Nyt se on epävirallisesti varmaa, että sosiaaliturva poistetaan Euroopasta asteittain. Sosiaaliturva pienenee vuoteen 2040 asti, jonka jälkeen ihmisten pitää tulla toimeen omillaan.
Sosiaaliturva poistuu Euroopasta
Anonyymi
35113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Tämä on Kiina ilmiö. Kiinalaiset elävät ilman tukia, ja tämä on suuri kilpailuetu elinkeinoelämälle.
Laittaisitko linkin uutiseen jolla perusteltaisiin tuota aloituksen absurdia väitettä. Kun se siis näyttää aloittajan itsensä keksimältä huuhaalta.
Ei kiinalaiset elä ilman tukia, Kiinassakin on eläkkeet ja erilaisia tukia.
Eurooppa ja Ameriikka ovat sairaita. Epätasa arvo on kasvanut ja ihmiset voivat huonosti. Kaikki tämä tukien takia.
korona onkin hyvä oletettu syy valtioiden velkaantuminen jossa suomikin 3 kertaisti velkansa oletetusti säästö kohteita etsitään vähiten valtaa pitävista kansan ryhmistä,
Juuri tänään ihmettelin, miksi ihmisen pitää täällä maksaa niin paljon kaikesta.
Miksi, jos ostaa asunnon, on kuitenkin valtavat yhtiövastikkeet?
Miksi edes omaa ostamaansa kiinteistöä ei saa omistaa, vaan siitäkin on maksettava vero?
Miksei ostamaansa autoa saa omistaa, vaan on edelleen maksettava sitä veron muodossa?
Miksi metsää ei saa omistaa, vaan on maksettava vero?
Jne... Hirvittävää ryöväystä. Kenelle valtio maksaa omistamistaan metsistä veron?
Ymmärrän verot työstä ja kirkollisveron. Niissä tavallaan on molemmissa saama puolella. Ja kirkollisverossa toki myös tuleva hautapaikkakin.
Helppiheikkiapinatarha ei pyöri ilman korkeaa verotusta, koska helppoheikkien kavereillekin pitää maksaa vähintään tuplana esim. maskitilaukset yms.
Saisi poistua vuoteen 2024 mennessä. Loispummivihervassarirkin pitäisi laittaa itse elättämään itsensä, nyt ne vaan häiritsevät heidän elämisensä maksavien työmatkalaisten työmatkoja.
Työn selästä sitä varmaan sielläkin kirjoitellaan.
Mitä tarkoittaa epävirallisesti varmaa?
Esim. jos mahatauti ja pieraisee niin on epävirallisesti varmaa että paskat on housussa 😁 😆 😅 😂 🤣
Aloitus on mielikuvitusta tai unta kun ei linkkiä ole, eli täyttä potaskaa
Samaa mieltä aloituksen arvosta. Aloittaja laittaa linkin näkyviin tai tiedämme että aloitus on itse keksittyä potaskaa ja valeuutinen.
Globaalissa maailmassa ihmiset tulevat tasa-arvoisiksi. On luonnollista, että globaali vapaa kilpailu tulee poistamaan sosiaaliturvan, koska kuluja on tavalla tai toisella painettava alas. Liialliset verotkin ovat osa kulurakennetta ja näillä veroilla nimenomaan kustannetaan asumistuki, lapsilisät, neuvolajärjestelmä, kunnallinen terveydenhoito, opintotuet, virkamiesten palkat ja niin edelleen. Tähän ei ole enää varaa vapaassa globaalissa maailmassa.
Samoin poistuvat eläkkeet sekä yritys- ja maataloustuet, palkkojen maksukin lopetetaan turhana kulueränä. Mitä sitten tapahtuu taloudelle kun raha ei kierrä?
Maksavat siruilla.
Raha kiertää USA:n kaltaisessa vapaaseen kilpailuun perustuvassa maassa hyvin. Jotkut joutuvat vain asumaan asuntoautossa tai roskalaatikossa lähes koko elämänsä, kun kaikille ei ole tarjota verovaroilla pysyvää asuinpaikkaa tai terveydenhoitoa.
Sitten eletään rikollisuudella kuten Yhdysvalloissa ja Virossa.
Äänetkö pääsi sisällä tämän kertoivat?
Siitä on juuri kysymys. Näitä ilman linkkiä heiteltyjä valeuutisia ja spekulaatioita pukkaa palstalle nykyään säännölliseen tahtiin.
suomi malli oppilaana oli ensinmäisten joukossa heikentämässä etuuksia esi merkiksi eläkeputki kotihoidontuki uudistukset työttömys turvaan,
Poistuvatko myös kalmukinjyystöt ja muut pseudosuomalaiset Suomesta? Saadaanko näille oma reservaattinsa Savon itärajalle, että suomalaiset voivat keskittyä omaan elinkeinoelämäänsä ilman kalmukkitaakkoja?
Kun aloitus on valeuutinen niin sen perusteella on turha spekuloida.
Asia pitäisi järjestää niin,että valtio takaisi jokaiselle kansalaiselle lämpimän kopin,jossa sänky,patja tyyny ja huopa.Lisäksi jääkaappi,seinässä kuvaruutu,jossa valtion tarjoamat peruskanavat ja internet.
Ruokaa saisi hakea henkilökortilla keskusvarastosta.(perusmuonaa eli ryynejä,perunoita,makkaraa ja halvempia ruhonosia,voita ja maitojauhetta ynnä naurista ja kaalia)
Tämä tulisi nykytekniikalla halvemmaksi kuin Kela-sirkuksen pyörittäminen.
Jos haluaisi enemmän,joutuisi kouluttautumaan ja menemään töihin.
Metsän eläimillä ei ole Kelaa. Jos et itse löydä ja tee ruokaasi ja majapaikkaasi, niin kuolet on metsän väen laki.
Jonkilaista uuskommunismia?
"Tämä tulisi nykytekniikalla halvemmaksi kuin Kela-sirkuksen pyörittäminen."
Ei tulisi ja kaikkia ei noihin koppiin saisi menemään vaan ryöstelisvät mieluummin kaltasiasi hörhöjä kadulla, joten vartiointikin pitäisi järjestää.
Aikoinan jotkut esitteli vastaavanlaisia "märkiä unia" tuolla Yhteiskunnan tuet ja avustukset-palstalla aina loppuvuodesta ja niiden mukaan systeemi tulisi käyttöön seuraavan vuoden alusta ja siinä oli myös että hallitus on tehnyt salaisen lain asiasta yms (YnnäMuutaSontaa). En tiedä uskoiko kukaan noita juttuja, minä en ainakaan.
Eikä afrikkalaisilla ole Kelaa. Ne syövät siellä metsän eläimiäkin.
Linkki tai valetta
Vakuutus onkin tulevaisuutta, pistää ihmiset taas yrittämään ja tekemään töitä. Kannatan.
Suomessa sosiaaliturvaa puretaan suomalaisilta, vähän kerrallaan, ulkomaalaisilta ei koskaan, koska heillä on ne superperusoikeudet ja tälläkin hetkellä ulkomailta tulleille maksetaan korkeampia sosiaalitukia kuin muualla pohjoismaissa.
Tulevaisuudessa vain rikkailla on vara jäädä eläkkeelle, eläkkeet supistuvat koko ajan elätettävien määrän lisääntyessä, ulkomailtahan elätettäviä tulee koko ajan lisää.
Samalla kun sanotaan, että jokaisen meidän pitää itse säästää tulevaisuutemme vuoksi, ihmetyttää yrittäjien valityus siitä, että nyt pienen talousnytkähdyksen jälkeen mennään jo konkurssiin? Missä on ollut yrittäjän omat säästöt pahan päivän varalle? Ollaan ilmeisesti eletty kuin pellossa ja kerätty luksusta palkkoina eikä tietenkään yrittäjän omia suuria palkkoja voi periä takaisin, kun yritys on nyt heikompana.
... mutta aloitus on edelleenkin aloittajan itsensä mielikuvituksen tuotetta. Kun ei ole linkkiä niin tiedetään että aloittaja valehtelee.
Näkeehän tuon kehityksen, kun seuraa eri hallitusten toimia. Oli porvari- tai punavihreä hallitus, koko ajan tulee uusia sosiaaliturvan leikkauksia. Nyt punavihreä hallitus leikkaa työttömyysturvaa..
Ainoa mitä ovat nostaneet, on takuueläkkeen määrä, vuosittain ehkä 10 e. Sitä saavat sellaiset, joille ei ole kertynyt työeläkettä, kun eivät ole koskaan työtä tehneet. Sen lisäksi saavat tietysti muita tukia. Kuinka kauan tuohon kaikkeen riittää Suomella varaa, kun elätettävien määrä kasvaa koko ajan?
Entistä enemmän tulevaisuudessa on noita takuueläke ja muita perustukien saajia, kun moni ei tee työtä juurikaan koko elämänsä aikana eikä nykyinenkään hallitus tee asian korjaamiseksi mitään, leikkaa vain vanhoilta ikänsä töitä tehneiltä työttömyysturvaa. Työsuhteiden pitäisi olla joustavampia, pitäisi olla enemmän osa-aikatyömahdollisuuksia, erilaisia työ ja -aikamalleja ja joustavuutta monenlaiseen yrittämiseen. Työnkuvia pitäisi monipuolistaa eikä jäädä vanhaan jäykistävään vanhaan työmalliin, joka hidastaa työllistymistä.
Eivätpä työministeriöt koskaan ole vaivaantuneet kehittämään erilaisia työmalleja, samalla jäykällä systeemillä on menty eteenpäin ja ongelmat näkyvät siinä, että osa työkuntoisista ei pääse koskaan työn tai jonkun tekemisen syrjään kiinni.Ja paras lääke hyvän mielenterveyden ylläpitämiseen on mielekäs tekeminen.
Aloitus on valetta. Matuja ja romaneja ei voi tappaa nälkään sosiaaliturvan poistolla eikä ne 20 vuodessa opi elättämään itseään.
ei sitten hätää jos satut olemaan romaani ,
Se onkin hyvä että sosiaaliturva muuttuu täysin vakuutuspohjaiseksi,vain ne ottaa ketkä katsoo tarvitsevansa ja siihen tulee varmaan joku aika raja jolloin siihen on jotain maksettava ja vasta sitten sitä saa jos ehdot täyttyy esim.1/2 vuotta niin kuin monissa maissa on. Tämä kaikkia koskeva nykyinen pakkososiaaliturva on jo ajastaan jäljessä,se kuuluu vain vapaaehtoisille sekä maksut ja verot saa laskea valtioissa tuolloin minimiin.
Hyvä homma