Kotiinlahdosta

Tiedän suunnilleen kuinka hankala olo sulla varmasti nyt on :( En tiedä miksi mietit kotiinlähtöä, mutta jos sulla on yhtään sellasta kun mitä mulla oli niin ymmärrän tosi hyvin! Ja tietenkin varmasti löytyy monenlaisia syitä ja tilanteita,miksi ei voi enää jatkaa..

Mulla rupes menee ihan täysin polla sekaisin, tilanne siinä mun perheessä oli niin ahdistava ja sotkuinen. Mua haukuttiin ja kytättiin ja syyllistettiin. En saanut lopulta enää nukuttua, linnoittauduin vain omaan huoneeseeni illaksi ja yöksi,mutta valvoin ja mietin.
Siinä vaihees päätin niellä ylpeyteni ja lähteä kotiin. Ei mun elämästä tullut mitään siinä perheessä, se ilmapiiri oli todella ahdistavaa.Jos perheen isä oli pahalla päällä,kaikki oli varpaillaan ja peloissaan.. Siis ihan järkyttävää perhe-elämää.

Lähdin siis kotiin.En jaksanut miettiä yhtään mitään että voinkohan nyt mennä kotiin,mitä muut ajattelee tms. Mun olo oli niin paha,että tiesin sekoavani jos en lähde kotiin.

Minkälainen tilanne sulla on?Ikävä?Mulla oli poikaystävä suomessa,niin ikävähän mullakin oli kun sen 4 kuukautta ulkomailla vietin. Kauanko oot ollu au pairina?
Ikävä voi olla tosi raju,tiedän sen,mutta sekin helpotti mulla ainakin kun vaan yritti tehdä jotain muuta ja kävi lenkillä, kavereiden kans jossain tms.
Jos perheessä kaikki ei ole kohdallaan niin se vie varmasti energiaa niin paljon että kaikki asiat tuntuu ylitsepääsemättömiltä.

Tsemppiä sulle ja koitahan jaksaa..!!Puhu perheesi kanssa, jos se helpottaisi asiaa?

Minä lähdin kotiin kesken vuoden koska perheen kanssa asiat eivät sujuneet missään vaiheessa toivotulla tavalla, ei vaikka miten keskusteltiin. Olin heille orja ja siinä vaiheessa kun illat ja aamut meni itkiessä tajusin, että hulluhan minä olen jos pilaan elämäni täällä. Ratkaisuani en ole katunut hetkeäkään. Nyt näen niin selvästi kuinka perseellään siinä perheessä kaikki oli ja kuinka itse olisin menettänyt mielenterveyteni siinä perheessä. Se jos mikä oli henkistä väkivaltaa. Kotiintulosta on nyt vuosi ja vieläkin ajatus siitä perheestä ahdistaa.

Turha siis potea huonoa omaatuntoa tai tuntea luovuttajaksi. Minusta minä olin todella vahva että sain ylipäätään itseni irroitetuksi siitä helvetistä, ja siitä olen edelleenkin ylpeä! Voimia sinulle!

Mina lahdin aupairperheestani kahden kuukauden jalkeen, vaikka vuosi oli alunperin tarkoitus viipya. Perheessa itsessaan ei ollu mitaan vikaa. Tyota oli paljon, mutta siitakin selvisin sinnikkaasti, olihan mulla aina illat ja viikonloput vapaina vietettavaksi uusien ystavieni kanssa. Viela alun pumpuliunelmien vaihduttua maanantaiaamujen sotkujen siivoamiseenkin jaksoin eteenpain viikonloppuja suunnitellen. Mutta ennen pitkaa sekaan ei jaksanut innostaa.

Keskusteltuani asioista perheen ja aupairjarjestoni kanssa paadyin siihen lopputulokseen, etta kyseinen tyo ei vain ollut minua varten. Tulin tanne unelmieni perassa; kuitenkin olin onneton, kiukkuinen, ailahtelevainen. Kaipasin vapauttani, ilmaa siipieni alle ja vastuuta itsestani, vain itsestani. Paatin lahtea, ja loysinkin uuden tyon jonka parissa olen viihtynyt nyt yli puoli vuotta ja aion viihtya jatkossakin.

Sina paatat itse omasta puolestasi, kukaan ei tunne tilannettasi paremmin. Mutta ala turhaan pelkaa luovuttamista tai epaonnistumista. Tarkeintahan on oma hyvinvointisi; miksi tehda jotain, mika saa sinut onnettomaksi? Ratkaisuja on useita: voi olla, etta keskusteleminen perheen kanssa auttaa. Voi olla, etta perheen vaihtaminen olisi avain. Mutta jos paalimmaisena ajatuksissasi on kotiinpaluu niin ala pelkaa lahtea takaisin. Voimia!