Kreisi vaiva!!! Mistä johtuu?

Mulla on tullut viime aikoina vaikeuksia kävellä suoraa käytävää pitkin. Yhtäkkiä alkaa ihan tajuttomasti huimata, tuntuu kuin käytävä alkaisi liikkua jalkojen alla. Hullulta kuulostaa, mutta tuntuu ihan hirveältä, täytyy kaksinkäsin roikkua kaiteissa tai seinässä kiinni ettei kaadu. Voisiko olla johonkin neurologiseen sairauteen liittyvää..? Mulla on koko liuta muitakin kummia neurologisia oireita joita nyt aletaan mahdollisesti tutkia.
5787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

voisi johtua korvan sisuskaluissa olevan tasapainoelimen epäkunnosta, mutta kun kerroit olevan liudan muitakin oireita ( valitettavasti et kertonut mitä ), niin tutkimukset ovat ehdottomasti paikallaan!

Äänestä
  • Mun oireet on lähinna puutumista istuessa, käteen nojatessa jne. Lihasväsymystä ja voimakasta aaltomaista väsymystä muutenkin, nykimistä ja kummaa sisäistä värinän tunnetta raajoissa, ajoittaista vapinaa joka ilmenee kun alan tehdä jotain tai asetan kädet vaikka kohoasentoon. Keskittymiskyky herpaantuu helposti, muistin pientä temppuilua, näön sumenemista muutamiksi sekunneiksi ja "silmien harittamista" ts. näen välillä ympäristön jotenkin kuin vähän tärähtäneen valokuvan. Alkoholin sietokyky on yhtäkkiä täysi nolla, en voi ottaa juuri mitään kun tulee kaamea fiilis. Kaikki oireet ovat tulleet n. 3 kk sisällä vaihtelevasti, alkoivat mielestäni sairastettuani nuhakuumeen. Välillä on päiviä että oireita ei ole lainkaan, joinakin päiväni olen taas aivan tönkkö ja tutiseva. Nyt aivan uutena tämä käytävähuimaus, rasittavaa olla töissä kun joudun päivän aikana ravaamaan käytävällä alvariinsa.

    Äänestä

Sinulla voi olla korvan tasapainoelimen tulehdus. Mutta mene lääkäriin!!!

Äänestä

Mikäli korvasta ei löydy vikaa, neurologi voisi olla hyvä suunta seuraavaksi.

Äänestä

sillä minun ystävälläni aivokasvain ilmeni noin. voi olla ihan harmiton vaivakin mutta tuollaisten vaivojen syyt pitää selvittää HeTI!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vimpula kirjoitti:

Mulla on tullut viime aikoina vaikeuksia kävellä suoraa käytävää pitkin. Yhtäkkiä alkaa ihan tajuttomasti huimata, tuntuu kuin käytävä alkaisi liikkua jalkojen alla. Hullulta kuulostaa, mutta tuntuu ihan hirveältä, täytyy kaksinkäsin roikkua kaiteissa tai seinässä kiinni ettei kaadu. Voisiko olla johonkin neurologiseen sairauteen liittyvää..? Mulla on koko liuta muitakin kummia neurologisia oireita joita nyt aletaan mahdollisesti tutkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu