaudet muuntuvat yhä pelottavammiksi, mutta rokotteita ei pidä pelätä. Niitä täytyy rakastaa ja uskoa näkijöihin, joita lääketeollisuus nyt edustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Faktat löytyvät aina rokoteteollisuudesta. Jos joku erehtyy epäilemään, faktojen tietäjä ottaa puheeksi koulutuksen ja viittaa apukouluun, Persusaareen ja rokotteiden voimaan pelastaa 70 prosenttia kansasta. Massassa on älykkyyden huippu?

    Kiihtyvällä tahdilla rokotteet seuraavat toinen toistaan, mutta usko ei hiivu. Päinvastoin kiihko yltyy yltymistään. Myös sairaudet. Mutta tuostahan ei olekaan kysymys, vaan taloudesta. Muunnetaan sairaudet viekkaudella ja ihmiset eivät älyä yhtään mitään. Kuolkoot immuunivasteen sekoillessa tauteihin nimeltä MS, ALS, Parkinson. Kyllähän noita ja vastaavia sairauksia riittää, kuten lääkkeitäkin.

    Immuunivaste on lääketieteessä mysteeri. Mysteeriä sohitaan nyt alvariinsa rokotteilla, ja mitä enemmän sohitaan, sitä enemmän uskovaan massaan panostetaan. Sairaudet muuntuvat yhä pelottavammiksi, mutta rokotteita ei pidä pelätä. Niitä täytyy rakastaa ja uskoa näkijöihin, joita lääketeollisuus nyt edustaa.

    Huhtasaaren kannattaisi kopioida fiksumpien kirjoittajien tekstejä. Ilmeisesti hän teki niin kun kopioi graduaan, koska se meni läpi. Joten kyllä lähdekritiikkikin Huhtasaarelta onnistuu - tai on ainakin joskus onnistunut.

    Äänestä

Näille taikauskoisille tiedoksi suomalaisen miehen keski ikä oli 1950 noin 50v mutta kiitos rokotteiden,antibioottien ja yleensäkin lääketieteen kehittymisen ansiosta se on nyt noin 80v mutta eihän faktoilla ole väliä raamatussahan kaikki totuus on kerrottu.

1Äänestä
  • Rokotteet ovat uskon huippu. Ne pelastavat kaikesta. Jopa ihmisen itseltään, kuten nyt on jo käynyt.

    Taikauskoa on väittää nälkävuosien, ravinnon ja hygienian puutteellisuuden tai muunkaan vastaavan vaikuttaneen ihmisten terveyteen, kun kiihko sanoo, että yksin rokotteet ja tiede ovat olleet avain onneen?

    Katsotaanpa kerrankin kunnolla sitä töllötintä ja mitä siellä kertoillaan. Että mihinkä ne nykyihmiset rokotteineen oikein kuolevat, ja miksi lääketiede huippulääkkeineen on heidät niin perin pohjin hyljännyt ja jättänyt omilleen kitumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteet ovat uskon huippu. Ne pelastavat kaikesta. Jopa ihmisen itseltään, kuten nyt on jo käynyt.

    Taikauskoa on väittää nälkävuosien, ravinnon ja hygienian puutteellisuuden tai muunkaan vastaavan vaikuttaneen ihmisten terveyteen, kun kiihko sanoo, että yksin rokotteet ja tiede ovat olleet avain onneen?

    Katsotaanpa kerrankin kunnolla sitä töllötintä ja mitä siellä kertoillaan. Että mihinkä ne nykyihmiset rokotteineen oikein kuolevat, ja miksi lääketiede huippulääkkeineen on heidät niin perin pohjin hyljännyt ja jättänyt omilleen kitumaan.

    Ihminen on sopeutuvainen ja vaikka se on pääasiassa hyvä ominaisuus, niin ikävällä tavalla sopeutuminen ja tottuminen näkyy siinä, että totutaan myös kaikken hyvään ja aletaan pitää sitä itsestäänselvänä.

    Kun hyvinvointia, rauhaa, hyvää terveyttä, demokratia jne on kestänyt kyllin kauan, niin aletaan kuvitella, että ne ovat olleet "aina" ja itsestäänselvyyksiä. Sitten voidaan esimerkiksi nillittää rokotuksista, lääkkeistä, lääketieteesä jne kuin se ei liittyisi mihinkään ja kuin niillä ei olisi saavutettu mitään.

    Äänestä

Ihan turhaan me koulutetaan lääkäreitä, insinöörejä ja muita tutkijoita. Tällä palstalla loisivilta persuilta löytyy aina paikkansapitävä tieto ja ratkaisu mihin tahansa ongelmaan. Nyt kaikki pois koulunpenkiltä, käytetään mieluummin aikamme surffaamisen persujen käyttämissä nettipalveluissa ja maailma pelastuu.

1Äänestä
  • Tunneloukkaantunut ei kestä toisinajattelijoita. Kun rokotteista keskustellaan, hän päättääkin kääntää kaiken ylösalaisin eli yllättäen kritisointi koskeekin jo koko maailmaa, kaikkea lääketieteeseen liittyvää, jopa ihan muita aloja kuten tekniikkaa. Lyödään kaikki hösseliksi, koska ajatuksiini ei yhdytty ja minua on nyt verisesti loukattu?

    Ajatteleppa jos narkolepsiaan, rokotteista pysyvään aivovaurioon sairastuneet reagoisivat tavallasi? Mietippä sitä kiltteyden pohjatonta määrää heissä, joiden elämä on nyt tuhannen pirstaleina. Mistä mahtaakaan kummuta moinen anteeksianto?

    Äänestä

  • Ja mikä on yleispätevä ratkaisu kaikkiin onglemiin?
    Se on: "No ei pitäisi tehdä ainakaan näin, kun nyt tehdään."

    Äänestä

Ainut tie onngelman eli tietämättömyyden ratkaisuun on.Avata tuoteseloste selkokielisesti koko kansan tietoisuuteen.Millaisia vaikutuksia lisäksi ainesosalla on.Mikä on se systeemi millä se toimii ihmisessä.
Tuolla jokainen voi tehdä valinnan itse.Vai perustuuko kaikki uskomiseen.Mitä muuta se torjuu elimistössämme tai muutoksia tekee.
Millaiset vaikutukset 20v.sitten oli joillakin rokotteilla kun lapsia sairastui ykkösluokan diabetekseen.

Äänestä

Otetaan esimerkiksi vaikka tuhkarokko se oli suomesta lähes poistunut mutta rannikko seudun uskonnolliset hörhöt päätti juottaa lapsillensa mielummin hopea vettä kuin käyttää oikeita lääkkeitä taikka rokotuksia ja mikä oli seuraus tuhkarokko epidemiahan siitä puhkesi.

1Äänestä
  • MPR-rokotteesta on ollut moneen. Mutta mikään ei saa tieteilijöitä kääntämään takkiaan. Ei edes jokin aika sitten tv:ssa käyty päivittäinen tragikoominen tuhkarokkoshow. Tuhkarokkoepidemiaan riittää parin kolmenkin sairastuneen rypäs, jopa yhden sairastuneen, mikäli asia kovin tiukille menee. Rokotteen saaneethan levittivät tautia siinä missä muutkin, mutta uskon fanaattisuutta tämä ei nujertanut lainkaan. Tuhkarokkoon saattoivat sairastua uudelleen rokotetutkin, jopa moneen kertaan rokotetut, mutta selittelijöiden mukaan tämä ei ollut sen enempää rokotteiden kuin rokotettujenkaan vika. Kunhan nyt tällaistakin pääsi sattumaan. Sattuman vika tai sitten pietarsaarelaisten. Tuskinpa ketkään muut levittävät tauteja kuin hörhöt? Eivät ainakaan lukemattomin kerroin piikitetyt tavattoman sairaat riskiryhmäläiset?

    Se ettei lääketieteessä ymmärretä tautien kehityskaaresta ja siitä, kuinka sairaudet rokotteiden seurauksena ilmenevät, on seurannut todella paljon pahaa. Näin kuitenkin terveydenhoidossa edetään ja on aina edetty. Pohjamutien kautta. Ja kaikki kärsivät, niin rokotetut kuin rokottamattomatkin.

    YLE Puheessa käytiin rokotekeskustelua, mikäli tuota yksipuolista ylistystä rokotteiden puolesta ja kriittisen puheenvuoron jopa torppaamista keskusteluksi voinee kutsua. Tällaista se nyt joka tapauksessa on, lain suoman rokotteiden vapaaehtoisuuden turvaamassa demokraattisessa maassa. Kiihkeää tieteen puolustamista toisinajattelijoita vastaan. Keskustelijan viitatessa 50-vuoden takaiseen rokotekehittelyyn, tuota ei juontajien mielestä voine enää pitää minään, koskapa nyt aikaansaatu rna-tuotos edustaa jo aivan muuta, alan viimeisintä huippukokeilua. Miten tuollaista kukaan voisi epäillä. Niitä entisiä toki voidaan ruotia ja näitä nykyisiäkin sitten joskus, kunhan aikaa on sopivasti ehtinyt kulumaan. Uhkayrityksenäkin tuore rokote on sentään tuore.

