Töitä ei riitä kaikille. Ei pidä olla niin ahne, että vie työpaikan toisen nenän edestä. Eli tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän. Silloin saat sisäisen rauhan.
On kohteliasta antaa työpaikka tarvitsevalle
Anonyymi
26<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minä yritän antaa työpaikan sellaiselle joka on tehtävään sopiva. Aina on tuo sopivuus asia kuitenkin ja usein se on este.
Minä en tuijota sopivuuteen, minä palkkaan hakijoista pätevimmän.
Vuorotyö on solidaarinen tapa työskennellä. Samaa työpaikkaa jaetaan ja käydään tekemässä töitä vuorotellen.
Jakamistalous ja kommuuniasuminen on tulevaisuuden juttuja. Nuorempi sukupolvi sitä jo harrastaa. Esimerkiksi auto voi olla kommuuniasukkaiden yhteinen. Jokainen ei tarvitse omaa. Samalla tavalla voidaan jakaa kotityöt ym.
Yhteinen eukko tulee myös halvemmaksi. Järvihän ei soutamalla kulu.
Juuri näin. On suoranaista ahneutta viedä työpaikka toisen edestä, vaikka joku toinen tarvitsisi sitä enemmän.
Kuka työpaikan saa kokekoon piston sydämmessään.
Todella itsekäs teko ottaa työpaikka vastaan.
sompulle kerran tarjosin mutta sanoi ettei tarvitse. Jos menen töihin joudun kustantamaan kaiken itse, enkä voisi enää ns lomailla muutamaa kuukautta kotimaassa.
Toiset antaa töitä, ja toiset ottavat niitä. Tasan ei käy onnenlahjat.
Altian viinatehtaan koemaistajan paikkaa en suostu luovuttamaan kenellekään.
Ei ole näkynyt työpaikan myynti-ilmoituksia torissa ja vastaavissa.
Tulkitaanko aktiivinen työn välttely työn teoksi?
Tärinäpersulle pitäisi ainakin saada jotain hyödyllistä tekemistä, kuten paskakaivojen tyhjennystä tai vastaavaa.
Kansanedustajilla voi olla useita hallintoneuvospaikkoja, á 500 euroa/puolen tunnin kokous ja lisäksi muitakin tehtäviä joista maksetaan erillinen korvaus. Myös voi olla samaan aikaan kunnanvaltuustossa, kuten esim. Tytti "turha" Tuppurainen jossain Oulussa.
Itselleen ne pystyvät luomaan monta erillispalkattua/palkioitua työtä, mutta tavallisen kansan määrä kortistossa vaan lisääntyy. Toisin kuin Sipilän aikana.
Olisi kohteliasta jättää kansanedustajan paikka ottamatta ja antaa kansan itse päättää kotimaansa asioista ohi lobbareiden.
Aloitus on muutten oikea, mutta sen työpaikan antajan pitää pärjätä omillaan. Jos hän vaatii yhteiskunnan elatuksen, niin silloin se ei olekaan oikein. Jokaisen joka kykenee tekemään töitä elääkseen, niin se on vain pyrittävä tekemään.
Ei se noin voi mennä, että vain ahneat saisivat tehdä töitä.
Kyllä sen pitää niin mennä, että työnteosta pitää rangaista, koska sellainen henkilö vie työpaikan toiselta, ja pakottaa tämän toisen yhteiskunnan elatukseen.
Silakkalauluista ei aina erota pilakkalaulun sanoja sovituksineen.
Juu, tehkööt hätäisimmät nuo työhommat.
Työn tekeminen on proletariaattien yksinoikeus.
Yritykset ja porvarit eivät ole kohteliaita. He haluavat lisää voittoja ja halvempaa työvoimaa. Halvempi työnekijä vie työt. Usein ulkomaalainen halvempi työntekijä saa paikan, vaikka se on maan talouden kannata huonompi asia.
Vieraat ensin.
Myö ollaan aina oltu kohteliaitaaa.
Tino.
Lumityöt voisin antaa jollekin. Itse en enää oikein jaksa.
Me on annettu lumityöt kevätauringolle.