Miten näette seuraavat asiat.
Onko oikein vai väärin uusi parisuhde aloittaessa viettää jatkuvasti aikaa kumppaninsa kanssa? Esimerkiksi ihan päivittäin tai lähes päivittäin ilman, että aika olisi pois keneltäkään muulta.
Minkälaisia eroavaisuuksia on ystävien kanssa vietetyllä ajallanne kuin kumppanin kanssa vietetyllä ajallanne?
Pystyisittekö olemaan ystävänne seurassa yhtä tiiviisti mitä kumppanin kanssa, jos näkisitte ystäviänne päivittäin tai lähes päivittäin?
Näettekö kohtuullisena sen, että uusi parisuhde vie osan ystävien näkemisestä siitä mitä se oli ennen parisuhteen alkamista, kun aika "jaetaan" parisuhteen alkaessa kummankin puolen kesken?
Miksi ihmiset kokevat ja valittavat, että ystävän aloittaessa uusi parisuhde hän ei enää muuta tee kuin ole kumppaninsa kanssa, mutta kun tilanne tulee omalle kohdalle ja itse löytää kumppanin, se mielipide unohdetaan ja toimitaan juuri niin mistä aikaisemmin valitettiin? Eli miksi tuo asia aina sumentuu ihmisiltä?
Onko oikein vai väärin uusi parisuhde aloittaessa viettää jatkuvasti aikaa kumppaninsa kanssa? Esimerkiksi ihan päivittäin tai lähes päivittäin ilman, että aika olisi pois keneltäkään muulta.
Minkälaisia eroavaisuuksia on ystävien kanssa vietetyllä ajallanne kuin kumppanin kanssa vietetyllä ajallanne?
Pystyisittekö olemaan ystävänne seurassa yhtä tiiviisti mitä kumppanin kanssa, jos näkisitte ystäviänne päivittäin tai lähes päivittäin?
Näettekö kohtuullisena sen, että uusi parisuhde vie osan ystävien näkemisestä siitä mitä se oli ennen parisuhteen alkamista, kun aika "jaetaan" parisuhteen alkaessa kummankin puolen kesken?
Miksi ihmiset kokevat ja valittavat, että ystävän aloittaessa uusi parisuhde hän ei enää muuta tee kuin ole kumppaninsa kanssa, mutta kun tilanne tulee omalle kohdalle ja itse löytää kumppanin, se mielipide unohdetaan ja toimitaan juuri niin mistä aikaisemmin valitettiin? Eli miksi tuo asia aina sumentuu ihmisiltä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miksi sumentuu? Koska ihminen rakastuu, siksi!
Itse näen, ja koen, että suhteen aloittaessa ei pidä joka päivä edes nähdä. Tai itseasiassa jokapäivä ehkä 4päivää tiiviisti 3 päivää niin että illalla vaikka nukkumaan mennesssä, jos asutaan yhdessä. Kyllä omaa elämää pitää olla ennen suhdetta ja sen jälkeenkin!!
En näe kumpaakaan toimintatapaa oikeana tai vääränä. Niinhän siinä yleensä käy, että pariutuessaan ihmisen viettävät valtavasti aikaa sen uuden kumppanin kanssa. Sehän on ihan luonnollista ja mitenpä muuten siihen toiseen edes tutustuisi. Hyvin yleisesti myöskin tuo kumppanin kanssa vietetty aika sitten ajan myötä vähenee, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ikäkin tuo tuohon eroa. Usein vanhemmalla iällä pariutuvat eivät samalla tavalla ala viettää kaikkea vapaa-aikaansa yhdessä, vaan pitävät tiukemmin kiinni myös muista ihmissuhteistaan. Tuossa on muuten se suurin "ongelma" joka tulee välillä tulee eteen sen tiukasti uuden kumppanin kanssa vietetyn ajan jälkeen. Jos muista ihmissuhteista ei tule pidettyä kiinni, niin ne voivat kadota. Muutkin jatkavat elämäänsä, eivätkä vain odottele kuherrusajan loppumista. Heillä on siihen täysi oikeus. Kuhertelijan täytyy ymmärtää se, että vaikkapa ne omat ystävät kaipaavat myös muiden ihmisten seuraa. Ei heidän voi odottaa pistävän itseään odotustilaan, kunnes itsen tekee taas mieli palata heidän seuraansa. Niin ymmärrettävää ja luonnollista kun se kuhertelu on, niin siinä on siis myös riski muiden ihmissuhteiden väljähtymiseen. On ihan mahdollista, että ne aiemmat ystävyysssuhteet eivät enää koskaan palaa täysin ennalleen. Kuherruskauden jälkeen voi havahtua huomaamaan olevansa nyt parisuhteessa, mutta aikalailla sen entisen ystäväpiirin ulkopuolella. Nämä ovat niitä elämän valintoja, joista on turha kantaa kaunaa ja katkeruutta. Molemmat tavat ovat yhtä luonnollisia ja ihminen toimii sen mukaan mikä on itselle ominaisempaa. Toivottavasti kuitenkin ajatuksen kanssa, jotteivät asiat tule yllätyksinä.
Minustakin on vähintään outoa, jos alussa ei suosi sitä tapailukumppania enemmän, juuri tuon tutustumisen ja sellaisen kiinteän yhteyden luomiseksi.
Itsellä melko tuore tapailusuhde, ja mulla alkaa valitettavasti kiinnostus hiipumaan, kun toinen osapuoli parin päivän kiinteän yhdessäolon jälkeen vetäytyy radiohiljaisuuteen. Tulee olo että pidetään hyllyllä odottamassa kunnes kelpaa leikkiin taas. Antaahan se selvän merkin kiinnostuksen laadusta.
Asia on tosiaan eri sitten kun suhde on edes vähän vakiintunut ja suurimmat epävarmuudet on voitettu puolin ja toisin. Sitten kuuluukin osata yhdistää se suhde ja muu elämä. Jos se tuottaa vaikeuksia, miksi sitten edes etsii minkäänlaista suhdetta?
Tuo on pitkälti persoona- ja persoonallisuuskysymys. Ehkä te olette uuden kumppanisi kanssa tuossa asiassa erilaisia. Itselläni esimerkiksi ei ole tarveta mihinkään jatkuvaan kyljessä nyhjäämiseen. Toki sen uuden kumppanin kanssa haluaa viettää aikaa. mutta minusta hänellä saa olla ihan normaalisti muutakin elämää. Mä oikeastaan jopa pidän siitä ikävän tunteesta ja niistä perhosista vatsassa, kun toista ei näe jatkuvasti. En minäkään täydellistä radiohiljaisuutta ymmärtäisi, vaan viestittelyä ja/tai soittamista odottaisin. Tässä nyt tietysti on isona erona se, että olen tottunut kaukosuhteisiin. Mulle sellainen alun jatkuva nyhjääminen olisi suorastaan outoa.
Onhan se joo persoonakysymys myös. Tälläisistä asioista pitäisi mahdollisimman nopeasti osata kommunikoida toisilleen, ettei tulisi turhia väärinkäsityksiä. Se alkuvaihe on vaan niin kovin haurasta aikaa, on vaikeaa ottaa asioita puheeksi kun pelkää että toinen kokee sen painostamisena tms. Alkuvaihe perhosineen on ihanaa, mutta ihan sairaan stressaavaa aikaa! Sen takia mulle ideaali tilanne ois tiivis alku, suora puhe ja selkeet sävelet, että uskaltais heittäytyä nauttimaan vaan. Heti kun oon sen varmuuden saanut, oon paljon rennompi enkä mieti jotain yhteydenottojen määrää ja tiheyttä.
Etäsuhteessa lähtökohta onkin jo luonnollisesti ihan eri, siitäkin kokemusta kyllä.
(Ja mä oon kyllä superkyljessänyhjääjä koko suhteen ajan! Toki omatkin kuviot, mutta mun parisuhdemalliin kuuluu se, että molemmilla se kumppani on prioriteetti 1.)
Itse taas tykkään nyhjätä kunnolla ja sitten olla nyhjäämättä. Kokisin sellaisen jatkuvasti nyhjäävän miehen ihan liian ahdistavaksi. Samoin sellaisen, jolle pitäisi koko ajan viestiä.
Minusta on luonnollista, että parisuhteessa vietetty aika on poissa jostain poissa.
Kun se on poissa ystäviltä, ei se ole oikein tai väärin, se vaan on ihan normaalia.
"Minkälaisia eroavaisuuksia on ystävien kanssa vietetyllä ajallanne kuin kumppanin kanssa vietetyllä ajallanne?"
Aika hassu kysymys. Ystävien kanssa ei halailla/pussailla/harrasteta seksiä
"Pystyisittekö olemaan ystävänne seurassa yhtä tiiviisti mitä kumppanin kanssa, jos näkisitte ystäviänne päivittäin tai lähes päivittäin?"
"Miksi ihmiset kokevat ja valittavat, että ystävän aloittaessa uusi parisuhde hän ei enää muuta tee kuin ole kumppaninsa kanssa, mutta kun tilanne tulee omalle kohdalle ja itse löytää kumppanin, se mielipide unohdetaan ja toimitaan juuri niin mistä aikaisemmin valitettiin? Eli miksi tuo asia aina sumentuu ihmisiltä?"
Se on kovin inhimillistä.
Yleisenä sääntönä sanoisin, että on täysin luonnollista jos aika ystävien kanssa vähenee, kun parisuhde astuu kuvaan. Jos ystävät eivät sitä ymmärrä, niin jotain vikaa on ystävissäkin.
On kuitenkin suuri virhe unohtaa ystävät (sukulaiset, harrastukset) kokonaan ihastuksen huumassa. On ERITTÄIN TÄRKEÄÄ pitää heihin yhteyttä säännöllisesti esim kerran viikossa
Minulla on valitettavasti vain 24h vuorokaudessa.
Vuodesta 47 viikkona menee välillä ma-pe työ ja työmatkoihin 10h.
Nukun joka vuorokausi about 7-8h. Aamusta 1h menee pesulla käymiseen, pukemiseen, aamupalaan ja töihin valmistautumiseen. Töistä tultua vaihdan yleensä lenkkivaatteet päälle ja käyn ulkoilemassa, siihen menee 1h. Siinä sitä paloi taivaan tuuliin jo 19- 20h käytettävissä olevasta ajasta tuosta noin vain.
Loput 4h jääkin sitten ruuanlaitolle, kotitöille, rentoutumiselle ja parisuhteelle.
Ei tässä arkena kuule paljon ehdi ystävien kanssa seurustella eikä aikaa viettää, vaikkei ole parisuhdettakaan!!!
Minusta on aivan normaalia haluta olla puolison kanssa ne vähät illan tunnit mitä joku valveilla on. Etenkin silloin kun parisuhde on tuore, eikä tunne toista ihmistä vielä kovin hyvin, mutta haluaa tuntea paremmin. Samaten jos on lapsia, niin kai niillekin pitää jäädä aikaa.
Vai pitäisikö ihmisten tinkiä nukkumisesta vai ulkoilusta?
Mihinpä niitä ystäviä siis edes tarvitset. Helpommalla pääset kun et moisia riesoja elämääsi huolikaan.
Kiitos vaan sarkastisesta viestistäsi. En tosin ymmärrä miten kommenttisi muhun liittyy.
Mun ystävät ja niiden puolisot käyvät töissä, minä käyn töissä, ei meillä ole joutoaikaa!
Pointtini oli siinä, että silloin kun joku treffaa potentiaalisen kumppanin, rakastuu, kai sitä haluu viettää kaiken sen vähän ajan mitä töiltä sun muilta liikenee, tutustumalla siihen jonka kanssa meinaa kotia, perhettä ja loppuelämäänsä yhdessä rakentaa!
Miten sitä tutustuu potentiaaliseen puolisoon, jos ei ole sen kanssa muullon kun nukkuessa?
Ei mulla ainakaan ole varaa jäädä pois töistä, enkä pysty kauheesti nukkumisestakaan tinkimään ja syödäkin pitää, joten mistä ajan arkena ystäville repii, ei niin mistään.
Etenkään silloin kun ne ystävät asuvat 20-30-50 minuutin automatkan päässä!
Pelkkä ajomatka veisi siitä vähästä vapaa-ajasta taas sen yhden tunnin pois.
Nämä työssä käyvän ihmisen elämän realiteetit pitäisi jokaisen aikuisen tajuta ilman rautalangasta vääntämistäkin.
Mun ystävyydet onneksi ovat sen verran vahvoja ja jo lapsuudessa alkaneita, että jokainen meistä saa, ja voi, ottaa itselleen ja tai parisuhteelleen just sen verran aikaa mitä niille tarvitsee.
Minä ja ystävät tavataan enemmän kesäisin. Illat ovat valoisampia ja pidempiä, eikä tarttee untakaan niin paljoo. Joinakin kesinä ollaan vuokrattu mökki viikoksi pariksi ja vietetty siellä laatuaikaa.
Talvisin soitellaan vähintään viikon parin välein, tai aina sillon kun on asiaa, tai vaikkei olisi asiaakaan, riippuu ihan kunkin mielentilasta ja aina on ollut jokaisella aikaa jutella. Se on minulle ja meille riittänyt.
Ja sen verran vielä tähän ystävyyteen, ystävien muksut ovat tervetulleita mun luokse yökylään silloin kun ystävilläni on jotain menoa, tarvetta hoitaa asioitaan tai vaikka vain jos heillä on unen puutetta tai parisuhdeajan puutetta. Tätä mahdollisuutta jokainen perheellinen ystäväni ovat käyttäneet ja mun mielestä tämä on iso osa meidän ystävyyttä, vaikkei minä ja ystävä siinä kaksisteen keskenämme olekaan.
Minä arvostan kaikkien ystävieni parisuhdetta tosi paljon enkä ole siitä heille mustasukkainen.
Liittyisiköhän siihen, että yksikään edes suhteellisen täysijärkinen aikuinen ystävä ei odota kenenkään tapaavan heitä joka päivä, tai edes joka toinen, tai edes kerran viikossa. Nykyään on myös monenlaisia muitakin yhteydenpitovälineitä, jos nyt mitenkään kykenee silloin tällöin jonkin minuutin "ystävilleen" uhraamaan.
Sulle ystävät ovat "ystäviä", minulle ei.
Sinä hoitelet ystävyyssuhteita omalla tavallasi ja minä mun ystävät omallamme. Me ollaan tyytyväisiä ja meidän ystävyys kestää myös heidän ruuhkavuodet.
Jos sun pariutuvat kaverit eivät riittävästi ole sun kanssa, asia ei täällä minulle kiukuttelemalla korjaannu.
Se "ystävät" tarkoitti sinun "ystäviäsi". Minulla on ihan oikeita ystäviä. Ihmisiä joiden huomioiminen ei ole minulle tuska ja vaiva.
Joopa joo.
Tuli tästä ketjusta mieleen laulu, Tuulella ei ole ystävää, kannattaa kuunnella.🧡
Niin persoonasta kiinni ja asuuko miten lähellä ylipäänsä toisiaan. Etäsuhteessa luonnostaan tulee niitä päiviä, kun on aikaa tapailla niitä ystäviä ja miksei yhdessäkin sitten, kun taas tapaa.
Mutta mä näkisin, että ihan normaalia haluta kyhnätä alkuun sen tuoreen kumppanin kainalossa. Että hänestä on innostunut ja hänen kanssaan yhteisestä ajasta ihan kahden. Tutustumistahan se yhteinen aika on.
En osaa enkä aio opetellakaan asettamaan vastakkain eri ihmissuhteita eli tässä parisuhde vs ystävyyssuhde.
Parisuhde on minulle elinikäinen rakkaussuhde ja se on tärkein ihmissuhteeni. Se, ei poista sitä tosiasiaa, että ystävät ovat myös tärkeitä. Minulla on ihania ystäviä, joiden kanssa ei ole koskaan kriiseilty ajankäytön kanssa tai koettu, ettei ystävällä ole aikaa toiselle.
Uusi suhde vähentää naisilla touhuamista ystävien kanssa, miehillä se vähentää touhuamista pornon parissa.
Ei huolta. Pikku hiljaa tilanne normalisoituu.
Asiassa tuskin on oikeita tai vääriä tapoja, vaan kaikki on yksilöllistä. Kukaan ei voi sanoa, että miten paljon aikaa kenekin pitäisi millekin suoda, vaan se määräytyy aina suhteiden osapuolten toiveiden mukaan. Itselleni parisuhde on tärkein suhde, koska kumppanilleni voin olla se tärkein ja hänen kanssaan voin tehdä enemmän asioita, kuin muiden kanssa.
Avoimempi kulttuuri olisi hyvä. Pitää ymmärtää, että olemme kaikki erilaisia, mutta olisi hyvä saada tietää toisten toiveista ja odotuksista, ja etsiä niihin kaikille sopivia ratkaisuja. Voi tietenkin joutua valitsemaan, ja sitten pitää punnita asia tilannekohtaisesti.
Olen samaa mieltä siitä, että toiveet ajankäytön suhteen olisi hyvä käydä läpi jo suhteen alussa. Jos aika käy vähiin, voisi sitä yhdistää. Esim. lenkille kavereiden kanssa.
Parisuhde on tärkein suhteeni.
Kaikki muu tukee sitä.