Tilanne tämä, mies halusi 2 kk sitten avioeron, nyt siis harkinta-aika menossa, muutin todella nopeasti lasten kanssa omaan asuntoon ja uusi arki alkoi. Mä vastustin eroa kamalasti, tiesin että meillä oli ollu vaikeeta melkeen vuoden, paljon riitoja ja erimielisyyksiä mutta silti olin valmis menemään juttelemaan ulkopuoliselle tai yrittämään kaikesta huolimatta lastenkin takia, lapsia on kaksi alle kouluikäistä.
Alussa yritin kauheesti käännyttää miestä mutta hän pysyi tiukkana, ja selitys löytyi sitten, toinen nainen jonka kanssa hän oli pitänyt muutaman kuukauden yhteyttä. Nyt he ovat tapailleet useasti mutta eivät ole aloittamassa mitään suhdetta koska naisellakin on oma ero menossa ja nainenkaan ei vielä tiedä kuullemma mitä haluaa elämältään ja hänellä myös lapsia.
Mies ei aluksi antanut mulle mitään toivoa mutta on pikkuhiljaa alkanut vähän taipumaan joltain osin, on todennut että aika näyttää ja katsotaan parisen kuukautta että ehkä voitais olla perhe jne. Ja on todennut usein että on hän miettinyt monta kertaa tekeekö elämänsä virheen. Eli tuntuu että kauhean hätäisesti teki ratkaisun. Ja on todennut että mussa on kuitenkin niin paljon hyvää ja on muutaman kerran todennut tapaamisen jälkeen että jäi tosi hyvä fiilis jne..
Luulen vaan että mies ekaks kattoo tuleeko hänestä ja uudesta naisesta mitään ja jos ei tule niin hän varmaan tulee koputtelemaan mun oven taakse tai sitten ei.
Nyt olemme vaan viime päivinä puhuneet ja lähetelleet paljon sähköpostiviestejä ja olemme molemmat ymmärtäneet miksi tähän on tultu, 2 pientä lasta, mulla oli rankkaa kotona lasten kanssa miehellä rankkaa töissä, ei aikaa parisuhteelle, olimme reilu parikymppisiä kun aloitimme suhteen nyt olemme kolmekymppisiä ja mies totesikin että hänellä on joku "kolmenkympin" kriisi ja hän haluaa nyt elää ja katsoa mihin se johtaa, on kokenut kauheaa ahdistusta kotona jatkuvan riitelyn takia jne.
Itse koen kaikesta huolimatta että voisin vielä luottaa mieheen koska olemme avoimesti puhuneet ja hän on vaan soitellut ja kirjoitellut sähköposteja tämän toisen naisen kanssa, tietenkin voihan olla että hän valehtelee ja kaunistelee totuutta mutta mitä muistan menneeseen niin mies tuli kuitenkin aina töistä kotiin, ei ollut ylitöissä tai öitä pois kotoa tai ostellut uusia vaatteita tai mitä nyt yleensä sitten tekeekin kun on toinen nainen.
Mies sanoi että hän halusi jutella ulkopuolisen kanssa ja tällä naisella oli sama elämäntilanne ja he olivat samassa työpaikassa.
En tiedä, itsellä vielä tosi paljon tunteita miestä kohtaan, miehellä ne ovat kuolleet täysin tai tämä oli myös yksi syy miksi halusi eron, ei rakasta enää mua, mutta jaksan uskoa että ne tunteet sieltä heräisivät kun saa etäisyyttä asioihin.
Onko tämä turhaa haihattelua vai voiko meillä ollu mahdollisuuksia? Itse niin haluisin pitää perheen kasassa, en tietenkään ihan pelkästään lasten takia uudestaan aloita vaan jos pystymme selvittämään asiat pohjia myöten ja ymmärtämään toista. Ainakin nyt sitä ymmärrystä on ja olemme puhuneet enemmän kun suhteen aikana asioista.
Alussa yritin kauheesti käännyttää miestä mutta hän pysyi tiukkana, ja selitys löytyi sitten, toinen nainen jonka kanssa hän oli pitänyt muutaman kuukauden yhteyttä. Nyt he ovat tapailleet useasti mutta eivät ole aloittamassa mitään suhdetta koska naisellakin on oma ero menossa ja nainenkaan ei vielä tiedä kuullemma mitä haluaa elämältään ja hänellä myös lapsia.
Mies ei aluksi antanut mulle mitään toivoa mutta on pikkuhiljaa alkanut vähän taipumaan joltain osin, on todennut että aika näyttää ja katsotaan parisen kuukautta että ehkä voitais olla perhe jne. Ja on todennut usein että on hän miettinyt monta kertaa tekeekö elämänsä virheen. Eli tuntuu että kauhean hätäisesti teki ratkaisun. Ja on todennut että mussa on kuitenkin niin paljon hyvää ja on muutaman kerran todennut tapaamisen jälkeen että jäi tosi hyvä fiilis jne..
Luulen vaan että mies ekaks kattoo tuleeko hänestä ja uudesta naisesta mitään ja jos ei tule niin hän varmaan tulee koputtelemaan mun oven taakse tai sitten ei.
Nyt olemme vaan viime päivinä puhuneet ja lähetelleet paljon sähköpostiviestejä ja olemme molemmat ymmärtäneet miksi tähän on tultu, 2 pientä lasta, mulla oli rankkaa kotona lasten kanssa miehellä rankkaa töissä, ei aikaa parisuhteelle, olimme reilu parikymppisiä kun aloitimme suhteen nyt olemme kolmekymppisiä ja mies totesikin että hänellä on joku "kolmenkympin" kriisi ja hän haluaa nyt elää ja katsoa mihin se johtaa, on kokenut kauheaa ahdistusta kotona jatkuvan riitelyn takia jne.
Itse koen kaikesta huolimatta että voisin vielä luottaa mieheen koska olemme avoimesti puhuneet ja hän on vaan soitellut ja kirjoitellut sähköposteja tämän toisen naisen kanssa, tietenkin voihan olla että hän valehtelee ja kaunistelee totuutta mutta mitä muistan menneeseen niin mies tuli kuitenkin aina töistä kotiin, ei ollut ylitöissä tai öitä pois kotoa tai ostellut uusia vaatteita tai mitä nyt yleensä sitten tekeekin kun on toinen nainen.
Mies sanoi että hän halusi jutella ulkopuolisen kanssa ja tällä naisella oli sama elämäntilanne ja he olivat samassa työpaikassa.
En tiedä, itsellä vielä tosi paljon tunteita miestä kohtaan, miehellä ne ovat kuolleet täysin tai tämä oli myös yksi syy miksi halusi eron, ei rakasta enää mua, mutta jaksan uskoa että ne tunteet sieltä heräisivät kun saa etäisyyttä asioihin.
Onko tämä turhaa haihattelua vai voiko meillä ollu mahdollisuuksia? Itse niin haluisin pitää perheen kasassa, en tietenkään ihan pelkästään lasten takia uudestaan aloita vaan jos pystymme selvittämään asiat pohjia myöten ja ymmärtämään toista. Ainakin nyt sitä ymmärrystä on ja olemme puhuneet enemmän kun suhteen aikana asioista.
Vastaukset 24
Vanhimmat
..sen että en mitenkään ole jäänyt odottelemaan miestä, olen käynyt treffeilläkin ja yritän todella jatkaa elämääni eteenpäin, en ole hautautunut neljän seinän sisälle itkemään ja suremaan vaan yrittänyt löytää kaikesta huolimatta positiivisia asioita elämästä.
meillä tismalleen sama tilanne. haluaisin toisaalta unohtaa koko miehen ja jatkaa lasten kanssa elämääni, silti hän on elämäni rakkaus-lasteni isä, joten yritänköhän vielä sen toisen kerran antaa anteeksi. Mies alkaa olla vähän enemmän kiinnostunut minusta jälleen ja ehkä on tulossa takaksin kotiinkin kunhan miettii. Eri asia on jaksanko odottaa,kuinka kauan ja onko siinä mitään järkeä enää?Täyttä kysymysmerkkiä koko soppa
Meilläkin erosta about sama aika-harkinta-aika menossa, 2 alle kouluikäistä lasta,mies jäi toisen kerran uskottomuudesta kiinni, minä vastustin eroa (ja omalla tavallaan vastustan kait vieläkin kun en ole unohtanut)...mies oli kylmän viilee ja halusi eron ehdottomasti, on kyllä suhteensa lopettanut,sitä en tiedä onko uuden löytänyt vai onko yksin.
...eli tunnen että kaikesta huolimatta mies on elämäni rakkaus ja sielunkumppani ja on todella vaikea päästää irti kun tuntee näin ja vielä kun hän on lasteni isä ja joutuu väkisinkin näkemään ja olemaan yhteydessä, ois jotenkin helpompi irroittaa menneestä jos ei tarvitsisi pitää yhteyttä.
Niin, vaikee tilanne ja tiedän että mies myös miettii omassa päässään mitä haluaa, ei hänkään ole täysin laittanut ovia kiinni meidän suhteen, on sanonut että haluaa antaa harkinta-ajalle mahdollisuuden mutta on tää jotenkin rankkaa "odotella" toisaalta mitä toinen haluaa...
Parasta kai mitä voin tehdä on se että yritän antaa miehelle tilaa, pidän mahdollisimman vähän yhteyttä ja annan etäisyyttä, ehkä hän sitten voi jopa alkaa kaipaamaan...
Mies ollut kylmempi mua kohtaa kun ikinä meidän suhteen aikana, ehkä tämä on hänen tapa päästä eroon musta ja pitää ittensä kasassa, kyllä hän on pariin kertaan kyyneleitä vuodattanut kun on puhuttu ja kerran oli pidempi väli kun ei nähnyt lapsia kun näki heidät niin hänellä kyyneleet valui sen takia, joten varmasti ottaa koville tämä ero vaikka mulle näyttää ettei tunnu missään...
Mä haluisin uskoa siihen että jokaisella pitää antaa yksi mahdollisuus...
Mäkin olen yrittänyt olla mahd. vähän tekemisissä,yrittänyt käydä ulkona, ja saanut jotenkin pidettyä ylpeyden,ne rippeet mitä tästä on jäljellä. Jos hän kotiin haluaisi tulla, niin olen kyllä tehnyt ehdot selväksi.Ja vain pelkästään lasten ja huushollin takia ei tarvi tulla takasin. Meillä oli mielestäni hyvä avioliitto joka vain kärjistyi vuoden verran aivan mahdottomaksi tappeluksi.En tiedä mihin ollaan menossa-mutta sen tiedän ettei siihen samaan koskaan mihin vuodeksi jututtiin.
Meillä kun nyt tuntuu että miehellä on oma sisäinen kriisi, kasvun paikka ja hänen pitää nyt miettiä onko tämä sitä elämää mitä haluaa. Harmittaa vaan itteäni että ois nostanut kissan pöydälle todella, siis kyllä me puhuttiin joskus erosta mutta se oli sellasta riidan jälkeen sanottua, suutuspäissään.
Harmittaa että mies on kokenut niin selvästi pitkään että haluaa erota mutta ei ole antanut mulle ja meidän suhteelle mahdollisuutta muuttua, että ero on sitten se ratkaisu..
Jos mies haluaa erota sinusta ja lopettaa suhteen niin miksi roikut miehessä edelleen?
Tottakai mies ensin katsoo onko uudesta suhteesta mihinkään.Miehet on niin typeriä että ne kuvittelee taivaan aukeavan uuden naisen kanssa tajuamatta sitä että se arki astuu siihenkin suhteeseen hyvin nopeasti.
Tietää että haluat jatkaa niin hyvähän se on pitää edellinen akka sen verran lämpimänä että jos uusi ei huolikkaan tai ei muuten synkkaa niin voi sitten palata sen entisen akan luo kunnes tulee taas seuraava kriisi ja seuraava nainen.Ja seuraava lähtö.Ero.
Miksikö kirjoitan näin tylysti ja suoraan,olen itse kokenut tuon saman ja sanon nyt ihan vinkkinä.
Antakaa sen miehen mennä ja katsokaa uusi mies.Se vanha soppa ei lämmittelyllä parane.
mutta kun tunteilleen ei voi mitään..
Aluksi sanoin tosi jyrkästi että mieti tarkkaan että takaisin en ota mutta nyt olen alkanut peruuttelemaan ja vähän roikkumaan vaikka yritän välttää sitä kaikin tavoin.
Olen sanonu miehelle että kyllä se arki tulee joka suhteessa ja ihan samat ongelmat sen uudenkin kanssa mutta hän on tietysti nyt niin onnen huumassa ettei tajua vielä tätä.
Aika näyttää miten käy, kyllä mä sanoin miehelle että pidätkö mua jotenkin varalla, hän tietysti totesi että ei, ei hän pidä ketään etusijalla. Mutta kyllä se näin just on kuitenkin.
Hyvä että joku on vähän tyly ja sanoo napakasti asiota kun itse on niin tunteissaan.
ei se ole helppoa kun tunteita on jäljellä,siksi sitä onkin miehen teoille niin anteeksiantavainen ja mies käyttää sitä säälittä hyväkseen.
Voi kun teillä kahdella on samanlainen tilanne kuin minullakin. Meillä tosinkaan ei ollut riitelyä missään vaiheessa, mutta puhumattomuutta oli varsinkin miehen puolelta. Nyt hän jo asuu toisen luona, mutta vasta viime viikkoina olemme jutelleet kaikista asioista avoimesti ja hänkin on saanut sanotuksi asioita, jotka häntä ovat suhteemme aikana hiertäneet jo kauan.
Eli tosi myöhään sai suunsa auki. Meillä myös kaksi alle kouluikäistä lasta. Mies on nyt jo kaiken tämän keskustelun ym. seurauksena (samoin kuin minä) valmis ajattelemaan, että meillä voisikin olla vielä yhteinen tulevaisuus. Itse tosin välillä suhtaudun epäilevästi siihen, että voiko mies muuttua arvomaailmaltaan ja käytökseltään siten, että voisin häneen jatkossa luottaa. Tai onko hän yleensäkään rakkauteni arvoinen, kun on näin toiminut.
Mutta jotenkin tuntuu siltä, että hänelle olisi vielä mahdollisuus annettava, jos ja kun hän sitä nyt kuitenkin haluaa. Hänen ongelmansa on vielä kylläkin se, että hänen on saatava itsensä irti tuosta uudesta suhteesta, jossa toinen nainen on ihan vakavissaan.
Itse olen jo tässä ehtinyt jollain tavalla itsenäistyä, eli ei tunnu siltä, että roikkuisin hänessä sen takia, etten muuten saisi elämääni kuntoon. Vasta tämän itsenäistymisprosessin jälkeen, kun olen asiaa uudelleen harkinnut, tuntuu siltä, että meillä voisikin olla vielä hyvä mahdollisuus onnelliseen yhteiselämään, kunhan muutamme käytöstämme parisuhteessa kumpikin omalta osaltamme. Mutta mikäli mies ei lopultakaan sitten tähän ole valmis, niin tiedän saavani elämäni järjestykseen ilmankin häntä.
Mä olen huomannut itsestäni paljon uusia asioita ja sen että olenkin vahvempi mitä kuvittelin, sain nopeasti arjen asiat pyörimään, lapsille uudet hoitopaikat (paikkakunta muuttui) uuden asunnon nopeasti jne..
Ja olen huomannu että hei mä pärjään yksinkin lasten kanssa, rankkaahan se on mutta mä pärjään ja se on tuonu itseluottamusta ja välillä oon ihan miettiny että mihis sitä miestä siinä tarvitsikaan ;)
Ihan ekoina päivinä todella anelin miestä että muuttaisi mielen, sen jälkeen en ole kerjännyt tai anellut, olen vaan todennut että toivoisin että olisimme vielä perhe ja että hän miettisi vielä asioita.
Niin, luottamusta on vaikeaa aina saada takaisin mutta uskon että senkin voi rakentaa uudelleen.
Luulen niin että mies vaan kypsyi arkeen, sen samanlaisuuteen, kyllähän sitä itsekin oli välillä turtunut mutta mä ainakin ajattelen niin että se on lyhyt aika kun lapset on pieniä ja koko ajan helpottaa ja saa omaa aikaa enemmän.
Ja ihan kuten aikasempi kirjoitti tiedän että pärjään elämässä ilman miestäkin.
Mieti hyvä ystävä nyt tarkkaan,mihin olet laittamassa itseäsi. Miehesi kyllästyi, sinä lähdit kun miehesi ilmoitti ettei enää rakasta Sinua. Hänellä on uusi suhde. Kun syvällisesti sitä suhdetta ajattelet, mitä kaikkea se pitää sisällään. Kahden aikuisen ihmisen välinen rakkaus.
Jos rakentaisitte liittoanne uudelleen, kestäisitkö ajatukset toisesta naisesta, se on todella vaikeaa. Toisaalta uskon, että miehesi pitää sinua hätävarana, mikäli uusi suhde ei suju, hän palaa takaisin, mutta etsii kuitenkin uutta sisältöä muualta. Sinulla on oikeus nauttia elämästäsi, ja kasvaa irti hänestä, älä alistu toisen hätävaraksi.
Olen sitä mieltä että kun ei kerran toiminut, sitä ei uudelleen saa toimimaan...
kiinnostaisi kuulla perusteet.Oletko kuullut niistä pareista,jotka ovat ratkoneet ongelmansa ja elävät nyt onnellisena.Minä ainakin tunnen monia.Miksi aina luovuttaa niin helpolla?
Kun kerran luuranko on heitetty kaappiin, niin tiukan paikan tullen se sieltä rojahtaa. Olen nähnyt useita tapauksia ja uudelleen rakennettu suhde saattaa kestää vuosia, mutta kun haava on tehty niin arpi jää.
Kyseinen mies pitää vain ex-vaimoaan varalla, mikäli uusi suhde ei lähde pelittämään, palaa takaisin ja huomaa jossain vaiheessa että jokin on pielessä... jotain puuttuu.
Tässä näkemyksiäni/kokemuksiani molempien osapuolien kannalta. Myös jätetty nainen tarvitsee mahdollisuuden uuteen elämään, hän ansaitsee myös rakkauden.
ajateltu,varmaan usein tottakin.Mutta eikö erosta jää vielä isompi arpi.No nää on vaikeita juttuja,kun ei tiedä kenenkään tilannetta.Jotenkin nää eroamiset vaan saa huonolle tuulelle.Kannustetaan ihmisiä pysymään yhdessä,kyllä se onni sieltäkin löytyy.
Eiköhän tässä maassa eronneista ole kuitenkin onnettomampia suurin osa kuin onnellisia.Suurin osa vaihtaisi siihen "vanhaan" elämään takaisin jos mahdollista,niin minäkin.
Niin vaikeita asioita aina, koska ei todellakaan tiedetä kaikkea totuutta. Jos vanha elämä oli onnetonta niin miksi sen ottaisi takaisin. Mielummin yksin onneton kun kaksitaan... En koskaan palaisi vanhaan, joskus vain tulee se vaihe että miksei, se kuuluu prosessiin, mutta kun muistaa sen kaiken pahan ja ja onnettoman surullisen olotilan, silloin myös tietää että jatkamisessa ei ollut mitään järkeä, väkisin vääntämistä, sori...
..kun monet sanovat että miksi pidät itseäsi saatavilla ja sanot miehelle että meistä voisi tulla jotain, mies on sitä itsekin sanonut mulle että meistä vois tulla jotain vielä.
Tiedostan että hän jollain tavalla pelaa peliä, hän tsekkaa tämän toisen naisen ja jos siitä ei tule mitään niin varmasti kääntää katseen muhun. Onhan hän itsekin sanonut että katsotaan 2-3 kk että jos sitten oltas perhe, eli ilmeisesti tämä toinen nainen on antanut jonkun aikarajan koska hänelläkin on ero käynnissä ja hän miettii myös palaako yhteen miehensä kanssa.
En tiedä, vaikeita asioita ja mies on kyllä onnistunut paljon loukkaamaan, en voi tietää pystynkö niitä ikinä unohtamaan mutta aika kai sen näyttää. Itselläkin on joka toinen päivä vahva halua palata takaisin ja joka toinen päivä suuntaan katseen tiukasti tulevaisuuteen...
Itse en pääse siitä ajatuksesta eroon että jokaiselle pitäisi antaa yksi mahdollisuus ja ihmiset tekevät virheitä ja muuttuvat.. Ja jokainen tietysti tekee omat päätökset näissä asioissa, ulkopuolisen on helppo sanoa että tee näin tai näin.
Myös meillä mies tuntuu pitävän minua ja toista naista kumpaakin varalla, ja katsoo, kumman kanssa pysyisi varmemmin suhteessa, ettei jää ihan ilman paikkaa. Eli on halunnut kokeilla elämää tuon toisen kanssa, ja nyt näyttää siltä, ettei se hänen mielestään ehkä vastannutkaan unelmaa. Eli on peruuttamassa...
Mutta en siis tiedä vielä kuinka meidän käy. Ja miten omat ajatukseni tässä kehittyvät. Mutta tilaisuuden haluan antaa, ja ehkä vuoden-parin päästä näen itsekin, tuleeko tästä mitään vai onko väkisin väännetyn tuntuista tämä uudelleen yritys.
Olen itsekin tavannut mukavan miehen ja olemme tapailleet useasti mutta olen tehnyt selväksi että en pysty vielä suhteeseen ja hän ymmärtää.
Ja uusi mies sai mut tajuamaan todella että mun ei pidä alentua tollaseen, laitoin sitten miehelle viestin että mä en takaisin ota ja meidän tarina loppu, mä en aio olla varalla.
No vastaus oli sellanen että hän oli just pitänyt mua varalla (vaikka sanoi kerran ettei näin ole) ja oli vähän pettynyt kun mä niin napakasti asian ilmaisin ja pistin meidän osalta ovet kiinni.
Mutta sitä saa mitä tilaa, joidenkin pitää oppia asiat kantapään kautta, ettei se toinen nainen sitä onnea tuo vaan pitää itse muuttua ensin.
Eikö suhde voisi jatkua onnellisena ja hyvänä,jos suhde on joskus ollut huono tai epätyydyttävä,niin
ei kai se tarkoita,että näin välttämättä jatkuisi.
MIKSI ET USKOISI MUUTOKSEN MAHDOLLISUUTEEN?
Itse en usko,ettei niin huonoa olekkaan,etteikö sitä voisi saada kuntoon.Oli sitten tapahtunut mitä tahansa.
...tiedän ystävä hyvä mitä tarkoitat. Nyt ehkä Sinun on aika kuunnella itseäsi. Älä kuitenkaan alennu varallaoloon, toisen kerran se tuntuu jo tosi pahalta ja itsensä rippeet on vielä vaikempaa koota.
Ketään ei saa kohdella noin, elä elämää eteenpän, itke, käy tuskasi, ja huomaa että jokainen päivä on askel parempaan huomiseen.
Onnea Sinulle:)
Vai ei, haloo, joskus ne pitää muistaa ettei enää pety...
Minä lähdin. Ihastuksen perään. Nyt erosta kulunut 1 1/2 vuotta joista viimeisen vuoden olen kaivannut yli kaiken entistä puolisoani. Laittanut paperille tunteitani, katumusta ja anteeksipyyntöjä..toiveita. Yrittänyt jutellakin. Mies ei ole vihamielinen, luulen, ettei hänellä vain ole uskallusta aloittaa alusta, halua luulen että syvällä sisimmässään tuntee. Nyt olen taas lukenut näitä juttuja...ja mielessä vain se, että kuinka ei anneta periksi, koska uskon, että meillä on se jokin vielä olemassa (yli 20v yhdessä). KUINKA saan hänet takaisin??? Vastatkaa erityisesti te miehet, jotka "jätettiin", ja otitte vaimonne takaisin..kuinka?