Olemme olleet yhdessä kohta 12 vuotta ja naimisissa viisi. Vuosi sitten mieheni kertoi olevansa väsynyt arkeen kanssani ja että avioero olisi se mitä hän aikoisi jonakin päivänä hakea. Tämä tuli täytenä shokkina minulle ja ensi tuskan jälkeen sain hänet antamaan minulle ja perheelle vielä tilaisuuden (kaksi alle 8v. lasta) Välillä meillä menee todella upeasti ja toisinaan ollaan vähän kaukana toisistamme. Kunnes taas alkoi olla hankalaa mies oli kotona aina eri paikassa kun minä ja vihdoin kyselin mikä vikana. On kuulemma niin sekaista ja ruoka eli ole valmiina kun hän tulee töistä pölyäkin on näkyvissä jne. Voin sanoa, että eihän meillä ole mikään steriili tip top mutta ei meillä hiekkaakaan lapioiduksi sisältä saa. No hän ei siis kestä taaskaan arkea kanssani. Kun kysyin miksi hän on kanssani vastaus oli "kai se on helpompaa niin" ah sepä oli kovin kauniisti sanottu, tunsin oloni niin rakastetuksi että...
Itse rakastan häntä vielä mutta hänen puoleltaan rakkaus on loppunut seksi sujuu kyllä, mutta jos saan seksiä ja läheisyyttä vasta siivottuani ja puunattuani niinkuin kaupantekijäisiksi niin antaa olla. Itse en ole hinkunut muiden seuraan eikä tietääkseni hänkään. On vain niin tyhjä olo, hain tänään avioeropaperin ja nyt harkitsen oman itseni vuoksi. Eikö minullakin ole oikeus tulla rakastetuksi omana itsenäni.
Itse rakastan häntä vielä mutta hänen puoleltaan rakkaus on loppunut seksi sujuu kyllä, mutta jos saan seksiä ja läheisyyttä vasta siivottuani ja puunattuani niinkuin kaupantekijäisiksi niin antaa olla. Itse en ole hinkunut muiden seuraan eikä tietääkseni hänkään. On vain niin tyhjä olo, hain tänään avioeropaperin ja nyt harkitsen oman itseni vuoksi. Eikö minullakin ole oikeus tulla rakastetuksi omana itsenäni.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hei, tilanteesi tuntuu olevan aika hankala. Mielestäni kuitenkin ennen lopullista eropaperin täyttämistä kannattaisi kysyä miehen halukkuutta johonkin parisuhdeneuvontaan tms. Ja voihan sellaisessa yksinkin käydä, mikäli mies ei suostu.
Minunkin mieheni kammoaa kaikkia psykologeja ym. mutta nyt kriisimme aikana hän on luvannut lähteä sellaiseen mukaan, mikäli päätämme yhdessä jatkaa. (Hänellä on toinen nainen, eli ilmeisesti eri tilanne kuin teillä). Itse olen yrittänyt tehdä paljon suhteemme parantamiseksi, ja nyt kun alkaa paremmalta kuitenkin näyttää, niin kaipaan jo vähän ulkopuolistakin apua siihen, miten meidän tulisi jatkossa elää, että osaisimme antaa toisillemme rakentavaa, sekä positiivista että negatiivista palautetta. Ja miten saamme keskustelut sujumaan avoimesti.
Niin, se tilanne teillä on hyvä, että mies on kertonut olevansa tyytymätön ennen kuin on jo uudessa suhteessa. Mikäli meilläkin olisi ollut niin, niin emme olisi niin pitkällä tässä suossa. Mutta tästäkin luulen, että vielä selviämme, jos meillä on yhteinen tahto ja yritys.
Viime vuoden kriisin jälkeen kävimme pariterapiassa niitä piti olla muistaakseni viisi, mutta kahden tapaamisen jälkeen miehelläni oli aina niin kiirettä työssä, ettei hän enää kerinnyt mukaan.
Itse olen hakenut ja käynyt terapiassa ja täytyy sanoa, että ainakin itsetuntoni on noussut suosta ja töitä olen yrittänyt tehdä tämän liiton eteen. Mutta täytyy myöntää, ettei minusta saa tip top siivoojaa millään, sillä silloin se en olisi enää minä
Hei.
Olen nuori eikä minulla siis ole kokemusta avioliitosta. Mielipiteeni/ kokemukseni ei siis ehkä istu sinun tilanteeseesi, mutta ehkä kuitenkin. Tuli siis ihan vain mieleen tuosta "ettei sinusta saa siivoojaa, koska sitten se et ole enää sinä". Tuskin tuo nyt on edes suuri syy ongelmavyyhdissänne, mutta tartun siihen nyt kuitenkin.
Parisuhteessa on todellakin olennaista, että voi tuntea olevansa rakastettu juuri sellaisena kuin on. Ettei tarvitse kokea riittämättömyyttä vaan voi tuntea hyväksyntää. Joskus voi silti olla hyvä myös joustaa. Ehkä sinäkin voisit alkaa siivoamaan enemmän? (Toki miehenkin kuuluu osallistua!!!) Kuka sinä todella olet? Siivoamattomuus tuskin on oma ominaisuutesi. Se voi olla jotain opittua ja samalla tavalla siitä voi oppia pois. Mielestäni suhteessa voidaan tehdä "uhrauksia" toisen eteen ja myös miettiä omaa minuutta. Jos toinen ei arvosta sinua ihmisenä on asia toki toinen, mutta jos sinulla on jokin ärsyttävä tapa niin miksi et voisi opetella siitä pois? Ihan vain osoittaaksesi, että välität.
Mielestäni kyse ei ole itsensä alentamisesta tai oman minuutensa väkinäisestä muuttamisesta. Joskus vain alamme nähdä itsemme tietyssä valossa: "minä olen sellainen etten ikinä suutu" "minä en osaa olla kiirehtimättä" jne. Minäkuvamme kehittää meille mielikuvia, mutta monet niistä muuttuvat iän ja elämän myötä.
kerro kuinka jatkat olen aivan samassa tilanteessa, enkä tiedä ulospääsyä
No niin, kolmena päivänä olen pitänyt asunnon tip top -kunnossa. Tiskiallas tyhjänä joka muru heti talteen ja roskiin, lasten tavarat suit sait takaisin lasten alueelle, imurointi joka päivä. Ruoka on ollut isännälle pöydässä tasan klo 16 kun on normaali kotiintuloaika. Olemme ruokailleet kaikki yhtä aikaa paitsi tänään kun minulla oli muutamia lapsia koulun jälkeen "hoidossa" ja itse söin lasten kanssa ruoan vasta kun hoitolaiset olivat lähteneet. Miehelle oli lautanen pöydässä ja ruoka tarvikkeet kaikki valmiina. Kun hän vielä söi aloin laittamaan ruokaa meille muille, mutta millään ei ilmaissut minulle ettei hänelle tarvitsisi erikseen laittaa.
Ensimmäisen päivän jälkeen mies hakeutui nukkumaan heti minun jälkeeni ja alkoi silittelemään jolloin sanoin hänelle että anna olla. Eikä tuo sen jälkeen mitään virkannut.
Eli tällä hetkellä olen miehelleni tuo kodinhoitaja mitä hän kaipasi enkä yhtään enempää. Vaikka hän saikin mitä halusi ilmeisesti minä en tule saamaan sitä mitä minä halusin - luultavasti kuitenkin seksiä olisin saanut.
Otin tänään perheneuvolaan yhteyttä, jotta saisin jäsenneltyä asioita ammatti-ihmisen kanssa ja ajateltua tarkemmin asioita myös lasten kannalta.
Muutama ystävätär on ollut suureksi avuksi, kuunnellut ja kannustanut jaksamaan, onneksi niitä on ollut.
Jos on siivottu ja puunattu koti, niin mies antaa palkaksi seksiä...tai jos mies tekee hommia, niin nainen antaa palkaksi seksiä...tai niin tai näin...ja oravanpyörä pyörii.
Kyseessä on monopolipeli.
Kannattaa miettiä mitä hintaa maksetaan toinen toiselle jatkuvasta pahasta olosta.
koen olevani kuitenkin arvokas enkä haluaisi käydä tunteillani kauppaa sitäpaitsi minä kaipaan henkistä arvostusta ja tunnetta, että toinen rakastaa tai ainakin tietää rakastavansa pelkkä seksi ei pidä minua kasassa.
Kiihottuukohan mies rakastelemaan työpaikallaan siivoojan kanssa, jos tämä on saanut erityisen puhdasta aikaan?
Ei siivoamisella ja rakastamisella ole mitään yhteyttä keskenään. Jos mies rakastaisi sinua, niin hän siivoaisi yhdessä kanssasi tai tilaisi teille siivoojan (siis jos on siisteyskiihkoilija, joka ei pysty seksiinkään jos ei paikat kiillä).
Etköhän ansaitsisi parempaa kuin miehen, joka on kanssasi vain siksi ettei viitsi lähteäkään (vielä)?
Älä nöyristele häntä enää. Jos ei kelpaa, niin näytä, että ei tarvitse enää ottaakaan. Tee omia juttuja, järjestele selän takana petaukset valmiiksi ja harkitse toimenpiteitä!Joskus kierteinen peli näyttää tien....Mutta kyllä, ero ei ole helppoa, mutta nyt jälkikäteen ajatellen, ei olisi pitänyt miehen kohdella minua lopussa niin alaarvoisesti. Tunne nainen arvosi!Rakkaus merkitsee sitä, että ei tarvitse olla talouskone vaan saa sitä rakkautta muutenkin kuin "ansaitsemalla", se on toisen hyväksymistä sellaisena kuin on, kunnioittamista ja hellyyttä.
Ei sitä parisuhteen todellista arkea kestä kukaan ellei parisuhteelle tehdä mitään.
Se, mitä itse olen nyt kokenut vaimoni kanssa, on juuri tämä. Olemme olleet 9vuotta yhdessä. Viimeisinä vuosina se arki muuttui entistä arkisemmaksi, suorastaan tottumukseksi tai itsestäänselvyydeksi. Nyt minulla pukkaa kriisi päälle. Lähdin evakkoon kotoa, pakko.
Eilen keskustelimme vaimon kanssa ja saimme kuin saimmekin kunnon keskustelua aiheesta. Totesimme, että me emme ole tehneet suhteemme hyväksi mitään, pitkään aikaan. Kumpikaan ei muista edes, että milloin olisi yhdessä tehty jotain kivaa tai esimerkiksi hellitty toista. En ole antanut vaimolleni edes ruusua pitkään aikaan, vaikka ennen toin niitä silloin tällöin. Nykyään on vain työtä->arkea->työtä->arkea.
Suunnittelemme paljon, mutta suunnitelmat kaatuvat aina rahapulaan tai aika ei riitä.
Meidän parisuhde yritys kyllä laittaa toimitusjohtajan vaihtoon. Me kaksi työntekijää jäämme.
että olette päättäneet hoitaa asiat kuntoon ja tiedätkös mitä, ehkä voisit lähettää kukkasen sähköpostitse korttina, jos rahat ei riitä oikeisiin!Toiselle voi tehdä arkisia pieniä juttuja ilman rahaakin eikä tavarat ole ainoita keinoja siihen (sen kyllä varmasti tiedätkin :)).Rakkautenne on kestänyt arjen, se on kadehdittavaa, sillä mieheni antoi periksi....Kaipaan häntä niin paljon!
Samoissa ongelmissa painitaan meilläkin, äitiseni. Voinpa arvailla, että olette alle nelikymppinen pariskunta, mies potee (tietämättään?!) lähestyvää keski-iän kriisiä ja oireilee sitten tuolla tavoin. Omaa 15-vuotista suhdettani on viime vuoden myös koetellut miehen työstressi/vapaa-ajan puute/masennus/unettomuus/alkoholinkäyttökin jne., ainahan näitä verukkeita löytyy. Ja me naisethan jaksetaan ymmärtää loppuun saakka näitä siippojamme, ja haetaan sitten ukkojen oireiluun syitä omista tekemisistämme. Äitinä minäkin käyn työssä, hoidan kodin ja lapsen, ruoat pöytään, siivoukset ja pyykinpesut. Ja tiedän, että mieheni arvostaa minua "kodin hengettärenä" ja äitinä, mutta entäs se rakkaus? Tunteet kun on kuulemma hiipuneet vähitellen! Kumma, miten mulla ei ole aikaa kaiken huushollauksen ja työssäkäynnin keskellä ajautua stressin pyörteisiin. Mielestäni arjen hoitaminen on parisuhteessa ja perheessä parasta, ja eikö jokainen kypsä ihminen tiedä, että tunteet ja rakkaus muuttuu ajan myötä. Oma rakkauteni miestäni kohtaan on toki muuttunut, mutta jos se hurjin intohimo ja rakastumisen tunne katoaa, alkaa suhteessa kypsempi vaihe. Edelleen haluan jakaa elämäni mieheni kanssa, kiintymys ja välittäminen ei katoa minnekään! Luulenpa, että miehesi yrittää syyllistää sinua kommenteillaan siivouksesta tai ruoanlaitosta, eikä halua myöntää todellista ongelmaa mikä hänellä mättää ja missä. Koti, jossa on pieniä lapsia ei voi olla tiptop, sellaisia on vain sisustuslehtien kuvissa. Uskaltaisitko kysyä, mikä miehesi mieltä oikeasti painaa? Ja olisiko teidän mahdollista lähteä jonnekin ihan kahdestaan, syömään tai elokuviin? Suurin ongelma tavallisessa arjessa on se, ettei parisuhteelle enää ole aikaa, ja siitä kaikki tunteiden hiipuminenkin johtuu. Keskustele miehesi kanssa, niin olen tehnyt minäkin, ei siinä häviä mitään. Ja muista myös pitää itsestäsi huolta, laittaudu nätiksi ihan omaksi iloksesi, jos ei mies huomaa sitä niin sitten on jossain vikaa. Kaikkea hyvää teille, kaivakaa se rakkaus talviteloilta!
Oikein arvasit itse olen alle ja mies on yli nelikymppinen. Meillä on melkoinen erimielisyys parisuhteen liittyvien asioiden tärkeydestä. Minun mielestäni miehen ja vaimon välinen suhde on kaiken A ja O. Kun se suhde on kunnossa ja voi hyvin silloin sujuu moni muukin asia luonnostaan. Mies sanoi minulle, että arki on tärkein jos se toimii niin sitten tulee läheisyyttä. Minulle riittäisi kahdenkeskiseksi ajaksi todellakin vaikka elokuvat tai syömään meno. No kertaakaan näiden vuosien aikana mieheni ei ole vienyt minua syömään, tehdään mielummin ruokaa kotona, elokuvissa emme ole käyneet koskaan minä kyllä lasten kanssa lastenelokuvissa. Minä olen järjestänyt kerran isäni meille hoitamaan lapsia viikoksi ja me menimme asunto-autolla "erämaahan" sekä muutaman kerran yökylään.
Tiedän todella, että rakkaus muuttaa muotoaan ja elämässä on ylä- ja alamäkiä. Ja vuosi sitten tilanne oli jo melko pitkällä eron puolella kunnes sain itsestäni sen verran irti, että käytännössä anelin mahdollisuutta yrittää vielä koittaa yhdessä. Minusta tuntuu, että noin kahden viime vuoden aikana mieheni suhtautuminen "siisteyteen" on muuttunut eli ehkä se on vain oire jostakin muusta, en tiedä.
On aika elää. Mitä vittua sä teet tollaisella miehellä ja parisuhteella?? Odotat,että olet kohta aivan romuna,itsetunnostasi ei ole mitään jäljellä?
Pistä ukkosi seinää vasten: tässä ollaan ja sinä lähdet,joten alahan kasaamaan kamppeitasi-muuttamaan joutuu hänkin elämäänsä,vaikkei sitä usko.
Minä laittaisin eron vireille,heti.Ositus ja asuntojen haku samaan.Oletko ihan hölmö? Miehesi luulee,että olet äitisi?Joka kestää ja kuuntelee ?Pysyykö rätti miehesi kädessä?Kohta se nähdään!Mikä orja sinä olet?
Aivan uskomatonta!
Mies on HYVÄ ISÄ ja kumppani ja meidän välillämme on paljon ymnmärrystä ja katseita. Seksi on hyvää ja siinä hän ottaa paljon minua huomioon. Helppo ei olisi lähteä kotoa lasten kanssa, asumme nyt omakotitalossa mikä on avioehdolla miehen oma (muu omaisuus tulisi kyllä jakoon) kivan asunnon saaminen ei ole helppoa. Meillä ei ole mitään "näkyviä" riitoja joten esim. lapsille homma olisi melkoinen yllätys. Mietin vain onko hinta liian kallis halulleni tuntea itseni rakastetuksi.
Sitäpaitsi itse olen työttömänä toinen kk takana ja kyllä rätti miehenikin kädessä pysyy, omakotitalossa vain on muutakin tekemistä kätevälle miehelle. En minä arvostele hänen tekemisiään tai tekemättömyyksiään kotitöissä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000440&posting=22000000007818897#22000000007818897
aivain kuin kertoisit omasta itsestäni
olen juuri saanut tiedon toisesta naisesta 15 vuoden avioliiton päätteeksi, kunnioitusta on mutta ei enää tunteita minua kohtaan lapsi on 12 v. Mies muuttamassa pois kotoa ja harkitsen eropapereita kun hän ei kuitenkaan tunnu olevan varma asiastaan mutta jos valitsisi nyt valitsisi sen toisen. Mitä teen jäänkö odottamaan vai luovunko saman tien?
Olen jo huomattavasti sinua vanhempi,ja kerron hieman omaa taustaani.Menin nuorena naimisiin,sain neljä lasta ja tuntui elämä hymyilevän,kunnes muutos tapahtui yhe´äkin,silloin oikeastaan tajusin miten yksinäinen ihminen voikaan olla vaikka on avioliitossa ja perheen äiti.Ei ollut puolisoa jonka kanssa keskustella,oli vain ihanat lapset.Tuli nyrkistä mennen tullen ilman mitään syytä,ei kai ollut hyvä kun pidin kodin ja lapset puhtaina,ei sekään että välillä lopahdin,enkä jaksanut.Tuli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tajuta se hyvin tavallinen asia "miehet ovat ikuisía lapsia"(ainakin useimmat).Kävelin yksinkertaisesti käräjäoikeuteen ja kirjoitin paperin siellä ja jätin lähetettäväksi miehen työpaikalle.Vaadin samalla ettei hänellä olisi oikeutta tulla kotiin enää.
Meni vuosia 10 yksin,ja lankesin vielä kerran,uuteen tällä kertaa,muistin äitini sanat "kaikki ne ovat hyviä aluksi".Uskoin kuitenkin kun tuo latvaosa sanoi muuta,vuosi meni hyvin,sitten astui kuvaan alkoholi ja mustasukkaisuus kaikesta mahdollisesta.Olimme uusioperhe joka kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Minä olen hänelle vain koti,siivooja ja väkisin maattava tarpeen mukaan ei muuta.Nyt olen jo sen ikäinen etten aio pilata elämääni enää tähän vaan jatkan matkaani yksin.
Vikaahan on aina molemmissa,minussakin.
Mutta tosiasia on se, että jos ei suju niin ei suju,ja ennenkaikkea lapset kärsivät eniten ja se toistuu heidän elämässään,ehkä vieläkin vaikeampana.Muista aina tämä,lapset tietävät jo hyvin nuorena milloin isin ja äidin välit ovat huonot,syyllistävät itseään. Älkää siis olko heille huonona esimerkkinä.
Elämällä on jokin parempi tarkoitus kuin jatkuva epätoivo.
Parempi yksin yksin, kuin kaksin ja kuitenkin yksin.
Anna siis valon tulla luoksesi ja avaa silmäsi,kysy itseltäsi tätäkö sinä halusit itsellesi tapahtuvan.
Hellyys ja kuuluu pariskunnan välille,luottamus ja usko huomiseen ja jos sitä ei ole,ei ole muutakaan.
Haluaisin vaikka sinua tukea päätöksessäsi,älä alistu vaan nosta pääsi pystyyn.Niin minäkin teen.
Ystävyydellä mummu jo
Joten toivon sinun tekevän ratkaisusi itsesi ja lastesi takia.
Miksi se on yleensä nainen joka tekee puhumisessa aloitteen, miksi naisen pitää yrittää arvuutella mitä toinen tuntee ja kokee? Kun ollaan pattitilanteessa niin tuntuu olevan niin, että vaikka mies tietää (mutta ymmärtääkö?) naisen haluavan puhetta. Keskustella asiat halki niin että voisi ymmärtää paremmin ja jakaa asiat, koettaa luovia. Mitä tekeekään mies, ei tee aloitetta, mutta seksiä ennakoivaa läheisyyttä on kyllä mahdollisesti tarjolla.
Jos mies välittää niin miksei taistele, tuntuu että luovuttaa, vai onko se vain toiveajattelua että jos mies sittenkin rakastaisi.
Toiveajattelua. Naisen itsensä pettämistä jos kuvittelee että kun mies selvästi osoittaa ettei rakasta ja nainen luulee että rakastaa. Voi tuo kait olla toisinkin päin. Mut kyll mä luulen et naiset ne on enemmän takertujia.
Joskus minusta tuntuu kuin mies vain olisi omistushaluinen ja hänellä vain pitää olla "vaimo",ettei tarvitse olla yksin,se,se vasta vaikeaa olisi.Ompahan eukko jota voi vaikka haukkua kaveriporukassa.
Minä olen menettänyt uskoni miehen "rakkauteen"
tai heidän kykyään siihen.Kyllä sitä nuorena,tehtiin sitä ja tätä on heidän loputon
valituksensa.
Ans olla jos jos vaimo tienaakin vielä,niin vaimon rahat on yhteiset ja miehen rahat hänen omiaan ja nehän voi panna mihin haluaa.
Kun olin yksinhuoltaja,ei ollut rahahuolia,eikä sosku tutuksi tullut.Lapsilla oli hyvä olla.
Eihän mies puhukaan,pitäisi olla keskustelu laatikko josta aina tarinat vetäisi,tokaisia siippani kerran.
On minulta nauru ja hymy kadonnut,ja ne etsin itsestäni uudelleen.
Mieheni (nykyinen) etsi lapselleni asunnon,että hänen lapsensa voi muuttaa meille.Lapseni olikin onnellinen kun ei tarvinnut katsoa äitiä surullisena.
Nyt on päätös tehty,ja uutta alkua odotan yksin
kaukana täältä.
ter.ikiliikkuja
mutta tyhjyys myös rinnassa kasvaa ja totta on ettei ihminen näinkään jaksa. Nyt ymmärrän sanat rakkauden kerjäläinen, sellaiselta tuntuu, mutta se ei ole oikein itseään kohtaan. Mutta tuntuu niin surulliselta.
Ymmärrän sinua enemmän kuin uskotkaan.Sydämeen,sydämeen sattuu.Mutta aika parantaa ja onhan sinulla ystäväin lapset jotka ovat ikuinen valopilkku meillä äideillä,sitä älä koskaan unohda.
Minustakin tuntuu usein,ettei oikeaa rakkautta miehen ja naisen välillä olekaan,vaan se on jotain aivan muuta."Hyväksi käyttö" olisi oikeampi sana.
Tee ystävä hyvä päätös niin kauan kun jaksat,muuten olet vain samassa asemassa ja se kaikkein kipeimmältä tuntuukin.
Jos avioliitto olisi hyvä näin en missään nimessä toivoisi kenellekään,mutta se mikä tuntuu pahalta on pyyhkäistävä pois.
Elämä on loppujen lopuksi niin kamalan lyhyt,ettei sitä kannata, eikä saakaan suruvaippaan jäädä miettimään,vaan annettava toiselle se kaipaama vapaus.Ennen kaikkea itselleen,eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan,ehkäpä se suuren rakkauden ja onnen.Ilman avioliittoa,siihen älä enää lankea.
Avoliitto on se joka ei tarraa vaan on suojana itselleen.Ja silloin rakkauskaan ei lennä ikkunasta ulos niin helpolla.
Koeta jaksaa ja kirjoitellaan.
Eipä ole tilanteesi kadehdittava! Onkohan miehesi tosiaan niin siivousintoilija vai onko moiset toteamukset vain keppihevosia. Jos olisin sinun asemassasi ottaisin ohjat omiin käsiini ja muuttaisin pois lasten kanssa. Sinulla on oikeus tulla rakastetuksi, saada ja antaa rakkautta ihan omana itsenäsi. Rakastelu ei ole mikään palkkio hyvin tehdystä työstä vaan sydämmestä osoitettu lämmin tunteenilmaus toista ihmistä kohtaan. Yksinhuoltajuus pelottaa, mutta kyllä siitä selviää...ETEENPÄIN!
Oleko sitä mieltä,että sinä voit päättää,että muutat pois LASTEN kanssa?
Ajatteletko kuin joskus 50-luvulla,että sinulla
on äitinä oikeus viedä lapset HERÄTYS,HALOO