Entinen kaveri oli myös varas?

Anonyymi

Olen katkaissut n 4 kk sitten välit henkilöön joka kohteli mua tosi paskamaisesti. Ei siitä sen enempää, mutta käytös oli sellaista etten ole sen jälkeen tosiaan ollut häneen yhteydessä. Hän ehkä tietää itsekin käyttäytyneensä erittäin huonosti mua kohtaan, koska vaikka asutaan aika lähekkäin, hän on onnistunut välttämään mun kohtaamista.

Nyt minua on alkanut vaivata se, että hän on myös ilmeisesti varastellut minulta tavaroita. Tiesin että hän varasti yhden keittiötarvikkeen jo muutama vuosi sitten. Hän ihaili sitä kerran ja sen jälkeen en sitä enää löytänyt, kun olisin tarvinnut. Jotenkin tiesin sen heti, kun en enää ko välinettä löytänyt, mutta en halunnut sitä oikein uskoa ja vähän sitten jo unohdinkin asian. Meillä oli toistemme avaimet käytännön syistä kun autoimme toisiamme koirien hoidossa vuorotöiden takia, joten hän on päässyt asuntooni minun töissä ollessani. Avaimet antaessani en olisi voinut kuvitella, että hän tekisi jotain väärää.

Asunnossani on tehty tässä myös remonttia ja olen siirrellyt tavaroitani ympäriinsä. Nyt jäin jokin aika sitten miettimään etten ole pitkiin aikoihin nähnyt sellaisia uniikkeja puisia keittiövälineitä, mitkä olen omistanut kauan. Siivosin keittiön kaapit eivätkä ne ole missään. En voi tietenkään tietää onko juuri hän vienyt ne aikanaan vai onko remonttimiehillä ollut tarvetta käydä kaapeillani/tavaroissani etsimässä varastettavaa, mutta epäilyni kääntyy tähän ruoanlaitosta kiinnostuneeseen entiseen kaveriini. Sen lisäksi huomasin muutakin pientä hävinneen (mm matkamuistokoristeen). Ehkä on muutakin mitä en vielä edes ole huomannut.

Nyt minua harmittaa. Olisi pitänyt silloin kun minulla vielä oli hänen avain, käydä tutkimassa löydänkö häneltä omaisuuttani. Olemme palauttaneet avaimet toisillemme kun tämä tapaus sattui, mikä rikkoi välimme, joten se on nyt myöhäistä.

Harmittaa että olen ollut sinisilmäinen ja luottavainen ja antanut varastaa itseltäni. Hän itse mainosti ettei koskaan menisi toisen kaappeihin ja kyselikin joskus, saako käydä hakemassa multa esim maitoa jääkaapista jos en ollut kotona. Ilmeisesti hän etsi samalla jotain muutakin. Nuo uniikit puuvälineet harmittavat eniten, ne eivät olleet rahallisesti arvokkaita mutta itselle tärkeät. Samoin se, minkä heti tiesin varastetuksi oli saatu äidiltäni.

En tiedä miksi tästä tänne avauduin. Ehkä kaipaan jotain vertaistukea. Tekisi mieleni laittaa hänelle viesti että tiedän hänen varastaneen, ja että voisi palauttaa ne, ei tarvitse puhua siitä sen enempää. Mutta siitä on jo aikaa enkä voi näistä muista olla täysin varma, koska asunnossa on käynyt remonttiväkeäkin poissa ollessani. Ja vieläkö edes kannattaa asiaa puida, vaikka nämä toiset kadonneet asiat olen huomannut vasta nyt myöhemmin? Ja voinko edes syyttää häntä ilman täyttä varmuutta? Jotenkin haluaisin hänen tietävän, että tiedän, etten ole sinisilmäinen typerys, joka ei edes huomaa että tavaroita katosi.

En pysty ymmärtämään tällaisia ihmisiä. Itse en voisi varastaa ystävältä (tai keneltäkään), mutta minulta ovat muutkin varastaneet. Nuorempana, kun olin kova säästämään menetin säästöjäni kaverille, joka tiesi kätköni. En silloinkaan puhunut mitään, häpesin. Toinen kaveri varasteli kauneudenhoitovälineitäni. En siitäkään puhunut.

Menee luotto ihmisiin ja nyt jännitän myös näitä "tulemme yleisavaimella"- remontteja kun ei tiedä mitä taas voi kadota (kalliit jutut olenkin nyt piilotellut asuntooni, etteivät houkuta). Kun kerran tututkin varastelevat. Vaikka kyse ei ole taloudellisesti isosta menetyksestä tuntuu silti loukatulta tajuta että joku on ollut omassa asunnossa, tutkinut tavaroitani ja vienyt sieltä haluamansa. Mikä ihmisiä vaivaa? Ja miten unohtaa tämä pettymys ja harmi? Ehkä eniten syytän itseäni siitä etten tarttunut siihen ensimmäiseen huomaamaani varkauteen ja käyttänyt tilaisuutta saada tavarani takaisin. Ehkä se kannusti viemään muutakin kun en kerran välittänyt. Harmittaa.

3

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos olet jo katkaissut välit tuohon ihmiseen, ei ehkä ole hyvä idea mennä tonkimaan vanhoja asiota. Vain anna olla. Hän on historiaa sinun kirjoissa ja saa jäädä sinne.

      Olethan vaihtanut lukot oviisi ja avain vain sinulla?

    • Anonyymi

      Juu, avain on vaan mulla nyt ja oon toisaalta tyytyväinen että hän on historiaa. Oli lopulta aika ikävä, itsekäs ja ilkeä ihminen. Ehkä olet oikeassa, että on parempi jättää historiaan koko juttu, "maksaa" nämä oppirahat ja koittaa unohtaa koko ihminen.

    • Anonyymi

      Olihan minullakin ystävä. Kovin yksipuolista vain oli ystävyys. 16 v sitten tapasimme ensimmäisen kerran. Maksoin hänen autonsa tankkauksen, koska sain alennusta bensasta. Tarkoitus oli, että hän maksaisi minulle sen alennetun hinnan. Ei maksanut. Ei edes kiittänyt.
      Sitten 15 v myöhemmin muisti ystävän, koska oli hätä. Hädässähän ystävä tutaan, sanoo sananlasku. Autoin häntä ja asiat tuli kuntoon eikä maksanut minulle kuin reilun 2000 euroa. Ei edes kiittänyt. Onneksi minulla on rahaa, ei siinä mitään. Sitten huomasin, että kämpästäni oli hävinnyt 3 kirjaa. Yksi hyvinkin arvokas minulle; varmasti ainut Suomessa. Ei tunnusta mitään, mutta kokemuksesta tiedän, että on vienyt ne kirpputorille. Sisarensakin kertoi kysyttäessä, että hänellä on tapana omia toisten tavaroita. Harras vapaaseurakuntalainen vielä, entinen Jeesusmarssien vetäjä. Vähintään kahdesti viikossa käy seurakuntansa bileissä.
      Viimeksi kun soitin, löi heti luurin korvaani.
      Näinhän se aina on, että hädässä ystävä tutaan. Hädän mentyä ohi se ystävä saa haistaa paskan, pitkän kuin haravan varren. Ja häipyä kauas ja lujaa!
      Tiedän tämän ystäväni jo saaneen rangaistuksensa, mutta eri asia huomaako itse. Sai Alzheimerin taudin. Ex miehellään on Lewyn kappale.
      Ei minulla kaksijalkaisia oikeita ystäviä ole koskaan ollutkaan ja tuskin ehtii tullakaan, täytinhän juuri 77 vuotta. Nelijalkaisia on kuluneen 77 vuoden aikana ollut kaksi oikeaa ystävää. Kissoja molemmat. Valitettavasti vain ilmeisesti itse omaa tyhmyyttäni pilasin nekin...
      Opetukseksi teille nuorille: Ei sitä oikeaa ystävyyttä ole olemassakaan. Sen uskottelu on vain yksi huijauksen muoto. Uskokaa elämänkokemusta, ettei tervitse itse aina kaikessa pettyä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe