ensimmäisestä turvallisesta maasta, miten on mahdollista että esimerkiksi seksuaalirikoksissa ja ryöstöissä kunnostautuneet somalit ovat päässeet Suomeen?
Turvapaikkaa on sopimusten mukaan haettava
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
EU jakaa jokaisesta pakolaisesta siis siirtolaiselintasosurffarista rahaa maalle jossa tämä oleskelee, joten EU:hun Italian, Kreikan ja Espanjan kautta päästettyjä pakolaisbisnesten arvotavaroita aletaan siirrellä maasta toiseen kohti pohjoista ja lopulta Suomeenkin. Se on satojen miljardien eurojen bisnes (Euroopassa jopa huumekauppaa selvästi suurempi) jossa mukana oikeiston rahavalta ja elinkeinotteluelämä siis kaverikapitalistit ja jopa mafia.
Kuuleppas, näin somppuna voin sanoa että suomi oli vihoviimeisin perssilmä jonne halusin, mutta tänne jouduin.
Tervetuloa.
Huonommaksi tämä maa menee koko ajan.
Miksi et lähde muualle? Onko syynä avokätinen Kela ja keikut täällä toisten elättinä.
miksi Austraaliassa on tiukat säännöt maahaantulioille ihan kaikille.
EUROOPPA ON NAIVIPASKA TYHMYYTTÄ EI VOI MILLÄÄN MITATA
ajateleppa paljonko maksaa yksi henkilö joka ei laita rikkaa ristiin 50vuoteen.
omat vanhukset ja lapset ja kaikki saa nahoissaan tuntea
arvatkaa kuinka paljon mitassa on tilaa että kuohuu yli.
Jos olisin tiennyt millainen pohjolan persläpi suomi on niin olisin jäänyt ensimmäiseen turvalliseen maahan.
No jää sinne jonnekkin ensi lomareisulla kyllä Kela maksaa.