    Jos huomenna ilmaantuisi jälleen uusi tieteellinen rokotesaavutus, entiseen uskovia pidettäisiin tiedettä halveeraavina menneen maailman tosikkoina, jotka eivät nykykehityksestä haluakaan mitään tietää, eivätkä sen mukaan pelastaa lähimmäisiään riskeeraamalla itseään. Tieteeseen pitää luottaa yhtä lailla kuin rokotteisiinkin pitää luottaa, mutta ennen kaikkea rokotemarkkinointiin pitää uskaltaa luottaa, ja sokeasti uskoa silloin kun sokean uskomisen aika on, ja antaa kaikkensa eli oman kehonsa täydellisen uskonsa siteeksi.

    Rokotteista kieltäytyjille pitää muistaa joka välissä aukoa suutaan ja panetella heidän epäuskoaan tieteen totalitarismiin. Tiedeuskova ei joudu koskaan naurunalaiseksi niin vikkelää on hänen muodonmuutoksensa. Jos tänään maskeja ei tieteellisesti suositellakaan, niin jo huomenna uusi tiede korjaa asian. Kuulolla täytyy olla, jotta viimeisimmän tiedon saa napatuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MPR-rokotteesta on ollut moneen. Mutta mikään ei saa tieteilijöitä kääntämään takkiaan. Ei edes jokin aika sitten tv:ssa käyty päivittäinen tragikoominen tuhkarokkoshow. Tuhkarokkoepidemiaan riittää parin kolmenkin sairastuneen rypäs, jopa yhden sairastuneen, mikäli asia kovin tiukille menee. Rokotteen saaneethan levittivät tautia siinä missä muutkin, mutta uskon fanaattisuutta tämä ei nujertanut lainkaan. Tuhkarokkoon saattoivat sairastua uudelleen rokotetutkin, jopa moneen kertaan rokotetut, mutta selittelijöiden mukaan tämä ei ollut sen enempää rokotteiden kuin rokotettujenkaan vika. Kunhan nyt tällaistakin pääsi sattumaan. Sattuman vika tai sitten pietarsaarelaisten. Tuskinpa ketkään muut levittävät tauteja kuin hörhöt? Eivät ainakaan lukemattomin kerroin piikitetyt tavattoman sairaat riskiryhmäläiset?

    Se ettei lääketieteessä ymmärretä tautien kehityskaaresta ja siitä, kuinka sairaudet rokotteiden seurauksena ilmenevät, on seurannut todella paljon pahaa. Näin kuitenkin terveydenhoidossa edetään ja on aina edetty. Pohjamutien kautta. Ja kaikki kärsivät, niin rokotetut kuin rokottamattomatkin.

    YLE Puheessa käytiin rokotekeskustelua, mikäli tuota yksipuolista ylistystä rokotteiden puolesta ja kriittisen puheenvuoron jopa torppaamista keskusteluksi voinee kutsua. Tällaista se nyt joka tapauksessa on, lain suoman rokotteiden vapaaehtoisuuden turvaamassa demokraattisessa maassa. Kiihkeää tieteen puolustamista toisinajattelijoita vastaan. Keskustelijan viitatessa 50-vuoden takaiseen rokotekehittelyyn, tuota ei juontajien mielestä voine enää pitää minään, koskapa nyt aikaansaatu rna-tuotos edustaa jo aivan muuta, alan viimeisintä huippukokeilua. Miten tuollaista kukaan voisi epäillä. Niitä entisiä toki voidaan ruotia ja näitä nykyisiäkin sitten joskus, kunhan aikaa on sopivasti ehtinyt kulumaan. Uhkayrityksenäkin tuore rokote on sentään tuore.

    Jos huomenna ilmaantuisi jälleen uusi tieteellinen rokotesaavutus, entiseen uskovia pidettäisiin tiedettä halveeraavina menneen maailman tosikkoina, jotka eivät nykykehityksestä haluakaan mitään tietää, eivätkä sen mukaan pelastaa lähimmäisiään riskeeraamalla itseään. Tieteeseen pitää luottaa yhtä lailla kuin rokotteisiinkin pitää luottaa, mutta ennen kaikkea rokotemarkkinointiin pitää uskaltaa luottaa, ja sokeasti uskoa silloin kun sokean uskomisen aika on, ja antaa kaikkensa eli oman kehonsa täydellisen uskonsa siteeksi.

    Rokotteista kieltäytyjille pitää muistaa joka välissä aukoa suutaan ja panetella heidän epäuskoaan tieteen totalitarismiin. Tiedeuskova ei joudu koskaan naurunalaiseksi niin vikkelää on hänen muodonmuutoksensa. Jos tänään maskeja ei tieteellisesti suositellakaan, niin jo huomenna uusi tiede korjaa asian. Kuulolla täytyy olla, jotta viimeisimmän tiedon saa napatuksi.

    Mutta noinhan tiede toimii elikkä kun tulee uutta tietoa niin sen mukaan mennään maailma ei voi toimia jonkun2000 vuotta vanhan satu kirjan oppien mukaan vaan aina kun tulee uutta tietoa niin sen mukaan mennään.

    Äänestä

Kiinnostaisi tietää ovatko rokotteen kehittäjät ottaneet oman rokotteensa.

Äänestä
  • Rokotteen kehittelijöiden ainakin pitäisi testata rokotetta ensimmäisenä. Tuo on vähintä, mitä massatuotannon taloudelliseen hyötyyn pyrkijöiltä voi edellyttää.

    Äänestä

Itse asiassa yle puheella insinööri Putkonen ja Jenny lehtinen vetivät erittäin tasapuolisen kaksi tuntisen sinne sai soittaa niin vastustajat kuin puolustelijat ja voidaan sanoa että onneksi suomen kansassa on rokote kriittisiä hörhöjä selvä vähemmistö mutta eihän kaikille ole suotu järkeä tasapuolisesti.

Äänestä

Tänään lääkärit ilman rajoja.Miksei rokoteen tuottaminen on annettu vain muutamalle toimijalle vaikka on rahaa jaettu.
Olin jo ehtinyt tuumia samaa.Sen pitäisi olla lähes vastikkeeton koko maapallolla jos maailmanlaajuinen etu sitä tarvitsee.

Äänestä
  • Ei hätää, nämä tähänastiset rokotukset ovat vain testattavia koerokotuksia, varsinaiset turvallisiksi todetut rokotteet tulevat vasta ensi vuosikymmenellä mahdollisesti käyttöön.

    Äänestä

Tureita+kuolleisuustilastojaVuosi,+kuolleet2018+545272019+539492020+54943+(ennakkotieto+21.1.2021)Viime+vuonna+kasvua+vuodesta+2019+994+eli+1,8+%Viime+vuonna+kasvua+vuodesta+2018+416+eli+0,76+%Pylväinä+1998-2020:+https://www.stat.fi/til/vamuu/2020/12/vamuu_2020_12_2021-01-21_kuv_002_fi.html2018:+https://www.stat.fi/til/kuol/2018/kuol_2018_2019-04-26_tie_001_fi.html2019:+https://www.stat.fi/til/vamuu/2020/12/vamuu_2020_12_2021-01-21_laa_001_fi.html2020:+https://www.stat.fi/til/vamuu/2020/12/vamuu_2020_12_2021-01-21_tau_001_fi.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mistä tiedetään, että rokotteesta ei aiheudu haittavaikutuksia, jotka ilmenevät vasta vuosien kuluttua rokotteen ottamisesta?
[Kysymyksessä ovat Modernan, Pfizerin ja Biontechin rokotteet].
Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet vastaa kysymykseen näin:
Tätä ei voida etukäteen tietää, eikä esimerkiksi narkolepsian kaltaisten haittavaikutusten mahdollisuutta voida täysin sulkea pois. Tämä on riski, joka on otettava.
Kuka ottaa tällaisen riskin, kun rokotusohjelma on kokeellinen, jossa tavallaan käytetään koe-kaniineine koko ihmiskuntaa? Täten mRNA-rokote on kokeellinen sekä testaamaton ja tästä johtuen täysin arvaamaton. Tehottomana rokotteena, sille ei ole annettu aikaisemmin lupaa.

Medscape, Yhdysvaltojen merkittävä lääkäreiden verkkosivusto, teki viime syksyn aikana tutkimuksen käyttäjiensä parissa ja kysyi, että ottaisivatko he itse COVID-rokotteen, jonka FDA hyväksyi ennen kliinistä tutkimusta kriisitilanteita koskevien erityissääntöjen mukaisesti. Vastaajista vain 17 prosenttia sanoi olevansa halukas ottamaan rokotteen, kun taas selkeä enemmistö, 63 prosenttia vastanneista sanoi kieltäytyvänsä rokotteen ottamisesta. Vastanneista 19 prosenttia oli kannassaan epävarmoja. Nykyisin käytössä ovat Pfizerin sekä Modernan uudet mRNA-rokotteet.

Forbes-lehden mukaan merkittävän suuriosa terveydenhuollon työntekijöistä Yhdysvalloissa joko suhtautuu epäluuloisesti rokotteeseen tai on päättänyt olla ottamatta sitä. LA Times puolestaan kertoo useita esimerkkejä terveydenhuollon työntekijöiden haluttomuudesta rokottaa itseään.
Sanomalehti mainitsee muun muassa Kalifornian sairaalan, jossa suurin osa 700 työntekijästä päätti olla ottamatta rokotetta. Ja Ohiossa noin 60 prosenttia hoitokodin henkilökunnasta on hylännyt rokotukset. Samanlaisia raportteja tulee myös muiden muassa Georgiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu