Egyptiläinen ajanlasku/vedenpaisumus

ONGELMIA

Epävarmoja kohtia on lukuisia. Manethon teokset, joiden avulla puutteelliset luetelot ja muut piirtokirjoitukset on järjestetty, ovat säilyneet ainoastaan MYÖHEMPIEN HISTORIOITSIJOIDEN kirjoituksissa, esim. Josefuksen, Sextus Julius Afrikanuksen , Eusebioksen ja Syncelluksen kirjoituksissa. W.G.Waddellin mukaan heidän Manethon kirjoituksista ottamansa lainaukset ovat hajanaisia ja usein virheellisiä, ja siksi on äärimmäisen vaikea sanoa varmasti, mikä on autenttista Manethoa ja mikä on epäaitoa tai vääristeltyä". Osoitettuaan, että Manethon lähdeaineistoon sisältyi joitakin ei-historiallisia perinteitä ja legendoja, joissa "sankareita olivat kuninkaat" eikä aikajärjestykseen kiinnitetty huomiota", hän sanoo: "Manethon työssä oli jo alun alkaen monia virheitä: kaikki eivät ole kirjurien ja tekstin tarkistajien tekemiä. Monien halllituskausien pituuden on havaittu olevan MAHDOTON: joissakin tapauksissa on osoittautunut, että Manethon ilmoittamia kuninkaiden nimiä ja heidän JÄRJESTYSTÄÄN ei voida saattaa sopusointuun muistomerkkien tekstien kanssa"!!!!!!!!!!!!!!

T. Niclinin kirjassa Studies in Egyptian Chronology osoitetaan, että moniin Manethon mainitsemiin tavattoman pitkiin ajanjaksoihin ovat luulatavasti syynä SAMANAIKAISET eivätkä peräkkäiset hallituskaudet: "Manethon dynastiat --eivät ole koko Egyptin hallitsijoiden luetteloita vaan osaksi enemmän tai vähemmän riippumattomien ruhtinaiden luetteloita, osaksi--sellaisten ryhtinassukujen luetteloita, joista myöhemmin nousi koko Egyptin hallitsijoita. Professori Waddel huomauttaa, että "KENTIES USEAT EGYPTILÄISKUNINKAAT HALLITSIVAT SAMANAIKAISESTI; --siten ei ollut kyse peräkkäisistä kuninkaista, jotka olivat valtaistuimella toinen toisensa jälkeen, vaan useista kuninkaista, jotka hallitsivat samaan aikaan eri seuduilla. SEN VUOKSI VUOSIEN YHTEISMÄÄRÄ ON KASVANUT SUUREKSI".

Koska Raamattu osoittaa vuoden 2370 eaa. maaimanlaajuisen vedenpaisumuksen ajankohdaksi, Egyptin historian on täytynyt alkaa sen jälkeen. Edellä esitetyt Egyptiläiseen ajanlaskuunliittyvät ongelmat ovat epäilemättä syynä niiden nykyhistorioitsijoiden ilmoittamiin lukuihin, jotka sanovat Egyptin historian ulottuvan aina vuoteen 3000eaa. saakka.

Piirtokirjoituksista:

- Professori J.A.Wilson sanoo: " Egyptiläisten piirtokirjoitusten täsmälliseen historialliseen arvoon tulee suhtautua varovaisesti. Kyseessä oli-- jumalaistarujen ja ihmeiden maailma". Hänen mukaansa kirjurit eivät jättäneet muuttelematta tapahtumien AIKAJÄRJESTYSTÄ jonkun vallassa olevan hallitsijan ylistykseksi, ja lisäksi hän sanoo: "Historioitsija hyväksyy käytettävissään olevat tiedot sen mukaan, miltä ne näyttävät, jollei ole selvästikin syytä olla luottamatta niihin, mutta hänen tulee olla valmis muuttamaan suhtautumistaan heti, kun uusi aineisto saattaa aikaisemmat tulkinnat uuteen valoon"
10469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Koska Raamattu osoittaa vuoden 2370 eaa. maaimanlaajuisen vedenpaisumuksen ajankohdaksi, Egyptin historian on täytynyt alkaa sen jälkeen. Edellä esitetyt Egyptiläiseen ajanlaskuunliittyvät ongelmat ovat epäilemättä syynä niiden nykyhistorioitsijoiden ilmoittamiin lukuihin, jotka sanovat Egyptin historian ulottuvan aina vuoteen 3000eaa. saakka."

Tässä on nuoren maan kretskujen kompastuskivi (yksi monista).

Raamatullinen ajanlasku. Monet löydökset osoittavat, että Egyptiläinen kulttuuri on paljon vanhempaa perua. Uskoakseen Raamatun antamaan iänmääritykseen, meidän pitäisi hyväksyä se, että Egyptiläiset vain "pullahtivat" jostain. Valmiina kehittyneenä kansana kirjoitustaitoineen kaikkineen. Juutalaiset eivät vielä tuohon aikaan osanneet kirjoittaa...Taas kerran se valittu kansa juttu:-)))

Mihin sopivat sitten Sumerit, tai Mayat ihmeellisen tarkkoine kalentereineen?

Jotain on pahasti pielessä, mutta kun kerran Raamatussa sanotaan...

Äänestä
  • harmi kun ei pääse aikamatkustamaan silloiseen aikaan. Myönnän, että on paljon asioita joita on vaikea selittää. Elivätkö ihmiset silloin Raamatussa kerrotusti useita satoja vuosia jne...sehän ainakin selittäisi tietyn ajan kuluttua runsaamman ihmismäärän. Ja muistaakseni yksi Nooan pojan pojista, taisi olla Kuus, tarkoittaa "tummaa"....

    Ajanmääritysmenetelmien epäluotettavuustekijöistä olen kerran jo avannut keskustelun, se perustui erään fyysikon materiaaliin. Parikymmentä sivua jos jaksat kääntää:-)

    Ongelmana täällä keskusteluissa on se, että täällä on myös monensorttisia raamatuntulkitsijoita. Ise en lukeudu kreationisteihin, mutta enpä ole Jt:kään....

    Äänestä

  • Kopioija kirjoitti:

    harmi kun ei pääse aikamatkustamaan silloiseen aikaan. Myönnän, että on paljon asioita joita on vaikea selittää. Elivätkö ihmiset silloin Raamatussa kerrotusti useita satoja vuosia jne...sehän ainakin selittäisi tietyn ajan kuluttua runsaamman ihmismäärän. Ja muistaakseni yksi Nooan pojan pojista, taisi olla Kuus, tarkoittaa "tummaa"....

    "Ongelmana täällä keskusteluissa on se, että täällä on myös monensorttisia raamatuntulkitsijoita. Ise en lukeudu kreationisteihin, mutta enpä ole Jt:kään...."

    Sitten myös meitä, jotka kyseenalaistavat vähän kaiken.

    Ajanmäärityksistä olen lukenut paljonkin, C14 menetelmät ja muut ovat tietyissä olosuhteissa täysin kelvottomia. Moottoritien vieressä kasvanut kukka voi testin mukaan olla tuhansia vuosia vanha.

    Samoin oli kovaa depattia Torinon Käärinliinan iänmääritykseen liittyvistä ongelmista. Pellavasta löytynyt siitepöly oli kyllä oikeanlaista, mutta palat olivat leikattu kankaan nurkista, joten ymmärrettävästi niitä oli silloin ihmiskäsin kosketeltu enemmän kuin kankaan keskustaa.

    Tuleeko uutta tutkimusta, who knows?

    Itse en tyrmää suoralta kädeltä mitään, avarakatseisuutta pitää olla. Mistäs sitä voisi olla 100% varma historiasta niinkin pitkän ajanjakson takaa...

    Äänestä

  • Kopioija kirjoitti:

    harmi kun ei pääse aikamatkustamaan silloiseen aikaan. Myönnän, että on paljon asioita joita on vaikea selittää. Elivätkö ihmiset silloin Raamatussa kerrotusti useita satoja vuosia jne...sehän ainakin selittäisi tietyn ajan kuluttua runsaamman ihmismäärän. Ja muistaakseni yksi Nooan pojan pojista, taisi olla Kuus, tarkoittaa "tummaa"....

    Ajanmääritysmenetelmien epäluotettavuustekijöistä olen kerran jo avannut keskustelun, se perustui erään fyysikon materiaaliin. Parikymmentä sivua jos jaksat kääntää:-)

    Ongelmana täällä keskusteluissa on se, että täällä on myös monensorttisia raamatuntulkitsijoita. Ise en lukeudu kreationisteihin, mutta enpä ole Jt:kään....

    Seem, Haam ja Jafet.

    Seemiläiset kansat ovat Seemin jälkeläisiä.

    Äänestä

-kirjassa esitetään teoria että on tapahtunut 2 vedenpaisumusta. Suurempi tapahtui oliko se nyt 7000 - 8000 eaa maailmanlaajuisesti (komeetta hajosi kappaleiksi jotka aiheuttivat tsunameita sun muuta siellä sun täällä). Pienempi, jota ed. tuhosta jälkeenjääneet olivat yrittäneet ennalta selvittää mm. Stonehengen tapaisilla megaliittisilla astronomisilla mittausvälineillä, tapahtui noin 3100 eaa vaikuttaen paikallisesti Mesopotamiaan ja Egyptiin.

Egyptiläiset tarut puhuvat jumalien, puolijumalien (Horus-kuninkaat) ja ihmisten ajoista. Jumalat lienivät ennen 1. tuhoa elänyt korkealle kehittynyt ihmiskunta, puolijumalat kahden tuhon välinen, ja me sitten tämä viimeisimmän mullistuksen jälkeinen.

Äänestä
  • Satutko muistamaan kirjailijan nimeä??

    Äänestä

  • Eiteisti kirjoitti:

    Satutko muistamaan kirjailijan nimeä??

    Christopher Knight ja Robert Lomas

    Äänestä

Uusien tietojen mukaan täällä Suomessa on ollut asutusta jo 10000 vuotta eli heti viimeisen jääkauden jälkeen.
Miten se sopii raamattuun?

Äänestä
  • Ei voi olla...

    Raamatussa ei nimittäin mainita jääkausia, joten niiden(kin) täytyy olla vain tyhmien tiedemiesten ja arkeologien yrityksiä vieraannuttaa ihminen Jumalasta tiedon avulla.

    Roviot valmiiksi:-)))

    Ihmetelen kuinka paljon nuoren maan kannattajat joutuvat kieltämään...Huhhuh.

    Äänestä

  • tuota en ollut kuullutkaan, taidan alkaa siis ateistiksi:-)

    Vaihtoehdot:

    -10 000 vuotta sitten ei ole elänyt Aadamin ja Eevan jälkeläisiä
    - raamatun ajanlaskussa aukkoja? Aadam ja Eeva luotiinkin aikaisemmin:-)
    - ajoitusmenetelmissä tiedetään olevan epäluotettavuustekijöitä, ja niistä avasin kerran jo aiheen...kerrostumistakin voidaan asettaa mielenkiintoisia kysymyksiä(siitäkin keskustelin täällä jo kerran aikaisemmin). En jaksa nyt juuri niitä ruveta kertaamaan..

    Vaikeita asioita, mutta mulla sattuu olemaan todisteita yliluonnollisille. Niitä en kerro enkä perustele, olen kertonut jo, että lemmikkieläimeni reaktio oli todiste siitä, että asiat eivät tapahtuneet vain päänsisälläni. Ja on minulla 100% konkreettinen todistuskin olemassa, tästä olen vihjaillut jo aikaisemmin ja näiden asioiden takia kiinnostuin uskonnosta.:-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kopioija kirjoitti:

ONGELMIA

Epävarmoja kohtia on lukuisia. Manethon teokset, joiden avulla puutteelliset luetelot ja muut piirtokirjoitukset on järjestetty, ovat säilyneet ainoastaan MYÖHEMPIEN HISTORIOITSIJOIDEN kirjoituksissa, esim. Josefuksen, Sextus Julius Afrikanuksen , Eusebioksen ja Syncelluksen kirjoituksissa. W.G.Waddellin mukaan heidän Manethon kirjoituksista ottamansa lainaukset ovat hajanaisia ja usein virheellisiä, ja siksi on äärimmäisen vaikea sanoa varmasti, mikä on autenttista Manethoa ja mikä on epäaitoa tai vääristeltyä". Osoitettuaan, että Manethon lähdeaineistoon sisältyi joitakin ei-historiallisia perinteitä ja legendoja, joissa "sankareita olivat kuninkaat" eikä aikajärjestykseen kiinnitetty huomiota", hän sanoo: "Manethon työssä oli jo alun alkaen monia virheitä: kaikki eivät ole kirjurien ja tekstin tarkistajien tekemiä. Monien halllituskausien pituuden on havaittu olevan MAHDOTON: joissakin tapauksissa on osoittautunut, että Manethon ilmoittamia kuninkaiden nimiä ja heidän JÄRJESTYSTÄÄN ei voida saattaa sopusointuun muistomerkkien tekstien kanssa"!!!!!!!!!!!!!!

T. Niclinin kirjassa Studies in Egyptian Chronology osoitetaan, että moniin Manethon mainitsemiin tavattoman pitkiin ajanjaksoihin ovat luulatavasti syynä SAMANAIKAISET eivätkä peräkkäiset hallituskaudet: "Manethon dynastiat --eivät ole koko Egyptin hallitsijoiden luetteloita vaan osaksi enemmän tai vähemmän riippumattomien ruhtinaiden luetteloita, osaksi--sellaisten ryhtinassukujen luetteloita, joista myöhemmin nousi koko Egyptin hallitsijoita. Professori Waddel huomauttaa, että "KENTIES USEAT EGYPTILÄISKUNINKAAT HALLITSIVAT SAMANAIKAISESTI; --siten ei ollut kyse peräkkäisistä kuninkaista, jotka olivat valtaistuimella toinen toisensa jälkeen, vaan useista kuninkaista, jotka hallitsivat samaan aikaan eri seuduilla. SEN VUOKSI VUOSIEN YHTEISMÄÄRÄ ON KASVANUT SUUREKSI".

Koska Raamattu osoittaa vuoden 2370 eaa. maaimanlaajuisen vedenpaisumuksen ajankohdaksi, Egyptin historian on täytynyt alkaa sen jälkeen. Edellä esitetyt Egyptiläiseen ajanlaskuunliittyvät ongelmat ovat epäilemättä syynä niiden nykyhistorioitsijoiden ilmoittamiin lukuihin, jotka sanovat Egyptin historian ulottuvan aina vuoteen 3000eaa. saakka.

Piirtokirjoituksista:

- Professori J.A.Wilson sanoo: " Egyptiläisten piirtokirjoitusten täsmälliseen historialliseen arvoon tulee suhtautua varovaisesti. Kyseessä oli-- jumalaistarujen ja ihmeiden maailma". Hänen mukaansa kirjurit eivät jättäneet muuttelematta tapahtumien AIKAJÄRJESTYSTÄ jonkun vallassa olevan hallitsijan ylistykseksi, ja lisäksi hän sanoo: "Historioitsija hyväksyy käytettävissään olevat tiedot sen mukaan, miltä ne näyttävät, jollei ole selvästikin syytä olla luottamatta niihin, mutta hänen tulee olla valmis muuttamaan suhtautumistaan heti, kun uusi aineisto saattaa aikaisemmat tulkinnat uuteen valoon"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu