Niin olen minäkin astunut kulissiavioliiton tielle vaikka kovasti asiaa vastustinkin. Vielä en kykene lopullisesti lähtemään mutta ilman läheisyyttäkään en jaksa enää olla. Ennen viime viikonlopun syrjähyppyä (ensimmäistä yli kymmenen vuoden aikana)rakastelin viimeksi mieheni kanssa syksyllä En jaksa katua syrjähyppyäni pikemminkin olen aika onnellinen että vielä siihen kykenin. Luulin olevani jo niin lukossa etten hevin aukene millekään enkä kenellekään.Nyt jostain mieleni sopukoista muistin hämärästi miltä intohimo voi tuntua. Syrjähyppy oli selkeästi yhden illan juttu mutta kiitos sille kokemukselle. Ja olen onnellinen että vielä uskalsin!
Pilkettä silmiin?
maaretta
101745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Intohimo voi tappaa :=))
Olen sitä mieltä että kaikkein surullisinta on se, kun pitkissä ja vähemmän pitkisäkin parisuhteissa kaiken arjenpyörityksen keskellä kuolee intohimo. Ja tästä jos mistä jauhetaan uupumiseen asti varsinkin jokaisessa lähipiirin pitkässä parisuhteessa.
Jokaisen naisen ja miehen pitäisi hakea se tunne ilmeisesti kodin ulkopuolelta oikein luvan kanssa, jos suhteista ei sitä enää kaivamallakaan tahdo löytyä.
Onko kulissiavioliitot sitten ok, jos seksipuoli ei toimi...en tiedä, se on kai jokaisen itse kokeiltava ja todettava. :=))
Hyvä idea - täytyy käydä keskustelua kotona asiasta....annan itselleni luvan intohimoon ja mies hakekoon sen myös, tuntuu ettei kotoa sitä ainakaan enää löydy eikä ole löytynyt aikoihin!
Arki tappaa meillä, vaikka toivoisin että se olisi intohimo.
Olen samaa mieltä kanssasi että intohimosta ja arjesta sen vastakohtana jauhetaan joka puolella... Ja kulissiliitot ovat surullisinta mitä tiedän. Mutta vielä surullisempaa on olla jämähtänyt kuviohin mitkä eivät ole tuntuneet omilta enää aikoihin. Kun kaikkialla muualla tuntee olevansa oma itsensä ja hengittää vapaasti mutta kotona raskas ilma tukahduttaa. Kun pitkässä parisuhteessa toinen ei suostu tai halua muuttua niin on muututtava itse.
Meillä muuttui systeemit heti kun kumpikin antoi toiselle aikaa muuttua. Lopetettiin vanhojen paskojen jauhaminen ja otettiin itselle aikaa, lapset hoidettiin ja työt.
Molempien on lopetettava se saman jauhaminen ja mietittävä mitä itse omalta elämältään haluaa. Nyt tilanne hyvä, on taisteltu tähän kumpikin omin keinoin ja valittamista ei ole. Odottavissa kuitenkin uudet taistelut kunhan joku paine jostain suunnalta taas iskee.
Liika työmäärä, sairastelut tai työttömyys on aina aiheuttaneet ne suurimmat vaikeudet ja vitutukset. Niihinhän on moni suhde loppunut.
Halut katoaa ja intohimot on olleet tuntematon käsite monta kertaa meille molemmille.
raskaalle ilmapiirille voisi yrittää tehdä jotain.
Muuten jakuu kierre,uusi suhde intohimoa vähän aikaa,taas arki alkaa ja uusi kierros?
Ei kai se seksi ja intohimo tarvi olla pääasia
suhteessa,vaan ystävyys,lapset ym.
Itsellä ei ainakaan seksi kuulu kahdenkymmenen
tärkeimmän asian joukkoon,vaikka siitä pidänkin.
Viittaa vahvasti siihen ettei pystytä tasapuolisesti ja luottamuksellisesti keskustelemaan. Se on paljon yleisempää kun siitä edes puhutaan.Prosenttuaalisesti en uskalla veikata mutta paljon se on. Molemmat siitä kärsii.Pitäisi pystyä hakemaan apua ammattiauttajilt.Sekin on vaikeaa jos yksimielisyyttä ei synny.Ei auta muu kuin kärsiä tai pistää kantapäät vastakkain.Sekin voi olla vaikeaa.Terv:Mr
Niin, onhan se helpompaa käydä vieraissa saadakseen onnen tunteen kuin tehdä omalle parisuhteelleen jotain...
Mikä ihme siinä on että ihmiset on usein kärkkäitä arvostelemaan kulissiavioliitossa eläviä. Että se on jotenkin säälittävää mistä pitää päästä eroon. Annetaan neuvoja että "puhukaa ja järjestäkää suhteenne kuntoon" tai että "erotkaa heti paikalla ei tuollaisessa ole järkeä". Surkeaa se onkin silloin jos edes toinen kärsii. Eikö siinä tapauksessa osaa itsekin ulos suhteesta?
Kulissiavioliitto voi olla kahden ihmisen sanaton "sopimus", kumpikin tietää ettei suhde toimi kuten parisuhteen pitäisi, siitä puuttuu ehkä lämpöä ja rakkautta, mutta siinä voi kuitenkin olla turvallisuutta enemmän kuin ns. rakkauteen perustuvassa mutta riitaisassa suhteessa. Kulissiavioliitossa kumpikin ehkä 'tietää' että toinen tapailee muita (yhtä tai useampia) mutta pysyvät silti saman katon alla. Jokin heidät on kuitenkin yhteen saattanut?
Silti, yksinäisyyden tunne voi käydä ylivoimaiseksi. Riippuu paljon ihmisestä haluaako vierelleen ihmisen jakamaan elämän ilot ja surut, vai pysyttelisikö mielummin itsenäisenä, jolloin kulissiliitosta kuitenkin saa jotain turvaa ja kumppanin.
Sinä ilmeisesti olet saanut maistaa "symbioosin" mettä ja kaipaat sitä lisää, vastapainoksi kovalle maailmalle? Varmaan tiedätkin, että yksi yö, ehkä jopa pari kuukautta, vuosi voi kulua tuon ihanuuden lumoissa, mutta vähitellen arki astuu peliin. Molemmat huomaavat toisessa piirteitä joista ei pidä. Ehkä elämänarvot ovatkin pahasti ristiriidassa, siitä huolimatta että kemiat ovat kohdallaan. Toisaalta, yksi hullu yö voi johtaa elinikäiseen kumppanuuteen ja rakkauteen. Mistä sitä koskaan tietää? Varovainen (ja ehkä järkeväkin) ihminen ei lankea yhteen houkutukseen, kuten et sinäkään ilmeisesti..?
Saat varmasti jonkin verran neuvoja ja mielipiteitä mitä sinun pitäisi tehdä. Minä en osaa ottaa kantaa siihen, mutta kuten otsikkosi kertoi elämässä pitää olla pilkettä silmässä. Myös parisuhteessa. Jos kulissiavioliitto järjestelämänä toimii, molemmat hyväksyvät vilpittömästi toiselle muita suhteita niin miksi sitä pitäisi väkisin lopettaa? Se luultavasti kaatuu itsekseenkin kun/jos toinen löytää sellaisen ihmisen jonka kanssa todella haluaa elää. Taikka toinen ei enää hyväksykään toisen ulkopuolisia suhteita (mustasukkaisuus, omistushalu, kateus..). Tai sitten kummallekaan ei osu kummoisempia ihmisiä kohdalle, ehkä kulissit pysyvät kasassa loppuun asti. Ehkä siihen lopulta sisältyy jotain mitä ulkopuoliset eivät näe, ehkä itsekään ei näe. Sinä tiedät onko elämässäsi pilkettä ja oletko tyytyväinen. Onni on suhteellinen käsite, mutta joskus tyytyväisyyskin on harvojen herkkua. Lämmintä kevättä
Uskomatonta selittelyä ja naivistista. Olkoonkin kahden ihmisen sopimus, mutta jossain vaiheessa todennäköisesti toiselle löytyy se oikea ja silloin herää kysymys onko toinen heittänyt vuodet hukkaan ja menettänyt jonkin onnen vain pitämällä kulisseja pystyssä "yhteisestä sopimuksesta".
Haloo, elämme 2000 -luvulla, elämä on erilaista, ympäristö ja mahdollisuudet kontaktiin:))))
Just niin, 2000-luvulla avioparit voivat tehdä suhteellaan mitä haluavat. 1900-luvulla elettiin kovemman moraalin ja tarkkailun alla. Jos jotkut haluavat elää saman katon alla avioliitossa, mutta seikkailla muualla niin mitä se kelleen kuuluu. Toinen juttu, vuodet eivät kulu hukkaan. Missään ei ole elämän käsikirjaa. Elämä eletään päivä kerrallaan. Valinnat tehdään kunkin tilanteen ja olemassaolevien vaihtoehtojen mukaan. Myöhemmin ei todellakaan kannata miettiä että olis pitäny tehdä toisin.
Sinun logiikkaasi lainaten: mulla oli 8 v. vanha Mazda. Vaihdoin sen talvella uudempaan Mazda 6:een. Nämä 8 vuotta on mennyt hukkaan, kun en aikoinaan ostanut tällaista parempaa autoa. :-)